Fätness-päiväkirja: Ravintola Wanha Satama, Kuopio

Fättness-matkailija täällä päivää. Tällä kertaa tutustuimme Kuopion Ravintola Wanhaan Satamaan. Puitteet ovat hienot mutta maistuiko ruoka?

Lähdimme syömään kalavenettä. Fingerporin ystävät kuvittelevat jo mielessään, miten meille tarjotaan vanha puuvene, jonka pohja on vuorautunut merellä tarttuneista kotiloista ja simpukoista. Totuus oli kuitenkin toisenlainen.

Ravintola Wanhan Sataman kalavene.

Sekoilimme hetken pöytävalinnan kanssa kun eksyimme juhlasalin puolelle ja varasimme nurkkapöydän. Buffetin luona tajusin, että varsinainen ruokapuoli oli erikseen. Vaihdoimme siis pöytää.

Täällä ei saanut syödä. Buffetin puoli oli niin täynnä, etten kehdannut ottaa siellä kuvia.

Koronatilanne huomioitiin hyvin: Eteisessä sijaitsi kolme käsidesiautomaattia (joista kaksi tosin tyhjiä) ja pöydässä oli tilaa niin, että ruokaseurueiden väliin jäi tyhjä tuoli. 

Kalavene mallia -38: Nuottakalastusta syksyllä 1938. Jäntin talo, Hirvilahti Kuopio. Museoviraston kansatieteen kuvakokoelma.

Kaikkia tietenkin kiinnostaa, mitä me söimme. Minäpä kerron. Me söimme lämminsavulohta, kylmäsavulohta, savumuikkuja, muikkupateeta, katkarapu Skagen, sinappisilliä, valkosipulisilakkaa, keitettyjä perunoita, tummaa leipää ja voita, remouladea, tilli-jogurttia, sitruunamajoneesia, varhaisperunasalaattia ja kaprista, pikkutomaatteja ja punasipulia, pikkelöityä kurkkua ja tilliä, marinoitua kukkakaalia, vihreää parsaa ja puolikuivattua tomaattia, cocktail-maustekurkkuja, kananmunia ja vihersalaattia,

Koko lysti kustansi 21,90 € per nenä. Ei valittamista.

Tulli- pakkahuone (Nykyinen Ravintola Wanha Satama). Vuonna 1860 valmistuneen rakennuksen suunnitteli arkkitehti C. A. Edelfelt. Sitä laajennettiin vuonna 1889. Museovirasto historian kuvakokoelma.

Poikani kysyi huomasinko, miten nyrpeän oloisia samassa pöydässä istuneet turistit olivat. Vastasin että ei mikään ihme: he istuivat jo pöydässä kun tulimme paikalle lautaset kukkuroillaan kalaherkkuja. Söimme, maiskuttelimme, huokailimme, kävimme santsaamassa ja kun viimein teimme lähtöä, pöytänaapurit odottivat edelleen a la carte annoksiaan.

Kalavene sopii siis sudennälkään, kun et yksinkertaisesti jaksa odottaa ruuan valmistumista.

Oli niin nälkä että unohdin ottaa kuvan ensimmäisestä lautasellisesta. Kuvassa siis santsilautanen.

Jälkipuhe: 

Kevään aikana söimme vaimon kanssa terveellisesti ja meikäläisen paino putosi 5 kg. Sitten tuli neljän viikon kesäloma ja koko ruokailuhomma meni retuperälle, kuten edellinen raportti Savonlinnasta osoittaa. Nyt painoa on kertynyt kolme kiloa lisää eli "olen kiertänyt pelilaudan ympäri aloituspisteeseen käymättä vankilan kautta" (monopolin pelaajat ymmärtävät tämän). 

Sitä minä vaan haluan sanoa että jos olet laihdutuskuurilla, kierrä kalavene kaukaa.

PS: Lisää ruokaseikkailuja löytyy täältä: Fätness-päiväkirjat

Kuopion Satama 1938, kuvaaja Pietinen. Museovirasto, historian kuvakokoelma. Kaikki mustavalkokuvat ovat Finna.fi-kuvapalvelusta.

Mitä sinä Savonlinnassa?

Mitä sinä -sarjassa on tällä kertaa vuorossa Savonlinna. Tänä kesänä ei tosin tarvitse perustella, miksi matkailee kotimaassa. Korona jyllää ja matkailua ulkomaille ei suositella.

Kävimme Savonlinnassa viimeksi 2014. Siitä tarkemmin tarinaa tässä. Tältä kesältä isot tapahtumat on peruttu, joten käytimme tilaisuuden tutustua myös Savonlinnan ympäristöön. Ensimmäisenä etappina kävimme Koloveden kansallispuistossa, joka sijaitsee Savonlinnasta 70 km pohjoiseen Heinäveden tien varrella.

Koloveden kansallispuistosta lisää: Luontoon.fi

"Maapohja on paikoin hyvinkin kivikkoista ja juurakkoista" No shit Sherlock!

Tuolla jossain se norppa uiskentelee. Ei tullut meitä moikkaamaan.

Koloveden kansallispuisto käsittää Suur-Saimaan luonnontilaista saaristoa, joka on mm. saimaannorpan koti. Pinta-alaltaan kansallispuisto on 47 neliökilometriä ja se on perustettu vuonna 1990. Maitse pääsee patikoimaan vain yhdelle reilun kolmen kilometrin pituiselle lenkille, muuten kansallispuistossa liikutaan meloen tai soutaen. Pieni varoituksen sana: satunnaiselle samoilijalle Kolovesi kahdenkymmenenseitsemän asteen helteessä ei ole mikään puistokävely. Me emme arvanneet tätä.

Koloveden polku on juurakkoinen ja kivinen, eli liikkuminen vaatii jonkinlaista peruskuntoa ja hyvät jalkineet. Hämähäkinseittejä roikkui puista, joten tarjouduin urheasti keulamieheksi ja raivasin rakkaalleni tietä erämaahan. Vaimolle Kolovesi oli ensimmäinen kansallispuistokokemus: hellettä, hyönteisiä ja kivikkoisia polkuja. Jossain vaiheessa hän kysyi minulta:

- Onko tämä ollut sulle pelkkää nautintoa?
- Joo.

Kaikki eteni hienosti taukopaikalle asti. Kaunis Koloveden ranta, patongit ja vesipullo. Mikä voisi mennä vikaan? Eksyminen. Jatkoimme tauon jälkeen polkua joka nousi jyrkän mäen laelle. Kolovesi näytti sen päältä kuin Kallavesi Puijontornista (savolaista liioittelua mutta henkisesti totta). Aurinko porotti, paarmat surisi ja vaimoa vi...ketutti. Kun viimein pääsimme takaisin autolle, kännykkä ilmoitti matkan pituudeksi 4,8 km (piti olla 3,3 km). Eksyttiin "vähän" mutta "kivaa" oli.

Villa Aria on kesähotelli, joka sijaitsee veden äärellä Savonlinnan ydinkeskustassa. Villa Aria valmistui vuonna 1896 Savonlinnan yleiseksi sairaalaksi ja uuden ilmeen talovanhus sai vuosina 1997–98, jolloin rakennus peruskorjattiin ja restauroitiin. (lähde: Visit Savonlinna)

Tämä on ollut sairaalan käytävä. Hotellihuoneet ovat entisiä potilashuoneita. 

Savonlinnassa majoituksenamme toimi idyllinen sairaala vuodelta 1896. Tuossa ei ole sitten tippaakaan sarkasmia. Sairaala, anteeksi siis hotelli, oli todellakin siisti ja huokui historiaa. Huoneisiin oli tehty moduleista wc ja nukkumaparvi. Miinuksena mainittakoon ilmastoinnin puute ja kohtuullisen kapea parisänky. Kun on yhdessä jo yli kymmenen vuotta, pariskunta tarvitsee yöllä omaa tilaa ja kylki kyljessä nukkuminen on hikistä puuhaa. Varsinkin kun huoneen lämpötila huiteli kolmessakymmenessä asteessa.

Hotellihuone nukkumaparvelta kuvattuna. Parvi oli kuin huonosti lämmitetty sauna. Onneksi sitä ei tarvinnut käyttää.

Sain kansallispuistosta salamatkustajan, sillä suihkun lattialla vilisti suuri hämähäkki. Hämähäkin tappaminen tietää kuulemma seitsemän vuoden epäonnea, joten edessä on kovia aikoja. Kestän sen tosin paremmin kuin vaihtoehtoisesti vaimon reaktion, jos hän olisi nähnyt kahdeksanjalkaisen pedon...

Savonlinnan vierailuun kuuluu olennaisesti sisävesiristeily. Lisätietoa: Sisävesiristeilyt Saimaalla

Tunnin risteily kustantaa 18 € /aikuinen

Tämän kesän Oopperajuhlat on peruttu. Sääli, sillä Olavinlinna on upea konserttipaikka.

Edellisen reissun tapaan laivaristeily ympäri Savonlinnan oli must. Jospa näkisimme norpan livenä! Risteilyemäntä ampui toiveen alas kertomalla, että tänä kesänä norppia ei ole näkynyt. 

Ravintola Waahto Savonlinnan satamassa.

Etanoita kahdelle. Toimii aina.

Ylikypsää porsasta, timjamiperunaa, sipulipyreetä ja chorizo-valkosipulivoita. Reissun ylivoimaisesti paras ruoka.

Risteilyn jälkeen maistui Ravintola Waahdon etanat ja possu. Aivan loistavaa evästä ja hinta sen mukainen. Ruuan jälkeen nousimme arjen yläpuolelle eli Sokos Hotellin muikkuterassille, josta on upeat näköalat. Koronan takia terassilla työskenteli vain kaksi henkeä ja paikka meni kiinni jo klo 21. Illan kruunasi upea auringonlasku, sataman ravintolalaivan olut ja paikalle saapuneet uittomiehet. Kaverit kertoivat mielenkiintoisia tarinoita puutavaran uitosta Saimaan reiteillä. Konttorirotan teki melkein mieli vaihtaa ammattia.

Sokos Hotellin Muikkuterassilta oli hulppeat näköalat.

Savonlinnan satama ja kivinorppa kesäkuun yössä.

Seuraavana aamuna kävimme tutustumassa hotellin respan mainostamaan Waahto Breweryyn, joka sijaitsi vain sadanmetrin päässä hotellista. Panimo myi paikallisia tuotteita ja siellä sai kuulemma myös maistiaisia. Brewery oli kuitenkin pettymys: ei myyjää, ei esittelyä, ei maistiaisia, ei mitään mainitsemisen arvoista. Odotimme tovin myymälässä kunnes rykäisin kovaan ääneen ja joku random panimotyötekijä ilmestyi paikalle (vaimo torui meikäläistä: "et sinä voi yskiä noin korona-aikaan!"). Kaveri odotti että valitsimme itse ostokset ja rahasti sitten jurosti. Se siitä.

Matkamuistoksi neljä pulloa paikallista olutta ja siideriä: 10 €

Olavinlinnan opastettu kierros tehtiin jo edellisellä kerralla, joten tyydyimme vain käymään linnan terassilla. Paikalla oli muutama turisti ja kaksi eksynyttä lokinpoikasta, jotka pitivät kovaäänistä meteliä. 

Linnareissun jälkeen siirryimme Kesäravintola Linnakrouviin syömään muikut uusilla perunoilla ja tartarkastikkeella. Yksinkertaista ja niin hyvää. Krouvin terassi on viihtyisä ja rakennus 1800-luvulta. Terassi on useammassa tasossa ja onneksi sillä kertaa tyhjillään, sillä henkilökuntaan kuulunut mies kasteli juuri kukkia ja sadatteli, kun kasteluvesi valui yllättäen ruukun pohjasta läpi suoraan alemmalle tasanteelle.

Kesäravintola Linnakrouvi. 

Mukava miljöö ja hyvät muikut. 

Muikut mahassa on helppoa jatkaa päiväretkeä keskustaan. Käytän aina tilaisuuden hyväksi jos törmään matkalla divariin, eikä tämä reissu ollut poikkeus. Saimaan Antikvariaatista tarttui mukaan Kurt Vonnegutin Titaanin Seireenit ja Marko Kilven Elävien kirjoihin yhteishintaan 15 €. Suosittelen molempia kirjailijoita lämpimästi. Kurt Vonnegut on klassikko ja Marko Kilpi kuopiolainen kansanedustaja ja dekkarikirjailija, entinen poliisi. 

Saimaan Antikvariaatti, Olavinkatu 34

Keskustasta matka jatkui Vääräsaaren sillan kautta Sulosaareen ja Lettukahvila Kalliolinnaan.

Sulosaaren ainoa rakennus on pieni, vaaleanpunainen huvila vuodelta 1889. Rakennuksessa toimii  Lettukahvila Kalliolinna.

Vääräsaaressa sijaitsee Wanha Kasino. Tsaarin ajoista asti asiakkaitaan palvellut Wanha Kasino valmistui Onnellisten saarille kylpylävieraiden huvi- ja seuraelämän keskuspaikaksi vuonna 1896. Ravintolatilan suunnitteli arkkitehti Johan Jacob Ahrenberg (1847–1914). Lähde: Spahotelcasino.fi

Koiraihmisille vinkiksi: Olavinlinnan lähellä olevan Hotelli Hospitzin terassilla on menu myös koirille!

50- ja 60-luvulla Suomessa purettiin suruttaa vanhoja rakennuksia uusien tieltä. Savonlinnassa on jotain sentään säästetty. Varsinkin Linnankadun varrella sijaitsee useita 1800 ja 1900-luvun taitteen komeita puutaloja. Näistä löytyy kattava historiakatsaus Parasta Saimaalla -sivulta Savonlinnan viehättävät puutalot

Ravintola Valo, Linnankatu 12

Illan pizzat syötiin Ravintola Valossa. Paikka on komea vuonna 1915 rakennettu puinen jugendtalo, jonka edessä on iso terassi. Koronasta johtuen täälläkin oli paljon tilaa ja asiakkaina vain suomalaisia. Menu näytti todella erikoiselle ja päätimme tilata eri pizzat ja laittaa ne puoleksi. Näin saimme maistaa sekä paholaiskana- että jalopizzaa, hyviä molemmat.

Paholaisenkana: Broileri, ananas, bearnaisekastike, paholaisenhillo ja juusto.

Tarjoilija kertoi, että eniten tänä kesänä on mennyt Valo pizzaa. Se on niin omituinen! Pizzassa on savumuikkua, varhaisperunaa, tilli-sitruuna creme fraichea, punasipulia ja juustoa. Ei uskallettu kokeilla eli jäi ensi kertaan.

Lähtöaamuna torilta tarttui vielä mukaan lakka- ja omenalörtsy.

Jos haluat nähdä maailman suurimman puukirkon, sinun ei tarvitse matkustaa Kerimäkeä kauemmas. Kirkkoon mahtuu viisituhatta henkeä ja istuinpaikkoja on kolmelletuhannelle! Miksi ihmeessä tuollainen kirkko rakennettiin pieneen itä-suomalaiseen pitäjään? Erään legendan mukaan rakentajille sattui mittavirhe, mikä tuntuu aika epäuskottavalta. Niin tumpeloja sen ajan timpurit eivät voineet olla että kattoristikkoa pystyttäessä joku olisi tuumannut: tulipas tästä pirun korkea! Näytäppä vielä niitä piirrustuksia. 

Ei, tumpeloita eivät rakentajat olleet vaan päinvastoin. Kerimäen kirkko on edelleen puurakentamisen mestariteos.

Kirkon edessä olevalla kellotapulilla on korkeutta 42 metriä.

Kirkko ei meinannut mahtua valokuvaan.

Savonlinnasta on Kerimäelle matkaa n. 25 km

Kirkonmäellä oli hiljaista ja syy selvisi pian: kirkko aukesi vasta klo 11. Painuimme siis puoleksi tunniksi kahville. Tasalta paikalla pyöri jo turisteja ja sujahdimme sujuvasti sisään. Jos kirkko on iso ulkoapäin niin sisätilat aiheuttivat myös hämmennystä. Ja tämä kaikki on rakennettu jo vuonna 1847!

Kirkossa on neljä kaminaa vuodelta 1915. Kaminat eivät ole enää toiminnassa eikä kirkkorakennuksessa ole lämmitystä. Joka vuosi joulupäivän aamuna järjestetään  joulujumalanpalvelus, jossa vanhan perinteen mukaan istutaan turkit päällä ja kintaat kädessä.

Kangasalan urkutehtaan 20-ääniset urut vuodelta 1894 näyttävät suuressa kirkkosalissa melkein lastenuruilta.

Kirkon kupoli kohoaa 27 metrin korkeuteen.

Kirkossa ei ole mukavuuksia. Penkitkin on niin kapeat ja kovat, että rahvas ei pääse nukahtamaan saarnan aikana.

Kirkossa oli ryhmä, jossa puhuttiin ruotsia. Normitilanteessa ei mitään kummallista mutta näin korona-aikaan nostatti kulmakarvoja. He olivat varmaan suomenruotsalaisia. Ruotsalaisille rajat pysyvät tänä kesänä kiinni heidän katastrofaalisen koronatilanteen vuoksi.

Kerimäen kirkkorannassa kävimme vielä katsomassa punaisia venevajoja. 

Muita tarinoita:

Mitä sinä Mikkelissä?

Mitä sinä Lahdessa?