In Trump We Trust

Lueskelin aamukahvipöydässä Savon Sanomien juttua Donald Trumpista, joka ilmoitti Amerikan vetäytyvän pois Pariisin ilmastosopimuksesta. Aikaisemmin Trump on todennut, ettei koko ilmastomuutosta ole olemassa, vaan se on fake news. Minun mielestä Trump on nero. Eikä pelkästään nero, vaan vieläpä väärinymmärretty nero.

Trump on ollut idolini jo jonkin aikaa. Kun hän kyseenalaisti koko ilmastonmuutoksen, tajusin hänen neroutensa ja päätin seurata mestarin jalanjäljillä. Kuukausi sitten tapahtui jotain, joka käänsi mieleni Trump-asentoon lopullisesti.

Olin aamukahvipöydässä kuten aina, kädessäni kahvikuppi ja toisessa aamun lehti. Vaimo tuli, kaatoi itselleen kupin kahvia ja liittyi seuraani. Hän oli lähdössä töihin ja tapansa mukaan ohjeisti, mitä minun pitää tehdä: Laita astiat koneeseen ja vie roskat mennessäsi roskikseen. Käskynannon jälkeen vaimo heitti eteisestä heipat ja lähti töihin.

Kun palasin iltapäivällä töistä, vaimo oli jo kotona ja tuli eteisessä vastaan kädet puuskassa kuin vanhoissa suomifilmeissä konsanaan. Ei edes tervehtinyt. Kävimme seuraavanlaisen keskustelun:

- Minähän pyysin sinua aamulla hoitamaan astiat ja viemään roskat, muistatko?
- Joo, muistan toki.
- Täällä ei ole tehty yhtään mitään.
- Ei tarvinnut, koska mitään ei ollut tehtävissä.
-Mitä?

Selitin vaimolle, että keittiössä ei todellakaan ollut mitään tehtävää. Mitään astioita ei ole likaisena eikä roskista tarvitse tyhjentää, koska sinne mahtuu vielä vaivattomasti lisää jätettä. Kun parempi puolisko osoitti tiskipöytää ja koetti väittää vastaan, tyrmäsin hänet täysin. Tiskipöydällä ei ole tiskejä, piste. En ymmärtänyt, mistä hän oli edes saanut koko ajatuksen päähänsä. Puhtaita astioita on kaapissa vaikka kuinka paljon. Mikä tässä oli muka hätänä?

Päädyimme jonkinlaiseen asemasotavaiheeseen mutta en antanut periksi. Seuraavina aamuina kävimme saman keskustelun. Kuten idolini Donald minä argumentoin tiukasti, ettei mitään ongelmaa ole eikä tule. Puolen viikon jälkeen keskustelu raukesi eikä vaimo puhunut minulle enää mitään.

Näin se menee. Nyt on kuukausi kulunut eikä mitään ongelmaa ole vieläkään. Paitsi hajuongelma, mutta siihenkin tottuu. Ja astioita ja aterimia saa pestyä sitä mukaa, kun niitä tarvitsee käyttää. Huomautan aina välillä vaimolleni, että asetan tästä lähtien itseni ensin (Me first) ja teen itsestäni taas suuren (Make Me great again). Kyllä muru sen ymmärtää ja luulen, että hän pikkuhiljaa kääntyy samalle kannalle.

Lopuksi käytän vielä tilaisuutta hyväkseni ja laitan viestin vaimolle: Jos satut lukemaan tätä, niin voisitko tulla kotiin. Lähdöstäsi on jo viikko aikaa. Eihän roskisreissu voi oikeasti kestää noin kauan.

Kuva: Pixabay