maanantai 20. kesäkuuta 2016

Leppävirran Orinoro: Voiko tällaista olla Savossa?



Olin kuullut Orinorosta jo muutama vuosi sitten ja kiinnostuin oitis. Orinoron rotko sijaitsee Leppävirralla (kartta), vain 74 km Kuopiosta eli sopivan päiväreissun päässä. Ensimmäinen yritys käydä paikanpäällä tapahtui pari vuotta sitten, kun järjestin vaimolle yllätystreffit. Pakkasin autoon repun ja retkievästä ja sitten matkaan. Kymmenen kilometriä ennen määränpäätä taivas repesi ja itki sadoin pisaroin, eikä meidän auttanut muuta kuin palata takaisin lähtöpisteeseen. Tapaus otti hieman pattiin ja Orinoro unohtui vähäksi aikaa.


Orinoron luontopolulla on selkeät opasteet



Tänään oli uuden yrityksen vuoro. Vaimo on Pariisissa katsomassa EM-futis, joten minulla oli aikaa retkeillä all by my self. Kyllä, sama tilanne kuin pari vuotta sitten kun reissasin Tuusniemen rotkolaaksoon. Viimeksi vaimo oli Tanskassa, tällä kertaa Ranskassa. Yllättävän runollista.

Orinorolle on todella helppo ajaa. Silti onnistuin eksymään matkalla kerran. Heinäveden tiellä oli iso kyltti Orinoron luontopolku ja viitta vasemmalle. Käännyin siis seuraavasta pikkutiestä vasemmalle. Tie oli totaalinen kinttupolku eikä johtanut mihinkään. Kun palasin päätielle tajusin, että tienviitassa luki 1 km. Eli viitasta yksi kilometri eteenpäin ja sitten vasemmalle. Kun viimein tulin oikeaan risteykseen, en voinut enää erehtyä. Täytyy olla täysi sokea, ellei huomaa opasteviittoja tien varressa.




Luontopolku alkaa Mustinmäen koulun pihasta. Matkaa koululta rotkolle tuli 3,3 km. Suurin osa matkasta taivalletaan metsätietä ja autotietä myöten, joten reitti on helppo. Vasta aivan lopussa luontopolku muuttuu ”luontopoluksi”. Sää oli pilvinen, tuulinen mutta lämmin. Tuulisella metsätiellä sai kulkea aika rauhassa mutta sitten piipahdin tien sivulle kun luonto kutsui ja välittömässä kimpussani oli miljoona itikkaa. Onneksi repusta löytyi hyttysmyrkkyä ja tilanne meni ohi. Ei olisi ollut mitään asiaa tälle retkelle ilman itikkakarkoitetta.

Menomatkalla en törmännyt yhteenkään ihmiseen. Kovin merkillistä kun otti huomioon että on kesä, hyvä ilma ja ihmisillä lomakausi. Vasta rotkossa vastaani käveli nainen, joka jäi vaihtamaan pari sanaa. Hän kertoi olevansa Varkaudesta ja ensimmäistä kertaa Orinorossa. Meikäläiselle reissu oli myös ensimmäinen. Patikoinnin jälkeen tuntui suorastaan kummalliselle, etteivät ihmiset tiedä tästä paikasta enemmän.




Rotkon pohjalle on melkein parikymmenen metrin pudotus
Oronoron rotko on nimittäin henkeäsalpaava. Se on jääkauden tuotos. Ajalta, jolloin sulamisvedet ovat huuhtoneet Kallioiden välissä olevan irtonaisen maa-aineksen, jättäen jälkeensä syvän rotkon. Kun polku saapui rotkolle, edessä häämötti jyrkkä pudotus alas jonnekin. Meikäläinen kurkisti vain varovasti ja kaukaa, ettei korkeanpaikankammo ja huimaus iskeneet. Sitten jatkoin rotkon reunaa myötäilevää polkua kunnes tulin puuportaille, jotka johtivat alas.

Rotkon pohjalle oli rakennettu pitkospuut, joita pitkin alueella on helppo kulkea. Samalla varmistettiin, etteivät retkeilijät tallaa missä sattuu ja vahingoita rotkon herkkää luontoa. Rotko on luonnonsuojelualuetta ja ainakin kasvisto näytti siltä, ettei vastaavaa ole muualla. Tunnelma oli mykistävä. Sadan metrin matkalla pystysuorat, yli kymmenen metriä korkeat kalliot eristivät kaiken äänen ja alhaalla oli hiirenhiljaista. Itse rotko oli kuin Indiana Jonesin lavasteista. Niin upeita kallioita, kaatuneita puita ja luonnonvaraista maastoa en ole nähnyt aikaisemmin. Tuli epätodellinen olo, että voiko tämä todellakin olla Savossa? Niin lähellä kotia!







Kalliossa oli mielenkiintoisia muotoja. Melkein kuin ihmisen tekemiä


Kiersin koko Orinoron luontopolun, jolle tuli matkaa n. 8 km. Matkan varrella oli nuotiopaikka, jossa söin eväät ja katsoin metsälammen liplatusta. Tuuli humisi ja lintujen lauloivat. Jotain sellaista, mitä ei betonilähiössä koe. Mietin kävellessä, miten terapeuttista luonnossa kulkeminen on. Ajatukset kulkevat tajunnanvirtaa ja satunnainen koppakuoriainen tai perhonen näyttää mukavan tutulle. Aivan kuin silloin poikavuosina, kun rakensimme kavereiden kanssa metsään majoja ja leikimme intiaania. Noista ajoista on kulunut neljäkymmentä vuotta. Kyllä metsään pitää mennä useammin, ettei vieraannu liikaa luonnosta.


Rotkon lähellä on laavu

Laavun vieraskirja. Tuli raapustettua terveiset


Metsälampia matkan varrella

Maisemakohde kuulosti mielenkiintoiselle

Maisemakohteen tie vei kuitenkin tämän maalaistalon pihaan. Kaupunkilaisena alkoi ujostuttamaan, joten jätin maisemat katsomatta.

2 kommenttia:

  1. Haha, sulla on sama kuin mulla, mutta käänteisesti, eli silloin kun puoliso lähtee reissuun, niin silloin lähdetään retkeilemään. Minun ukkoni on Boliviassa, niin minä käväisin tänään Loviisassa. :-D

    Olipa huikean hieno paikka! En ole tuosta koskaan kuullutkaan. Harmi kun ei ole lähempänä. Tosin tuli siellä Kuopiossakin viime kuussa käytyä, mutta se oli hyvin pikainen reissu keskussairaalaan. Muuta ei sillä reissulla kerennyt näkemään.

    VastaaPoista
  2. Yksin on välillä mukava retkeillä, eikä mua itikat/ötökät häiritse. Orinoro on tosiaan näkemisen arvoinen paikka, eli kannattaa ottaa kohteeksi jos ajelee seudulla. Lyhyempi reitti on parkkipaikalta vain 900m, joten käynti ei välttämättä vie yli kahta tuntia kuten mulla :)

    VastaaPoista