Pyörällä halki Suomen 1. päivä: Autolla Nuorgamiin

23.07.2018

Maanantaiaamuna pakkasimme auton ja suunnistimme kohti Nuorgamia. Matkaa Kuopiosta Oulun kautta Nuorgamiin kertyy n. 1000 kilometriä. Ajamiseen meni koko päivä, joten lähdimme jo aamu kuudelta. Minä otin ensimmäisen ajovuoron.

Miko has wrote about this journey in his blog: Miko Lankinen - The Dude with the thoughts

Luvalla sanoen ajomatkan aikana ei ollut paljoakaan nähtävää ennen Rovaniemeä. Siikalatvan kohdalla huikkasin Miksulle, että nyt ajetaan sitten loppumatka samaa tietä, mitä hän polkee viikon kuluttua takaisinpäin. – En halua nähdä etukäteen! Poika heitti läpällä.

Rovaniemi ja kauan odotettu ruokatauko

Kebabia noutopöydästä. Tarjolla oli myös paistettuja muikkuja! Sopii savolaisille.

Rovaniemellä pysähdyimme kebabille ja kävimme pyhiinvaellusmatkalla Lordin aukiolla. Tai ei se mikään pyhiinvaellusmatka ollut. Sattuipahan vain ruokapaikka olemaan samaisen aukion laidalla. Hassua, että siitä Euroviisuvoitosta on jo 12 vuotta aikaa.

Aukion keskellä on iso betonimonumentti, johon on ikuistettu monsteribändin jäsenten kädenjäljet. Ennemmin helvetti jäätyy kuin Suomi voittaa Euroviisut, sanottiin ennen. Helvetistä en tiedä mutta voitto otettiin meillä tosissaan ja siitä on todisteena tuo muistomerkki, jota uusi sukupolvi katsoo jo hieman vinosti hymyillen. Mutta meille kuuskyt ja seitkytluvulla syntyneille vuoden 2006 Euroviisuvoitto never foget.

Lordin kädenjäljet Rovaniemellä

 Rovaniemen ostoskeskuksessa sattui hauska kohtaaminen: Käyskentelimme Miksun kanssa kaikessa rauhassa ostoskeskuksen käytävällä, kun vastaan tuli ryhmä nuoria naisia, joista yksi alkoi haastatella meitä:
- Oletteko te tai oletteko olleet parisuhteessa?
- Ei. Me ollaan isä ja poika. Sehän olisi laitonta.
Onnistuin pitämään naamani peruslukemissa ja nainen meni selvästi hämilleen. Hän ei kuitenkaan luovuttanut vaan aloitti uudestaan:
- Tarkoitin että oletteko te tahoillanne olleet parisuhteessa?
- Joo, kyllä. Vahvistukseksi esittelin vasemman käden nimettömässä olevaa sormusta.
- No hyvä. Minä olen kaupittelemassa tällaista (esitteli jotain tarraa tms.). En tosin rahasta vaan vaihdan sen johonkin tavaraan, jos sinulla on.
Mietin hetken, kaivoin sitten lompakkoa ja tarjosin pari särkylääkettä.
- En tiedä, onko tämä laitonta, mutta mulla ei ole nyt muuta vaihdettavaa.
- Okei. Oon saanut jo särkylääkkeen aikaisemmin, joten antaa olla. Oisko sulla antaa tulevalle vaimolle ohjeita parisuhdetta varten?
- Tarvitaan pitkää pinnaa.

Ivalossa. Homma skulaa hyvin.

Miksu ei ole koskaan käynyt Oulua pohjoisempana. Minulla viimeisestä Lapin reissusta oli kulunut jo melkein neljä vuosikymmentä. Ensimmäinen poro tepasteli vastaan ennen Rovaniemeä ja mitä pohjoisemmaksi päästiin, sitä useammin tienreunassa näkyi sarvipäitä. Porot eivät muusta liikenteestä välitä, joten autoilijat joutuivat väistelemään nöyrästi tiellä taivaltavia eläimiä. Onneksi Lapissa on valoisa kesä ja pitkät suorat. Kesäaikaan porokolari on melkeinpä huonoa tuuria.

Utsjoen korkeudella maisema muuttui tutun näköiseksi. Uljasta Tenojokea reunastaa molemmilla rannoilla vaivaiskoivujen ja pensaiden värittämät tunturit, aivan kuten isän 70-luvulla ottamissa kaitafilmielokuvissa. Miksu oli maisemasta aivan haltioissaan. Mietin, että näin ne elämän ympyrät aina välillä sulkeutuvat: isä vei meidän perhettä 70- ja 80-luvulla Lappiin ja nyt kuljin oman pojan kanssa samoissa maisemissa. Oli hauska huomata, minkälaisen vaikutuksen Lapin maisemat saivat aikaan ja innostus tarttui myös minuun. Nyt ollaan Pohjoisessa! Enää 40 kilometriä ja saavuimme perille Nuorgamiin.

Tässä vaiheessa auto toimi vielä hyvin. Mutta ei mennä asioiden edelle. Aiheesta lisää tulevina päivinä.

Mentiin kahden kuskin taktiikalla: toinen ajoi, toinen huilasi

Nuorgam, kuten kaikki matkan varrella olevat pikkupaikkakunnat, on yhden tien varteen kasvanut kylä. Uutta 70-lukuun verrattuna on suuri rajamarketti, joka on selkeästi suunnattu norjalaisille kuluttajille. Nuorgamin kylässä ei ole tarpeeksi asukkaita pitämään moista pytinkiä taloudellisesti pystyssä. Ohitimme vielä huoltoaseman ja toisen kaupan, ennen kuin tien vasemmalla puolella näkyi määränpää: Nuorgamin lomakeskus.

Lomakeskuksen edustalla seisoi iso tolppa, jonka tienviittoihin oli merkitty etäisyyksiä eri puolille maailmaan. Tolpassa luki myös Kuopio ja kilometrimäärä 1008 km. Sen verran ajoimme neljässätoista tunnissa. Takapuoli ei huutanut hoosiannaa, mutta ristiselkä jämähti jo aikoja sitten istuma-asentoon ja vaati vähän venyttelyä.

Saimme hyvin mutkattomaan tyyliin ohjeet yöpymiselle ja köyhdyimme kuusikymppiä, eli kolmekymppiä per yö. Hinta olisi voinut olla kovempikin. Ennen reissua hankin netin kautta Camping Key –kortin, jolla luvattiin alennuksia leirintäalueyöpymisistä. Kortti maksaa 16 euroa/ vuosi. Nuorgamissa vastaanotto oli tyly: kortti ei kelpaa meillä. Katsoin alustavasti, että kortin antamalla alennuksella kaksi yötä maksaa yhteensä 70 euroa. Nyt meitä veloitettiin kahdesta yöstä ilman korttialennusta 60 euroa! Emme valittaneet.

Tiedoksi: Tämä kortti ei kelpaa Nuorgamissa

 

Kun teltta saatiin pystyyn oli iltapalan aika. Camping-alueella oli vain asuntoautoja ja –vaunuja. Meidän teltta nökötti yksinäisenä alueen laidalla. Yhteiset tilat kuten keittiö, vessat ja suihkut olivat hyvässä kunnossa. Keittiössä oli myös jotain, mitä kaikilla leirintäalueilla ei ole: jääkaappi ja mikro.

Myöhemmin illalla saimme naapuriksi toisen telttakunnan.

Yhteinen keittiötila oli tilava ja viihtyisä. Ja huom: mikro ja jääkaappi!

Suihku, puhtaat vaatteet, hyttysmyrkkyä pintaan, risottoa naamariin ja olimme valmiita heittäytymään vapaalle. Kävelimme Tenojoen rannalle, istuuduimme penkille ja ihailimme ilta-auringon paistetta. Sama paiste muuttui yöllä huomaamattomasti aamuauringoksi, koska Nuorgamissa oli meneillään yötön yö ja aurinko laskeutui seuraavan kerran vasta heinäkuun lopussa.

Seuraavana päivänä lähdimme ulkomaille.

"Olimme pojan kanssa tienpäällä kaksi ja puoli viikkoa. Tuossa ajassa reissasimme Lappiin, kävimme Pohjois-Norjassa ja matkustimme Suomen halki Nuorgamista Helsinkiin. Tuo Nuorgam-Helsinki etappi olikin ikimuistoinen. Poikani pyöräili sen yhdessätoista päivässä vanhalla naisten kolmivaihteisella polkupyörällä. Minä oli mukana huoltomiehenä ja ajoin etapit autolla."

Tenojoki on Euroopan suurin vapaana virtaava lohijoki

Huomiseen!

Pyörällä halki Suomen: Huoltomiehen tarina (Prologi)

Blogi on elänyt hiljaiseloa, mutta tähän on ihan pätevä syy. Olimme pojan kanssa tienpäällä kaksi ja puoli viikkoa. Tuossa ajassa reissasimme Lappiin, kävimme Pohjois-Norjassa ja matkustimme Suomen halki Nuorgamista Helsinkiin. Tuo Nuorgam-Helsinki etappi olikin ikimuistoinen. Poikani pyöräili sen yhdessätoista päivässä vanhalla naisten kolmivaihteisella polkupyörällä. Minä oli mukana huoltomiehenä ja ajoin etapit autolla.

Muistan kuulleeni Miksun suunnitelmasta ensimmäisen kerran pari vuotta sitten. Itse hän kertoi suunnitelleensa matkaa jo kolme vuotta. Ensin ehdotin, että lähden mukaan skootterilla. Viime vuonna halusin jo pyöräillä koko reissun. Karu todellisuus iski kasvoihin, kun kävimme vuosi sitten elokuussa neljän päivän pyöräretkellä, jossa matkaa kertyi 280 km. Reissu oli antoisa mutta rankka. Nuorgamista Helsinkiin matka on melkein viisi kertaa pidempi, joten otin järjen käteen ja ehdotin, että tulen mukaan autolla. Suunnitelmana oli, että viemme polkupyörän autolla Nuorgamiin ja poika pyöräilee Helsinkiin samalla, kun minä ajan etapit autolla ja hoidan huoltohommat. Näin tehtiin.

Reissusta muodostui ikimuistoiset kaksi ja puoli viikkoa. Matkalla tuli epätoivon hetkiä, onnettomuuksia ja vastoinkäymisiä. Näitä tasapainotti onnistumiset, hauskat kohtaamiset, iloiset yllätykset ja mahtavat maisemat. Kerron reissutarinan blogissani päivä päivältä, jahka saan valokuvat ja muistiinpanot purettua. Tämä on tarina isän ja pojan vähän erilaisesta kesälomamatkasta.

Kaukana väijyy loma

Tiedättekö miltä tuntuu, kun on vielä viikko kesäloman alkuun? Se tuntuu hirveältä. Se tuntuu siltä, kuin joku työntäisi hammastikkuja kynsien alle. Tai painaisi kuumaa rautaa lapaluiden väliin. Se tuntuu siltä, kuin istuisi valtavan tynnyrin pohjalla ja joku kaataa päälle öljyä: kylmää, paksua, tahmeaa, haisevaa, tukahduttavaa. Se tuntuu kuin istuisi levylle ja kääntäisi lieden kutoselle.

Myönnetään, saatan hieman liioitella. Mutta silti, odottavan aika on pitkä. Kuusi päivää töitä.

Kuusi kertaa kahdeksan = 48 tuntia
48 kertaa 60 kertaa 60 = 172.800 sekuntia töitä. On se helvetin pitkä aika.

Postaukset nimen varastin M.A.Nummiselta. Hän teki 60-luvulla maailman ensimmäisen syntetisaattorilla soitetun biisin "Kaukana väijyy ystäviä". Kauheeta kuraa.

Levottomat jalat

Juhannus on juhlittu ja reikäpäinen idea toteutettu. Kuten kerroin kuukausi sitten tarinassa Mun täytyy kävellä näin, päätimme tempaista ja kävellä juhannusaattona Kuopion Petoselta Suonenjoelle. Matkaa taittui 44 kilometriä ja aikaa kului kahdeksan ja puoli tuntia.

Lähtö Pitkälahdesta klo 10. Ei sadetta.

Alunperin suunnitelmissa oli lähteä aamu kahdeksalta. Aamu kahdeksalta satoi kaatamalla, joten siirsimme lähtöä tunnilla. Yhdeksältä satoi kaatamalla, joten siirsimme lähtöä tunnilla. Kymmeneltä sade hellitti ja pääsimme vihdoin liikkeelle. Pieni päivämarssi alkoi aurinkoisissa merkeissä.

Kuuden kilometrin kohdalla alkoivat vaikeudet. Pojalla kului sukka puhki jo alkumatkasta ja jalkapohjaan ilmestyi orastava vesikello. Onneksi repusta löytyi rakkolaastari ja matka jatkui lievästi nilkuttaen. Kymmenen kilometrin jälkeen työkaveri piipahti pyöräillen moikkaamaan ja huomatessaan meidän sukkatilanteen, tarjosi pojalle omia pyöräilysukkiaan lainaan. "Sinä tarttet näitä nyt enemmän kuin minä". Lisäksi saimme matkaevääksi energiapatukan ja energiapitoisia geelikarkkeja (yhdessä nappulassa 80 kaloria!). Iso kiitos Lauri.

Sukanvaihtotauko

Ennen lähtöä pelottelin poikaa yhden maratoonin kokemuksella, mitä tuleman pitää. Vinkkasin valmistautumaan siihen, että viimeinen kymmenen kilometriä on "pure hell". Vaan mitäpä etukäteen murehtimaan, kun matkanteko rullasi mukavasti. Kahdenkymmenen kilometrin kohdalla päätin somettaa ja kuvasin pienen pätkän kävelyä selostuksen kera. Kesken kuvaamisen astuin asfalttitien reunaan, taitoin nilkan ja meinasin lentää turvalleni. Koko episodi oli ohi sekunnissa ja selvisin pelkällä säikähdyksellä. Mitä tästä opimme? Älä kuvaa ja kävele yhtä aikaa, ainakaan jos olet syntynyt 1900-luvulla.

Kun puolimatka oli ohitettu, saavuimme taukopaikaksi suunnitellulle Ysipirtille. Sitten saimme muistutuksen, että on juhannusaatto. Ovessa luki: avataan juhannuspäivänä klo 15. Istuimme hetken autiolla taukopaikalla ja söimme omia eväitä. Ruuhkan kohina kantautui maantieltä. Autoja riitti ja olimme juhannusaaton ainoat jalankulkijat.

Vaimo toi vaeltajille vettä.

Kolmenkymmenen kilometrin kohdalla vaimo tuli autolla ja antoi matkamiehille juomatankkausta. Poika oli vielä hyvissä voimissa, mutta minua autokyyti houkutti ihan hitusen. Matkaa oli taitettu jo niin paljon, että sisu ei antanut periksi. Vaimo lähti ajamaan, minä katsoin kaiholla auton perävaloja ja sitten maantielle mars.

Kävellessä matka ja aika tuntui venyvän loputtomiin. Kolmen kilometrin suoran hujauttaa autolla parissa minuutissa, kävellen siihen meni puoli tuntia. Totesin jossain vaiheessa pojalle, että yksin en tätä matkaa jaksaisi. Kyse ei ole niinkään fysiikasta vaan psyykkeestä. Kahdestaan matka etenee leppoisan rupattelun ohessa, yksin on liian paljon aikaa miettiä ja havainnoida ympäristöä. Kun se sama per...hanan suora ei varttitunnin kävelyn jälkeen näytä edistyneen yhtään, korvien väli alkaa kapinoida ja lyödä henkisiä kapuloita rattaisiin. Kahdestaan urakka oli helpompi kestää.

Puolessa matkassa alkoivat sadekuurot. Ei haitannut matkaa.

Kun tienpientareelle ilmestyi kyltti "hiljennä tok, kohta on suonenjok", voittajafiilis hiipi puseroon. Kenkiin oli sitä ennen hiipinyt tuska matkan varrella kasvaneista rakoista. Suonenjoelle kääntyvän risteyksen kohdalla kävimme seuraavanlaisen keskustelun:
Poika: - Nyt tuntui kummalle. Ihan kuin varpaankynsi olis irtoamassa.
Minä: - Voi se ollakin. Joskus varpaankynsiä irtoaa maratonin jälkeen.
- Oikeesti?
- Kyllä. Tää on sen verran kova rasitus jaloille.
- Et kertonut mulle mitään tollasta, kun lähdettiin!!
- En muistanut. Ei tullut puheeksi.

Marssimuisto. Ei heikkohermoisille.

Suonenjoen keskustassa saimme hetken seuraa, kun pojan kouluaikainen kaveri pyöräili meidän mukana. Samalla taivas repesi ja kaatosade kaatui päälle. Sadetakki suojasi ylävartalon mutta kengät ja lahkeet kastuivat läpimäräksi. Aivan kuin luonto olisi päättänyt pysäyttää meidät viimeisien kilometrien aikana. Kaikesta huolimatta pääsimme perille märkinä, kipeinä ja väsyneinä. Aivan kuningasfiilis! Poikani totesi, että olin vähän liioitellut. Ei viimeiset kymmenen kilometriä olleet "pure hell". Vain viimeiset viisi.

Syksyllä poika lähtee opiskelemaan ja muuttaa pois. Viimeinen lintu lentää pesästä. En uskalla ajatella asiaa syvemmin. Ikävä tulee, kuten muidenkin lasten kohdalla. Mutta elämä menee eteenpäin ja lapset kasvavat ja itsenäistyvät. Näinhän sen pitääkin mennä.

Perillä parasta oli sauna ja juhannusgrillaukset.

Vuoden 2018 jalkapallon maailmanmestari on...

Olen yrittänyt veikata näitä turnausvoittajia aiemminkin, mutta päätynyt aina enempi tai vähempi metsikköön. En anna sen lannistaa, vaan tartun taas härkää sarvista ja tuijotan syvälle kristallipalloon. Eli voittaja on...

Euroopassa on pelattu tähän mennessä 10 lopputurnausta. Ainoa silmiinpistävä seikka löytyi siitä, että isäntämaa on voittanut maailmanmestaruuden vuonna 1934 (Italia), 1966 (Englanti) ja 1998 (Ranska). Tässä on selkeä 32:n vuoden sykli, joten seuraava eurooppalaisen MM-turnauksen voittava isäntämaa tulee vasta vuonna 2030 (mikäli kisat pidetään Euroopassa). Sori siitä Venäjä.

Sitten meneekin hankalaksi.  Euroopassa pelattujen MM-kisojen ainoa ei-eurooppalainen voittaja on Brasilia vuodelta 1958. Saksa oli ensimmäinen eurooppalainen voittaja Amerikan mantereella pelatuissa MM-kisoissa vuonna 2014. Tällä huteralla "logiikalla" ennustan, että loppuottelussa pelaavat Saksa ja Brasilia, ja maailmanmestaruuden vie toisen kerran putkeen Saksa. Saas nähdä, onko tämä yhtä hyvä ennustus kuin kaksi aikaisempaa:

 Vuoden 2016 jalkapallon Euroopan mestari on...

Vuoden 2014 jalkapallon maailmanmestari on...

Isojen poikien leikit

Kahden valtion päämiehet tapasivat kireässä maailmanpoliittisessa tilanteessa. Lähtökohdat neuvotteluille olivat hyvin erilaiset. Toinen johtajista oli demokraattisesti valittu, toinen omassa kotimaassaan hirmuhallintoa pitävä diktaattori. Diktaattorin uhittelu ja maan varustaminen sotaan sai naapurimaat varpailleen. Oli aika tehdä jotain, ettei tilanne ajautuisi avoimeen konfliktiin. Demokraattisen valtion päämies ehdotti neuvotteluita ja yllättäen diktaattori suostui. Maailma odotti henkeä pidätellen, mitä tapaamisella saadaan aikaan.

Diktaattori sai myönnytyksiä. Vapaan maan päämies ehdotti, että sotaharjoitukset perutaan. Joukot vedettäisiin pois, diktatuuri lopettaa varustelukierteen ja vastalahjaksi valtiopäämies lupasi vielä diktaattorille alueluovutuksia rajanaapurimaasta. Tämä kaikki ilman naapurimaan suostumusta. Asia oli sovittu.

Ennen neuvottelujen päättymistä valtiopäämies vaati vielä diktaattoria allekirjoittamaan sopimuksen jossa luvattiin, etteivät nämä kaksi kansakuntaa aloita koskaan sotaa. Diktaattori suostui ja niin neuvottelut saivat onnellisen lopun. Valtiopäämies esitteli sopimusta kotimaassaan ja totesi: "I believe it is peace for our time". Diktaattori totesi omalle esikunnalleen: "Ei sitä sopimusta kannata ottaa vakavasti. Tuolla paperilla ei ole tulevaisuudessa mitään merkitystä".

Tässä tarinassa ei ollut pätkääkään fiktiota, vaan kaikki on historiallista totta. Mistäkö tiedän? Tuo demokraattisen maan päämies oli Iso-Britannian pääministeri Neville Camberlain ja diktaattori Saksan Adolf Hitler. Neuvottelut käytiin Munchenissa vuonna 1938 ja niissä sovittiin, että Saksa sai itselleen alueita Tsekkoslovakiasta. Vuotta myöhemmin Hitler rikkoi sopimuksen, hyökkäsi Puolaan ja toinen maailmansota alkoi.

Miten tämä liittyy tähän päivään ja Trumpin sekä Kimin neuvotteluihin? Opetus on tämä: diktaattorit eivät koskaan pidä kiinni sopimuksista, jotka ovat heille epäedullisia. Aika näyttää, mikä näiden neuvotteluiden lopputulos tulee todellisuudessa olemaan.

Kuva: Pixabay. com

Tenojoki, tunturit ja tenniksen tukkajumala

Katsoin Eurosportilta Ranskan avointa tennisturnausta. Laji toi mieleen muistoja lapsuudesta: ajalta, jolloin Kekkonen oli presidenttinä, Björn Borg hallitsi Wimbledonia ja kesälomareissumme veivät Lappiin Utsjoelle, Tenojoen varrelle. Lapsena tuntui, että mikään ei muutu ja kaikki säilyy ennallaan. Maailma oli valmis.



Kuva: Pinterest.com

Ensimmäinen muisto Björn Borgista on vuodelta 1976. Ruotsalainen tukkajumala raivasi ensimmäisen kerran tiensä Wimbledonin finaaliin. Vastaan asettui tumma ja tuliluontoinen romanialainen Ilie Nastase. Borg oli vasta 20 vuotias, eikä hävinnyt turnauksessa erääkään. Hänestä tuli Wimbledonin historian nuorin miesten kaksinpelin voittaja. Kaikki halusivat samanlaisen hikinauhan ja kultakutrit kuin ruotsalaisella.

Tuohon aikaan tv:ssä oli vain kaksi kanavaa, Yle 1 ja Yle 2. Wimbledon oli vuoden ainoa televisioitu tennisturnaus. Tilanteesta riippuen finaali katsottiin joko mummon kesämökillä, tuttavaperheen luona Utsjoella tai asuntovaunun matka-tv:stä.

Utsjoki 70-luvulla

Vuonna 1977 vietimme juhannuksen Tenojoen varressa telttaillen. Kerroin aikaisemmin näistä kalareissuista tarinassa Se suurin kala, joka pääsi karkuun. Isä pystytti neljän hengen teltan kangasmaastoon ja lähti kaverin kanssa kalastamaan. Me lapset pidimme äitien kanssa leiriä miljoonien itikoiden ja mäkäräisten kanssa. Keskellä yötöntä yötä aurinko paistoi korkealla ja teltan vierestä käyskenteli pari lehmää. Pikkupojasta tämä kaikki oli erikoista ja jännittävää. Joen toisella puolella, sadan metrin päässä vastarannalla oli Norja. Olimme melkein ulkomailla.

Sinä kesänä Björn Borg uusi Wimbledonin mestaruutensa. Vastassa oli amerikkalainen Jimmy Connors, joka onnistui horjuttamaan hallitsevaa mestaria ja taipui vasta viisieräisen trillerin jälkeen.

Vuonna 1978 vietimme taas pari viikkoa Lapissa. Kumma kyllä en muista, että isä olisi koskaan saanut mitään suurempaa kalansaalista. Mutta se oli sivuseikka. Sillä aikaa kun aikuiset virvelöivät joella, me velipojan kanssa keksimme kaikenlaista oheistoimintaa. Olin siihen aikaan suuri Edgar Rice Burroughs fani ja luin kaikki Tarzan kirjat kannesta kanteen. Niissä kerrottiin mm. Afrikan viidakoissa sijaitsevasta, salaperäisestä norsujen hautausmaasta, jonne elefanttien menivät kuolemaan. Erään tunturin laelta löysimme porojen hautausmaan! Paikalla lojui ympäriinsä kymmeniä poron sarvia ja luita. Otin yhdet sarvet ja leukaluun biologiseen kokoelmaani. Paikan tarkoitus ja luiden alkuperä jäi mysteeriksi.

Samana vuonna Björn Borg otti kolmannen perättäisen mestaruuden. Finaalivastustaja oli jälleen Jimmy Connors, joka hävisi tällä kertaa ottelun suoraan kolmessa erässä.

Urho Kekkonen valittiin uudestaan presidentiksi 260:llä valitsijamiehellä. Presidentinvaalit eivät olleet suorat kansanvaalit, mutta siitä me lapset emme ymmärtäneet mitään. Kekkonen jatkoi presidenttinä ja valtakunnassa oli kaikki hyvin.

Kesä 1979 jatkui samaa rataa kuin edellisetkin kesät. Björn Borg kohtasi Wimbledonin finaalissa amerikkalaisen syöttökoneen Roscoe Tannerin. Muistan, miten vastustajan syöttöä hehkutettiin maailman kovimmaksi. Ottelu venyi viiden erän mittaiseksi, mutta lopussa ruotsalainen tukkajumala nosti voittopokaalin ilmaan neljännen kerran.

Vietimme pari viikkoa Utsjoella ja isä osti joltakin paikalliselta kalastajalta valtavan lohen. Miesten jutuista jäi mieleen, että kauppaa ei käyty markoilla vaan kossupullolla. Se oli kovinta valuuttaa sen ajan viinakaupattomassa Lapissa.

Kesällä 1980 tenniskärpänen puraisi myös meidän kaveriporukkaa. Hankimme puiset tennismailat ja pallot paikallisesta urheiluliikkeestä. Suonenjoella oli kokonaista kaksi tenniskenttää, joita kaupunki vuokrasi kuntalaisille. Meillä ei ollut mitään tarkoitusta maksaa pelivuoroista. Sen sijaan odotimme, kunnes kentät lukittiin yöksi, ja kiipesimme sitten kesäyön hämärässä korkean aidan yli pelaamaan. Näin tennikseen saatiin ylimääräistä jännitysmomenttia. Aita oli todella korkea ja kerran Tepi jäi sen päällä kiinni haaroistaan ja rikkoi housunsa. En usko, että Björn Borgille kävi koskaan noin. Borg voitti muuten sillä aikaa viidennen perättäisen mestaruutensa. Tällä kertaa häviävän osapuolena oli nuori tulevaisuuden lupaus John McEnroe.

Kesä 1981 oli erilainen. Kävimme taas asuntovaunulla Lapissa, yövyimme Tenojoen varrella ja kiersimme autolla Pohjois-Norjaa. Maisemat muuttuivat jylhemmiksi, kun lähestyimme jäämerta. Olin jo teinipoika, eikä joka kesäinen perhematkailu oikein enää napannut. Muistan ajatelleeni, että tämä Lappi on niin nähty. Kotona odottivat kaverit ja kesän nuorisomenot, jotka kiinnostivat paljon enemmän.

Wimbledonissa Björn Borg valmistautui jälleen kerran puolustamaan mestaruuttaan. Edellisen vuoden tapaan vastaan asettui amerikkalainen John McEnroe. Ensimmäinen erä meni tuttuun tyyliin ruotsalaiselle, mutta sitten tuuli kääntyi. Nuori amerikkalainen voitti kaksi seuraavaa erää sensaatiomaisesti tie-breakilla. Neljännessä erässä voittamattomalta tuntunut tukkajumala ei saanut enää peliä käännettyä, ja valta vaihtui. Järkyttävää, että Borg olikin vain kuolevainen.

Kesän jälkeen tuli toinen järkyttävä uutinen: presidentti Kekkonen erosi presidentin virasta sairauden vuoksi. On vaikea kuvailla miltä tuntui, kun oli elänyt koko elämän kekkoslovakiassa ja yhtäkkiä kaikki päättyi. Ensimmäisen kerran koin vahvasti, että mikään ei olekaan ikuista. Tuo tunne yhdistettynä murrosiän muutoksiin olisi voinut olla nuorelle miehen alulle liikaa. Onneksi perhe, läheiset ja ystävät loivat turvallisen kuplan, joka toimi turvatyynynä muuttuvaa maailmaa vastaan.

Niin päättyi eräs aikakausi elämässäni. Vuonna 1982 Mauno Koivistosta tuli presidentti, Björn Borg lopetti uransa, enkä enää lähtenyt perheen kanssa kesälomamatkalle. Maailma muuttui ja minä sen mukana. Lapista, Wimbledonista ja Kekkosesta jäi lämpöiset lapsuusmuistot.


Lähteet: oma muisti, Wikipedia ja Youtube