lauantai 28. tammikuuta 2017

Tämä on mainos



Mainoksia työntyy nykyään joka tuutista. Maailma on niin täynnä mainoksia, ettei faktoja erota fiktioista. Toista se oli meikäläisen nuoruudessa. Lehdissä olevat mainokset tunnisti mainoksiksi ja telkkarissa oli mainoksia vain, kun kanavalla esitettiin Oy Mainos Tv:n ohjelmia. Kaupalliset radiot tulivat vasta 80-luvulla, eli radiomainoksia ei ollut. Elettiin markkinoinnin näkökulmasta sangen neitseellistä aikaa.

Seuraava muisto kertoo ehkä jotain lapsuuteni mainosmaailmasta. Tämä tapahtui kesämökin rantasaunassa. Istuin löylyssä isojen miesten kanssa ja kuuntelin kiinnostuneena heidän juttuja. Niinhän pikkupojat tekevät: kuulevat ja muistavat kaiken, mitä aikuiset puhuvat. Muistan, miten istuimme vilvoittelemassa saunan verannalla ja isän kaveri tokaisi: Uimaan tai naimaan, aina palaa holkki Saimaan. Miehiä nauratti kovasti, mutta minun korviin lause kuulosta vain mainokselta. Mikäpä muu se olisi voinut olla, miehet polttivat aikoinaan Saimaa-tupakkaa.



Jotkut tv-mainokset ovat jääneet elämään takaraivoon. Kuten mustien miesten rallattama: Tannaan ostetaan, Halvan maukasta lakritsaa. Ei taitaisi upota enää tämän päivän kohdeyleisöön. K-kaupan Väiskiltä mieleen jäi ohje: Paina peukalolla filettä. Liha on tuoretta, kun kuoppa palautuu hitaasti. Valion mainoksessa muisteltiin maaseudun rakkautta ja laitettiin maitoa tulemaan.


 90-luvulla olin hetken aikaa töissä puhelinmyyjänä. Työnkuvaan kuului mainostilan myyminen ilmaisjakelulehtiin. Duunipäivä alkoi niin, että aamulla otettiin puhelinluettelo kouraan ja alettiin rimputtamaan. Esittelin tulevan ilmaisjakelun teeman, jakelualueen sekä jakeluajankohdan ja kysyin, haluaako yritys ostaa lehdestä mainostilaa. Välillä kauppa kävi, välillä ei. Yleensä mukaan lähteneet firmat olivat pieniä, mutta aina välillä joku kollega saattoi napata isomman kalan.


 Ikimuistoisin iso kala oli silloinen Volvon maahantuoja, joka aloitti valtakunnallisen mainoskampanjan kaikissa mahdollisissa lehdissä. Volvolta tuli markkinoille uusi malli ja sitä promottiin mainoslauseella: Ajattele millä ajat: Volvo. Meidän lehdessä mainoslause ei mennyt ihan noin. Joku tyri latomossa pahemman kerran, ja lehden etusivulla Volvo julisti: Aja millä ajat. Volvo. Eli rivien välistä Volvoa ei kiinnostanut paskan vertaa, millä autolla kuluttajat ajoivat. Maahantuoja oli sangen kyrsiintynyt lehden virheeseen.


Meikäläisen ura mainosmaailmassa loppui lyhyeen, enkä kaipaa sitä pätkääkään. Siitä huolimatta aina välillä jossain alitajunnassa muhii eri tilanteisiin sopivia sloganeita. Viimeisin tuli mieleen tänään, kun työkaveri päivitti facebookiin talvilomakuulumisia Ylläkseltä. En ole käynyt paikalla, mutta voin hyvin kuvitella upeat tunturit, Lapin pakkasen ja lomakylän höyryävässä paljussa lekottelevat lomailijat. 

Tästä suunnittelin seuraavanlaisen matkailumainoksen: Kuvassa on yö ja horisontissa näkyy korkeat tunturin huiput. Etualalla on saunan veranta, saunapalju ja hymyilevät ihmiset. Kuvan alapuolelle tulee suurin kirjaimin teksti (yläpuolellasi on Yllästunturi, allasi palju): 

TULE MEILLE NAUTTIMAAN: SUN YLLÄS ON YLLÄS, ALLAS ON ALLAS.

Kuvat: Pixabay


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti