Turkkilainen tonnin seteli

Tuli mieleen eräs valuutanvaihtoepisodi 90-luvun alusta. Olimme rantalomalla Rhodoksella ja viikkoon kuului myös käynti Turkin puolella Marmariksessa. Tuohon aikaan turkkilaiset nahkatakit olivat suosittuja tuliaisia korkean laadun ja edullisten hintojen vuoksi. Kerroin kaupankäynnistä tarinassa Tuperus .

Päivämatka katamariinilla Turkkiin vaati vähän säätämistä. Kreikka ja Turkki olivat käytännössä sotatilassa vuonna 1974 tapahtuneen Kyproksen miehityksen vuoksi. Turkkilaiset valloittivat Kyproksen pohjoisosan ja julistivat sen itsenäiseksi. Tämä ei tietenkään passannut Kreikalle ja vihanpito kyti pinnan alla. Mutta se ei estänyt matkailua.

Ennen lähtöä meille jaettiin pahvinpalanen, joka laitettiin passin väliin. Tähän pahviin tuli Turkin tullin maahansaapumis- ja maastalähtöleima. Ohjeeseen kuului, että paluumatkalla pahvi piti hävittää. Jos passista löytyi turkkilainen leima, paluu Suomeen saattaisi viivästyä ikävästi. Kreikan viranomaisilla oli tapana tehdä tullitarkastus vaikeaksi ja myöhästyttää vihollisen puolella käyneitä turisteja lennolta. Melkoinen kissa-hiiri - leikki, jossa kaikki olivat mukana.

Päivä Marmariksessa sujui kommelluksitta, pois lukien valuutanvaihtoa. Minulla oli sadan dollarin matkashekki, joka piti vaihtaa pankissa Turkin liiroiksi. Elettiin aikaa ennen valuutta-automaatteja ja visakortteja. Sadalla dollarilla sai pari miljoonaa Turkin liiraa, mikä tuntui hurjalle. Kaiken lisäksi paikalliset eivät halunneet liiroja vaan kovaa valuuttaa, kuten Saksan markkoja, USAn dollareita ja Suomen markkoja. Kun kauppiaalle kertoi maksavansa liiroilla, hinta pompsahti aina hieman ylöspäin. Se siitä valuutanvaihdon mielekkyydestä.

Iltapäivällä oli aika palata katamariinilla Rhodokselle. Kaikista ostoksista huolimatta minulla oli edelleen parinsadantuhannen liiran edestä Turkin rahaa. Kyselin kauppiailta, voisiko joku vaihtaa valuutan Kreikan drakmoiksi, mutta tuloksetta. Kreikan puolella liira oli lelurahaa eikä kelvannut mihinkään. Raha piti saada vaihdettua, koska matkakassa oli rajallinen. Mitä avuksi?

Kyselin eräältä jäätelökauppiaalta rahanvaihdosta, kun paikalle saapui poliisi. Kauppias vaihtoi sanasen virkavallan kanssa ja hetken pelkäsin olevani lirissä. Päinvastoin! Jäätelökauppias tulkkasi, että poliisi vie minut rahanvaihtajan luo. Sopii hyvin. Niinpä kävelin tuon virkapukuisen miehen perässä ja sukelsimme Marmariksen sokkeloisille kujille.

Mieleeni hiipi huonoja ajatuksia, kun saavuimme hiljaiselle kujalle. Kujan päässä istui mummo puisen pöydän takana. Pöydällä oli jonkinlainen kassalipas. Tilanne vaikutti todella hämärälle. Poliisi osoitti elekielellä mummoa ja uskaltauduin laittamaan setelinipun pöydälle. Siinä vaiheessa toivoin vain säästyväni hengissä, vieköön rahat jos tarvitsevat. Mummo otti setelitukon, teki laskutoimituksen kynällä ja paperilla, avasi lippaan ja laski nipun drakman seteleitä pöydälle. Minulla ei ollut mitään hajua mikä liiran ja drakman vaihtokurssi oli,  mutta hällä väliä. Pääasia että sain rahaa ja sain palata ehjin nahoin takaisin satamaan.

Odottelun jälkeen sataman passintarkastus avautui ja pääsimme jonottamaan laivaan. Menin vuorollani pienen luukun eteen ja ojensin passin ja pahvinpalasen virkailijalle. Tämä tutki passiani turvalasin takana kumarassa, nosti sitten päänsä ja katseemme kohtasivat: hän oli samainen "rahanvaihtajapoliisi"!  Tuijotimme hetken toisiamme, kunnes tullimies löi leiman irtopahviin, laittoi sen passin väliin, iski minulle silmää ja virnisti iloisesti ojentaessaan passin takaisin. Kiitos käynnistä.

Kuvituskuvat: Pixabay.com

Hissipiereskelijä

Reilu viikko sitten vaimo tuli kotiin vihaisena. Tällä kertaa syy ei ollut onneksi minun tekemisissä tai tekemättä jättämisissä. Vaimo oli nimittäin joutunut hissipiereskelijän uhriksi.

Asumme kerrostalossa, joten portaiden kiipeäminen kauppakassit käsissä ei ole mielekästä. Vaimo kertoi huomanneensa oudon hajun heti kun meni hissiin. Paskahan siellä haisi ja oikein kammottava sellainen. Ilmeisesti edellinen matkustaja ei onnistunut pidättelemään tai ei vain välittänyt, ja tuloksena oli myrkytetty metallikoppi. Kohtuullisen kuvottavaa.

Tästä ei vielä jutunjuurta syntynyt, mutta sitten sama toistui meikäläisen kohdalla. Lähdin aamulla käyttämään koiraa ulkona ja jouduin tilaamaan hissin, koska mopsi ei portaisiin suostu. Hissi pysähtyi kohdalle, liukuovet aukesivat ja koira ryntäsi sisälle. Seurasin perässä ja välittömästi sieraimiin tunkeutui vahva pierun haju. Ennen kuin hissin ovi sulkeutui, kuulin porraskäytävän ulko-oven sulkeutuvan. Hissipiereskelijä meni juuri ulos! Saavuin ulos auttamatta myöhässä, eikä kerrostaloterroristia enää näkynyt. Eli se siitä ja seuraavaa kertaa odotellessa.

Teini-iässä minulla oli kaveri, joka harrasti piereskelyä väkijoukoissa. Hän saattoi hakeutua keikkapaikalla kovimpaan tungokseen, heitti ilmoille hiljaisen leijan ja jäi sitten tarkkailemaan ihmisten reaktioita. Tuolloin temppu oli meistä kavereista hillittömän hauska, mutta vuodet on vierineet ja pieruhuumori väljähtänyt iän myötä.

En usko, että Hissipiereskelijä lukee tätä blogia mutta jos jostain ihmeen syystä näin kävisi, niin minulla on vain yksi pyyntö: väännä ne leijat ensi kerralla kotonasi tai vasta ulkona raittiissa ilmassa. Ehkä kannattaisi kiinnittää myös huomiota siihen, mitä syöt. Säästä meidät hissikanssamatkustajat suolistokaasuiltasi.

Kuvat: Pixabay. com

Se tunne, kun blogitekstisi löytyy lähiöpubin seinältä

Olen havainnut, että blogin pitämisessä on viisi vaihetta:

- Alkuvaihe jolloin pelkäät, että joku lukee blogiasi
- Ensiriemu, kun joku viimein löytää blogin ja jopa kehuu sitä
- Kirjoitusnälän kasvaminen, kun lukijoita tulee lisää
- Kärsimättömyys, kun lukijoita ei tule enää lisää
- Lannistuminen, kun lukijat kaikkoavat

Se siitä. Eilen sattui jotain, mikä nosti hymyn allekirjoittaneen huulille. Satuin käymään entisen kodin huudeilla ja päätin pistäytyä paikallisessa yhdellä huurteisella. Lähiöbaarin nimi on Kaivuri Pub.

Vuosia sitten baarin nimi oli Kellopeli pub. Asuin naapurustossa ja tuohon aikaan Kellopeli tuli viikonloppuisin hyvinkin tutuksi, sinkkumies kun olin. Eräänä ikimuistoisena syksyiltana todistin livenä, miten eräällä asiakkaalla napsahti päässä ja hän päätti humalapäissään jyrätä pubin maantasalle. Postasin tästä blogissani otsikolla: "Kaivurilla baariin. (linkki)"

Baari on uudistunut täysin. Sisätilat ovat siistit, baarin nurkassa on biljardipöytä ja tiskiltä saa tilattu myös ruokaa. Minä tilasin oluen, istuuduin nurkkasohvaan ja imin sisääni atmosfääriä ja Koffia. Kun tuoppi tyhjeni, rakko täyttyi ja suunnistin puuteroimaan nenää. Wc:n ulkopuolella olevalla seinällä huomasin kehystetyn tekstin ja pysähdyin lukemaan. Jo ensimmäinen silmäys nosti sykettä: tämähän on mun blogista!

Baarinomistaja oli bongannut tarinani netistä, tulostanut sen ja laittanut kehyksiin asiakkaiden luettavaksi. Miten siistiä! Koska pidän blogia anonyymisti, en kommentoinut asiaa paikanpäällä sen kummemmin. Vaimolle nappasin oheisen kuvan ja laiton whatsupilla muutaman nauruhymiön kera. Meikäläisen teksti on kirjaimellisesti tapetilla.

Tiedoksi, että tällainen tekstien julkaiseminen on ok, kunhan mukana on maininta lähteestä eli blogista. Ja toivon tietysti myös, että vinkkaat asiasta minulle.

Olavi Uusivirta live 31.03.2018, Henry's Pub Kuopio

Kuuntelin yhtenä päivänä Olavi Uusivirran uutta hittiä "Kesäyön uni" ja ajattelin, että tässäpä mainio biisi. Juttelin aiheesta vaimon kanssa ja sanoin, että kun Olavi tulee taas Kuopioon, niin lähdetään katsomaan. "No siihen ei mene sitten kauan. Sehän on Henkassa ensi lauantaina." Uutisesta riemastuneena säntäsin verkkokauppaan, ja varttia myöhemmin meillä oli kaksi lippua lauantain keikalle.

Olen ollut Olavin keikalla pari kertaa aikaisemminkin joten tiedän, mitä tuleman pitää. Varoituksen sana miehille: jos olet epävarma itsestäsi ja omasta parisuhteesta, älä missään nimessä vie naistasi katsomaan Uusivirtaa. Tuon parin tunnin aikana paikalla on vain yksi mies, ja me muut ollaan statisteja. LavaIla heiluu sen verran karismaattinen rokkikukko, että miehen on turha odottaa huomionosoituksia puolisolta. Naisten katseet on nautittu puolialastomaan puolijumalaan, joka ehdottaa heille vienosti: "Ollaanko tämä kesä näin?"



Pahoittelen kuvien laatua. Olimme takarivissä. 

Keikan aloitti yksinoikeutetusti "Kesäyön uni." Biisien välissä Olavi kiitteli loppuunmyytyä Henkan yleisöä ja kutsui Kuopiota bändin toiseksi kodiksi: rumpali on syntynyt täällä ja kaksi muuta bändin jäsentä käynyt Kuopion musiikkilukion. Muutaman nopeamman rypistyksen jälkeen koitti keikan koskettavin yhteislaulusessio, kun "Nuori ja kaunis" -balladin alkutahdit täyttivät hämärän salin. Olavi antoi faneille tilaa ja fanit kiittivät laulamalla kappaleen alusta loppuun, Olavin säestäessä mukana.

Kuvioon kuului tutusti paidan riisuminen, kiipeilyä yleisön päällä ja roikkumista kaiteista, putkista ja mistä vain artisti sai otteen. Ennen "Erika" -biisiä Olavi pohjusti, ettei bändi ole soittanut kappaletta pitkään aikaan "jostain syystä". Yhdessä vaiheessa etsittiin päivänsankari Elinaa, joka sai synttärilahjaksi kappaleen "Kultaa hiuksissa".

"Kauneus sekoittaa mun pään" aikana Olavi heittäytyi yleisön päälle ja nämä kuljettivat kaveria käsien päällä kuin meren aalloilla. Hauskaa ja kaunista. Bändi poistui hetkeksi ja tuli sitten heittämään encoret. Ensimmäisenä kuultiin illan toiseksi kovin yhteislaulubiisi "On niin helppoo olla onnellinen." Ennen toista encore biisiä Olavi hauskuutti yleisöä kertomalla, että laulu kertoo kitaristi Timo Kämäräisen nuoruusvuosista Pariisissa: "Siellä juotiin, siellä nussittiin". Kappale oli Toton Africa.

Bändi hävisi vielä kerran takahuoneeseen ja palasi soittamaan illan viimeisen hitaan: Bädding Somerjoen "Valot". Ilta ei ole (naispuolisten) fanien mielestä täydellinen ilman Olavin tanssiin kutsua. Niin tälläkin kertaa. Yksi eturivin tyttö pääsi nojailemaan Olavin kanssa hitaita ja muut (naispuoliset) elivät hengessä mukana. Joka jätkä salissa oli sentään sen verran järjissään, ettei yrittänyt tanssittaa omaa daamia samaan aikaan. Hetki oli Olavin ja onnellisen fanin.

Settiin kuului muutama meikäläiselle tuntemattomampi sävellys ja monta hittiä jäi kuulematta. Olavin materiaalilla pystyisi heittämään kevyesti pari keikkaa soittamatta samaa biisiä kahdesti. Siinäpä vinkki seuraavalle Kuopion vierailulle: tuplakeikka perättäisinä päivinä. Tulen paikalle.

Lisää Olavin keikkajuttuja : Olavi Uusivirta