Sanahelinää ja sananlaskuja

Kohta vuosi elämää koronan kanssa takana ja sama ralli jatkuu. Mikä on muuttunut? Mikä ei! Puhutaan koronaväsymisestä ja tottahan se on, I feel you. Jos yhtään lohduttaa niin samassa veneessä ollaan ja etsitään yhdessä tappia, jolla uppoava vene saadaan pidettyä vedenpinnalla. Eiköhän me vielä hetki jakseta, eikös jookos. Sota-aikana 1940-luvulla ihmisiä kuoli paljon enemmän ja sotaa kesti viisi pitkää vuotta. En tiedä lohduttiko tuo yhtään mutta syökää, juokaa ja naikaa, meillä on vain loppuelämä aikaa.

Sitten pari sananlaskua, jotka häiritsevät mielenrauhaani. Toivottavasti saan siirrettyä lemmottomuuden teihin rakkaat lukijani ja pääsen samalla itse niistä eroon.

Tämä on suoraan yhden suomalaisen tv-sarjan mainostrailerista: sun perse kestää merivettä. Todella outo toteamus. Oletteko kuulleet, että jonkun perse on hajonnut merivedestä? Mieleeni tulee tositarina 70-luvulta, kun kesämökillä sattui pieni onnettomuus. Isä oli vesisuksilla veneen vedettävänä ja kaatui kovassa vauhdissa persaus edellä järveen. Seuraavan tunnin isä istui sitten ulkohuussissa, koska törmäyksen johdosta hän sai ns. luomusuolihuuhtelun. En tiedä kestääkö isän perse merivettä, mutta järvivettä se ei sillä kertaa kestänyt.

Kuvissa bloggaaja itse 1980-luvulla.

Joka kuuseen kurkoittaa se katajaan kapsahtaa. Kapsahtaa? Eikö ole hassu sana! Kaulaankin voi kapsahtaa. Joku tyttö teki aikoinaan niin Suonenjoen kaarihallilla: kirjaimellisesti kapsahti kaulaani. Tulee näin vuosikymmenten jälkeen mieleen, että halusiko hän sananlaskun mukaisesti  "kurkoittaa kuuseen" eli etsiä parempaa urosta, mutta huomasikin sitten "kapsahtaneensa katajaan"? Mene ja tiedä. Tuo ohimenevä kapsahtaminen kesti vain hetken, sitten tyttö jatkoi matkaansa ja jätti minut seisomaan hämilläni kaarihallin pihalle.

Siinä teille sanahelinää ja sananlaskuja. Mitään tämän älykkäämpää ei täältä neljän seinän sisältä irtoa. Parempia (ilman koronaa) aikoja odotellessa tsemppiä ja voimia kaikille.