Kaamossimulaattori

Kävimme eilen Puijolla katsomassa mäkihyppääjien harjoituksia. Lämpimässä kesäsäässä, kirkkaassa auringonpaisteessa kaverit leiskauttelivat pitkiä siivuja muovimäessä. Paikalla oli muitakin satunnaisia katsojia sekä valmentaja, joka tuomaritornin tasanteella kailotti ohjeitaan radiopuhelimeen. Hyppääjät olivat ulkomaalaisia mutta valmentaja selvästi suomalainen. Mikä hänet paljasti? Vahva rallienglanti. Kuuntelimme hieman huvittuneena, kun mies puhui puhelimeen: Tät vös ö guud tsamp bat foukus nekst taim on flai’in pösisön.

Mäkihyppyrinteestä lorisi alas pieni vesipuro. Se ei ollut hyppääjien hikeä vaan vesivoiteluainetta muovimäen liukastamiseen. Aika kätevää, että tätä talvilajia voi harjoitella myös loppukesän lämmössä. Suomen suvessa pelataan rullakiekkoa, luistellaan rullaluistimilla, hiihdetään rullasuksilla jne. Jopa pilkkiminen on tuotu heinäkuussa torille kaiken kansan kokeiltavaksi.

Tuli mieleen, että voisihan tuota talvea venyttää myös ihan kotikonstein. Tehdä semmoinen tee-se-itse kaamossimulaattori, jolla saisi mielen ja ajatusmaailman pidettyä suomalaisen synkkänä ja vakavana. Kesä kun ei oikein sovi meidän mentaliteetille. Ensimmäisenä pitää plokata pois ärsyttävä auringonvalo. Tähän tarkoitukseen on hyvä hankkia kunnon aurinkolasit ja varustaa koti sälekaihtimilla ja paksuilla verhoilla. Pidä aurinkolaseja aina, jolloin pimeys on lähes täydellinen. Kun valontulo on estetty, voi mieleen hiipiä kauan kaivattu kaamosmasennus.

Tänä kesänä sai pilkkiä keskellä Kuopion toria

Mitä muuta kuuluu talveen pimeyden lisäksi? Pakkanen ja melankolia. Pakkasta voi simuloida irrottamalla autosta akku. Näin auto käynnistyy yhtä hyvin kuin pakkasaamuina töihin lähtiessä. Paleltumia saat teippaamalla jeesusteipillä kylmäkalleja ranteeseen ja nilkkaan. Jos haluat oikein hardcore –kokemuksen, voit teipata kallen suoraan ohimolle. Pakkasmaiseen fiilikseen pääsee myös pukeutumalla pipoon, rukkasiin ja talvihaalariin sekä kulkemalla huopatossut jalassa. Vesisateella suositeltavaa on goretex –talvikengät. Melankolian tuo haikeat kotimaiset rakkauslaulut joissa petetään ja jätetään ja haikaillaan menneen rakkauden perään.

Kun sitten olet kuunnellut koko lauantai-illan Topi Sorsakoskea verhot ikkunoissa, kylmäkallet jeesusteipillä ohimoilla, kintaat kädessä ja rommitoti kourassa, voit valmistautua lähtöön. Pue päällesi lämpimimmät vaatteet ja käy starttaamassa autoa. Ei käynnisty. Tämän jälkeen ota rullasukset, sauvat ja monot ja suksi pipo korvilla, kylmäkallet ohimoilla ja aurinkolasit päässä suoraan Kysin ensiapuun hoidattamaan paleltuneita korvanlehtiäsi. 

Päänsiirtoleikkaus ja manikyyri, kiitos

Piti (tai pitää) tämäkin päivä nähdä: Maailman ensimmäistä päänsiirtoa yritetään lähitulevaisuudessa. Yle uutisoi asiasta näin:

Maailman ensimmäinen päänsiirtoleikkaus aiotaan toteuttaa vuoden 2017 joulukuussa. Asiasta kertoo italialainen hermokirurgi Sergio Canavero. Canaveron potilaaksi on ilmoittautunut venäläinen tietokoneohjelmoija Vareri Spiridonov, joka sairastaa halvaantumisen aiheuttavaa Werdnig-Hoffmanin tautia. Tauti tuhoaa selkäytimen liikehermosolut, jolloin aivoista lihaksiin tulevat käskyt eivät enää välity ja lihakset eivät supistu.

Spiridonov haluaa olla ensimmäinen, jolle vallankumouksellinen leikkaus tehdään. Hän on tietoinen operaation riskeistä. Leikkauksessa Spiridonovin pää on määrä irroittaa muusta ruumiista ja liittää toisen henkilön ruumiiseen. Tämä henkilö valikoituu samalla tavoin kuin muutkin elimenluovuttajat. Leikkauksen arvellaan kestävän 36 tuntia, jonka ajan sekä Spiridonovin pää että luovuttajan ruumis viilennetään, jotta solut kestäisivät hengissä ilman happea.

Vieläköhän sitä itse pääsee päänsiirtoon sitten eläkkeellä? Pääni voitaisiin siirtää jonkun keski-ikäisen kaverin ruumiiseen, missä sisäelimet ja nivelet vielä toimivat. Turha meikäläisen päätä on minkään hunksin kehoon siirtää. Hyvä body menettäisi tiukkuutensa parissa kuukaudessa.

Jos saan toivoa, niin muutama päänsiirto voitaisiin hoitaa alta pois heti pilottivaiheessa:

- Björn Wahlroosille siirretään Heikki Hursin pää.

- Pohjois-Korean johtajalle Kim Jong-unille siirretään Martti Ahtisaaren pää.

- Syyrian diktaattorille siirretään Libyan diktaattori Muammar Gaddafin pää. Ai Gaddafi on kuollut? Tiedän. Siksi hänen pää sopii hyvin Basar al-Assadin torsoon.

- Vladimir Putinille siirretään…. aivan kenen tahansa pää. Muutos on joka tapauksessa parempaan.

Wes Craven (1939 - 2015): Legendaarisen kauhuohjaajan lyhytoppimäärä

Wes Craven (1939 – 2015) oli amerikkalainen elokuvaohjaaja, jonka ura kesti neljä vuosikymmentä. Epätasaiseen sarjaan mahtui pari globaalia hittiä sekä lukuisia pienempiä helmiä. Pääasiallisesti genrenä kauhu ja fantasia.

Allekirjoittaneelle Wes Craven tuli tutuksi ensimmäistä kertaa elokuvasta Painajainen Elm Streetillä. Elokuva räjäytti kaupallisen potin ja synnytti uuden kulttihirviön, Freddy Kruegerin. Tämän jälkeen seurasin miehen tuotantoa Scream –trilogiaan asti. Tässä lyhyt läpileikkaus Cravenin tuotannosta. Rest in peace Wes (- 30.8.2015).

The Last House on the Left (1972)

Cravenin brutaali esikoiselokuva, joka kertoo miesjoukkion suorittamasta raiskauksesta ja sitä seuraavasta kostosta. Leffa on niin raaka ja inhottava, että en voi suositella sitä heikkohermoisille. Olen nähnyt Last Housen kerran, enkä aio katsoa toiste.

The Hills Have Eyes (1977)

Hills on karu kuvaus autiomaahan eksyneestä amerikkalaisperheestä asuntoautoineen. He törmäävät peräkammarin poikiin, jotka harrastavat kaikkea mahdollista kannibalismista insestiin. Elokuva on enemmän sarjakuvamainen kuin Last House, joten sen voi katsoa myös eräänlaisena kauhukomediana. Tosin huumori tai sen puuttuminen on täysi katsojan silmissä.

Painajainen Elm Streetillä (1984)

Cravenin elokuvista se suurin ja kaunein. Elokuva tehtiin hyvin pelkistetyillä erikoistehosteilla mutta sen juoni iski kultasuoneen. Teinien unia riivaa kuollut sarjamurhaaja Freddie Krueger, joka jatkaa nuorten jahtaamista ja lahtaamista vielä haudan takaa. Elokuvan tehosteet tehtiin niin, että esim. makuuhuoneen seinä oli viritetty lakana, jonka läpi Krueger kurkoitti. Kuulostaa typerältä, näyttää erittäin siistiltä. Tässä elokuvassa debyyttinsä teki eräs tulevaisuuden tähti nimeltä Johnny Depp.

Käärme ja Sateenkaari (1988)

Löyhästi tositapahtumia hipaiseva Käärme ja Sateenkaari kertoo Haitista ja voodoosta. Suuri amerikkalainen lääkefirma lähettää miehensä (Bill Pulman) ottamaan selvää, miten voodoo-papit vaivuttavat ihmiset transsiin ja tekevät näistä zombieita. Jos se tehdään jollain aineella, on aine kultaakin kalliimpaa. Jenkkimies törmää paikalliseen taikauskoon, voodoohon ja ihmisiin, joista on tehty tahdottomia zombieita. Vaikka elokuva päättyykin perinteiseen rytinään, on itse tarina hyvä ja mielenkiintoinen. Aivan alussa on kohtaus, jota ei voi katsoa siristämättä silmiään.

Shocker (1989)

Elm Street –menestysten jälkeen Craven yritti toistaa hittikaavan Shockerissa. Murhamies Horace Pinker jää kiinni Peter Bergin näkemien unien perusteella. Teloitus menee kuitenkin pieleen ja Horacesta tulee eräänlainen sähköiseen muotoon muuntunut teurastaja. Shocker ei kuitenkaan onnistunut siinä missä Painajainen Elm Streetillä, vaan vaipunut unholaan.

Kellariväkeä (1991)

90-luvun alussa Wes Craven teki jälleen täysin omaperäisen kauhuelokuvan. Slummissa asuvat pojat päättävät ryöstää omituisen vuokraisännän, jolla huhutaan olevan kulta-aarre kätkettynä kotonaan. Everett McGillin esittämä vuokraisäntä on äärimmäisen perverssi ja pelottava hahmo, mutta silti elokuvan tuoksinassa voi myös nauraa. Talo, johon pojat murtautuvat, osoittautuu omituiseksi loukuksi ja kellarissa asuu jotain... 

Brooklynin vampyyri (1995)

Jostain syystä Wes sai idea laittaa Eddie Murphy näyttelemään vampyyria. Ei toiminut. Tämä piti varmaankin olla kauhukomedia, mutta elokuvassa ei ole tarpeeksi kumpaakaan. Elokuva on siis painunut unohduksiin.

Scream (1996)

Wes Craven nousi vielä kerran parrasvaloihin Scream-trilogialla. Elokuva on nerokas parodia sarjamurhaajaelokuvista. Teinit etsivät murhaajaa, joka toimii kaikkien kauhuelokuvasääntöjen ja kliseiden mukaisesti. Neitsyet säästetään, vääriä ihmisiä epäillään ja seksin jälkeen teiniä odottaa varma kuolema maskinaamaisen tappajan silpomana. Screamissa näyttelee mm. Drew Barrymore, Neve Campbell, Courtney Cox ja David Arquette.

Kolmas Nainen, Ravintola Tähti Kuopio 11.09.2015

Kolmas Nainen tulla tupsahti Kuopioon, joten pitihän sitä lähteä katsomaan. Ravintola Tähdessä oli porukkaa, mutta enemmänkin olisi mahtunut. Liekö sitten teinipaikkana tunnettu ravintola karkottanut osan iäkkäämmistä faneista, mene tiedä. Tai sitten bändi ei vain ole tällä hetkellä pinnalla. Viimeisimmän levyn Me ollaan ne -julkaisusta on kulunut jo pari vuotta.

Keikka oli hyvä. Pari huomionarvoista seikkaa. Uudelta levyltä kuultiin kokonaista kolme biisiä (Kaupunki on aavikko, Me ollaan ne, Hän on yhä hän) mutta edelliseltä Sydänääniä –levyltä ei ainuttakaan. Suurin osa (6) biiseistä oli bändin läpimurtolevyltä Hyvää ja kaunista.


Eli nostalgiakärjellä mentiin, mikä sopi bändiä jo kaksikymmentäviisi vuotta fanittaneelle vanhalle pierulle erittäin hyvin.

Settilista:

Syksy rannalla

Raatona maantiellä

Oi Suomen nuoria

Kaupunki on aavikko

Elämän tarkoitus

Sekunnit ja tunnit

Paskanhajua

Äiti pojasta pappia toivoi

Me ollaan ne

Maailma on tyly

Valehtelisin jos väittäisin

Hän on yhä hän

Kartat mua

Missä viisaaksi tullaan

Lautalla

Ooh Sammy

Hyvää ja kaunista

Encore:

Vanha, mennyt ja entinen

Tästä asti aikaa

Turistina Jyväskylässä

Kotimaamatkailussa oli vuorossa Jyväskylä. Meikäläiselle jotenkin tuttu tuntematon. Pari kertaa tullut käytyä muttei ns. ajatuksen kanssa vaan lähinnä Jyp – Kalpa peleissä. Tällä kertaa olimme pari yötä reissussa ja haahuilimme kaupungilla vaimon kanssa.

Kauppakadun kävelykatu

Palattuamme kotiin luin kaupunkiin liittyvän vanhan artikkelin Keskisuomalaisesta. Eli reissun kannalta vähän väärässä järjestyksessä. Keski-Suomen museon intendentti Erkki Fredrikson kertoi, miten puurakennukset purettiin 70-luvun Jyväskylässä. Silloisista 1800-luvun kahdestakymmenestä puutaloista on jäljellä enää seitsemän. Tilalle on tullut uutta ja modernia betonirakentamista. Tuttu juttu vähän jokaisen suomalaisen kaupungin osalta. Jutun Fredrikson päätti toteamalla, että Jyväskylässä ei ole vieläkään yhtään nähtävyyttä. En allekirjoita noin jyrkkää mielipidettä.

Kaupungin sydän on Kauppakadun kävelykatu. Kävelykatua reunustaa muutama terassi. Ei mitään ihmeellistä, ihan ok mutta ehkä hieman epäsiisti näin satunnaisen matkailijan silmissä. Rakennukset eivät silmiä hivele, eikä muutama betonipatsas siellä täällä asiaa paranna. Kävelimme siis keskustan läpi etsimään jotain ihan muuta.

Kirkkopuisto

Jyväskylän kirkko vuodelta 1880

Heti kävelykadun päässä alkaa Kirkkopuisto. Nyt vaikutti jo paremmalla. Puiston keskellä sijaitsee punatiilinen, v. 1880 rakennettu kirkko ja ympäristöstä löytyy useita vanhoja kivirakennuksia. Kirkkoa vastapäätä sijaitsee mm. v. 1899 rakennettu koristeellinen kunnallistalo. Kovin vaikutti tutulta. Tällaisia rakennuksia löytyy myös Kuopiosta. 

Kunnallistalo vuodelta 1899

Säästöpankkitalon leijonareliefi

Kirkkopuisto ympäristöineen on kaunis ja rauhallinen alue, jossa oli mukava kävellä. Kuljimme vaimon kanssa ilman karttaa periaatteella katsotaan mitä löytyy. Kun Kirkkopuisto oli bongattu, vaimo huomasi ensimmäisenä kaukana kadun päässä siintävät portaat, jotka johtivat ylös mäelle. Satunnaiset matkailijat päättivät kiivetä portaat ylös.

Neron portaat

Matkalla portaille sattui hauska kohtaaminen. Ulkomaalainen pariskunta pysäytti meidät ja pyysi apua. Selvisi, että he olivatkin asuneet Suomessa, tarkemmin ottaen Helsingissä jo parikymmentä vuotta, mutta olivat ensimmäistä kertaa Jyväskylässä. Aivan kuten minä ja vaimo. Eli me ensikertalaiset opastimme näitä ensikertalaisia kartalla näkyvään määränpäähän lähellä Kauppakatua. Toivottavasti opastimme oikein…

Jyhkeät kiviportaat ovat viralliselta nimeltään Neron portaat. Paikalliset tuntevat ne paremmin Tiedon portaina tai Harjun portaina. Portaat on rakennettu v. 1925 ja saaneet nimensä ei yliopistokaupungin, vaan silloisen kaupungininsinööri Oskar Neron mukaan. Portaita pitkin pääsimme Harjulle, joka on korkealla mäellä sijaitseva puistoalue. Vähän kuin mini-Puijo näin kuopiolaisen näkövinkkelistä. Harjun laella on v. 1953 rakennettu vesi- ja näkötorni Vesilinna.

Vesilinna

Tässä vaiheessa oli jo pieni hiki portaiden kiipeämisestä, joten päätimme käydä Vesilinnan ravintolassa nesteytystauolla. Ovessa oli lappu joka kertoi, että ravintola on avoinna ma – pe klo 11 – 23.00. Oli maanantai ja kello 11.05, mutta ovi olikin kiinni. Mitä ihmettä? Ensin ajattelimme, että ehkä sesonki on jo ohi. Olihan elokuu. Ovesta löytyi kuitenkin myös kuluvan viikon lounaslista, joten sekään ei käynyt selitykseksi. Soitin lapussa näkyvään numeroon ja minulle ilmoitettiin, että puhelinnumero johon soititte, ei ole käytössä.

Vesilinnan tykki

Ehdimme ihmetellä asiaa viitisen minuuttia, kun ovelle ilmestyi rouva, joka pahoitteli tapahtunutta ja kertoi, että kiireessä ovet oli unohdettu avata. No, me olimme lomalla ja myöhästyminen oli kymmenen minuutin luokkaa, joten eipä tuo meitä haitannut. Nauratti korkeintaan. Ylhäällä näkötornin ravintolassa tarjoilija puhui meidät ympäri, joten otimme lasit valkoviiniä. Vesilinnan ravintolasta löytyy kuulemma Jyväskylän paras viinivalikoima ja osan viineistä ravintola tuo maahan itse. Mikäpä siinä, viinilasi kouraan ja ulos näköalaterassille maisemakuvia ottamaan.

Vesilinnan kello

50-luvun valokuvassa Vesilinna näytti rakennetun paljaalle mäelle. Kuudessakymmenessä vuodessa Harjun metsä on kasvanut ja niinpä osa näköalasta oli korkean männikön peitossa. Mutta se mitä näkyi, oli näkemisen arvoista. Ravintola toimii lounaspaikkana ja hinnoista päätellen oli hieman tasokkaampi paikka kuin mihin budjettimme riitti. Joimme siis viinit, otimme valokuvat ja jatkoimme matkaa.

Jyväskylän lyseo

Paluumatkalla näimme vielä Jyväskylän lyseon rakennuksen. Jyväskylän Lyseo on Suomen vanhin suomenkielinen oppilaitos. Koulu perustettiin 1.10.1858 ja siirtyi vuonna 1902 valmistuneeseen Lyseo-rakennukseen Yliopistokadulle. Sisäilma- ja homeongelmien vuoksi kaupunki osti rakennuksen ja poisti sen koulukäytöstä vuonna 2013. Itse Lyseo on upea maurilais-tudorilainen ja rankattu Jyväskylän historiallisesti arvokkaimmaksi rakennukseksi. Lyseossa ovat oppia saaneet mm. Alvar Aalto, Otto-Ville Kuusinen ja Lauri ”Tahko” Pihkala. Rakennuksen tulevaisuudesta ei ole vielä tehty päätöksiä. Onneksi näitä ei enää nykyisin pureta.

Vanha rautatieasema vuodelta 1897

Asemaravintola vuoden 1916 puurakennuksessa

Seuraavana päivänä kävimme tutustumassa Lutakon asuinalueeseen ja satamaan. Jyväsjärven rannalla. Kirkkaassa auringonpaisteessa tuli olo, että täällähän voisi asua. Kerrostaloista huolimatta alue on väljästi ja fiksusti rakennettu. Kuokkalan silta on perinteistä betoniarkkitehtuuria mutta jokin muu kiinnitti huomiomme. Sillan alla kiikkui ihminen! Todella omituisen ja  pelottavan näköistä. Tarkemmin tarkasteltuna hahmo osoittautui tilataideteokseksi. Omituisuus vaikutti jotenkin siistiltä. Tällaisia mieltä järkyttäviä teoksia lisää, kiitos. 

Neliötori Lutakossa. Paikalla 1911-1995 toimineesta vaneritehtaasta jäljelle jäänyt rakennus ja savupiippu sekä tehtaan perustajan, Wilhelm Schaumanin patsas

Lutakko

Jyväskylän satama

Jyväskylän satamassa pidettiin pieni jäätelöbreikki. Satamassa oli useita asunto- ja saunaveneitä, osa vuokrattavia. Mikäs sen hienompaa kuin seilata Jyväsjärven aalloilla ja loikoilla paljussa veneen kannella. Tämä kesä oli varmasti tähän tarkoitukseen huonoin pitkään aikaan, mutta hyvänä kesänä paatit ovat varmaankin rahasampo. Satamassa on selkeästi potentiaalia mutta ehkä hieman sama ongelma kuin Mikkelissä: se on vähän syrjässä. Tosin me kävimme kesälomakauden ulkopuolella joten olen jäävi sanomaan, minkälainen meno satamassa on kesäaikaan. 

Sataman kahvila, rakennus vuodelta 1909

Turistin Jyväskylä? Uutta, modernia ja betonista. Voin kuvitella, että talviaikaan kaupungilla ei ole turistille paljoa annettavaa. Mutta jos pitää silmät avoinna ja haahuilee kaupungilla ilman karttaa kuten me, saattaa törmätä paikallisiin nähtävyyksiin. Tosin tällä taktiikalla osa nähtävyyksistä jää varmuudella näkemättä. Mutta onpahan hyvä syy tulla käymään uudestaan.

Halosen talo, jugendrakennus vuodelta 1910 vastapäätä rautatieasemaa

Puheenvuoro pakolaisista

Ajattelin kirjoittaa ajatuksia päivänpolttavasta pakolaisaiheesta. Minulle tuli ongelma. En ole koskaan käynyt kriisimaissa, en pakolaisleirissä tai vastaanottokeskuksessa enkä tunne yhtään pakolaista henkilökohtaisesti. Toisin kuin netissä kommentteja antavat henkilöt, joilla tuntuu olevan asiantuntemusta tästä asiasta. Kerron siis toisenlaisesta kokemuksesta.

Kahdeksankymmentäluvun alussa asuin Suonenjoella. Siihen aikaan paikkakunnalla oli tanssipaikka nimeltä kaarihalli. Kaarihallilla järjestettiin vuoroviikonlopuin nuorisokonsertteja ja varttuneemman väen lavatansseja. Niinpä näin livenä kaikki sen ajan huiput kuten Eppu Normaali, Juice Leskinen, Dingo, Popeda jne. Muistelen noita aikoja lämmöllä.

Meillä Suonenjoen nuorilla oli yksi suuri ja konkreettinen uhka: pieksämäkeläiset. Pieksämäkeläisistä liikkui hurjia huhuja. Kaarihallilla oli kuulemma vähän väliä nyrkkitappelua näiden ulkopaikkakuntalaisten ja kylänpoikien välillä. Olipa meno joskus yltynyt niin hurjaksi, että Suonenjoen rautatieasemalla oli odotettu Pieksämäeltä tulevaa junaa oikein joukossa, pesäpallomailat aseena. Yksikään pieksämäkeläinen ei noussut junasta, joten uhka oli torjuttu onnistuneesti. Muutenhan ne olisivat tulleet ja vieneet meidän naiset.

Oli tietenkin hieman omituista ajatella, että joltain toiselta paikkakunnalta tulisi poikia, jotka veisivät meidän naiset. Eihän meillä ollut naisia. Useimmalla ei edes sitä tyttöystävääkään. Mutta pakkohan tuohon oli uskoa, koska isot pojat sanoivat niin. Ja niin minäkin opin pelkäämään ja jopa hieman vihaamaan pieksämäkeläisiä.

Eräänä lauantaina olin taas kavereiden kanssa kaarihallilla. Seisoimme hallin pihassa pienessä ringissä juttelemassa niitä näitä. Paikalle tuli joku tuntemattomampi heppu, joka liittyi keskusteluun. Näin jatkui hyvä tovi ja taidettiin siinä vähän naureskellakin kimpassa, kunnes tämä heppu kysäisi, mistä päin olimme. Jokainen vastasi vuorollaan Suonenjoelta. Kaveri meni hiljaiseksi ja vaikutti hieman hämmentyneeltä. Sitten hän tokaisi:
– Ja minä olen Pieksämäeltä. Onpa kummallista. Miksi te ette ole vielä antaneet mulle turpaan?

Niin, miksihän? Kysymys tuntui siinä tilanteessa absurdilta. Kaverihan oli ihan normaali, hauska teini-ikäinen poika. Samanlainen kuin me. Eikä minulle tullut mieleenkään piestä häntä, kun olimme jo vähän tutustuneet. Eipä sillä, että olisin tapellut muutenkaan koska en osaa, mutta noin niin kuin kuvainnollisesti. Juttu jatkui siitä mihin olimme jääneet ja ilta sujui oikein mukavissa ja rauhallisissa merkeissä.

Nyt kun näitä pieksämäkeläisiä tulee meille sankoin joukoin, ajattelin ottaa asioista selvää ja auttaa heitä kykyjeni mukaan. Pesäpallomaila voi jäädä kotiin, koska siitä ei ole hyötyä kenellekään. Näitä kavereita on piesty kotimaassaan jo ihan tarpeeksi.

Linkin Park live in Himos Park 31.08.2015

Jämsän Himos Park ja Linkin Park olivat molemmat minulle ennennäkemättömiä. Ajatus maailmanluokan bändistä Jämsän kokoisella kylällä tuntui vähän absurdille mutta hauskalle ajatukselle. Koska vaimo on kova Linkin Park -fani ja nähnyt bändin viimeksi Sonispheressä Porissa 2009, oli valinta selvä. Lähdetään keikalle.

Matkajärjestelymme meni niin, että olimme yötä Jyväskylässä ja matkustimme paikan päälle Matka-Töysän bussikuljetuksella. Sinällään helppo ja suht edullinen tapa, koska linjamatka Jyväskylä-Himos-Jyväskylä maksoi 20 € /per hlö ja bussi vei perille asti + ylimääräiset tavarat sai jättää autoon, koska paluumatka taittui samalla kyydillä. 

Sää suosi mukavasti. Vaikka elettiin elokuun viimeistä päivää, lämpötila auringossa lähenteli pariakymmentä eikä sade tullut uhkaavista pilvistä huolimatta. Paikkana Himos Park oli miellyttävä yllätys. Alue on todella suuri ja itse lavanedusta on jaettu kahtia K-18 ja sallituksi alueeksi. Anniskelualueella oli useita juoma- ja ruokapisteitä sekä ”Suomen suurin WC”. Mainos piti varmaan paikkansa. Vessajonoja ei nimittäin muodostunut, vaan joka jätkälle riitti oma pisuaari. 

Pontus Hjelm

Fasiliteetit ja sää olivat siis kunnossa. Itse illan aloitti ruotsalalainen lämppäri Dead by April. Kaverit keskustelivat kansainvälisesti englanniksi mutta heittipä laulaja väliin myös ihan suomalaisittain Kiitos. Pisteet siitä. Musiikillisesti Dead by April seilaa samoissa vesissä kuin Linkin Park alkuaikoinaan: Raskasta metallia ryyditettynä kahdella laulajalla. Christoffer ”Stoffe” Anderssonin mörinä ja Pontus Hjelmin melodisempi ote täydensivät toisiaan. Bändi itse kutsuu musiikkiaan popmetalliksi. Vaikka yleisöä oli klo 17 alkaneella keikalla vielä vähän, olivat fanit sitäkin fanaattisempia. Tunnin setti oli tiukka ja hyvä. Lopetuksena kuultiin yhtyeen hitti Losing You.

Disco Ensemble ja pilvi joka ei koskaan satanut

Toisena lämppärinä kuultiin Disco Ensemble. Jostain syystä koko bändi on mennyt minulta ohi, enkä tiennyt heistä muuta kuin nimen. Miellyttävät yllätykset jatkuivat, kun kaverit latasivat rokkia koko rahan edestä. Bändi on alun perin perustettu Ulvilassa 1996 ja ehtinyt kiertää maailmaa mm. Danko Jonesin kanssa. Disco sopi illan raskaaseen teemaan ja todisti taas kerran, että live on live. Musiikki on parasta livenä. 

Linkin Parkin piti aloittaa kahdeksalta, mutta bändi saapui lavalle viitisen minuuttia myöhässä. Heti alussa Papercutin riipivä riffi sai yleisön hyppimään. Alussa bändi soitti lähinnä ensimmäisen Hybrid Theory –levyn biisejä kuten Points of Authority ja One step Closer. Juuri esikoislevy on meikäläisen suosikki, joten euforia oli taattu.

Jatkossa bändi esitteli uudempaa materiaalia, joka on muuttunut popinpaan suuntaan. Jopa niin, että osa biiseistä jäi meikäläiselle vähän etäisiksi. Tosin esim. New Divide ja Final Masquerade ovat todella tarttuvia kipaleita. Aika harvalla nykybändillä on kaksi hyvää laulajaa, kuten Linkin Parkin Chester Bennington ja Mike Shinoda. Jälkimmäinen kiitteli keikan aikana uskollisia faneja, joita oli tullut Jämsään aina Brasiliaa ja Yhdysvaltoja myöten.

Mikin varressa Mike Shinoda

Setin puolivälissä solistit pitivät hengähdystauon ja bändin ”taiteellinen johtaja” Joe Hahn soitti syntetisaattorilla mystisiä riffejä, joita videotaulun psykedeeliset kuviot säestivät. Välisoitto oli hämmentävä ja samalla kertaa hieno. Mieluimmin sitä katseli ja kuunteli kuin iänikuisia, puhki soitettuja basso- ja rumpusooloja. Evoluutio on muuttanut livemusiikin visuaalisemmaksi ja hyvä niin. Yleisö haluaa nähdä ja kuulla aina jotain uutta, joten välisoitto lunasti paikkansa.

Meikäläiselle illan kohokohta oli varsinaisen aktin toiseksi viimeisenä soitettu In the End. Myös muu yleisö tunsi kappaleen, joten Mike Shinoda tyytyi välillä osoittamaan mikrofonia yleisöön ja kuunteli yhteislaulua virne kasvoilla. Puolitoistatuntinen setti päätettiin Faintiin ja sitten seurasi huudatustauko. 

Encorena kuultiin vielä kolme biisiä: Waiting for the End, What I’ve done ja Bleed it out. What I’ve donen aikana videotaululla vilisi kuvia maailmanhistorian sodista ja kauhusta, mikä tuntui ajankohtaisemmalle kuin koskaan. Konsertti ei kuitenkaan kääntynyt ahdistuksen puolelle, vaan lopussa bändi sai pitkät ja ansaitut aplodit. Bennington ja kumppanit kumarsivat syvään ja olivat silminnähden tyytyväisiä yli kahdeksantuhannen fanin reaktioon. Keikka keskellä ei mitään täytti kaikkien odotukset.