tiistai 13. joulukuuta 2016

Weired joulukalenteri 13. luukku: Joululaulut TOP 10


Makuasioista viis, tässä on meikäläisen joululaulut TOP 10. Muutama kappale on säilynyt listalla iät ja ajat. Järjestys muuttuu aikojen myötä, mutta ykkönen on ja pysyy aina.




10: Dean Martin – Let it snow!

Legendaarinen jouluralli jo vuodesta 1959. Jotain perin perinteistä tässä biisissä on. Ehkä se johtuu siitä, että Dean Martin laulaa luikatti Let it snown jo ennen meikäläisen syntymää. Dean on siis hoputtanut lunta satamaan läpi elämäni.



9. Wham – Last Christmas

Tämä vie aina takaisin 80-luvun jouluihin: imelää kulkusten kilinää mutta ah, niin jouluista. Musiikkivideot olivat vielä nuori ja tuore juttu ja sen huomaa myös Whamin biisistä. Jotenkin 80-luvun musiikkivideot ovat kaikessa kömpelyydessään kuitenkin parempia kuin nämä uudet. Se on sitä nostalgiaa.



8. Slade – Merry Xmas Everybody

Sladelle ojennan ultimate rock’n’roll ränttätänttä –joulubiisin tittelin. Tästä tulee hyvä mieli, ei voi mitään. Ja kulkuset tietenkin kuuluvat kuvioon.



7. Hanoi Rocks – Dead by Xmas

”Hieman” erilainen joululaulu Suomen kaikkien aikojen rockbändiltä. Aika harvoin tämän sesongin kappaleissa lauletaan kenenkään muun kuin Jessen kuolemasta:

I’ll be dead by X-mas no anyway
Tell me will You remember me that day
When You’ve found a new one who’s better than I ever was



6. Band Aid – Do They Know its Christmas

Vuoden 1984 hyväntekeväisyyssingle kokosi kaikki aikansa tähdet samalle levylle: Bono, Phil Collins, Bob Geldof, Simon Le Bon, Boy George, George Michael, Sting, Midge Ure, Paul Young jne jne. Onhan tämä vähän jouluisen korni maailmanparannusveisu, mutta yllättävän hyvin se on kestänyt aikaa. Ainakin meikäläisen korvissa.



5. Sika – Juice Leskinen

Juice uudisti joululauluperinteen heittämällä kehiin tarttuvan, vitsiksi tarkoitetun kappaleen, joka on jäänyt elämään. Juicen joulu on hikistä joulustressiä, kinkun paistamista ja ylensyöntiä. Itse asiassa Juice riisuu myytit ja laulaa oikeasta joulusta. 



4. Hassisen Kone – On jouluyö, Nyt laulaa saa

Myös Hassisen Kone muokkasi joululaulun uuteen uskoon. Musiikillisesti On jouluyö on perinteistäkin perinteisempää, mutta lyriikka on viiltävästi tätä päivää:

Kuusen kauniit kynttiläiset hiljaa lepattaa
Jeesus-lapsen kasvot luo kuulasta valoaan
Ja tykit sylkee kuolemaa ja tuoksu napalmin
Kun joululapsen nimeen kaikuu käsky majurin
On jouluyö ja nyt laulaa saa



3. Vesa-Matti Loiri – Näin sydämeeni joulun teen

Koska olen ateisti, minulle eivät virret oikein kolahda. Loirin tulkinta on loistava ja ehkä lähinnä virttä meikäläisen makuun. Tätä ei kuunnella supermarketin vilinässä vaan lasten koulun joulujuhlassa tai aattona radioista. Näin sydämeeni joulun teen vie jonnekin, mitä ei voi sanoin kuvailla. Siinä on joulun taikaa.



2. Antti Tuisku – Rukous

Olimme Antti Tuiskun joulukonsertissa Kuopion Alavan kirkossa vuonna 2012. Hieno kokemus. Konsertin yllättävintä antia oli tämä alun perin Maj Karman kappale Rukous. Upea sovitus muuttui Antin tulkitsemana riipiväksi joululauluksi, joka nosti palan kurkkuun. Osataan sitä 2000-luvullakin.



1. John Lennon – Happy Xmas (War is over)

Aina on yksi ylitse muiden. Tätä joululaulua ei meikäläisen listalla tule kukaan ohittamaan. John Lennon murhattiin 8. joulukuuta 1980 ja varmasti moni hieno laulu meni hänen mukanaan hautaan. Only The Good Die Young. R.I.P. Lennon.

3 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Aika retropainotteinen, mutta sellainenhan se joulu on :) Ja Lennon pysyy aina ykkösenä!

      Poista
    2. Mä nyt olen 'retroa' jo muutenkin. ;)

      Poista