Muistoja

Makaan kotona flunssassa ja päivät kuluu telkkarin ääressä. Satuin löytämään mielenkiintoisen dokkarin Yle Areenasta:  Muisti - totta vai tarua? (katsottavissa heinäkuulle 2019 asti) Voin suositella kaikille teille, jotka muistatte asioita erinomaisesti tai olette tavallista huonomuistisempia. Kumpikaan ei välttämättä pidä paikkansa.

Kuvat: Pixabay

Dokumentissa kerrotaan, miten ihmisen muisti toimii. Hämmästyttävää kyllä tuore muisto tapahtumasta ei olekkaan välttämättä luotettava tai edes aito. Muisto on altis muutoksille ja vuoden päästä noin puolet siitä on joko vääristynyttä tai valetta. Ihminen ei tee tätä tietoisesti. Joka kerta kun muistosta puhutaan, se muovautuu uudestaan ja tapahtuu eräänlainen "rikkinäinen puhelin" -efekti. Ihmismielellä on taipumus muuntaa ja parannella muistoa ja jos tälle saa vielä positiivista palautetta, se vahvistaa väärää muistikuvaa. Näin on tapahtunut esim. rikoksen silminnäkijähavannoille: ihminen tunnistaa valokuvista väärän henkilön ja kun poliisi vahvistaa, että kyseistä henkilöä on epäilty, silminnäkijä tulee itsevarmemmaksi ja todistaa väärin myös oikeudessa. 90-luvulta alkaen Yhdysvalloissa on vapautettu 350 syyttömänä vangittua uusien DNA todisteiden avulla. Ja tämä on tutkijoiden mukaan vasta jäävuoren huippu.

Kanadalaisessa tutkimuksessa luotiin valemuistoja. Tämä tapahtui hämmentävän helposti. Ryhmä aikuisia koehenkilöitä kutsuttiin haastatteluun. Sitten sepitettiin tarina: tutkija väitti koehenkilön vanhempien kertoneen, että tämä oli tehnyt lapsuudessaan jonkin rikoksen, jonka seurauksena hän joutui tekemisiin poliisin kanssa. Kun koehenkilö totesi, ettei muista koko tapahtumaa, tutkija tarjoutui auttamaan suggestion avulla. Suggestiossa hänelle annettiin vinkkejä mistä on kysymys. Seuraavassa istunnossa seitsemälläkymmenellä prosentilla koehenkilöistä oli jo hataria "muistikuvia" ja kolmannessa istunnossa nämä tunnustivat rikoksen ja kertoivat siihen liittyviä yksityiskohtia. Kyseessä saattoi olla väkivaltaiseksi äitynyt riitä kaverin kanssa tms. Kun he lopulta kuulivat, että tarina ei ollut totta, koehenkilöiden oli vaikea uskoa tätä. Valemuistosta ehti muodostua oikea muisto.

Dokumentti rauhoitti hieman mieltäni. Ehkä se, että en muista jotain tapahtumaa tai muistan toisin kuin kaverit on vain inhimillistä. Kun luen matkakertomuksiani vuosien takaan huomaan, että ole unohtanut niistä jo suuren osan. Muistiin jää jäljelle vain kohokohdat ja tilanteet, jotka erottuvat arjesta. Tämän dokumentin jälkeen en ole enää niin varma, ovatko nekään oikeita. Onneksi asioita voi tarkistaa valokuvista ja blogista.

Dokumentissa kerrottiin myös ihmisistä, joilla on supermuisti. Tällainen henkilö muistaa vuosien jälkeen asioita päivien ja jopa tuntien tarkkuudella. Supermuistin omaavat ihmiset saattavat kärsivät lahjastaan, kun elämässä sattuu negatiivisia asioita. Esim. läheisen kuolema on rankka kokemus. Normaalin ihmisen muisti pehmentää surua ja vuosien päästä muisto ei ole enää niin kivulias. Supermuistisilla menetys ja trauma palaavat mieleen aina yhtä voimakkaana kuin tapahtumahetkellä, eli he eivät pääse "pakoon muistojaan". Ehkä tämä on yksi syy siihen, miksi evoluutio on muovannut ihmisen muistin sellaiseksi kuin se on.

Siteeraan yhtä ohjelmassa esitettyä lausetta, joka osui ja upposi:

Ikääntyessä luottamus muistoihin kasvaa, kun taas tarkkuun laskee. Vanhemmiten luotamme vahvemmin vääriin muistoihin.

PS: minulla on pieni kikka näiden blogitekstien muistojen tarkistamiseen: jos tunnisteena on Outoja tositarinoita, postaus perustuu tositapahtumiin. Tunniste Tosi outoja tarinoita taas tarkoittaa, että tarina on pääasiassa sepitettyä potaskaa.