sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Joulukalenteri 15. luukku: Joulukirkkopinnaajat

Kouluaikaan kuului joulukirkossa käynti. Sen turhauttavampaa touhua ei teini-ikäiselle voi keksiä. Niinpä lukion ensimmäisellä luokalla sain kaverin kanssa kuningasidean pinnata joulukirkosta. Se oli yllättävän helppoa.

Lukiorakennus sijaitsi lähellä kirkkoa, joten kävelymatka oli lyhyt. Minä ja kaveri jättäydyimme oppilasryppään häntäpäähän ja kun tulimme kirkolle, livistimme vaivihkaa toiseen suuntaan ja menimme kotiin. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Tai niin me luulimme. 

Suonenjoen kirkko vuonna 1909. Kuvaaja M. L. Carstens. Lähde: Finna.fi
 Seuraavana koulupäivänä meidät käskettiin rehtorin kansliaan. Arvasin heti, että käry oli käynyt. Lukion rehtori oli tullut kirkolle hieman myöhemmin ja nähnyt meidän karkaamisen verekseltään. Kaikenlaiset selittelyt olivat siis turhaa. Seisoimme rehtorin kansliassa päät painuksissa ja myönsimme noloina rikoksen.

Se, mitä naisrehtorimme sanoi, on palanut verkko…. tärykalvolleni ikuisiksi ajoiksi. Hän oli tempauksesta todella loukkaantunut ja ärähti puhuttelun lopuksi (suora lainaus): Jos minä vielä kerrankin saan teidät kiinni tällaisesta tempusta, hirtän teidät munista!

Se oli hätkähdyttävän julma uhkaus rehtorin suusta. Voitte uskoa, että tämän jälkeen me kuljimme kouluajan kaidalla tiellä. Ja kävimme muun luokan kanssa kiltisti joulukirkossa.

Kuva: Pixabay
 (Tämä tarina on julkaistu alunperin vuoden 2016 joulukalenterissa )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti