Punainen planeetta

Halusimme jotain uutta elämään. Vähän uutta, kipinää, täpinää, jännitystä. Jotain, mikä kiihottaisi mieltä ja miksei vähän kehoakin. Kun Suomen Ilmailuun Erikoistuneen Ministeriön ErityisNeuvosto ja Neste (entinen Fortum, joka siis vaihtoi nimensä takaisin) hakivat vapaaehtoisia ensimmäiselle Suomalaiselle retkikunnalle Marsiin, painoimme facebookissa heti tykkää –nappulaa ja jaoimme ilmoituksen. Eikä aikaakaan, kun meidät valittiin miljoonan hakijan joukosta ensimmäisiksi avaruuteen ammuttaviksi savolaisiksi. Kyllä meitä vaimon kanssa jännitti. Kakkoseksi jäänyt pariskunta pääsi Big Brotheriin. Ei huano.

Marssiin ei ole nimittäin ihan lyhyt matka. Semmoiset rapiat sata miljoonaa kilometriä. Jos matka olisi taivallettu meidän mondeolla, matka-ajaksi tulisi satasen keskituntinopeudella noin 115 vuotta. Onneksi meille tarjottiin vähän nopeampi menopeli: Hjalliksen käyttämä avaruusraketti, jolla hän ensimmäisenä suomalaisena kiersi yksin maailman ympäri. Tällä matka taittuisi vuodessa. Siis menomatka. Paluu veisi toiset mokomat. Mutta ei tuo aika meitä varsinaisesti pelottanut. Olimmehan sentään olleet yhdessä jo kymmenen vuotta ja tehneet jopa kolme viikkoa kestäneen Interrail-reissun tiiviisti yhdessä. Eli kokemusta oli, ei muuta kun matkaan.

Lähtöpäivänä Saariselän kansalliselle avaruusasemalle oli kokoontunut koko Suomen kerma. Tasavallan Presidentti Seppo Räty piti pitkän ja tunteikkaan puheen:

”Koko Suomen kansa seuraa teitä kuumana kuin sauna. Koskaan ennen kansakuntamme ei ole ollut näin suuren matkan edessä. Paitsi 60-luvulla, jolloin suomalaiset matkustivat joukolla Ruotsiin töihin. Mutta ei mennä siihen. Ruotsi on paska maa. Te kaksi olette kuin ilmettyjä sisu-pastilleja. Ette niin sisukkaita mutta yhtä pyöreitä. Koska matka on pitkä eikä siwa ole lähellä, Isänmaa lahjoittaa teille viisisataa kiloa mämmiä matkaevääksi. Ne tulevat pakasteena, ettei erä ehdi pilaantua. Kun syötte painottomassa tilassa mämmiä mieleenne muistuu kaikki se, minkä vuoksi lähditte Suomesta”

Sitten valtakunnan runoilija, entinen mäkihyppääjä, striptease-tanssija ja laulaja Matti Nykänen lausui meille varta vasten tätä tilaisuutta varten tekemänsä runon:

”Saapunut luokseni yö on
silmäni luon taivaaseen
tumma se katto tähtinä tuikkii
on katseensa tutkimaton
suunnaton tähtien määrä häipyen kaukaisuuteen
niin pientä rataa maapallo makaa omaansa ain' uudelleen

Tähdet tähdet, luoksenne tahtoisin pois
Tähdet tähdet, silloin mun helpompi ois
Tähdet tähdet, enkö jo tulla mä saa
Tähdet tähdet, ikuisuuksiin ajan taa”

Yllättäen lähdön hetkellä suurin ongelma ei ollut avaruusaluksen toimivuus, säätila tai tekniikka, vaan meidän status. Me emme olleet astronautteja, kosmonautteja tai taikonautteja, joten mitä helvettiä me olimme? Projektin alussa meidät ristittiin suominauteiksi mutta se kirvoitti semmoisen kettuiluryöpyn sosiaalisessa mediassa (Mitäpä se suominautti? Suominautti koskenkorvaa!!), että S.I..E.M.E.N (Suomen Ilmailuun Erikoistuneen Ministeriön ErityisNeuvosto ) veti nimen heti pois.  

Neste oli samaa mieltä. Mitä me siis puolison kanssa olimme? Pitkällisen pohdinnan jälkeen päätettiin, että meitä kutsutaan finnauteiksi.

Kaksi kuukautta takana

  

Rakas lokikirja. Tämä kuukausi on ollut todella mahtava. Olemme löytäneet murun kanssa toisemme uudestaan ja parisuhde kukoistaa. Täällä kaikki on vain meitä varten, eivätkä lapset pyöri jaloissa. Jos tekee mieli katsoa leffaa niin sitten katsotaan. Jos tekee mieli syödä mässyä niin sitten syödään. Jos tekee mieli…. niin sitten … kuin lemmikkikanit. Ei voisi paremmin olla. Viime viikolla meillä tuli hieman erimielisyyksiä, kun rakas halusi katsoa Vain Elämää –dvdboxit kolmannentoista kerran läpi ja minä taas toivoin, että olisi otettu satelliittiyhteys maahan ja jännätty KHL-matsi Kalpa – Braga Rangers (Portugali). Mutta sitten pidimme hyvän keskustelutuokion ja päätimme yhdessä tuumin katsoa vielä kerran, miten seitsemännentoista kauden Vain Elämää –jaksossa Petri Nygård tulkitsee koskettavasti Meiju Suvaksen biisin Pure mua.

Neljä kuukautta takana

Rakas lokikirja. Neljä kuukautta on mennyt yllättävän nopeasti. Olemme murun kanssa tehneet päivärutiinin, joka muistuttaa vähän maatilan pitoa. Aamulla herätään kuudelta hoitamaan peltomoduulissa olevaa kymmenen hehtaarin maatilaa. Lypsetään lehmät, syötetään porsaat ja kerätään kanalasta munat. Iltapäivällä kerätään mehiläispesistä hunaja ja illalla vielä virvelöin vähän aikaa keinojärvellä geenikasvatettuja kirjolohia. Elämä on leppoisaa ja joskus menee pitkiäkin aikoja, että emme vaihda sanaakaan. Mutta ei se haittaa, kaikki on niin uutta ja ihmeellistä, että pelkkä avaruuden tarkkailu riittää hyvin illalla ennen nukkumaan menoa. Ei ole telkkaria ikävä.

Kuusi kuukautta takana

Rakas päiväkirja. Oli vähän kireä aamu. Vaimo halusi ohrapuuroa, mutta minä olin sitä mieltä, että aamupalalla on hyvä olla pekonia ja munia. Kanalasta tulee munia semmoiseen tahtiin, että kohta niitä saa heitellä ulkoavaruuteen ja siat lihovat joutilaana karsinoissaan. Kävimme kiivaan keskustelun, jonka päätteeksi vaimo keitti puuronsa ja minä söin muna-pekoni aamupalan. Välillä nyppii, että kaikki pitäisi tehdä toisen mielen mukaan. Vaimo valittaa, että painelen joka ilta lammelle kalastamaan enkä ota häntä mukaan minnekään. Mukaan minnekään? Eikös me olla yhdessä tässä helvetin raketissa matkalla Marsiin? Minne tässä vielä pitäisi yhdessä mennä?

Kahdeksan kuukautta takana

Kuulepas päiväkirja. Täällä on vähän sukuvihaa villissä lännessä. Emäntä ihmetteli, kun ohrasato oli tässä kuussa niin pieni. Ei tahtonut aamupuuroon riittää tarpeita. Minä olin kuin en olisi tiennyt asiasta mitään, mutta käryhän siinä lopulta kävi. Rakensin nimittäin muutama viikko sitten navetan taakse pontikkapannun ja tiputtelin kirkasta yön kuhjeessa. Oli muuten emäntä hurjana! Ei ole tarvinnut niitä munia avaruuteen heitellä, kun vaimo viskelee minua niillä aina kun mahdollista. Ottaa päähän niin, että käyn kompostilla kaivamassa piilottamani kanisterin ja painelen lammelle virvelöimään. Tulkoon sinne mesoamaan jos haluaa. Tämä poika lähtee nyt.

Kymmenen kuukautta takana

Päiväkirja, perkele. Et ikinä usko. Akka teki semmoisen tempun että oksat pois. Oli viittä vaille etten laittanut koko elättiä vararaketilla kotimatkalle. On ottanut pattiin niin, että virvelöintikin on jäänyt. Ihmettelin jo tovin, kun rauha palasi alukseen eikä tuo enää motkottanut minun kalastusreissuista. Sain mennä ja tulla ja ruoka odotti valmiina pöydässä. Sitten käräytin sen itse teossa. Radiohuoneessa tsättäili amerikkalaisen astronautin kanssa. On kuulemma joku Jim ja päivystää Kuussa. Eikä heillä kuulemma mitään sen vakavampaa, mitä nyt ajatuksia vain vaihtavat. Mitä helvettiä? Sain semmoisen raivarin, että kävin pellolla potkimassa multaa ja heittelin talikolla juurekset tekojokeen. Tähänkö on tultu? Vähän jos mies herpaantuu ja lihoo viisitoista kiloa kymmenessä kuukaudessa plus kasvattaa ZZTop –parran, niin heti on akka etsimässä uutta sulhoa. Tätä en anna anteeksi. Muutan peltomoduliin ja rakennan lehmänpaskasta majan. Siinäpähän tsättäilee Zäkkinsä kanssa …tana.

Kaksitoista kuukautta, perillä

Se on morjens päiväkirja. Ei ole tehnyt paljoa mieli kirjoitella. Eikä siivota. Eikä peseytyä. Eikä harjata hampaita. Kattelin tuossa aamulla kuvajaista lammen pinnasta ja tiedätkö mitä: Sieltä tuijotti vastaan Tom Hanks elokuvasta Castaway! Tiedäthän, semmoinen resuinen risuparta. Sillä erotuksella että Hanks oli aika riutunut mutta meikäläisellä vaaka paukkuu jo satasen yli.

Akan kanssa on vaihdettu pari sanaa, ei sen kummempaa. Tuumasi mulle, että kun saavumme Marsiin, sinä voit sitten painua hevon perseeseen. Kiittelin kovasti ja totesin, että toivottavasti jonkinlainen meteoriitti tulee ja pyyhkäisee muijan universumista. Sanailu jatkui aikansa kunnes molemmat saimme tarpeeksi ja muija paineli keittiömoduliin ja minä ulkohuussiin. Olen rakentanut sellaisen peltomodulin perälle ja voin vakuuttaa, että hyönteiset tykkää. Täällä on kohta enemmän kärpäsiä kuin Savon kesäyössä. Mistä tulikin mieleen, että ei ole enää ikävä maata. En palaa enää koskaan takaisin. Kun saavumme Marsin kiertoradalle, lähetän akan laskeutumisaluksella planeetalle ja painelen sitten itse sinne hevon perseeseen eli jatkan matkaani Uranukseen.