Kolibrit Suomen kesäyössä

Menkääpä alkukesänä ennen keskiyötä kukkivien sireenipuskien luokse, mielellään vielä järven rannalle. Pian alkaa tapahtua kummia. Sireeninkukalle ilmestyy pienen kolibrilinnun kokoinen hyönteinen, jonka siivet pitävät surisevaa ääntä. Olento ei laskeudu kukalle, vaan työntää pitkän imukärsän kukan sisään ja imee mettä lennosta. Tämä hyönteinen on kiitäjä.

Kiitäjä on isokokoinen perhonen. Sillä on paksu, virtaviivainen ruumis ja suipohkot siivet. Eri kiitäjälajeja on tavattu Suomessa 18, maailmalla 1200. Jälleen kerran pohjoinen sijainti tekee meistä hieman luontoköyhempiä mutta ei anneta sen haitata. Kyllä noissa muutamissakin lajeissa on näkemistä ja kokemista.

Horsmakiitäjä

Minun kokemus kiitäjistä on jo kolmenkymmenen vuoden takaa joten voi olla, ettei kaikki tietoni ole enää ajan tasalla. Äsken ilmestyi nimittäin artikkeli jossa kerrottiin, että Suomen päiväperhoset ovat kymmenessä vuodessa levittäytyneet keskimäärin 60 kilometriä pohjoisemmaksi. Syy on ilmeinen: ilmastonmuuton. Ja mitä päiväperhoset edellä, sitä yöperhoset perässä. Kiitäjät lentävät pääasiassa hämärä- ja yöaikaan, eikä niitä juurikaan näe päivällä. Tällöin perhonen lepää suojaisassa paikassa puunrungolla, luolissa, rakennusten räystäiden alla jne.

Matarakiitäjä

80-luvun alussa pyydystin aktiivisesti perhosia. Tuosta kokoelmasta on vain muutama yksilö jäljellä. Jos kamerateknologia olisi ollut nykypäivän tasoa, olisin säästänyt luontokappaleet ja ikuistanut ne filmille. Tuon ajan taskupokkareilla ei vain saanut kuvaa 50 km/ tunnissa lentävästä, peukalon kokoisesta kohteesta. Ei sitten mitenkään. Ei se tosin niin helppoa ole nykyäänkään. Kun perhonen on juomassa mettä, se pysyy paikallaan ilmassa pitkiä aikoja. Silloin on mahdollisuus napata the Vuoden Luontokuva.

Mäntykiitäjä

80-luvulla Savon sireenipuskissa vieraili Horsmakiitäjiä, Matarakiitäjiä ja Mäntykiitäjiä. Järvellä lensi harvinaisempi laji, joka ei minun kokemuksen mukaan tullut koskaan (ainakaan meidän mummon) sireenipensaisiin. Tämä isokokoinen kiitäjä lensi järven yllä rantaviivaa myöten ja suhahti ohitse ennen kuin ehdit tajuta. Kerran huidoin taas villisti haavillani laiturin nokassa ja sain kun sainkin yhden kiinni. Se oli komeasiipinen Poppelikiitäjä. Voi pienen biologin riemua!

Poppelikiitäjä

Otollisin olosuhde kiitäjien bongaamiseen on tyyni alkuyö. Tuulisella kelillä perhoset eivät lennä. Varustaudu itikankestävillä vaatteilla ja siirry hämärän aikaan väijymään sireenipuskien luokse. Jos heti ei tapahdu mitään niin odota kärsivällisesti. Odotus saatetaan palkita ja paikalle surisee perhonen, jonka aika harva on nähnyt luonnossa livenä.