500: Onko tässä bloggaamisessa mitään järkeä?

Tämä on blogini viidessadas postaus. Olen miettinyt otsikon kysymystä aika ajoin ja päätynyt viimein siihen, että ei ole.

En ole hankkinut bloggaamalla senttiäkään. En ole saanut ilmaisia tuotelahjoja tai etuja. En ole käyttänyt blogiani minkään aatteen, ideologian tai poliittisen agendan ajamiseen. En siis saa tästä mitään materiaalista tai taloudellista hyötyä.

Kaikki lähti liikkeelle ensimmäisestä postauksesta 17.09.2013: GTA V? WTF??? Sen kummemmin asiaa miettimättä päätin kirjoitella niitä näitä aiheista, jotka kiinnostavat itseä. Blogin nimessä oleva kirjoitusvirhe (weired) aiheuttaa ihmetystä aika ajoin. Tälle löytyy selitys postauksesta Hanoi Rocks.

Alkuun blogi täyttyi muistoista, hauskoista sattumuksista ja tapahtumista vuosien varrelta. Kun muistolaari oli kauhottu tyhjäksi, postasin pöytälaatikossa muhineita novellejani. Kun nekin oli käytetty, piti keksiä jotain muuta. Uutta tekstiä on tullut satunnaisen tasaisesti melkein neljän vuoden ajan ja nyt ollaan siis postauksessa numero 500. En olisi koskaan uskonut, että kirjoitettavaa riittää näin paljon.  

Bloggauksessa ei siis ole mitään järkeä, mutta ei siinä tarvitsekaan olla. Minulle bloggaaminen on vanhan harrastuksen, kirjoittamisen, uudelleen henkiinherättämistä. Lopetin kirjoittamisen 90-luvun alussa, kun dekkarini palasi bumerangina kahdesta kustannusyhtiöstä ja saatekirjeessä todettiin, että ihan kiva mutta ei julkaistavaksi asti. Meni vuosia ennen kuin tartuin ”kynään” uudestaan. Kun perustin tämän blogin huomasin, ettei kirjoittamisen palo ole kadonnut. Se vain odotti tilaisuutta, motivaatioita noustakseen taas pinnalle. Siihen tarkoitukseen tämä blogi on loistava kanava.

Blogiani on käyty kurkaamassa yli 80.000 kertaa ja lukijakommentteja on kertynyt 170 kappaletta. Pääasiassa positiivisia. Aivan alussa sain yhden negatiivisen kommentin (V***u mitä PASKAA!), jouduin paniikkiin ja poistin kommentin välittömästi. Veikkaan, että jos palaute olisi jatkunut samanlaisena, tämä blogi olisi kuollut alkuunsa. Onneksi näin ei käynyt ja vuodet ovat opettaneet somesta sen verran, että tänään ko. kommentti ei herättäisi vilunväristyksiä.  

Kiitos teille rakkaat lukijat! Aion jatkaa samalla linjalla, eli tiedossa on lisää outoja tositarinoita ja tosi outoja tarinoita. Enkä edelleenkään tee tätä rahasta vaan rakkaudesta: rakkaudesta kirjoittamiseen, ajatusten laittamiseen ”paperille” ja muistojen säilyttämiseen sanallisessa muodossa. Meikäläisen muisti kun ei ole enää niin kuin ennen. Kohta luen itsekin näitä postauksia niin kuin ne olisi jonkun toisen tekemiä. Ja epähuomiossa kirjoitan postauksen perään palautteen: Ei v***u mitä paskaa…