sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Olemattomien otusten kerho

Koronaa ei ole olemassa. Uskokaan tai älkää, mutta se on fakta eli fakenews, niin kuin amerikkalaiset sanovat. Koronapandemia on mediamafian ja pankkiirien yhteinen operaatio, jolla saadaan ihmiset kontrolliin. Koronaan ei ole oikeasti kuollut ketään. Kasvomaskit vaarantavat ihmisen hengityselinten toimintaa ja aiheuttavat  pahoja keuhkovaurioita. Näin sanoo Tavarataloketju Kärkkäisen toimitusjohtaja Juha Kärkkäinen, joten sen on pakko olla totta. Miksi suuren firman johtaja valehtelisi?

Kun tarkemmin ajattelee, meille syötetään kaikenlaista potaskaa. Esimerkiksi tämä kuukävely-huuhaa. Ei ihminen ole käynyt kuussa. Miksi? Koska kuuta ei ole olemassa! Kuu on pelkkä Yhdysvaltojen hallituksen luoma myytti, taivaalle heijastettu hologrammi, jonka varjolla valtaapitävät lypsivät veronmaksajilta miljardeja "kuuohjelmaa" varten. Jos kuu on olemassa, miksi sitä ei näy päivällä? Tai miksi kuu katoaa kerran kuussa kokonaan näkyvistä? Koska hologrammiprojektoria pitää huoltaa tasaisin väliajoin ja silloin kuva ei tietenkään näy taivaalla.

Mitenkäs sitten Neuvostoliiton, anteeksi Venäjän, presidentti Putin? Kaveri harrastaa karatea, ajaa rekalla Krimin niemimaalle, lentää muuttohanhien mukana, ratsastaa paidatta siperiantiikerillä, syö uraania ja paskantaa mannertenvälisiä ohjuksia. Eihän tuollaista hahmoa voi olla olemassa! Hän on kuin Venäjän vastine Chuck Norrisille sillä erotuksella, että Chuck Norris ON olemassa. Viimeisin uutinen kertoo, että Chuck Norris sai koronan. Kohtaamisen seurauksena korona makaa edelleen sairaalan teho-osastolla tehohoidossa.

Siirretään ajatus Amerikan mantereelle ja tuleviin presidentinvaaleihin. Valitettavasti tämä nykyinen johtohahmo on olemassa, vaikka sitä onkin vaikea uskoa todeksi. Mietitäänpäs hetki ja siirrytään ajassa kymmenen vuotta taaksepäin: avaat television ja ensimmäisenä silmille hyppää pöhöttynyt oranssi hahmo, joka haukkuu kaikkea mikä liikkuu, pummaa rahaa kansalta, tekee traagisia virhearviointeja, väittää joka katastrofin jälkeen että kaikki on kunnossa ja lupaa tehdä kaiken paremmin kuin kukaan muu. Vuonna 2020 tuo tv-hahmo on Donald Trump, kymmenen vuotta sitten Homer Simpson. Todellisuus on tarua ihmeellisempää.

Kuvat: Pixabay

PS: Sotkeudun vielä lopuksi Usa:n presidentinvaaleihin:

American People: Remember to vote!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti