lauantai 8. helmikuuta 2020

Naapurimaamme uhkailee - Oletko valmis?

Naapurimaanamme on entinen suurvalta, joka haikailee menneen suuruuden aikoihin. Tällä kertaa en viittaa Venäjään, vaan tarkoitan läntistä naapurimaatamme Ruotsia.

Eilen Yle uutisoi: Ruotsalaista rajavaltiolaitoksen helikopteria epäillään ilmatilan loukkauksesta. Uutinen vaikuttaa vähäpätöiselle, mutta tutkitaanpas asiaa hieman tarkemmin. Ilmatilan loukkaus tapahtui Vaasan edustalla, josta on 70 kilometriä Ruotsin rannikolle. Helikopterit eivät lennä kuten hävittäjät, eli tuon matkan taittamisessa kuluu pidempi aika. Maidemme välissä lainehtii Pohjanlahti, joten lentäjille ei ole voinut olla epäselvää, kenen rannikolla he kopteroivat. Haiskahtaa oudolle.

Kustaa II Aadolf Breitenfeldin taistelussa. Johan Walterin maalaus vuodelta 1632.

En haluaisi maalata piruja seinälle, mutta näinhän nämä valloitusretket alkavat. Tiedustelun jälkeen Vaasan alueelle ilmestyy yllättäen vihreitä miehiä, jotka ottavat haltuunsa strategisesti tärkeät kohteet. Kun tilanne kiristyy, Ruotsi lähettää sotajoukkoja suojelemaan "omia kansalaisiaan" eli rannikon suomenruotsalaisia. Sillanpääasema on hankittu, yllätys toimii täydellisesti ja kansainvälinen yhteisö tyytyy vain esittämään vastalauseita. Ruotsin paluu suurvalta-aikaan on alkanut.

Tukholman kuninkaanlinna. Kuva: Pixabay
Ruotsissa on historiallisia paineita palata takaisin Itämeren mahtivaltioksi. 1600-luvun alussa Ruotsi, Tanska, Puola ja Venäjä taistelivat alueen herruudesta. Vuodesta 1617 alkaen Ruotsi voitti taisteluja toisensa perään ja valloitti Venäjältä Karjalan, Inkerinmaan sekä Latvian alueet. Jo aiemmin Ruotsi oli ottanut haltuunsa Viron. Valtansa huipulla kuningas Kaarle X Kustaa miehitti armeijallaan Varsovan vuonna 1656 ja piiritti Krakovaa. Ruotsin vallan alle jäi alueita Norjasta, Tanskasta, Puolasta ja nykyisestä Saksasta. 1600-luvulla Ruotsi lähti kilpailemaan maailmanvalloituksesta Ranskan, Englannin ja Alankomaiden kanssa ja perusti siirtokuntia Pohjois-Amerikkaan, Afrikkaan sekä Karibianmeren saarille. Nämä alueet menetettiin 1800-luvulle tultaessa joko sodissa tai myymällä maat muille siirtomaavalloille.

Ruotsin valtakunta vuosina 1560 – 1815. Kuva: Wikipedia
Eilinen ilmatilanloukkaus Vaasan seudulla ei siis ole mikään pikkujuttu. Ruotsissa on vastattu historian kutsuun ja Kaarle XVI Kustaan silmissä siintää entinen Ruotsi-Suomen kuningaskunta, jonka naapuri menetti Venäjälle vuoden 1809 Haminan rauhassa. Kirjailija Arto Paasilinna ennusti tulevan jo vuoden 1972 esikoisromaanissaan Operaatio Finlandia: Ruotsin kesähyökkäys Suomeen 1977. Kirjassa Ruotsin ja Suomen välille puhkeaa sota Ruotsin fasistisen hallituksen ja Ahvenanmaan itsenäistymispyrkimyksen johdosta. Ruotsin joukot nousevat maihin Turussa, Vaasassa ja Ahvenanmaalla. Suomen armeija tekee vastaiskun, ylittää valtioiden rajan Haaparannassa ja hyökkää puolestaan Pohjois-Ruotsiin. Pelottava visio, joka saattaa toteutua lähiaikoina.


No niin, leikki sikseen ja vakavoidutaan hetkeksi. Seurasin Trumpin virkarikosoikeudenkäyntiä ja mietin, mitä ihmettä Yhdysvalloissa tapahtuu. Ilmeisesti sitä samaa, mitä tapahtui Mussolinin Italiassa, Hitlerin Saksassa, Stalinin Neuvostoliitossa ja pienemmässä mittakaavassa myös Kekkosen Suomessa: yhdelle ihmiselle annetaan liikaa valtaa (huom: kukaan ei ota valtaa yksin, vaan joku ihmisryhmä antaa sen). Jos ko. henkilöltä karkaa mopo käsistä tai hänelle ei lähtökohtaisesti edes voisi myöntää mopokorttia, helvetti on irrallaan.

Kuva: Pixabay

Kuten Mussolinin Roomassa, Hitlerin Berliinissä, Stalinin Moskovassa ja, noh, myös Kekkosen Helsingissä, paikalla on aina joukko hännystelijöitä, jotka haluavat hyötyä tilanteesta. Nuo ihmiset hurraavat "mestarin" ympärillä ja kokevat, että heillä on oikeus polkea ja hyväksikäyttää heikompia, koska he ovat suuren johtajan suojeluksessa.

Opiskelkaa historiaa, ettei historia unohtuisi. Ihmisen evoluutio ei ole kehittynyt enää kymmeniin tuhansiin vuosiin ja siksi ihmiskunta tekee samoja virheitä yhä uudestaan ja uudestaan. Menneisyyden mokat eivät muokkaa geenejämme paremmiksi tai tee tulevia sukupolvia immuuneiksi sorrolle, rasismille tai kansanmurhille. Sen tekee vain tieto, joka siirretään isiltä pojille. Lohdutuksen sanoiksi voin vielä todeta, että onneksi meillä on käytössä tietoa enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Kuva: Pixabay

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti