Turkkilainen tonnin seteli

Tuli mieleen eräs valuutanvaihtoepisodi 90-luvun alusta. Olimme rantalomalla Rhodoksella ja viikkoon kuului myös käynti Turkin puolella Marmariksessa. Tuohon aikaan turkkilaiset nahkatakit olivat suosittuja tuliaisia korkean laadun ja edullisten hintojen vuoksi. Kerroin kaupankäynnistä tarinassa Tuperus .

Päivämatka katamariinilla Turkkiin vaati vähän säätämistä. Kreikka ja Turkki olivat käytännössä sotatilassa vuonna 1974 tapahtuneen Kyproksen miehityksen vuoksi. Turkkilaiset valloittivat Kyproksen pohjoisosan ja julistivat sen itsenäiseksi. Tämä ei tietenkään passannut Kreikalle ja vihanpito kyti pinnan alla. Mutta se ei estänyt matkailua.

Ennen lähtöä meille jaettiin pahvinpalanen, joka laitettiin passin väliin. Tähän pahviin tuli Turkin tullin maahansaapumis- ja maastalähtöleima. Ohjeeseen kuului, että paluumatkalla pahvi piti hävittää. Jos passista löytyi turkkilainen leima, paluu Suomeen saattaisi viivästyä ikävästi. Kreikan viranomaisilla oli tapana tehdä tullitarkastus vaikeaksi ja myöhästyttää vihollisen puolella käyneitä turisteja lennolta. Melkoinen kissa-hiiri - leikki, jossa kaikki olivat mukana.

Päivä Marmariksessa sujui kommelluksitta, pois lukien valuutanvaihtoa. Minulla oli sadan dollarin matkashekki, joka piti vaihtaa pankissa Turkin liiroiksi. Elettiin aikaa ennen valuutta-automaatteja ja visakortteja. Sadalla dollarilla sai pari miljoonaa Turkin liiraa, mikä tuntui hurjalle. Kaiken lisäksi paikalliset eivät halunneet liiroja vaan kovaa valuuttaa, kuten Saksan markkoja, USAn dollareita ja Suomen markkoja. Kun kauppiaalle kertoi maksavansa liiroilla, hinta pompsahti aina hieman ylöspäin. Se siitä valuutanvaihdon mielekkyydestä.

Iltapäivällä oli aika palata katamariinilla Rhodokselle. Kaikista ostoksista huolimatta minulla oli edelleen parinsadantuhannen liiran edestä Turkin rahaa. Kyselin kauppiailta, voisiko joku vaihtaa valuutan Kreikan drakmoiksi, mutta tuloksetta. Kreikan puolella liira oli lelurahaa eikä kelvannut mihinkään. Raha piti saada vaihdettua, koska matkakassa oli rajallinen. Mitä avuksi?

Kyselin eräältä jäätelökauppiaalta rahanvaihdosta, kun paikalle saapui poliisi. Kauppias vaihtoi sanasen virkavallan kanssa ja hetken pelkäsin olevani lirissä. Päinvastoin! Jäätelökauppias tulkkasi, että poliisi vie minut rahanvaihtajan luo. Sopii hyvin. Niinpä kävelin tuon virkapukuisen miehen perässä ja sukelsimme Marmariksen sokkeloisille kujille.

Mieleeni hiipi huonoja ajatuksia, kun saavuimme hiljaiselle kujalle. Kujan päässä istui mummo puisen pöydän takana. Pöydällä oli jonkinlainen kassalipas. Tilanne vaikutti todella hämärälle. Poliisi osoitti elekielellä mummoa ja uskaltauduin laittamaan setelinipun pöydälle. Siinä vaiheessa toivoin vain säästyväni hengissä, vieköön rahat jos tarvitsevat. Mummo otti setelitukon, teki laskutoimituksen kynällä ja paperilla, avasi lippaan ja laski nipun drakman seteleitä pöydälle. Minulla ei ollut mitään hajua mikä liiran ja drakman vaihtokurssi oli,  mutta hällä väliä. Pääasia että sain rahaa ja sain palata ehjin nahoin takaisin satamaan.

Odottelun jälkeen sataman passintarkastus avautui ja pääsimme jonottamaan laivaan. Menin vuorollani pienen luukun eteen ja ojensin passin ja pahvinpalasen virkailijalle. Tämä tutki passiani turvalasin takana kumarassa, nosti sitten päänsä ja katseemme kohtasivat: hän oli samainen "rahanvaihtajapoliisi"!  Tuijotimme hetken toisiamme, kunnes tullimies löi leiman irtopahviin, laittoi sen passin väliin, iski minulle silmää ja virnisti iloisesti ojentaessaan passin takaisin. Kiitos käynnistä.

Kuvituskuvat: Pixabay.com