lauantai 2. lokakuuta 2021

Se ei ole ohi, ennen kuin se on ohi

Pitkästä aikaa maailmalta kuuluu positiivisia uutisia. Koronarokotukset alkavat purra, rajoituksia puretaan ja arki palaa pikku hiljaa normaaliksi. Hyvä niin.

Ehkä myös iän ikuinen vääntäminen maskipakoista ja turvaväleistä hieman rauhoittuu. Pakko tuntuu olevan demokratiassa ja vapaudessa kasvaneelle usein punainen vaate. On kuitenkin viisautta uskoa tiedemiehiä, jotka työkseen tutkivat tämän epidemian syitä ja seurauksia ja miten voimme suojautua sitä vastaan. Heidät on koulutettu siihen.

Omalta osaltani koronapeikko selätettiin, kun sain elokuussa toisen rokotteen. Samaan aikaan tilanne kääntyikin päälaelleen, kun lähiomainen sairastui parantumattomaan syöpään. Kuukauden hoitojakson jälkeen tilanne on vakaa, mutta tauti vei vastustuskyvyn, eikä elämä palaa enää ennalleen. Maski ei ole hänelle pakko, vaan elämän ja kuoleman kysymys. 

Siksi koronaepidemia ei ole osaltani ohi, eivätkä juhlat voi alkaa. Jos bilettäisin kaupungilla ilman huolen häivää ja toisin tuliaisena koronaviruksen, saattaisin pahimmassa tapauksessa aiheuttaa rakkaan ihmisen kuoleman. 

It ain't over till It's over, lauloi Lenny Kravitz aikoinaan. Ollaan siis edelleen varovaisia ja noudatetaan turvaohjeita, vaikka rajoitukset poistuvat. Koetetaan muistaa, että joidenkin kohdalla tämä ei valitettavasti ole koskaan ohi. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti