Puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, mambasta ei päivääkään

Kävin lenkillä ja yritin tutkailla kevään merkkejä. Lämpimästä säästä huolimatta merkit loistivat vielä poissaolollaan. Selvitin hieman, mitä merkkejä kuuluu kevääseen. Tässä listaa:

- Paju ja leppä kukkivat.
- Muuttolinnut saapuvat etelästä.
- Leskenlehdet puhkeavat kukkaan.
- Kyykäärmeet lämmittelevät aurinkoisilla paikoilla.
- Sitruuna- ja Nokkosperhoset lähtevät lentoon.
- Jäät lähtevät järvestä.

Kuva: Pixabay

Kaikki tietävät kevään ennusmerkeistä sanonnan Puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään. Eräs vääräleukainen kaveri vitsaili, että kyseessä onkin rikoslakiin tehty tarkennus koskien rangaistuksia eläimiin sekaantumisesta. No, nämä on näitä.

Kaupungissa luonnon heräämistä on hieman haastavaa seurata, joten kannattaa tarkkailla vaihtoehtoisia ennusmerkkejä. Yksi pomminvarma kevään merkki on lyhtypylväisiin ilmestyvät kondomimainokset. Kun katukuvassa näkyy Mamba-, Sultan- ja Okeido-julisteita, kevääseen ei ole enää päivääkään.

Kevät ei ole vielä alkanut.

Terveisiä Istanbulista!

Pysähdyin aamulla katsomaan Kuopion keskustassa sijaitsevan rakennuksen purkamista. Tuohon rakennukseen liittyy eräs hauska muisto kaukaiselta 90-luvulta. Kiinteistön toisessa kerroksessa sijaitsi Ravintola Istanbul, jossa kävin yhden ainoa kerran.

90-luvulla työelämä oli hieman toisenlaista. Kiirettä ja stressiä piisasi kuten nykyään, mutta vastapainona työnantaja järjesti meille duunareille yhteisiä vapaa-ajan reissuja milloin minnekin. Eräänä syksyisenä perjantaina lähdimme tilausbussilla Taivalkoskelle ja vietimme virkistysviikonlopun metsähallituksen mökillä. Mukavuuksia ei ollut mutta mukavaa sitäkin enemmän. Siitä vastasi hyvähenkinen seura sekä talon tarjoama ruoka ja juoma.

Sunnuntain paluumatka oli krapulainen. Koko kööri haisi nuotion savulle ja viikonlopun virvokkeille. Bussi saapui Kuopioon puolen päivän jälkeen ja nälkä oli kova. Päätimme kaverini Miken kanssa käydä pikaisesti syömässä. Paikaksi valikoitui Ravintola Istanbul.

Kuva: Pixabay

Tilasimme pizzat ja oluet. Pari tuntia vierähti huomaamatta ja samalla ruokajuomat kihahtivat salakavalasti jo valmiiksi pehmeään päänuppiin. Jossain vaiheessa muistin, että minun pitää soittaa kotiin. Koska kännyköitä ei ollut vielä keksitty, pyysin lupaa käyttää ravintolan puhelinta. Lupa myönnettiin ja näppäilin numerot epävarmoin sormin. Langan toisessa päässä vastasi silloinen vaimoni, joka ei vaikuttanut järin ilahtuneelta. Keskustelu meni näin:

- Hei. Minä tässä.
- Sinunhan piti olla kotona jo pari tuntia sitten. Missä sä oot?
- Istanbulissa.

Saman tien sain luurin korvaan ja jäin ihmettelemään, mitä tapahtui. Sitten mielessäni välähti ja naama punaisena näppäilin numerot uudestaan. Sain työllä ja tuskalla korjattua, että äskeinen ei ollut läppä enkä ollut Turkissa, vaan soitin Puijonkadun Ravintola Istanbulista. Lupasin palata kotiin välittömästi.

Kotimatka oli pelottava. Puhuin Miken ympäri ja sain hänet mukaan yövieraaksi. Kotiovella soitin ovikelloa ja pujahdin Miken selän taakse piiloon. Oven avasi kiukkuinen rouva, joka häkeltyi nähdessään vieraan miehen. Kaverini esitteli itsensä hieman sammaltaen, kätteli herrasmiesmäisesti ja selitti, että olin pyytänyt häntä yökylään. Vaimon kiukku suli silmissä ja vihdoin minäkin uskalsin tulla esiin Miken hartioiden takaa. Paluu Istanbulista päättyi suhteellisen onnellisesti.

Man cave

Ajattelin kirjoittaa aiheesta man cave, miesluola, mutta sitten kynäni hyytyi. Mitä kirjoittaa aiheesta, jota ei ole eikä tule? Fakta on nimittäin, että kun elät parisuhteessa naisen kanssa, voit heittää hyvästit haaveelle man cavesta. Ellei sinulla sitten satu olemaan omakotitalon pihan perällä neljän neliön mökkiä, jonka saat sisustaa niin kuin haluat. Poissa vaimon silmistä, poissa vaimon mielestä.

Lähdin selvittämään, mitä man cavella pohjimmiltaan tarkoitetaan. Suomienglantisanakirja antoi tällaisen määritelmän:

A part of a home specifically reserved for adult male activities, such as drinking beer, playing games and watching TV; often a garage or den.

Urbandictionary kertoo aiheesta näin:

A room, space, corner or area of a dwelling that is specifically reserved for a male person to be in a solitary condition, away from the rest of the household in order to work, play, involve himself in certain hobbies, activities without interuption. This area is usually decorated by the male that uses it without interferance from any female influence.

Man cave on siis miehen huone tai tila. Paikka, jonka mies sisustaa itse ja jossa hän harrastaa omia harrastuksiaan ilman, että naisväki häiritsee. Minullakin oli man cave vielä kymmenen vuotta sitten, kun asuin sinkkuna. Itse asiassa jokaisen sinkkumiehen koti on jonkinlainen man cave: sisustukseen panostetaan just sen verran, että koti toimii ja on käytännöllinen. Huonekalut ja värit saattavat huokua kultaista 90-lukua, mutta viihde-elektroniikka pitää olla viimeisintä huutoa ja TV mielellään 60 tuumainen peniksenjatke. Man cave ei saa vaikuttaa liian siistiltä ja huolitellulta, koska se on homomaista. Älkääkä ymmärtäkö tätä väärin. Minulla on myös homokavereita, eikä tietenkään mitään heitä vastaan. Heterosinkkumiehen man caven pitää kuitenkin tihkua maskuliinisuutta, jotta jatkoille houkuteltu luolanainen tietää tulleensa oikeaan paikkaan.

Meidän elämäntilanteessa man cavea varten tarvitaan lottovoitto. Kerrostaloasuntoon sellaista ei rakenneta. Jännää, että vaimolla on kuitenkin oma huone peilipöytineen kaikkineen. Mutta sehän onkin "vierashuone", jonne mahdolliset yövieraat voi majoittaa. Ja kaikki muut 360 päivää vuodessa se toimii vaimon meikkaus- ja laittautumispaikkana, eräänlaisena woman cavena. Näin se menee.

Miehet, tehkää itsellenne man cave jos vain pystytte. Ja jos olette sinkkuja, nauttikaa omasta man cavesta vielä kun voitte. Parisuhteessa asiat muuttuvat. Kaikki, mikä oli ennen sinun omaisuutta, on nyt teidän yhteistä. Ja kaikki, mikä oli puolisosi omaisuutta, on edelleen hänen omaisuuttaan. Vaimosi tietää, miltä yhteisen kodin pitää näyttää ja tuoksua. Seinille eivät kuulu Metallica-julisteet tai tyttökalenterit. Kauan keräämäsi tyhjien rommipullojen kokoelma köijätään pulloautomaattiin ja flipperi myydään tori.fi:ssä. Jos hyvin käy, saat oman komeron, jossa voit säilöä keikoilta ostettuja bändipaitoja ja sitä tennismailaa, jolla syötit elämäsi ensimmäisen ässän. Sääntö on selkeä; mikä ei sovi komeroon, ei sovi kotiin.

Mutta vielä koittaa päivä, kun jokainen jätkä saa oman man cavensa. Olen siitä satavarma. Se tulee olemaan kaksi metriä syvä, hautausmaan nurmeen kaivettu monttu. Ja jos asiasta pitää jotain positiivista kaivaa, niin ehkä se on tämä: siihen miesluolaan eivät naiset pääse.

Kuvat: Pixabay

Sauli ja Vaarallinen Tehtävä

Eduskuntavaalit lähestyvät ja keskustelu ehdokkaista käy kiivaana. Suomalaiset pääsevät taas äänestämään ja vaikuttamaan demokratian keinoin, mihin suuntaan maamme menee. Mutta onko Suomi demokratia? Voiko sitä edes epäillä? Vuosi sitten tapahtui kuitenkin jotain, mikä sai minut mietteliääksi. Sauli Niinistö voitti presidentinvaalit suoraan ensimmäisellä kierroksella 62,6 prosentin kannatuksella. Vertailun vuoksi Vladimir Putin sai Venäjän vuoden 2012 presidentinvaaleissa 63,6 prosenttia äänistä. Yhteensattumaa? En usko.

Presidentinvaalien jälkeen heräsi keskustelu mahdollisesta vaalivilpistä. Epäiltiin mm. että Laura Huhtasaaren äänestysnumero oli tarkoituksella 5. Miten helppoa viitosesta onkaan muokata ääntenlaskennassa kahdeksikko! On myös ihmetelty,  miten on mahdollista, että netin vaalikoneissa eniten valintoja saanut Huhtasaari sai vaaleissa vain 6 prosenttia äänistä? Jotain hämärää tässä on pakko olla.

Olen samaa mieltä. Itse asiassa epäilen, että koko kuva jää meiltä kansalaisilta piiloon. Sauli Niinistö aloittaa viimeisen virkakautensa presidenttinä, mutta onko oikeasti näin? Ehkä Niinistöllä on suurempi suunnitelma...

Ennustan seuraavaa: Vuoden 2024 presidentinvaaleissa Kokoomuksen Petteri Orpo asettuu ehdolle. Väistyvä presidentti antaa tukensa hänelle, ja näin kansa johdatellaan äänestämään Orpo presidentiksi. Ensi töikseen presidentti nimittää yllättäen Sauli Niinistön pääministeriksi ja antaa tälle tehtäväksi hallitusneuvottelut. Pääministeri Niinistö tekee työtä käskettyä.

Pääministerikaudellaan Sauli Niinistö ajaa lakiin presidentin valtaoikeuksien vahvistamisen, kahden kauden rajoituksen poistamisen ja ottaa päätiedotusvälineet valtion valvontaan. Vuonna 2030 Niinistö voi uuden lain turvin ryhtyä kolmannen kerran ehdolle presidentinvaaleihin ja tällä kertaa hän voittaa ylivoimaisesti, koska päävastaehdokas Pekka Haavisto istuu vankilassa veropetostuomion takia. Kulisseissa kuiskutellaan, että syytteet ovat tekaistuja.

82 vuotias Presidentti Sauli Niinistö nimittää Petteri Orvon pääministeriksi. Puhutaan näiden kahden tandemista ja koko juoni alkaa paljastua. Oppositio saa tyytymättömän kansan protestoimaan kaduille ja Presidentti Niinistön asema on tukala.

Sitten tapahtuu jotain odottamatonta: Venäjällä, Kuolan niemimaalla, valtion virastoihin ja poliisitaloihin saapuu aseistettuja sinisiä miehiä, jotka ottavat niemimaan haltuun. Murmanskissa järjestetään pikavauhtia kansanäänestys itsenäistymisen puolesta. Venäjä seuraa avuttomana vierestä, kun Kuolan delegaatio tuo Presidentti Niinistölle pyynnön Kuolan niemimaan liittämisestä Suomeen. Kaikkien hämmästykseksi Sauli suostuu ja Presidentin asetuksella Kuolasta tulee osa Suomea. Niinistö tekee vierailun valloitettuun Murmanskiin ja Suomen kansa on haltioissaan. Presidentin kannatus nousee taivaisiin. Pian levottomuudet leviävät Venäjän Karjalaan.

Onhan tuo ehkä liian paksua. Ei missään Euroopan valtiossa sentään noin voi käydä, ei edes Suomessa. Mutta silti, älkää uskoko kaikkea, mitä teille syötetään. Nyt minun pitää lopettaa, koska naapuri tuli kotiin. Olen aivan varma, että hän on Olof Palmen murhaaja. Jos minusta ei kuulu enää mitään, tiedätte mitä on tapahtunut. Pitäkää kiinni foliohatuistanne.

Kuvat: Pixabay

Mansikkakarnevaalit

Poutvaara Matti, kuvaaja. Kulkue Suonenjoen Keskustassa; Mahdollisesti Ensimmäiset Suonenjoen Mansikkakarnevaalit.

Luin kirjan, joka toi mieleen muistoja omasta nuoruudesta: Seppo Heikkisen Mansikkakarnevaalit. Tässä tarinaa kirjasta sekä omia tosielämän kokemuksia Suonenjoelta 80-luvun alusta.

Mansikkakarnevaalit on tarina Liimataisen kaveriporukan matkasta Iisalmesta Suonenjoen Mansikkakarnevaaleille kesällä 1978. Retki alkaa reippaasti isäukon romu-Transitilla, eikä kommelluksilta vältytä edes alkumatkalla. Rane kertoo kavereille tulevasta rockfestarista ja mansikkatytöistä, mutta perillä totuus osoittautuu tarua ihmellisemmäksi ja myös karummaksi. Viikonloppu etenee kiljunmakuisena ja savunhajuisena kohti kauan odotettua Kontran keikkaa Kaarihallilla. Tuon illan jälkeen Liimataisen elämä muuttuu ikuisiksi ajoiksi.

Poutvaara Matti, kuvaaja. Kauneuskilpailut Suonenjoen Mansikkakarnevaaleilla.

Seppo Heikkisen romaani ilmestyi vuonna 2011 ja vaikka tarina on fiktiivinen, kirjassa on paljon tuttua. Vietin oman nuoruuden ja teini-ikäni Suonenjoella ja sain kokea omakohtaisesti Mansikkakarnevaalien huuman 80-luvun alkupuolella. Tunnustan, että olen vähän jäävi arvostelemaan tätä teosta, joten tyydyn vain toteamaan, että juoni on mukaansatempaava ja tarinankerronta jouhevaa. Suosittelen kirjaa nimenomaan teille, joilla on muistoja Suonenjoelta 70-80 -luvun taitteesta.

Kanerva Teuvo, kuvaaja. Karnevaaliravit (Suonenjoen Mansikkakarnevaalit).

Yritin muistella, mitä itse tein romaanin tapahtuma-aikoina vuonna 1978. Olin vielä ala-asteella, joten Kaarihallille tai iltarientoihin ei ollut mitään asiaa. Vanhempani olivat yrittäjiä ja karnevaalien aikaan tehtiin tiliä. Isä ja hänen yhtiötoveri Tase pitivät karnevaalialueella kojua, jossa myytiin grillimakkaraa ja grillattuja broilereita. Minä olin sedän apupoikana, kun haimme pakettiautolla äidin grillikioskin kylmähuoneesta makkaraa, kanaa ja juomia täydennyksenä karnevaalialueelle. Ihmismassa täytti kaupungin kadut niin, että pelkkä kahden kilometrin ajomatka kylmähuoneelta karnevaalialueella kesti puoli tuntia. Sinä viikonloppuna tuoreen kaupungin (Suonenjoesta tuli kaupunki vuonna 1977) väkiluku tuplaantui!

Loput valokuvat (ellei toisin mainita) omasta albumista: Karnevaalikulkue vuodelta 1981

Kirjassa kerrottuja tapahtumia pääsin kokemaan 80-luvun alussa. Mansikkakarnevaalit vetivät meitä teinejä puoleensa kuin hunaja. Koti oli Vesitorninmäellä ja tutustuin samassa korttelissa asuvaan Kakeen ja Tepiin. Meistä tuli pian erottamattomat. Tepi oli meistä se urheilijanuorukainen (vähän kuin kirjan Timppa), joka joutui tekemään karnevaalien aikaan talkootöitä urheiluseuran orjana sillä aikaa, kun minä ja Kake pidimme hauskaa.

Kirjassa kuvataan hyvin tuon ajan alkoholipolitiikkaa, joka oli luvalla sanoen jäykkää. Minulla oli tapana pummata juomat isän baarikaapista, kunnes käry kävi ja piti ryhtyä ostamaan omat viinakset. Alkoholin hankkiminen alaikäisenä ei ollut kuitenkaan vaikeaa, korkeintaan vähän hankalaa. Suonenjoki on pieni paikkakunta ja kaikki ikäiseni tiesivät kylän hakumiehet. Tärkeintä oli olla ajoissa liikkeellä, ettei hakumies ehtinyt lupautua jollekin toiselle. Siihen aikaan Alkosta sai ostaa vain litra väkevää viinaa ja kaksi litraa väkevää viiniä per henkilö per viikko. Koska kylä oli pieni ja ihmiset tunsivat toisensa, ei hakumies voinut käydä määräänsä enempää ostoksilla. Minä hankin ensimmäisiä karnevaalejani varten kaksi pulloa lonkeroa ja kolmen vartin Ruskapullon. Näillä eväillä bailasin koko viikonlopun ja möin vielä toisena iltana ylimääräiseksi jääneen Ruskan puolikkaan jollekin janoiselle.

Kesä oli suonenjoen pojille kiehtovaa aikaa, koska kylän raitilla liikkui ulkopaikkakuntalaisia mansikkatyttöjä. Isommat pojat rehvastelivat laittavansa kesän alussa bänksit tyttökaverin kanssa, että pääsivät pyörittämään uusia mimmejä. Syksyllä he yrittivät taas palata häntä koipien välissä tutun murun luokse. Meidän kaveriporukassa meno oli alkoholilla läträämistä lukuunottamatta aika kilttiä. Kukaan meistä ei osannut tapella ja joskus joku saattoi päästä suutelemaan tytön kanssa. Se oli huimaa ja niitä juttuja jauhettiin kaverien kanssa pitkään.

Haluan käyttää tilaisuuden hyväkseni ja kiittää Suonenjoen Mansikkakarnevaaleja sekä Kaarihallia nuoruuteni parhaista kokemuksista. Pitää joku kerta kokoontua Kaken ja Tepin kanssa muistelemaan noita aikoja. Kaverit saattavat muistaa jotain, mikä itseltä on jo painunut unholaan. Muistoissani kesät Suonenjoella olivat lämpimiä ja hauskoja, täynnä teini-iän huumaa ja uusia kokemuksia.

Palaan vielä lopuksi Heikkisen romaaniin. Kirjassa kerrottiin sorakuopasta ja nuotiopiiristä. Meidän kaveriporukalla oli sellainen karnevaalien jälkeen aamuyön tunneilla, kun aurinko nousi ja humalatila laski. Kake nukkui hiekalla sillä aikaa, kun otimme Tepin kanssa vauhtia ja hypimme nuotion yli huutaen "Geronimo". Kirjan lopussa selvisi, ettei kyse ollut kuitenkaan samasta sorakuopasta.

Joudun vähän kritisoimaan Mansikkakarnevaalit -kirjan loppuratkaisua. En pitänyt siitä, miten kirjan hahmoille kävi. Tämä on puhtaasti subjektiivinen reaktio ja meikäläisen henkilökohtainen ongelma. Samaistuin tarinaan niin, että toivoin Liimataiselle ja kumppaneille yhtä onnellista loppua kuin omalle nuoruudelleni.

Muita Mansikkakarnevaaleihin liittyviä postauksia löytyy tästä:

Suonenjoen Mansikkakarnevaaleilla 12.07.2014

 Kesäisiä muistoja keskellä talvea: Suonenjoen mansikkakarnevaalit

Arkistokuvat: Finna.fi 

Poutvaara Matti, kuvaaja. Mansikanpoimijoita Suonenjoella.