Haluatko kiekkoilijan pakarat? Hanki Puijon portaat!

Matka ei ole tärkeä, vaan päämäärä. Vai miten se meni? Kuopus pyysi minua pelaamaan biljardia. Kuopion Keilahallilla on muutama kolikkovetoinen pöytä. Otimme pyörät alle ja polkaisimme liikkeelle ilta-auringon loisteessa.

Saisiko olla erä biljardia? Ei tänään

 Sitten tiukkoja matseja, upeita lyöntejä ja pussituksia. Ei se ihan niin mennyt. Paikan päällä oli kummallisen hiljaista ja syy löytyi ovessa olevasta lapusta: Suljettu. Maanantaina? Mitäs sitten? 

Poika ei paljoa isää odotellut

Ehdotin, että pyöräillään Puijon monttuun ja käydään kiipeämässä Puijon portaat. Jatkoimme siis lenkkiä ja mitä lähemmäs määränpää tuli, sitä jyrkemmiksi mäet muuttuivat. Perillä oli väkeä kuin Elon pelissä, ilma oli täydellinen ulkoilulle. Pyörät parkkiin ja kiipeämään. 

Puijon mäkihyppystadion

Kalustomme kuvassa. Sponsori, ota yhteyttä

Joskus parempikuntoisena olen kiivennyt portaita kuntoilumielessä edes takaisin neljä-kahdeksan kertaa ja kävelylenkki päälle. Nyt riitti, että raahustin nuo loputtomat askelmat huipulle kerran. Hikeä pukkasi sen verran helposti, että enempään en pystynyt. Pohjakunto on saavutettu, tai kunnon pohja, miten sen nyt ottaa. 

Mutta maisemat olivat hienot kuten aina ja auringonpaiste lämmitti. Jos joskus jostain syystä eksyt Kuopioon niin käy Puijolla. Enkä tarkoita pelkästään Puijon tornia, vaan mäkihyppyrinteitä ja metalliportaita. Nuo nelisensataa askelmaa imaisee mukavasti mehut ja perse puristuu kuin huomaamatta jääkiekkoilijan/huippumallin mittoihin. Ei ihan heti, mutta muutaman kerran jälkeen. 

Puijon torni

Jäätelöhetki hyppytornien juurella

Meillä oli asiaa

Pakaran piukennus portaat

Kissa tuli taloon

Meillä on kissa hoidossa viikonlopun ajan. Elämä muuttui täysin. Koiraihmiselle silmiinpistävin ero on siinä, että koiralle laitetaan oma paikka ja se mukautuu ja alistuu olosuhteisiin. Kissan osalta taas talon säännöt menevät uusiksi ja ympäristön pitää mukautua kissan toimintaan.

Nyt ollaan sitten ovet ja ikkunat suljettuna, ettei vieras karkaa ulos. Jos itse lähtee ulos pitää seurata, ettei kissa livahda oven raosta pihalle. Ja kun tulee sisälle pitää koputella ja huhuilla, että joku sisällä olija pitää kissan pois ovensuulta.

Kissalle laitettiin ruokakuppi pakastimen päälle. Siellä se käy syömässä kun on nälkä. Teepä sama koiran kanssa: Meidän koira syö kaiken, mitä annetaan ja mitä lattialta löytyy. Laita sille ruokakuppiin evästä niin hetki ja astia on tyhjä. Jos täyttäisin sitä periaatteella ”syö sitten kun nälättää”, poloinen vetäisi itsensä ähkyyn. Ei mitään itsekontrollia.

Mutta ei tämä ole mikään valitusvirsi vaan pelkkiä luontohavaintoja. Kyllä tässä yhden viikonlopun jaksaa kissan ehdoilla helposti. Ja miksei pidempäänkin. Kaikkeen tottuu, kuten kävi kreikankilpikonnankin kanssa.

Kissa toi uudet säännöt taloon: Kissanhiekka on WC:ssä. Tavallisestihan me miehet toimitaan juuri päinvastoin...

Pave Maijanen kysyy, Kunnegut vastaa

Kuka on Kunnegut? Mikä hän on miehiään? Mikä häntä ihastuttaa? Mikä häntä vihastuttaa? Mitä hän rakastaa? Mikä sydäntä pakastaa?

No niin, asiaan. Päätin raottaa hieman salaisuuden verhoa ja pyysin avuksi vanhan tuttavani Maijasen Paven. Pave lupasi tehdä syväluotaavan haastattelun ja minä lupasin vastata kysymyksiin rehellisesti. Eli ei muuta kun anna palaa Pave!

P: Jos kirjoittaisin sulle pienen kirjeen ja veisin sen laatikkoon. Avaisitko sen ja lukisitko loppuun, lukisitko loppuun?

K: Kirjeen? Tuota, eks sä käytä sähköpostia? Tai onhan sulla kännykkä? Lähetä mielummin tekstiviesti jos on asiaa. Kirjeet on vähän last season, You know.

P: Tuntisitko vielä vanhan kaipauksen, o-o-o-o?

K: Nyt en ihan pysy perässä. Minkä kaipauksen?

P: Olisitko valmis mut kohtaamaan?

K: Tässähän me ollaan. Olen valmis, ei kai tuota enää tarvitse kysyä. Kysy jotain fiksumpaa.

P: Tulisitko asemalle mua vastaan, tulisitko vastaan?

K: Mähän tulin. Olin Rissalan lentokentällä vastassa kun tulit Helsinki-Kuopio reittilennolla. Etkö muka muista? Tarjotaanko Finnairin kotimaanlennoilla alkoholia?

P: Lähtisitkö silloin kanssani järvelle?

K: Kalalleko meinaat? Mikäpäs siinä. En olekaan käynyt kalastamassa sitten poikavuosien. Mitäs sä käytät? Virveliä? Vai ootko perhomiehiä? Ai niin, sunhan se piti kysellä eikä minun. Sori.

P: Sulle sukeltaisin helmen valkean

K: Miks? Ja mistäpä luulet löytäväs valkean helmen Kallavedestä? Ei nimittäin ole Raakkuja eli niitä helmisimpukoita Savon järvissä. Eikä sun tartte mulle mitään sukeltaa. Kalallehan me oltiin menossa.

P: Istuisitko kanssani keskipenkille?

K: Keskipenkille? Aika epämukavaa perämoottoriveneessä, jos kaksi raavasta miestä istuu rinnakkain keskellä venettä. Sovitaan mieluummin niin, että minä istun takana ja ajan venettä ja sinä voit sitten istua keskipenkillä tai keulassa miten lystäät.

P: Vastaisitko hellään suudelmaan?

K: Mitä helvettiä? Mullekko sä puhut? Nyt Pave tehdään yksi asia selväksi: Mä olen hetero. Ei sillä, että olisi mitään homoja vastaan. Mulla on myös homoystäviä mutta raja menee tässä. Miehen kanssa en ala imuttelemaan. Ei millään pahalla.

P: Tunnetko sä kuinka syksy lähenee?

K: Vähän aikaista puhua syksystä, kun kesä vasta ovella. Kai se syksykin sieltä tulee, mutta nautitaan nyt kuitenkin tulevasta kesästä ensin.

P: Huomaatko sä ilman viilenneen?

K: Kieltämättä ollu huonot kelit tällä viikolla. Ilmat viileni viime viikosta dramaattisesti. Vielä lauantaina tuli otettua Vänärillä aurinkoa hellelukemissa ja nyt mittari huitelee alle kymmenessä asteessa.

P: Näetkö sä linnut jotka lentää kauas pois?

K: Pois? Ei ne poispäin lennä. Nehän vasta muutti takaisin Suomeen talven jälkeen. Mitä lintuja sä tarkoita? Minne pois?

P: Tuntisitko vielä vanhan kaipauksen, o-o-o-o?

K. Taas sä jauhat tota samaa. Minkä kaipauksen? Ja mitä hittoa sä nikottelet tuota o-o-o-o? Tämä haastattelu on jotenkin hämärä.

P: Olisitko valmis mut kohtaamaan?

K: Pave, mä sanoin jo sulle että jätetään nuo jutut. Mä olen hetero. Ja vaikken olisi hetero, niin olen varattu. Mulla on vaimo. Tai siis, jos en olis hetero, mulla ei varmaan olisi vaimoa. Koska hän on nainen ja hetero, eikä olis mun kanssa jos mä olisin homo. Mitä ihmettä mä selitän? Sun kysymykset on niin syvältä, että mä menin ihan sekaisin.

P: Tulisitko asemalle mua vastaan, tulisitko vastaan?

K: Voit olla varma, etten tule enää. Pave, Tämän piti olla syvällinen haastattelu joka avaa mun sielunmaisemaa. Ainoa, mitä tämän haastattelun aikana on tullut selväksi on se, että mä olen HETERO.

P: La-la-la-la-laa-laa, uu-uu-vii-ii

K: Ei jumalauta. Mitä sä oikein lallattelet? Mitä tää on? Onko tämä jokin piilokamerablogi? Kuka tämän on järjestänyt? Nyt kokoa ittes Pave ja ole mies! Jätkällä luistaa hihna ihan urakalla. Onko sulla oikeasti kaikki Muumit laaksossa?

P: Tuntisitko vielä vanhan kaipauksen, o-o-o-o?

K: Kysyt kolmannen kerran. Mä en vastaa tähän. Mä EN vastaa tähän.

P: Olisitko valmis mut kohtaamaan?

K: Musta alkaa tuntua, että nyt sä Pave voit pikkuhiljaa painua ****n täältä. Lähdet nyt, kun ehdit vielä hyvän sään aikana.

P: Tulisitko asemalle mua vastaan, tulisitko vastaan?

K: Nyt Pave oikeesti: Suksi.......

(Pave Maijasen vuorosanat kappaleesta: Lähtisitkö?)

Perennamyyjän painajainen

Kerroin tarinassa kilo nauloja kokemuksistani rautakauppa-alalta. Samaisella työnantajalla oli myös taimimyymälä. Kesäisin meillä myyjillä oli kiertävä vuoro hoitaa kukkien ja puuntaimien myyntiä. Taimimyymälä sijaitsi hieman syrjässä aidatulla alueella, eikä homma ollut turhan stressaavaa. Olikin mukava päästä aina välillä viikoksi vähän leppoisampaan duuniin rautakaupan kiihkeästä sykkeestä.

Minun viikkovuorolleni sattui pari helteistä päivää. Ihmisten kesälomat olivat alkaneet ja mökkiläiset hakivat uutta istutettavaa. Mutta kun kelit kävivät oikein lämpimäksi, taimimyymälä hiljeni ja ihmiset jäivät rannoille. Niin kävi sinäkin päivänä.

Myymälä oli käytännössä neliön muotoiseksi aidattu, 30 x 30 metriä kokoinen takapiha. Kasvit järjestettiin eri kategorioihin niin, että hedelmäpuut olivat yhdessä nurkassa, koristepuut toisessa, koristepensaat seuraavassa jne. Myymälän käytävä oli sepeliä ja polku kierteli symmetrisesti kaikkien osastojen läpi. Siinä minä sitten päivystin vuorollani, kun aurinko alkoi porottamaan, eikä asiakkaan asiakasta käynyt koko aamupäivän aikana.

Puoliltapäivin laitoin myymälän hetkeksi kiinni (portti lukkoon) ja kävin grillillä syömässä. Kun palasin, lämpömittari oli kivunnut jo hellelukemiin ja ruokailu aiheutti armottoman väsymyksen. Katselin taimimyymälän ympäristöä ja tyhjää asiakasparkkipaikkaa. Ei sitten ketään. Ei ristinsielua. Totesin, että oli turvallinen hetki ottaa vähän rennommin.

Kannoin taitettavan puutarhatuolin alueen takimmaiseen nurkkaan, heitin hiostavan, lyhythihaisen kauluspaidan pois ja otin mukavan asennon tuolissa. Vatsa täynnä lämpimässä auringonpaisteessa. Ja joku hullu maksoi tästä vielä palkkaa! Näissä ajatuksissa vaivuin päiväunille.

En muista, kauanko aikaa kului, mutta herätys oli omituinen. Kuten joskus päiväunien jälkeen, hetkeen en hahmottanut, missä olin. Ennen nukahtamista vedin lippiksen lipan kasvojeni suojaksi, joten näkökenttä oli rajallinen ja hämärä. Kuuloaistini sen sijaan pelasi hyvin ja tajusin, että minun ympärilläni liikutaan. Ja paljon. Kaikkialta kuului askelten aiheuttamaa sepelin rapinaa.

Asia selvisi, kun otin lippiksen pois silmiltä ja nousi vieterinä pystyyn. Myymäläalueella rapisteli menemään joukko eläkeläisiä. Kun sanon joukko, tarkoitan semmoista neljää- viittäkymmentä henkeä. Koko taimimyymälän piha oli kansoitettu. Seniori-ihmiset taapersivat rauhallisesti kasvien lomassa ja puhuivat hiljaisella, rauhallisella äänellä. Muutama heistä käveli juuri ohitseni ja katsoi vähän kummissaan. Katse kysyi: Kukas sinä olet ja missä tämän paikan myyjä on?

Naamani punoitti varmaan enemmän kuin auringonotto olisi antanut olettaa. Siinä minä seisoin: hikisenä, ilman paitaa, lippis päässä, univettä suupielessä ja näytin idiootilta. Ryhdistäydyin, napitin paidan päälleni, pyyhin suuni ja esittelin itseni lähimpänä oleville asiakkaille. Kyselin mitä saisi olla. Sitten opastin, mistä kukkapenkkiin sopivat perennat löytyvät ja sitä rataa seuraavaa asiakasta. Kukaan ei kysellyt mitään enkä saanut koskaan tietää, kauanko tuo bussilastillinen naapuripitäjän veteraaneja oli ehtinyt taimien lomassa hiippailla, ennen kuin aurinkoa ottava myyjä oli palannut untenmailta työtehtäviinsä. Onneksi kukaan ei valittanut työnantajalle.

Kolibrit Suomen kesäyössä

Menkääpä alkukesänä ennen keskiyötä kukkivien sireenipuskien luokse, mielellään vielä järven rannalle. Pian alkaa tapahtua kummia. Sireeninkukalle ilmestyy pienen kolibrilinnun kokoinen hyönteinen, jonka siivet pitävät surisevaa ääntä. Olento ei laskeudu kukalle, vaan työntää pitkän imukärsän kukan sisään ja imee mettä lennosta. Tämä hyönteinen on kiitäjä.

Kiitäjä on isokokoinen perhonen. Sillä on paksu, virtaviivainen ruumis ja suipohkot siivet. Eri kiitäjälajeja on tavattu Suomessa 18, maailmalla 1200. Jälleen kerran pohjoinen sijainti tekee meistä hieman luontoköyhempiä mutta ei anneta sen haitata. Kyllä noissa muutamissakin lajeissa on näkemistä ja kokemista.

Horsmakiitäjä

Minun kokemus kiitäjistä on jo kolmenkymmenen vuoden takaa joten voi olla, ettei kaikki tietoni ole enää ajan tasalla. Äsken ilmestyi nimittäin artikkeli jossa kerrottiin, että Suomen päiväperhoset ovat kymmenessä vuodessa levittäytyneet keskimäärin 60 kilometriä pohjoisemmaksi. Syy on ilmeinen: ilmastonmuuton. Ja mitä päiväperhoset edellä, sitä yöperhoset perässä. Kiitäjät lentävät pääasiassa hämärä- ja yöaikaan, eikä niitä juurikaan näe päivällä. Tällöin perhonen lepää suojaisassa paikassa puunrungolla, luolissa, rakennusten räystäiden alla jne.

Matarakiitäjä

80-luvun alussa pyydystin aktiivisesti perhosia. Tuosta kokoelmasta on vain muutama yksilö jäljellä. Jos kamerateknologia olisi ollut nykypäivän tasoa, olisin säästänyt luontokappaleet ja ikuistanut ne filmille. Tuon ajan taskupokkareilla ei vain saanut kuvaa 50 km/ tunnissa lentävästä, peukalon kokoisesta kohteesta. Ei sitten mitenkään. Ei se tosin niin helppoa ole nykyäänkään. Kun perhonen on juomassa mettä, se pysyy paikallaan ilmassa pitkiä aikoja. Silloin on mahdollisuus napata the Vuoden Luontokuva.

Mäntykiitäjä

80-luvulla Savon sireenipuskissa vieraili Horsmakiitäjiä, Matarakiitäjiä ja Mäntykiitäjiä. Järvellä lensi harvinaisempi laji, joka ei minun kokemuksen mukaan tullut koskaan (ainakaan meidän mummon) sireenipensaisiin. Tämä isokokoinen kiitäjä lensi järven yllä rantaviivaa myöten ja suhahti ohitse ennen kuin ehdit tajuta. Kerran huidoin taas villisti haavillani laiturin nokassa ja sain kun sainkin yhden kiinni. Se oli komeasiipinen Poppelikiitäjä. Voi pienen biologin riemua!

Poppelikiitäjä

Otollisin olosuhde kiitäjien bongaamiseen on tyyni alkuyö. Tuulisella kelillä perhoset eivät lennä. Varustaudu itikankestävillä vaatteilla ja siirry hämärän aikaan väijymään sireenipuskien luokse. Jos heti ei tapahdu mitään niin odota kärsivällisesti. Odotus saatetaan palkita ja paikalle surisee perhonen, jonka aika harva on nähnyt luonnossa livenä.

Kuolleista palanneet

Jos ette tänään huomanneet/ehtineet/tajunneet katsoa uutta ranskalaista jännityssarjaa Kuolleista palanneet niin ei hätää, jaksot näytetään Yle Areenalla.

Yle Areena: Kuolleista palanneet 

Erittäin koukuttava alku. Onnettomuudessa kuolee suuri joukko pienen kylän lapsia ja aikuisia. Kuluu neljä vuotta, ja kylä koettaa jatkaa elämää tragedian jälkeen. Sitten, yön pimeydessä, yksi kuolleista koululaisista palaa kotiin äitinsä luokse. Eikä hän ole ainoa…

Miten reagoit jos tyttäresi, siskosi, vaimosi, poikaystäväsi palaa kuolleista? Ja vielä täsmälleen samanlaisena, kuin hänet kuolinpäivänä muistit? Ei ole yhtä tapaa toimia ja niinpä kuolleiden omaiset ovat hämmentyneen järkytyksen vallassa. Kauhuissaan, kiitollisena, peloissaan. Mistä nämä edesmenneet rakkaat tulevat? Ja ennen kaikkea miksi?

Ainakin avausjaksosta puuttui Hollywoodin yliampuva dramaattisuus. Pelko ja kauhu luodaan pienillä asioilla ja mielikuvitukselle jätetään tilaa myllertää. Ranskalaiset osaavat. Katso itse Areenalta ja/tai Yle Teemalta. Sarja näytetään todella tiiviiseen tahtiin, joten Areena pelastaa ne, joilla ei ole tallentavaa digiboksia (meikäläinen). 

Itsetunto-mittari

Tässäpä teille, rakkaat lukijat, kotikutoinen itsetuntomittari. Vastaa toiseen kysymykseen kyllä, ja lue ko. kohtaa koskeva vastaus/lääke.

Jos maailmassa olisi vain sinunlaisia ihmisiä, maailma olisi:

A)    huonompi paikka elää

B)     parempi paikka elää

Vastasit A. Ei haittaa. Maailma olisi varmaan huonompi paikka elää, jos joka paikassa heiluisi sinunlaisia hemmoja/heiloja. Kukaan ei voisi uskoa mihinkään, ei luottaa kehenkään eikä suunnitella mitään. Joku sinunlaisesi K-pää tulisi ja laittasi kaiken romukoppaan. Urakka kusisi, hommat seisoisivat, sinua viilattaisiin linssiin ja vietäisiin kahville. Maailma romahtaisi, kun sinä ja kaltaisesi tuhoaisitte maapallon omalla piittaamattomuudellanne.

Mutta nou hätä: Tämä ei ollut tässä! Sinä voit tehdä/ vaikuttaa/ muuttaa elämää. Kun sinä muutut, otat itseäsi niskasta kiinni, otat ryhtiä, miehistyt, käyttäydyt kuin aikuinen jne. tilanne korjaantuu. Sinä ja kloonisi laitatte tämän maapallon kuntoon, korjaatte ilmastonmuutoksen, eheytätte ihmissuhteet, parannette syövän ja teette kaiken sen, mihin meillä on jo nyt olemassa potentiaali: Muutatte elämän suunnan ja pelastatte planeetan.

Vastasit B. Niinpä niin. Kiva että sinä Vladimir Putin/ Kim-Jong-un tai joku muu viitsit vastata tähän kyselyyn. Kiitos että olit rehellinen. On aika ottaa tuoli alle ja kuunnella tuomio.

Olet joko niin kiltti, että maailma on oikeasti parempi paikka elää kun olet tällä pallolla. Voit onnitella itseäsi. Tämän enempää ei voi ihmiseltä vaatia. Mutta tuohan on vain ruusuinen unelma, eikä johda mihinkään. Toisaalta voit olla myös narsistinen kusipää psykopaatti despootti joka kuvittelee, että kaikki hänen alaiset hymyilevät vuoksesi. Kyllä he hymyilevätkin, mutta eivät ilosta. Sinulle ei voi kuin hymyillä, koska kaikki muut ilmeet on kiellettyjä. Ja pahimmillaan johtavat kuolemaan.

Että semmoinen galluppi. Ai mitä nappia minä painoin? Painoin nappia B, eli minun osaltani voi kaiken toivon heittää.