lauantai 31. toukokuuta 2014

Kissa tuli taloon



Meillä on kissa hoidossa viikonlopun ajan. Elämä muuttui täysin. Koiraihmiselle silmiinpistävin ero on siinä, että koiralle laitetaan oma paikka ja se mukautuu ja alistuu olosuhteisiin. Kissan osalta taas talon säännöt menevät uusiksi ja ympäristön pitää mukautua kissan toimintaan.

Nyt ollaan sitten ovet ja ikkunat suljettuna, ettei vieras karkaa ulos. Jos itse lähtee ulos pitää seurata, ettei kissa livahda oven raosta pihalle. Ja kun tulee sisälle pitää koputella ja huhuilla, että joku sisällä olija pitää kissan pois ovensuulta.

Kissalle laitettiin ruokakuppi pakastimen päälle. Siellä se käy syömässä kun on nälkä. Teepä sama koiran kanssa: Meidän koira syö kaiken, mitä annetaan ja mitä lattialta löytyy. Laita sille ruokakuppiin evästä niin hetki ja astia on tyhjä. Jos täyttäisin sitä periaatteella ”syö sitten kun nälättää”, poloinen vetäisi itsensä ähkyyn. Ei mitään itsekontrollia.

Mutta ei tämä ole mikään valitusvirsi vaan pelkkiä luontohavaintoja. Kyllä tässä yhden viikonlopun jaksaa kissan ehdoilla helposti. Ja miksei pidempäänkin. Kaikkeen tottuu, kuten kävi kreikankilpikonnankin kanssa.

Kissa toi uudet säännöt taloon: Kissanhiekka on WC:ssä. Tavallisestihan me miehet toimitaan juuri päinvastoin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti