Kadonneen jäljillä

Lauantaina oli loistava keli, joten lähdin lenkille Puijon maisemiin. Lämpöasteita vain pari mutta patikoidessa tuli hiki. Istahdin lähellä Puijonsarvea olevalle laavupaikalle ja otin eväät repusta. Sielu lepäsi maisemassa.

Sitten soi puhelin, kuinkas muuten. Numero oli outo ja ajattelin jo hetken olla vastaamatta, mutta vastasinpa sitten kuitenkin. Keskustelu meni tähän malliin:

-         Voitto mainostelevisiosta hei! Oletko sinä ****n aviomies.

-         Joo, kyllä olen. Onko jotain sattunut?

-         Ei mitään vakavaa. Vaimosi oli meihin tunti sitten yhteydessä ja ilmoittautui Kadonneen jäljillä -ohjelmaan. Hän on jo jonkin aikaa etsinyt sinua ja kaivannut yhteydenottoa.

-         Miten niin? Vastahan me aamulla nähtiin. Itse asiassa pari tuntia sitten sanoin heipat kun lähdin lenkille.

-         Niin, siitä on jo kauan aikaa. Vaimosi pyysi meitä jäljittämään sinua, ja niinpä otimme yhteyttä veljeesi ja pyysimme sinun puhelinnumeroa.

-         Vaimolla on mun numero.

-         Joo, mutta se ei mene niin tässä formaatissa. Nyt tehdään niin, että odottele lisäohjeita. Soittelen sinulle kohta ja jatkamme tästä.

-         Mitä helvettiä? Mutta puhelu oli jo katkennut.

Yritin sitten soitella kotia mutta vastaajassa oli vain viesti, että nyt en pääse vastaamaan. Pyörittelin päätäni ja soitin velipojalle. Tämä kertoi, että tuotantoyhtiö oli ottanut yhteyttä ja pyytänyt numeroa. Ihmetteli vielä, mitä meidän parisuhteelle kuuluu. Ihan hyvää, ainakin vielä pari tuntia sitten. Kesken puhelun tuli koputus ja toinen puhelu. Vastasin.

-         No niin. Voitto mainostelevisiosta taas terve. Me ollaan nyt keskusteltu vaimosi kanssa ja hän oli hyvin jännittynyt siitä, että saimme sinuun yhteyttä. Hän haluaa tavata sinut tänään klo 15 Kuopion torilla. Onko sinulla mahdollisuus tulla paikalla?

-         Mun pitää käydä ensin kotona vaihtamassa vaatteet, tuumasin hämmentyneenä.

-         Ei missään tapauksessa. Tule kaupungintalon eteen varttia vaille kolme, niin assistentti näyttää sinulle paikan jossa voit odottaa.

-         Kaupungintalolle?

-         Kyllä. Sehän on teille tärkeä paikka ja tuo varmasti muistoja mieleen. Ja teillähän on paljon keskusteltavaa näin pitkän ajan jälkeen.

-         Siis kolmen tunnin lenkkeilyn jälkeen?

-         Juuri niin. Vaimosi haluaa varmasti kysyä, miksi aikanaan lähdit.

-         Piti lähteä lenkille.

-         Niinpä niin. Varmaan siinä asiat aukeavat paremmin kun olette kasvotusten ja voihan se olla, että jälleennäkemisen riemu tuo pari kyyneltäkin silmään.

-         Mitä helvettiä? Mutta puhelu oli jo katkennut.

Niinpä sitten seisoin hikisenä kaupungintalon edessä, kun kuvausassistentti tuli ja kertoi miten kaikki menee. Seison torin laidalla, Voitto tuo vaimon torin toiselle laidalla ja lähettää sitten yksin matkaan. Odotan hiljaa paikallani kun vaimo saapuu, ja sitten annetaan tilanteen kehittyä luonnollisesti. Hetki on herkkä ja hempeä ja sitä on jakamassa kolme kameramiestä, kaksi valomiestä, kuvausassistentti, äänimies ja ohjaaja.

-         Muistakaa puhua tunteistanne.

Sieltähän se vaimo sitten saapui. Halattiin ja kameramies pyöri meidän ympärillä ja otti panoraamakuvaa. Äänimiehen mikrofoni vilkkui vasemman korvani juuressa. Jostain oli tuotu stereot, josta soi imelä teemamusiikki.

-         Sinäkö se todellakin olet, vaimo ihmetteli.

-         No minäpä minä.

-         Minne ihmeeseen sinä lähdit silloin aikoinaan. Etkä mitään viestiä jättänyt.

-         Lähdin Puijolle lenkille. Niin kuin teen aina lauantaisin.

-         Voi että minulla on ollut ikävä sinua.

-         Nyt laittakaa ne kamerat ……. Me lähdetään kotiin.

Kuvausassistentti huusi poikki, se on sitten siinä ja porukka keräsi kamat kasaan. Jakso tulee kuulemma joskus keväällä. Ennen lähtöä hän kysyi vielä, haluaisinko löytää veljeni. Siinä vaiheessa menetin malttini.