Humanoidi tienposkessa

70 ja 80-luvulla Suomen yli pyyhkäisi ufobuumi. Havaintoja tehtiin runsaasti, Tapani Kuningas julkaisi tapauksista kirjoja ja Juhan af Grann tv-ohjelmia. Itse en ole nähnyt ufoja mutta humanoidin kyllä. Kerron siitä myöhemmin lisää.

Ufohavaintojen taustalla oli kylmäsota ja naapurin asekokeilut. Muistan miten joskus vuonna 1985 synkkänä syksy-yönä katselin Suonenjoen taivaalle ja ihmettelin vihreänä hehkuvaa pilveä. Myöhemmin uutisoitiin, että kyseessä oli Neuvostoliiton ampuman raketin jättämä polttoainepilvi. Vastaavaa hämmennystä aiheuttivat lentokoneet ja vakoilusatelliitit.

Kun elokuvissa seikkaili E.T ja mediassa kerrottiin ufohavainnoista ei ollut ihme, että minäkin olin virittäytynyt kohtaamaan ulkoavaruuden vieraita. Ja niinhän siinä sitten kävikin. Ajoin työkseni kylmäautoa ja lähdin aamulla ennen kukonlaulua tien päälle rahtaamaan elintarvikkeita. Oli vielä pimeää ja maantie imi auton valot niin, että näkyvyys oli rajallinen. Vain muutaman kilometrin jälkeen tulin pidemmälle suoralle ja huomasin jotain omituista. Maantien reunassa, parinsadan metrin päässä, seisoi valkoinen olento kädet levällään. Näky oli niin yllättävä, että järkyttyneenä painoin kaasua ja päätin refleksinomaisesti ajaa ilmestyksen ohi ja paeta paikalta. Siinähän seisoi ilmielävä humanoidi!

Kaikki tapahtui muutamassa sekunnissa. Mutta kuten pelottavissa tilanteissa yleensä, aika tuntui paljon pidemmälle. Kun lähestyin oliota ja erotin yksityiskohdat tarkemmin huomasin, että kyseessä oli ihminen. Joku hemmo käveli tien viertä valkoisissa farkuissa, valkoisessa t-paidassa ja valkoinen lätsä päässä. Kohdalla tajusin, että kaveri on tuttu. Eräs rinnakkaisluokalla ollut poika, joka aikuisiällä retkahti rajusti alkoholiin ja hoiperteli nyt aamun pikkutunneilla ties mistä ties minne. En jäänyt tapausta selvittämään vaan jatkoin matkaa. Sen jälkeen en ole kyseistä humanoidia enää nähnyt. Liekö joi itsensä hengiltä.

China Beach ja muut suosikkisarjat 80-luvulta

Teen vihdoin ja viimein jatkoa aloittamalleni Tv-sarjamuistelolle Safiiri ja Teräs ja muut suosikkisarjat 60- ja 70-luvulta. Tällä kertaa paneudun 80-luvun sarjoihin. Tässäpä lista ohjelmista, jotka kumpusivat muistin syövereistä.

Koska luettelosta uhkasi taas paisua megalomaaninen, päätin tehdä pari rajausta. Jätin esim. kaikki sketsisarjat pois listalta. Täältä ei siis löydy Ei yhdeksän uutisia tai Hymyhuulia. Tämä ei ole myöskään best of –luettelo vaan muistelo sarjoista, jotka tekivät minuun vaikutuksen silloin ennen.

Nimen perässä olevat vuosiluvut ovat sarjan tuotantovuodet.

****

MARSIN AIKAKIRJAT (1980)

1970-luvun lopulla löysin Ray Bradburyn kirjat ja olin suuri Bradbury-fani. Kirjailijan novellikokoelma Marsin Aikakirjat kuvattiin tv-minisarjaksi 80-luvun alussa. Aihe oli kiehtova: Ihmiset saapuvat Marsiin ja löytävät sieltä sivilisaation ja kulttuurin, joka poikkeaa omastamme. Marsilaiset arvostavat rauhaa ja rakkautta, ihmiset tuovat tullessaan turmellusta ja valloittavat uudisraivaajien tavoin planeetan itselleen. En enää muista, kuinka hyvin kaikki oli kuvattu mutta marsilaisten ulkomuoto jäi kyllä mieleen. Kaljuja, kiiluvasilmäisiä, ihmisvartaloisia ufo-olentoja.

TÄÄLTÄ IKUISUUTEEN (1980)

Tässä sarjassa seurattiin Pearl Harborin sotilastukikohdan elämää 1941, kun japanilaiset tekivät yllätyshyökkäyksen Havaijille. Sodan ohella juoneen kuului tietenkin romantiikkaa ja kiellettyä rakkautta. Natalie Wood nähdään yhdessä viimeisimmistä rooleistaan Karen Holmesina, sotilaan vaimona. Itse asiassa tämä sarja valmistui jo 1979 mutta ujutan sen tähän, koska varsinainen esitysvuosi oli 1980.

TRIFFIDIEN KAPINA (1981)

Tässä brittisarjassa suuret lihansyöjäkasvit, Triffidit, ottavat vallan, kun maailmanlaajuinen meteoriittikuuron aiheuttama välähdys sokeuttaa ihmiset. Triffidit ovat parimetrisiä, kolmella juurellaan käveleviä kihokkeja, jotka osaavat kommunikoida keskenään. Kasvi on tietenkin ihmisen tieteellisen kokeen tulos. Muutama ihminen säilyttää näkökykynsä ja taistelu kasvihirviöitä vastaan alkaa.

HILL STREET BLUES (1981 – 87)

”Be careful out there”. Legendaarinen lause, jolla Hill Street Bluesin poliisiaseman aamupalaveri aina päätetään. Pelkkä sana Hill Street Blues käynnistää sarjan tunnarin jossain mielen sopukoissa. HSB oli erittäin lämminhenkinen ja hyvä poliisisarja, jossa ei ollut sankareita vaan ihmisiä pitämässä yllä lakia ja järjestystä ja kamppailemassa jokapäiväisten arkielämän ongelmien kanssa. Tätä sarjaa seurattiin koko perheellä.

RITARI ÄSSÄ (1982 – 86)

Ti-ti-di-ti-di-di-di- ti-ti-di-ti-di-di-di… Taas soi tunnari päässä. Michael Knight (Hasselhoff) ajoi älykkäällä Kit-autolla, joka osasi puhua. Yhdessä he ratkoivat rikoksia ja auttoivat niiden uhreja. Niin kornia mutta niin viihdyttävää. Kitin ja Michaelin sanailu muistutti välillä vanhan avioparin kommunikointia sättimisineen ja ilkeyksineen. Kerrankin auto oli isäntäänsä viisaampi. Minulle David Hasselhoff tulee aina olemaan Ritariässä.

FAME (1982 – 87)

Fame kertoi New Yorkilaisen taidepainotteiden koulun opettajista ja opiskelijoista. Tanssia, laulua ja musiikkia. Hyväntuulinen sarja jossa nuoret pistivät parastaan päästäkseen lopulliseen tavoitteeseen, eli kuuluisuuteen omalla taiteensarallaan. Teinisarja, tiedetään. Siksipä sitä teininä katsoinkin.

RAUTA-AIKA (1982)

Rauta-aika oli mahtipontinen, Suomen esihistorialliseen aikaa sijoittuva legenda Väinöstä, Ilmarista ja Lemmikistä, jotka etsivät itselleen puolisoa ja siinä sivussa taistelivat Pohjan väen kanssa. Kalevalaista tarinaa siis. Loiri teki roolin Ilmarina ja mukana olivat mm. Kari Heiskanen, Mikko Niskanen, Kristiina Halkola ja Esko Salminen. Yhdessä mieleenpainuvimmista kohtauksista Salmisen esittämältä Pohjan isännältä lyödään miekalla kaula poikki ja päätön ruumis seisoo veren suihkutessa kaula-aukosta. Oli muuten teinipojan silmissä niin karu ja siisti kohtaus että!

NÄKEMIIN VAIN, MURU (1983 /1986)

Joukko englantilaisia rakennustyömiehiä seikkailee Saksassa. Porukka on kirjava ja henkilökemiat menevät enemmän tai vähemmän ristiin, joten tuloksena on hauskoja tapahtumia ja sattumuksia. Vuoden -86 jatko-osassa kaverit ovat Espanjassa. En tiedä miten tällainen sarja tehtäisiin nykyaikana. 80-luvulla ei ollut nettiä, joten miehet viettivät vapaa-ajat keskenään eivätkä roikkuneet skypessä juttelemassa vaimolleen tai tyttöystävilleen. Suosikkihahmoni oli Wayne, nuori rokkari ja naistenmies, jolla oli aina jotain menossa. Waynea näytellyt Gary Holton menehtyi 1985 huumeiden yliannostukseen.

OKALINNUT (1983)

Tämä australialaissarja kertoi Clearyn perheen tarinan Drogheda –nimisellä lammastilalla Australian takamailla. Juoneen sisältyi myös romantiikkaa, kun tilan tytär Meggie (Rachel Ward) rakastuu kylän pappiin (Richard Chamberlain). Sarja voitti aikoinaan kuusi Emmy-palkintoa ja neljä Golden Globea.

TAISTELUPARI (1984 – 86)

Dempsey and Makepeace. Legendaarinen poliisipari, jonka edesottamuksia tuli seurattua tiiviisti. Dempsey oli rento amerikkalaismies ja Makepeace jämäkkä ja säntillinen brittinainen. Kipinäähän siitä syntyy luonnollisesti. Pari meni tosielämässä naimisiin vuonna 1989. Sarja oli todella suosittu ja tarjosi jokaiselle jotain: toimintaa, draamaa ja huumoria. Naiskatsojat seurasivat sarjaa pääasiassa Dempseyn ja miehet Makepeacen vuoksi.

NIILIN LÄHTEILLÄ (1984)

Neil Hardwickin omaelämänkerrallisesta minisarjasta en muista oikeastaan muuta, kuin että se oli hauska ja oivaltava, kuten Hardwickin tuotokset yleensäkin. Valitettavasti sarjaa ei ole koskaan esitetty uusintana. Hei MTV3, eikö jo olisi aika?

V (1984 – 85)

Scifi sarjassa V ulkoavaruudesta saapuu vierailijoita maapallolle. Vierailijat näyttävät erehdyttävästi ihmisiltä. Näennäisen rauhallisen vierailun takana on kuitenkin suunnitelma tuhota ihmiskunta ja valloittaa maapallo. Vierailijat ovat liskoihmisiä, jotka maskeeraavat itsensä ihmisiksi. Jakso, jossa avaruusolennon maski repeää ja alta paljastuu suomuinen liskoiho, herätti valtavan haloon Suomessa. Yleisöpalaute oli niin rankkaa, että MTV3 joutui jättämään sarjan kesken se sisältämän väkivallan vuoksi.

BILL COSBY SHOW (1984 - 92)

Bill Cosby Show kertoi tohtori Huxtablen perheen elämästä. Tarina oli vähän kuin Pieni Talo Preerialla siirrettynä 80-luvulle. Puhtoinen perhe koki pieniä kriisejä ja vastoinkäymisiä, joista selvittiin aika kunnialla. Eipä ollut tuohon aikaan mitään tietoa siitä, että tri. Huxtable oli tosielämässä melkoinen Jekyll ja Mr. Hyde. Tämän päivän raiskausskandaaleissa ryvettynyt Bill Cosby saa katsojan näkemään sarjan aivan eri valossa. Itse asiassa noiden paljastusten jälkeen Bill Cosby Shown uusintoja tullaan tuskin enää näkemään.

KONNANKOUKKUJA KAHDELLE (1985 – 89)

Tämä oli meikäläiselle SE tv-sarja 80-luvulla. Konnankoukkuja kahdelle esitteli tulevan supertähden, Bruce Willisin, joka näyttelee ylienergistä etsivä David Addisonia. Blue Moon –etsivätoimiston johtaja Maddiellä (Sybil Shepherd) on täysi työ yrittäessään ratkoa asiakkaiden ongelmia ja samanaikaisesti pitää ADHD David (Willis) aisoissa. Aivan loistavaa tilannekomiikkaa ja fantastista dialogia. Tällaista sarjaa ei ole enää nähty eikä tehty.

IHMEMIES McGYVER (1985 – 92)

MacGyverista tuli synonyymi henkilölle, joka osaa tehdä mitä tahansa. MacGyver joutui tiukkoihin tilanteisiin rikollisten ja erilaisten katastrofien vuoksi mutta selviytyi aina varusteinaan vain linkkuveitsi ja jeesusteippi. Tai jotain muuta vastaavaa.

SISKO JA SEN VELI (1986)

Tuija ja Immu ovat kolmekymppiset sisarukset, jotka asuvat yhdessä ja koettavat selvitä arkielämästä isän kuoleman jälkeen. Hardwickin käsikirjoitus ja ohjaus on hauskaa ja nokkelaa. Jakso Tietokonetreffit sai lehdistöpalkinnon ja kunniamaininnan Montreux’n Kultainen Ruusu –kilpailussa.

KOIRA HAUDATTUNA (1987 – 92)

Jake and the Fatman. Tämän sarjan suomennos on niin kaukana alkuperäisestä kuin vain mahdollista. 70-luvun Cannonia näytellyt William Conrad on piirisyyttäjä McCabe aka Fatman, joka esiintyy joka jaksossa koiransa Maxin kanssa. Jake on McCabelle työskentelevä rikostutkija. Jake tekee likaisen työn sillä aikaa kun Fatman pohtii, kerää langat yhteen ja selvittää rikoksen.

PULMUSET (1987 – 97)

Al Bundy oli amerikan vastinen Uuno Turhapurolle. Perheenisä, jota kiinnostaa ainoastaan oma hyvinvointi. Perheen muut jäsenet, vaimo Peggy, tytär Kelly ja poika Bud ovat Alille vain rasite. Sietämättömät naapurit Marcy ja Jefferson saavat Alin voimaan pahoin. Kenkäkauppiaan elämä on yhtä helvettiä, jota helpottaa ruoka, laiskottelu, muutama olut ja satunnaiset vierailut tissibaarissa. Al on ihmismäinen versio samaan aikaan alkaneen Simpsonit –animaatiosarjan Homer Simpsonista.

CHINA BEACH (1988 – 91)

China Beach kertoo vietnaminsodan aikana toimineesta sotilassairaalasta. McMurphy (Dana Delaney) on kaunis ja siveellinen sairaanhoitaja. Hänen vastakohtansa on kollega ja miestennielijä K.C (Marg Helgenberger). Kolmikkoa täydentää naiivi vapaaehtoistyöntekijä Cherry White (Nan Woods). Tietäähän tuon, mitä tapahtuu kun rintamalta sairaalaan joutuneiden miesten ja sairaanhoitajien elämät sotkeutuvat toisiinsa. China Beach oli hyvä sotadraama hieman erilaisesta näkövinkkelistä.

Old Farts Rock Kuopion Henry's Pubissa 6.2.2016

Kuopion Henry’s Pubissa järjestettiin Old Farts Rock. Osallistuin kinkereihin, wanha pieru kun olen itsekin. Pieni seurueemme suunnisti ennen rokkeja syömään Bierstubeen. Sangen makoisaa ruokaa kotoisassa miljöössä. Woin suositella lämpimästi, kuten jo olen tehnytkin. 

En minä oikein nykyajan musiikista perusta. Rappimusiikki ei wain tunnu omalta. Siinä kun ei lauleta laisinkaan ja kitarat ja bassot loistavat poissaolollaan. Wanhan rytmimusiikin ystävänä minulle bändi tarkoittaa rumpuja, bassoja, kitaraa ja laulua. Ja sellaista tarjosi Henry’s Pub, jopa kahtena iltana peräkkäin. Liikaa olisi kaksi iltaa olleet wanhalle sydämelle, joten menimme wasta lauantaina. Niistä muodostuikin wallan mainiot lauantaitanssit.

Breakin' Strain: Tommi Salmela

Ensimmäisenä esiintymislavan waltasi Breakin’ Strain. Käänsin sanakirjasta bändin nimen ja sain suomennokseksi Murtovenymän. Jaaha, sellainen nimi. Orkesteriin kuuluvat Tommi Salmela (laulu), Tex Turpeinen (kitara), Tumppi Laitinen (kitara), Sumi (basso), Teijo Tikkanen (hammondit) ja Kille Miettinen (rummut). Kovin soittivat mukavasti kaverit ja saivat wanhan miehen jalan wipattamaan. Soittorupeaman lopussa orkesteri yltyi esittämään wanhoja Syvän Purppuran hittejä. Tommi Salmelan ääni toimi paremmin kuin hyvin Highway Starissa ja Black Nightissa. Silmät kiinni ja kuulosti aivan Ian Gillanilta! Kyllä wanhakin nyt nuortui kuin lapsi rokkaamaan.

Warmath featurin' Marco Hietala

Henry’s Pub oli kohtuullisen täynnä muitakin wanhoja pieruja. Olvituopponen kourassa oli mukavaa seurustella rockmusiikin säestyksessä. Seuraavana esiintymislavalle asteli Warmath. Sanakirja suomensi nimen Sotamatematiikka. Nimihän se on toki tuokin. Kuten edeltäjänsä, myös tämä akti oli meille entuudestaan tuntematon. Mutta olipa komeaa kuultavaa! Warmathin soitanta oli ehdottomasti illan jylhintä antia. Esityksen lopussa Marco Hietala liittyi soittajien seuraan ja säesti wiimeisiä kappaleita. Erinomaista! En osaa tuota paremmin muotoilla. Tämä täytyy kuulla itse, jotta woi orkesterin musiikista positiivisen mielikuvan muodostaa. Orkesteriin kuuluvat Jouni Markkanen (laulu), Nalle Rissanen (kitara), Mika Laine (kitara), Kuvis (basso) ja Pitkä Parkkinen (rummut).

Sweet Leaf

Tässä waiheessa piti jo tunnustaa, että totta nuo järjestäjät valehtelivat: Lauantaina kuultiin jotain, mitä ei ihan heti kuulla uudestaan. Illan wiimeisenä esiintyi Sweet Leaf eli Makea Lehti. Esiintymislavalle astelivat Hietalan weljekset Marco ja Zachary. Monta wuotta on wierähtänyt siitä, kun weljekset olen wiimeksi samassa bändissä nähnyt. Muut Makean Lehden muusikot olivat Kaitsu Kääriäinen (kitara ja laulu), Hyke Tiitinen (kitara), Janne Tolsa (hammondit) ja Pitkä Parkkinen (rummut) .Niin hienoa, ettei sanoin woi kuvailla. Nimi oli enne, eli tunnin aikana kuultiin muutama Mustan Sapatin kappale. Planet Caravan kulki hyvin ja Ironman wei tämän wanhan pierun takaisin lapsuuden maisemiin, jolloin elämä oli huoletonta, kesälomat aurinkoisia ja talvet lumisia ja kylmiä.

Kihlattuni piti eniten Sotamatematiikasta. Tottahan minäkin siihen eniten tykästyin. Miehen tulee olla samaa mieltä mielitiettynsä kanssa. Kas onhan valmis avioon wasta, kun mies tietää olevansa mitätön naisen rinnalla. Tai näin ainakin Maria Jotuni toteaa näytelmässään Miehen kylkiluu.

PS: Väärinkäsitysten välttämiseksi vielä tarkennan, että tässä tarinassa ei pilkata eikä parjata esiintyneitä artisteja. Nauran omalle peilikuvalleni: Vanhalle pierulle, joka rakastaa musiikkia, ei osaa laulaa tai soittaa, ei kuuntele radiota tai spotify:ta vaan vanhoja kunnon cd- ja lp-levyjä ja joka tykkää livemusiikista kuin hullu puurosta. Lämmin kiitos hyvästä keikasta.

Lazy Bonez

In series of my hometown (Kuopio) bands may I introduce to You: Lazy Bones.

Lazy Bonez live in Henry's Pub Kuopio 30.01.2016

Lazy Bonez started in 2012. Tommi Salmela (vocals) and Janne Tolsa (keyboards) are also members of metalband Tarot. Rest of the band: Topi Kosonen (drums), Mikko Niiranen (guitar), Markku Mähönen (guitar), Jaakko Kauppinen (bass) and Heikki Polvinen (keyboards).

Band has released two albums: Vol. 1 (2013) and Alive (2015)

Lazy Bonez plays melodic heavy metal influensed by 1980’s metalbands. You can check it out here (live gigs in 2016):

19.03:  Hevimesta, Oulu

01.04:  On the Rocks, Helsinki

14.05:  TBA

09.07:  Lankafest, Puolanka

Special quest: Zachary Hietala on guitar (from Tarot)

Juha Tapio Kuopion Levykauppa Äxsässä 30.01.2016

Kuopion Levykauppa Äx piti uusien tilojen avajaiset viime lauantaina. Kaveri ihmetteli, että miten perinteinen levykauppa voi laajentaa toimintaa tällaisena aikana. Levyjen myynti laskee vuosi vuodelta ja nuoriso lataa musiikkinsa suoraan nettipalveluista. Vastaus löytyy itse liikkeestä. Perinteisenä musiikinkuluttajana minusta on mukava selata hyllyissä olevia cd- ja lp-levyjä ja ostaa musiikkia ihan omaksi. Niin ettei esim. nettipalvelimen kaatuminen tai loppuminen estä musiikin kuuntelua. Ja onhan nuo vanhanajan lp-levyt aika mäheitä tuotoksia. Niissä on mitä katsella, lukea, hypistellä ja ennen kaikkea kuunnella. Sitä ei digitaalinen musiikki tule koskaan meikäläisellä ohittamaan. Enkä ole onneksi ainoa.

Avajaisissa oli tupa täynnä ja syykin oli selvä: klo 14 liikkeeseen tuli Juha Tapio heittämään akustisen minikeikan. Kellon lyömällä Juha saapui paikalle, kipusi myyntitiskille ja aloitti settinsä tuvan täyteiselle yleisölle. Kuulimme kappaleet Sinun vuorosi loistaa, Sitkeä sydän, Eläköön ja Tykkään susta niin että halkeen. Mukava reilun vartin sessio mies ja kitara –meiningillä. Jossain välissä yleisön seasta kuului pyyntö: - Soita Pidä kii. Siinä mainitaan Kuopio. Juha makusteli toivetta hetken ja vastasi, ettei osaa kappaletta. Eikä se ole muistaakseni kovin kummoinen biisi, hän nauratti yleisöä. Artisti teki kuitenkin fanien kanssa diilin, että kappale kuullaan Rauhalahden keikalla puolentoista kuukauden päästä. 

Nimmarien ja valokuvausten jälkeen Juha Tapio jatkoi matkaa Tahkolle, jossa odotti seuraava työrupeama samana iltana. Tuo keikka jäi näkemättä. 

Digitaaliseen musaan et saa nimmaria

Miesflunssa

Olin joulun alla flunssassa ja laitoin faceen statuspäivityksen: Lämpöä 37 – 37,5, aivastuttaa ja yskittää. Parin minuutin viiveellä tuli ensimmäinen kaverikommentti: Miesflunssa! Kunpa terveyskeskuksestakin saisi diagnoosin yhtä nopeasti.

Päivitykseni perään muodostui kommenttiketju, jossa toivoteltiin pikaista paranemista. Mutta toisenlaisia kuin ne normi suruhymiöt ja ”pikaista paranemista <3” toivotukset. Miesflunssaparanemistoivotuksissa on aina nauru- tai silmäniskuhymiötä. Sairaushan ilmenee miehillä ja naisilla eri tavalla. Kun nainen tulee flunssaan, hän nappaa aamulla särkylääkecocktailin, vie lapset tarhaan/kouluun, matkustaa töihin puolitoistatuntia kolmella eri bussilla, tekee kahden ihmiset työt, hakee lapset tarhasta/koulusta, valmistaa kotona ruuan, pesee pyykit, auttaa lapsia läksyissä ja illan päätteeksi ottaa särkylääkkeen, jotta saa nukuttua. Kun taas mies sairastuessaan soittaa aamulla pomolle ja ilmoittaa ettei pääse töihin, pyytää vaimoa viemään lapset tarhaan/kouluun, makaa päivän sängyssä, nousee ylös vain käydäkseen vessassa, pyytää vaimoa töistä tullessaan tuomaan kurkkupastilleja, nessuja ja keltaista jaffaa ja toivoo illalla, että vaimo tarjoilee ruuan potilaalle sänkyyn.

Eihän se ihan noin mene, mutta ilkkukaa pois. Kyllä me keski-ikäiset miehet kestetään. Ja kun itsetunto on kohdillaan, me jopa pidämme pienestä naurusta ja pilkasta. Koska loppupeleissä me keski-ikäiset miehet tiedämme, että kyllä te naiset meistä tykkäätte. Huolimatta siitä, että kutsutte meitä lihaviksi, kaljuiksi, laiskoiksi tai muuten vain ”parasta ennen” –päivän ohittaneiksi. Auta armias, jos keski-ikäinen mies menisi sanomaan jotain tuollaista naiselle! Tuumaisi luokkakokouksessa sille koulun entiselle kaunottarelle: et taida enää pelata jalkapalloa? Oot sen verran pyöreämmässä kunnossa kuin kouluaikoina. Tai sanoisi juhlissa sukulaisnaiselle: sinulla se näyttää iän myötä hiukset harvenevan kuten äidilläsi. Katastrofi olisi valmis!

Joten miehet: Kestetään nuo kommentit miesten heikkouksista kuin mies, ihan vain että yhteiskuntarauha säilyisi. Koettakaa vältellä miesflunssaa. Se on pirullinen tauti.

Tosielämä jäljittelee fiktiota: Viinalta haissut inssi nukahti kesken ajokokeen

Eilen hätkähdin ja koin ankaran deja vun kun luin Iltalehdestä otsikon: Viinalta haissut inssi nukahti kesken ajokokeen. Kuulosti aivan meikäläisen novellille! Tarina oli kuitenkin tosi. Iltalehti kertoo näin:

”Asian toi julkisuuteen nainen, joka kirjoitti kokemuksestaan netin keskustelupalstalla. Nainen kertoi olleensa ajokokeessa perjantaina 15. tammikuuta. Naisen mukaan ajo oli sujunut hyvin, mutta palattuaan tarkastusasemalle hän oli joutunut herättämään alkoholilta haisevan tutkinnon vastaanottajan. Tämä oli hyväksynyt ajokokeen, vaikka ei uniltaan ollut koko ajosuoritetta havainnut.”

Hauskaa! Omasta inssiajostani on vierähtänyt yli kolmekymmentä vuotta. Ajokokeen suoritin Suonenjoella ja kaikki meni hyvin, mutta ajon aikana nuoren miehen mielikuvitus lähti lentoon ja kotona kirjoitin novellin nimeltä Inssiajo. Novellissa nuori mies nimeltä Eero menee suorittamaan ajokoetta ja huomaan heti alussa, että kaikki ei ole niin kuin pitäisi. Ote tarinasta:

”Eero kiinnitti turvavyön ja katsoi syrjäkarein miestä. Hienoinen viinan löyhähdys deodoranttipilven seasta paljasti kaiken. Eeroa hermostutti jo ilmankin, ja nyt kun inssi oli ilmiselvästi kankkusessa ja vihainen, Eero meni täysin kipsiin. Koettaen rauhoittaa käsiään hän starttasi ja vaihtoi ykkösen silmään..”

Tarina jatkuu:

”Eero laittoi vilkun päälle, vaikkei nähnytkään risteystä. Eikä sitä tullutkaan. Hän ajoi kilometrin vilkku päällä, ennen kuin luovutti masentuneena. Inssi pelleili hänen kustannuksellaan. Ohi ajavan henkilöauton takaikkunasta heristettiin vihaisesti nyrkkiä. Samalla inssi alkoi kuorsaamaan.

Eero ei oikein uskonut korviaan. Hän katsoi varovaisesti miestä, mutta aurinkolaseista heijastui vain Eeron hikiset kasvot. Inssi nukkui! Oli nukkunut jo pitkän aikaa ja sanonut suuntia unissaan.”

Koko novelli löytyy tästä: Inssiajo

Julkaisin novellin blogissani 11.12.2013 ja nyt todellisuus jäljittelee fiktiota. Nuorena tuli kirjoitettua enemmänkin novelleja ja muutama on päätynyt myös tänne. Toivon tosin hartaasti, ettei niiden osalta tapahdu samoin kuin Inssiajolle. Kaikkien fiktioiden ei tarvitse toteutua.