Highway Rock Kuopio 22.06.1984

"Videoilta Hanoi Rocks...."

Näin Kuopio Rockin alla aloin muistella elämäni ensimmäistä festarikeikkaa Sorsasalossa juhannuksena 1984. Kuopiossa järjestettiin Highway Rock ensimmäisen ja samalla viimeisen kerran. Minun piti alunperin olla aivan muualla, mutta kohtalo puuttui peliin ja löysin itseni seisomasta Sorsasalon raviradalta vesisateessa kolmentuhannen muun ihmisen kanssa.

Kesäkuun alussa päätin, että tämä juhannus vietetään festareilla. En enää muista alkuperäisen tapahtuman nimeä, eikä siitä löytynyt mitään mainintaa netistä. Johtunee siitä, ettei sitä koskaan järjestetty. Ostin kalliin lipun etukäteen, pakkailin kamoja ja vain viikkoa ennen juhannusta sain lukea lehdestä uutisen, että tapahtuman järjestäjä katosi tuhka tuuleen vieden ennakkomaksut mennessään. En tiedä, saatiinko kaveria koskaan kiinni, mutta rahat meni ja ketutus oli ankara. Juhannus oli pilalla.

Sitten kaverini Kake ja Tepi ehdottivat, että lähtisin heidän mukaan Kuopion Highway Rockiin. Tarkoitus oli leiriytyä Taivalharjun leirintäalueella. Lyöttäydyin kavereiden seuraan ja kun Simppa lähti vielä mukaan, meitä oli neljän hengen iskujoukko valmiina pitämään hauskaa. Ja hauskaa meillä olikin.

Higway Rock Sorsasalossa. Kuva: Savon Sanomat "Juhannus kautta aikojen"

Itse Highway Rockista ei ole enää paljoa muistikuvia näin kolmenkymmenenviiden vuoden jälkeen. Ravirata oli outo paikka festarin järjestämiselle ja taivaalta satoi vettä. Päätin tutkia leikekirjaani ja löysin Savon Sanomissa 27.06.1984 julkaistun jutun, joka valottaa hyvin, miksi Highway Rockia ei järjestetty uudestaan. Tässä Keijo Leppäsen raporttia paikan päältä:

Higway rockista puuttuu se jokin

Lita Ford, Blackfoot, Johnny Thunders & Heartbreakers, Southside Johnny, Popeda ja Hanoi Rocks. Siinä muutamia kuumimpia nimiä juhannuksen keikkailijoista. Ja myös syy siihen, miksi Highway Rock Kuopion Sorsasalossa oli jo etukäteen tuomittu epäonnistumaan. Tarpeeksi kovia nimiä ei onnistuttu saamaan Kuopioon ja yleisömäärä jäi siksi mitä se oli.

Vaikka Sorsasalossa olivat teinibändit Broadcast ja Yö, niin toisilla festivaaleilla oli tarjota huomattavasti enemmän. Kuten esimerkiksi yöpymismahdollisuus alueella ja näkö- ja kuuloetäisyys esiintyjiin. Nyt yleisö joutui seisomaan puolitoistametrisen aidan takana noin kolmenkymmenen metrin päässä esiintymislavasta. Kontaktivaikeuksista kärsivät sekä yleisö että esiintyjät.

Festarin aloitti haminalainen Saigon

Broadcastin keikasta Leppänen toteaa seuraavaa:

Bändi oli hyvässä vedossa, mutta miksaus oli alle arvostelun koko esityksen ajan. Voimakkaasti säröytynyt äänentoisto ja miksauksen keskiäänivoittoisuus ei antanut parasta kuvaa Broadcastin musiikista. Parhaimpina juttuina jäivät mieleen "Rainy Night" ja "You Broke My Heart", ja myös tuorein singlebiisi toimi hyvin. Kitarat soivat kauniisti, mutta pianon puute haittasi bändin levysoundiin tottuneita.

Dave Lindholmin The Run Runs selvisi setistään paremmin:

The Run Runs ei liikoja vitkastellut oman settinsä pystyttämisessä ja sama rentous leimasi bändin soittoakin. En tiedä tekeekö The Run Runs tämän tietoisesti, mutta kuulijalle jää ainakin sellainen maku, että yleisöä yritetään innostaa viimeiseen sointuun asti. 

Lopetusnumerona oli tietysti yleisönhuudatusbiisi "Hey hey, I love that Sauna". Ja yleisökin eli sen mukana kenties parhaiten koko iltana. Toki Davekin huomasi yleisön eristyneisyyden, mutta totesi kuten ennenkin: "Näin se menee..."

Feedbackin keikalle Leppänen antaa huutia:

Bändi vaikuttaa liiaksi sisäänlämpiävältä, jotta yleisö huomaisi sen osaavan myös esiintyä. Sanoitukset ovat kaukaa haettuja tanssimusiikiksi ja sävellykset vailla tarttumakohtia noustakseen hiteiksi. Bändin tavaramerkki, elastinen rytmiikka, ei myöskään mene perille suurelle yleisölle. Muutos olisi toivottava. Mistä johtuu, että parhaat saavutuksensa Feedback tekee vieraan materiaalin parissa ja englannin kielellä?

"Yleisö joutui seisomaan puolitoistametrisen aidan takana noin kolmenkymmenen metrin päässä esiintymislavasta". Kuva: Savon Sanomat "Juhannus kautta aikojen"

 Yö oli myös Leppäselle pettymys:

Yön konsertti koostui lähinnä uusista biiseistä, mutta mukaan oli otettu myös vanhempaa materiaalia kuin muistoksi miesten punk-taustasta. Ja muistohan tuo punk-kausi oli. Yö on tällä hetkellä vieraantunut siitä lähes kokonaan pois. Jos ei oteta lukuun Jussi Hakulisen kostyymia ja laulaja Ollin niittejä.

Musiikki ja soittotaito eivät olleet missään balanssissa maineen suhteen. Kosketinsoittaja Hakulisen mahtava soitinarsenaali jäi vai rekvisiitaksi ja soittajiksi ryhmästä voi mainita vain basistin ja rumpalin.

Yö

 Illan päätti ulkomaan ihme Toto Coelo:

Yön jälkeen esiintynyt Toto Coelo, englantilainen laulu- ja tanssiryhmä olisi toiminut jossakin ravintolassa pikkutunneilla, muttei täällä. Elävän musiikin vastapainoksi tarjottiin yleisölle neljä tanssivaa laulajaa, jotka esiintyivät valmiiden nauhojen turvin.

Nauroin ääneen kun luin arvostelua. Ei ollut hyvä päivä festareilla, mutta ei myöskään kriitikolla. Omissa muistoissa tapahtuma jäi sivuseikaksi ja pääasia oli Kaken ja Tepin kanssa kohkaaminen suomalaisessa suviyössä.

Juhannuspäivänä kävimme vielä Siilinjärven Huvikummussa katsomassa Lita Fordia ja Hanoi Rocksia. Sekään ei mennyt ihan putkeen, mutta siitä keikasta enemmän tarinassa Hanoi Rocks.

Introvertti ekstrovertti

Paljastan nyt jotain, mitä en ole kertonut vielä kenellekään: olen introvertti ekstrovertti. Viihdyn hyvin yksin luonnossa ja kotona. Viihdyn myös mainiosti esim. urheilutapahtumissa ja keikoilla tuhansien ihmisten joukossa.

Tykkään myös järjestää entisten työkavereiden tapaamisia, leffakerhoa, reissuja ja pieniä happeningeja. Töissä on mukavaa, kun saa tehdä yksin töitä työkavereiden ympäröimänä. Ota tuosta nyt selvää.

Blogin aloittaminen kuusi vuotta sitten oli todella pelottavaa. Entä jos joku tuttu löytää tämän? Tai joku tuntematon? Tunnistetaanko minut kaupungilla ja alkaako somemylläkkä? Menetänkö yksityisyyteni? Näin jälkikäteen ajateltuna aika huvittavia pelkoja, mutta silloin kaikki oli meikäläiselle uutta ja ihmeellistä. Nyt on pelkästään positiivista, että joku jaksaa näitä tarinoita lukea ja antaa välillä jopa palautetta.

Laskurin mukaan kävijöitä/klikkauksia blogissa on keskimäärin 50-100 kpl päivässä. Ajattelin tehdä pienen gallupin teille rakkaat lukijani:

1. Mistä löysit tämän blogin?
2. Kuinka usein käyt lukemassa postauksia?
3. Ja ennen kaikkea: Miksi luet blogiani?

Vastata voi alla olevaan kommenttikenttään.

Kuva: Pixabay

Viinijuhlat nyt ja ennen

On heinäkuu ja runosuoni kuivuu. Lomaviikko tuli ja meni. Viikon loma on vähän niin kuin Jaakko Teppo lauloi aikoinaan Työttömän veisussa: maha menee tyhjäks kertapierasulla. Näillä mennään ja onneksi elokuussa sitten lisää.

Happoradio

Kuopion Viinijuhlat oli viime viikolla kiihkeimmillään ja kävimme kahtena perättäisenä iltana haistelemassa tunnelmaa. Lasiakaan en viiniä maistanut, olutta sitäkin enemmän, mutta todellinen motivaatio oli hyvät esiintyjät: perjantaina Happoradio, Ellinoora ja J. Karjalainen, lauantaina Sanni ja Don Huonot.

Happoradio oli sykähdyttävä kuten aina. Uusi hitti Tehdään jotain kaunista nosti palan kurkkuun. Pala kurkussa oli myös solisti Aki Tykillä. Hän kertoi sairastavansa flunssaa ja taisteli äänen kanssa koko keikan ajan. Tehtävää ei helpottanut yhtään se tosiasia, että Tykin yläfalsetti on bändin tavaramerkki melkein jokaisessa biisissä. Urhea taistelu palkittiin ja toipilas selvisi urakasta mallikkaasti.

Ellinoora

J. Karjalainen

Don Huonot oli uusi ja kauan odotettu livekokemus. Vuonna 1999 ostin Donkkareiden Tähti -CD:n ja rakastuin bändiin, mutta valitettavasti liian myöhään. Pian tuon jälkeen yhtye hajosi ja poistui takavasemmalle. Harmittelin, että kavereita tuskin enää näkee keikoilla.

Mutta toisin kuin 60-luvulla sanottiin nyrkkeilyn raskaansarjan mestareista (hävittyään he eivät koskaan palaa takaisin), Don Huonot palasi. Minulla ei ole mitään vertailukohtaa bändin alkuaikojen esiintymisiin mutta voin kuvitella, että meno on ollut villiä. Sedät nimittäin jaksavat heilua edelleen!

Sanni

Viinijuhlilla riitti väkeä ja kun kyse on suomalaisista, osa oli tukevasti viinin hengen vallassa. Näinhän se menee täällä pohjolan perukoilla. Viini on nautintoaine ja voi pojat, että ihmiset nauttivat! Oluen kanssa homma pysyi vähän paremmin hanskassa.

Kerron tähän loppuun oman ensikokemuksen viinin valmistamisesta. Raaka-aineina käytimme vettä, hiivaa, sokeria ja appelsiinia. Kutsuimme lopputuotetta Peikkojuomaksi. Peikkojuoma ei ollut puna- eikä valkoviiniä, vaan paremminkin harmaaviiniä, joka jätti seuraavana aamuna suuhun mahahappoisen jälkimaun. Teimme satsin Kaken ja Tepin kanssa.

Meille sattui aloittelijan moka: "viinikanisterin" korkkiin unohtui tehdä reikä. Kun parin päivän jälkeen kävimme autotallin kätköllä, meitä odotti outo näky: muovikanisteri oli paisunut lähes jalkapalloksi, josta kanisterin kulmat törröttivät kuin kissan korvat. Räjähdysvaara oli ilmeinen. Alkoi kärsivällisyyttä vaatinut käymispaineen purku varovasti korkkia availlen.

Kesken projektin autotallin ovi aukesi ja pikkuveljeni astui sisään. Hän ihmetteli meitä kolmea ja epämuodostunutta muovikanisteria:
- Mitä siinä on?
- Mopon bensaa. Oltiin just tankkaamassa. Mee pois!

Lopulta joimme keskenkäyneen Peikkojuoman, tulimme pieneen humalaan ja sitäkin kauheampaan krapulaan. Eli vietimme eräänlaiset alaikäisten viinijuhlat.