Weired joulukalenteri 2. luukku: Katkera joulumuisto

Joulut eivät olleet aina iloa ja riemua. Niihin liittyi myös pettymyksiä, kiukkua ja hammasten kiristystä. Tällainen muisto kumpuaa kaukaa 70-luvulta.

Kuva: Yle Teema

Neljäkymmentä vuotta sitten ei ollut nettiä, ei pelikonsoleita eikä kännyköitä. Sen sijaan pukin kontista löytyi tinasotamiehiä, legoja, se view master –katselulaite ja tietenkin vihatut pehmeät paketit. Kuka kymmenvuotias haluaa oikeasti villasukkia, -paitoja, -housuja ja pipoja? Ei kukaan. Silti pukki toi niitä joka ikinen joulu.

Kerran pukki toi yhden hienoimmista lahjoista ikinä: Märklin-sähköjunaradan. Märklin on lelujunien ferrari. Saksalaisten valmistamat pienoisjunat olivat pikkutarkkoja kopioita oikeista vetureista. Ja pukki toi sen minulle. Voi sitä riemua ja onnea! Kunnes riemu ja onni muuttuivat kiukuksi ja pettymykseksi. 

Kävi nimittäin niin, että isä ja setä kiinnostuivat joululahjastani. He kokosivat parimetriä pitkän, pyöreän radan, yhdistivät sähköt ja liikennöinti alkoi. Vuoronperää sekä isä että setä ajoivat höyryveturilla, pakittivat junan kiinni matkustajavaunuihin ja sitten matka jatkui, yhä uudestaan ja uudestaan. Kun kysyin, koska on minun vuoro, sain vastaukseksi ”kohta”. Se kohta kesti piinallisen kauan. Vihdoin miehet kyllästyivät leluun ja päästivät minutkin leikkimään. Pitkä odottaminen päättyi.

En ole enää katkera sinulle isä, mutta muistan tuon joulun ikuisesti. Jopa näin neljänkymmenen vuoden jälkeen. Annoin anteeksi, kun joulun jälkeen ostimme vielä toisen dieseljunan veturin kaveriksi. Sillä kertaa annoit minun leikkiä uudella junalla ihan yksin.

Tässä vielä bonuksena eräs kesäinen junamatka: Jännitystä yöjunassa

 Junakuvat: Pixabay

Weired joulukalenteri: 1. luukku

Eräs 70-luvun joulu on jäänyt  erityisesti mieleeni. Vietimme sen perheen kanssa hotellissa jossain pohjoisessa, olisko ollut Manamasalo? Jo itse hotellissa asuminen tuntui pikkupojasta eksoottiselta. Yleensä kun sen ajan reissaamiseen kuului telttailua ja matkailuvaunussa asumista. 

Mutta ei tuo hotelliasuminen jäänyt päällimmäisenä mieleen. Eikä se, että lumi loisti poissaolollaan ja sen vuoksi joulupukki tuli helikopterilla. Eikä se, että sain joululahjaksi hienon view master –katselulaitteen ja kasan Disney-kuvakiekkoja. Parhaiten muistan meidän Oki-koiran.

Oki oli karkeakarvainen saksanseisoja, jonka isä hankki metsästyskoiraksi. Sinä jouluna Oki söi jotain sopimatonta, kuten koirilla on aina välillä tapana tehdä. Kun kävimme Okin kanssa kävelylenkillä ihmettelin, miksi se hankasi vähän väliä peräpäätään puuta vasten. Syy selvisi pian: Okilla oli lapamato. Muistan elävästi, miten sillä kävelyreissulla koiramme paskansi puolitoistametriä pitkän, valkoisen nauhan. Se oli pienen biologin mielestä aika coolia.

Kuvat: Pixabay

World is weired goes joulukalenteri

Huomenna se alkaa. Sain ajatuksen tehdä joulukalenterin. Avaan joka aamu "luukun" eli postaan jotain jouluun liittyvää muistoa. Koetan pysyä blogini teemassa, eli tiedossa on outoja tositarinoita... Nähdään! T: Kunnegut



Ps: Saa kommentoida.

White Friday

Eilen oli Black Friday. Minä vietin White Fridayta. Pakkasin repun, puin päälle ja lähdin Puijolle. Pakkasta oli aste ja viitisen senttiä lunta maassa. Täydellinen päivä pienelle retkelle.

Hyvin kiteytetty

Jotenkin koko Black Friday –konsepti kuvottaa. Me tiedämme, mitä kuluttaminen aiheuttaa maailmalle. Silti pitäisi kuluttaa lisää, mikä on täysin kestämätön yhtälö. Erilaiset tutkimukset ja dokumentit aiheesta lisäävät tuskaa. Mitä tästä kaikesta on jäljellä sadan vuoden päästä? Maailma on erilainen paikka lapsenlapsenlapsille. 

Puijon luonnonsuojelualue perustettiin jo vuonna 1928. Alueella on kolme n. kahdeksan kilometrin pituista luontopolkua. Suunnistin Puijonnokassa sijaitsevalle laavulle paistamaan makkaraa. Laavu sijaitsee korkean mäen laella ja sieltä aukeaa upeat näkymät Kallavedelle. Maisemassa sielu lepää.

Edellisellä Puijon reissulla postasin Kadonneen jäljillä –tarinan. Tälläkin kertaa mielikuvitus meinasi lähteä laukalle, kun jäin tutkimaan hangessa näkyviä jälkiä. Eritoten yksi jälki herätti mielenkiintoa. Se oli kuin pienisorkkaisen eläimen jälki, ja jälkien välit olivat sen verran pitkät että kohde vaikutti juosseen vauhdilla. Ehdin pähkäillä tätä hetken kunnes vastaan tuli ko. kulkija ja tajusin, mistä on kyse: sauvakävelijä. Meikäläinen on umpisurkea jälkien tulkinnassa, kuten vuosi sitten kesällä kävi ilmi.

Kuva sisältää tahatonta tuotesijoittelua

Mikään ei ole parempaa kuin nuotiolla paistettu makkara ja termarimukista juotu kahvi. Nuotion sytyttäminen oli emäurakka, koska laavun vieressä olevan puuvajan halot olivat märkiä. Ähräsin puusta ohuempia tikkuja ja kasasin sanomalehtiä niin, että nuotio onnistui. Paksummat puut eivät palaneet missään vaiheessa.

Ufo?

Paluumatkalla ilta alkoi hämärtää. Kello oli puoli neljä. Puiden yläpuolelle ilmestyi kirkkaita valoja. Ufo? No ei ollut. Puijontorni on iltavalaistuksessa upea näky.

 

Mitäs jos aina silloin tällöin ei osteta mitään. Mennään metsään ja kuunnellaan, kun varis raakkuu kuusenlatvassa. Joku fiksumpi on sanonut, että parhaat asiat maailmassa on ilmaisia. Pitänee paikkansa.

Muita Puijo -aiheisia postauksia: 

Varo Puijoa!

Puijon kisat

Haluatko kiekkoilijan pakarat? Hanki Puijon portaat!

Puijontorni

Taisteluhautoja Savon sydämessä

Kulutin eilen sateista päivää Kuopion museossa. Keskiviikkoisin museoon pääsee veikkauskortilla ilmaiseksi. Kummallisin uusi tieto oli, että Kuopion ympäristössä sijaitsee venäläisten rakentamia juoksuhautoja ja taistelupesäkkeitä. Sata vuotta sitten olimme osa Venäjää, mutta mitä taisteluhaudat tekevät sisämaassa kaukana silloisen valtakunnan rajoista?  Se selviää kohta.

Kuopion museossa ei kävijää vedetä nenästä. Päinvastoin.

Kuopion museorakennus on jo itsessään nähtävyys. Kivinen jugendlinna rakennettiin vuonna 1907 nimenomaan museoksi. Linna keskellä kaupunkia, tykkään. Tällä kertaa jätin luonnonhistoriallisen osaston väliin ja marssin suoraan yläkertaan tutkimaan kulttuurihistoriallisia kokoelmia. Ensimmäisessä huoneessa törmäsin venäläisiin sotilaisiin, juoksuhautoihin ja konekivääripesäkkeeseen. Näyttelyn nimi on Ensimmäisellä puolustuslinjalla. 1. maailmansodan jäljet Pohjois-Savossa. 

Vuonna 1915 Venäjä taisteli Saksaa ja Itävalta-Unkaria vastaan. Ilmassa leijui uhka Saksan hyökkäämisestä Suomen halki valtakunnan pääkaupunkiin Pietariin. Sisä-Suomessa aloitettiin linnoitustyöt. Läntisin, ns. ensimmäinen puolustuslinja kulki Pohjois-Savon kautta. Siihen kuului juoksuhaudat ja kenttälinnoitukset Siilinjärven Hanhimäellä ja Tervon Vallikankaalla, viidenkymmenen kilometrin säteellä Kuopiosta. Tarkoituksena oli pysäyttää mahdollinen Lännestä tuleva saksalaisinvaasio, ennen kuin vihollinen pääsee etenemään Pietariin asti.

 

Pontentiaalinen vihollinen. Kuva: Pixabay

Tervon juoksuhaudat olivat pitkään unohduksissa, kunnes everstiluutnantti Pertti Huttunen teki vuonna 2008 aloitteen niiden kunnostamisesta matkakohteeksi. Tänä vuonna Tervon kunnanvaltuusto esitti 10 000 euron määrärahaa konekivääripesäkkeen ja yhdyshaudan jäljitelmien rakentamiseen. Aloite herätti hilpeyttä, sillä nythän eletään vilkasta kuntaliitosten aikaa. Vallikankaalle rakennettu sotahistoriallinen matkakohde sijaitsee Tervon ja Kuopioon liittyneen Karttulan rajalla. Tervon kunnanhallituksen puheenjohtaja vitsaili hankkeesta facebookissa:

Olenhan minä aina tiennyt, että käymme tiukkaa taistelua pienen kunnan olemassaolon puolesta, mutta ensimmäisen kerran teimme määrärahavarauksen konekivääripesäkettä varten.

Lähde: Savon Sanomat

Museossa oli konekivääripesäkkeen malli. Tällainen tulee Tervon ja Karttulan rajalle.

Savossa ei käyty ensimmäistäkään taistelua ja maailmansodan jälkeen paikalliset käyttivät linnoitusten materiaalit rakennustarpeiksi. Mielenkiintoista, miten ensimmäinen maailmansota on vaikuttanut myös täällä. Ensi kesänä on tarkoitus tutustua juoksuhautoihin paikan päällä.

Ruotsinvallan aikaisia aseita. Museon kokoelma.

Kuopion museon savutupa

Savutuvat olivat yleisiä asumuksia Pohjois-Savossa. Kun tupaa lämmitettiin, savu tuprusi vapaasti sisälle huoneeseen. Hyvin rakennetuissa ja 4-5 m korkuisissa tuvissa lämmitysvaiheen aikana savu leijaili niin korkealla, että ihmiset pystyivät kävelemään suorina savun heitä häiritsemättä. Savuton tila saattoi olla jopa n. 1,5-2 m. Matalimmissa ja huonommin rakennetuissa tuvissa savu saattoi laskeutua hyvinkin alas. Tällöin sisälle jääneet ihmiset joutuivat painautumaan lattialle pitkäkseen odottaessaan savun poistumista.

Lähde: Kuopion kulttuurihistoriallinen museo 

Tältä näytti ensimmäinen, puinen Puijontorni vuonna 1856.

70-luvun matkailua

70-luvulla oli hauskan nimisiä telttoja.

Alli Karvosen kahvikauppa

Tuoreet pavut lajiteltuna omiin laareihinsa

Alli Karvosen kahvikauppa Kuopion museossa. Kahvikauppa toimi Puijonkadulla vuosina 1933 - 1969. Ennen vanhaa nuoret saivat luvan juoda kahvia vasta kun olivat käyneet rippikoulun.

Ruotsin ja Venäjän vallan vaikutus näkyi aikoinaan katujen nimissä ja virastotalojen kylteissä

Museon tornissa oleva näyttelytila

 

Lignell  & Piispasen alkoholitehdas on toiminut Kuopiossa vuodesta 1852. Olennainen osa paikkakunnan yrityshistoriaa.

Stipendiaatit keräsivät museolle lähiseudulta kulttuuriin liittyviä asioita ja esineitä.

Pauli Hanhiniemi ja Retkue, Henry's Pub Kuopio 19.11.2016

Pauli Hanhiniemi Retkuineen esiintyi Kuopion Henry’s Pubissa, ja pitihän sinne tämänkin retkun päästä. Keikka oli melkein loppuunmyyty ja ulkona jono ulottui pitkälle Kauppakadun puolelle. 

Pauli Aatos tuli paikalle kellontarkasti ja keikka nytkähti käyntiin klo 23. Jo toisena kuultiin uudelta Pölyä, Hiuksia, Risuja –albumilta singlebiisin Suru teki lähtöään. Hanhiniemi on kertonut haastattelussa, että elämä tuntuu valoisammalta ja se näkyy sanoituksessa:

Suru teki lähtöään, ja mä näin

Sen ovellani empivän, mene vaan, mene vaan

Suru teki lähtöään, tajusin

Että sitä pyytelis enää en takaisin

Matkaan, matkaan

Minnekkäpä suuntakaan

Matkaan, matkaan 

Tuskin tavataa

Seuraavina kuultiin mm. Hiekkalaulu ja Heinäkuu huhtikuu. Olin ensimmäistä kertaa Paulin soolokeikalla joten meikäläinen odotti mielenkiinnolla, kuullaanko myös Kolmannen Naisen repertuaaria. Vastaus tuli pian, kun bändi esitti kappaleen Tuli vain mieleen. Erittäin hieno sävellys, joka uppoaa tämän vaarin sielunmaisemaan ja saa aina silmäkulman kostumaan:

Mikäs vaaria naurattaa, sen lapsenlapset siltä kyselivät niin
Ne kävi siltä sitä tivaamaan, ku me aidan yli juteltiin
Mikäs vaaria naurattaa, kun sillä hymynkare nousi suupieleen
Se vastas: "Tuli vain mieleen..."

Se oli mulle ystävällinen, teki helpoksi mun kotiutumisen
Koskaan oikein kiitellyt en, mitäs näistä: kesken komennusmiesten
Nyt se tuli sit' mieleen
kun heinä keinun alla kasvanut on ja vanha jätkä siitä lähti lepohon

Herkistelyistä siirryttiin sujuvasti rennompiin svääreihin, kun Muutkin mokaa otti yleisön mukaan yhteislauluun:

Mä en kaipaa kiikkuun riippumaan

kun käsitän, ett muutkin mokaa.

Enkä karkaa kauas Nevadaan

kun käsitän, muutkin mokaa.

Kärsinyt on kantapää

mut se kantaa hedelmää.

Typeryyttään on vaan vaikee myöntää,

myönnän sen.

Tää ei oo ihan haudan vakavaa

muutkin mokaa.

Mua saa, mua täytyy valistaa

muutkin mokaa.

Erobiisi Siipeen jos sain vei takaisin melankoliaan. Tunneskaalan vaihtelun Pauli Hanhiniemi hallitsee mestarillisesti. Kaiken perusta on sielukas tulkinta, joka riipii sydänjuuria ja saa välillä hymyilemään hillittömästi. Kaverin karismassa on jotain, mihin monikaan ei Suomessa yllä: vilpitöntä renttua ja reissumiestä, joka laulaa rehellisesti sydänsuruista, mokista ja pettymyksistä ja siinä samalla lohduttaa fanejaan, että tää ei oo niin haudan vakavaa. Muutkin mokaa.

Keikan aikana kuultiin vielä kaksi Kolmannen Naisen biisiä: Valehtelisin jos väittäisin ja Äiti pojasta pappia toivoi. Ensimmäiseen sopi kuin nyrkki silmään, että Pauli lauloi biisin sekä suomeksi että ranskaksi. Jälkimmäinen oli sitten totaalista kansan karaokea. Kun tämän ajan lauluja joskus kanonisoidaan, Äiti pojasta pappia toivoi on takuuvarmasti yksi uusista kansanlauluista.

Uudelta albumilta kuultiin vielä mm. nimibiisi Pölyä, Hiuksia, Risuja sekä Joutilas. Keikka kesti kaikkinensa tunnin ja kaksikymmentä minuuttia. Hanhiniemi retkueineen poistui ja jätti jälkeensä salillisen onnellisia ihmisiä. Tätä lisää Pauli, kiitos.

80-luvun kännykkä

Kuva: Company.Nokia.Com

Olen aikaisemmin kertonut, miten tiukasti pistän hanttiin uudelle teknologialle. Mutta on meikäläinen joskus ollut myös aivan kehityksen aallonharjalla. Sain nimittäin ensimmäisen kännykkäni vuonna 1984.

Varsinainen kännykkä se ei tosin ollut, nykymittapuulla mitattuna. Mobira Talkman NMT 450 oli paremminkin raahattava puhelin. Siihen kuului salkun kokoinen, viisi kiloa painava akku ja luuri. Mutta olihan se hieno! 10-numeroinen nestekidenäyttö, 51 numeron muisti ja akku kesti peräti kahdeksan tuntia. Tosin muistelen, että meikäläisen Mobirassa akku ehtyi tunnissa.

Olin töissä edustajana. Myin perunatuotteita (ranskalaisia, kuorittuja talousperunoita, multaperunoita) ja vihanneksia suurkeittiöille, ravintoloille, lounaspaikoille ja grilleille Pohjois-Savossa. Pitääkin joku kerta postata 80-luvun grilleistä, jotka ovat kuolleet sukupuuttoon. Tämä oli aikaa ennen mäkkäreitä ja hesejä.

Olihan tuo Mobira melkoinen murikka kannettavaksi. Siksipä en sitä juuri kantanutkaan muuta kuin aamulla autoon ja illalla kotiin. Kerran puhelin osoittautui kullan arvoiseksi, kun Leppävirralla ylämäessä kylmäauton kardaaniakseli pomppasi paikaltaan ja kilisteli asfalttia vasten. Ilman kardaania matka tyssäsi siihen, mutta onneksi oli puhelin ja reilun tunnin päästä vara-autolla tien päällä.

Tiedä häntä miten suosittuja nuo puhelimet olisi tänään? Ainakin ihmiset olisivat riskimmässä kunnossa, kun joka paikkaan pitäisi köijätä viiden kilon painoa.

Lähde: Oma muisti ja Elias, Elektroniikkaa Salosta