tiistai 16. kesäkuuta 2015

Anestesiaa, amputaatioita, viisaudenhampaita ja virtsakiviä



On helppoa vertailla nykyaikaa menneeseen ja todeta, että kaikki oli ennen niin paljon paremmin. Luonto oli puhtaampi, ihmisillä oli töitä, lapsilla oli turvallisempaa olla, ruokaa riitti kaikille, kesät olivat aurinkoisia ja miehet ja naiset kauniimpia ja rohkeampia. Voin sanoa, että en mistään hinnasta haluaisi enää elää menneessä maailmassa. Tähän on syynä yksi asia: Lääketiede.

Katselin joku aika sitten amerikkalaista sarjaa Deadwood. On muuten hyvä villin lännen draama. Sarjan tapahtumat sijoittuvat 1800-luvulle Deadwoodiin, joka elää kultakuumeen ja laittomuuksien syövereissä. Tämä ei tietenkään ole mitään uutta meille länkkäreitä ja inkkareita leikkineille entisille pikkupojille. Mutta eräs sarjan jakso oli sellainen, että se järkytti minut perin pohjin.

Kyseisessä jaksossa kaupungin pahamaineinen baaripitäjä sai riesakseen virtsakivet. Kuulemma pirullisen kivulias vaiva, jossa virtsan tulo estyy virtatietä tukkivan kiinteän kappaleen, virtsakiven vuoksi. Nykyisin tähän auttaa tehokas lääkehoito ja viime kädessä kiven murskaus sähkömagneettisella energia-aallolla. Mitäpä luulette, oliko 1800-luvulla vastaavia hoitokeinoja? Ei ollut. Baarinpitäjän virtsakivien poistamista varten tarvittiin pullo viskiä, kaksi raavasta miestä, lääkäri ja ohuesta rautalangasta tehty pitkä koukku. Onneton potilas juotettiin humalaan, koska anestesiaa ja paikallispuudutusta ei tunnettu. Sitten kaksi raavasta miestä piti huutavaa miestä paikoillaan. Lääkäri riisui potilaan housut ja aloitti hoitotoimenpiteet rautalangan kanssa…



Olisitko valmis elämään entisaikana, jolloin saattaisit joutua kyseiseen toimenpiteeseen? Tai kun hammashoidossa käytettiin pullo viskiä, kaksi raavasta miestä, hammaslääkäri ja hohtimet, amputaatiossa pullo viskiä, kaksi raavasta miestä, lääkäri ja luusaha ja umpisuolen puhjettua kaksi raavasta miestä, pappi, lapiot, arkku ja  kuoppa. Niinpä. Tämä kaikki kumpusi mieleeni nyt, kun valmistaudun huomiseen juurihoitoon.

Minulla on muuten teoria, miksi villissä lännessä käytiin niin monta kaksintaistelua. Jos satuit olemaan toinen noista raavaista miehistä ja näit hoitotoimenpiteen ”in close and personal”, voi olla että se jätti mieleen pysyvän arven. Ja siinä vaiheessa, kun virtsakivi tai viisaudenhammas alkoi vaivata, kaveri lähti kylille ja haastoi kaksintaisteluun ensimmäisen sopivan vastaantulijan. Eihän hänellä ollut mitään hävittävää. Parhaimmassa tapauksessa kivun riuduttama mies sai taistelussa kuulan kalloonsa ja pääsi kerralla vaivoistaan. Pahimmassa tapauksessa luoti tappoi haastetun ja silloin ei auttanut kun tehdä uusi päätös: Mennäkö puoskarille hoidettavaksi vai etsiä uusi haastettava. Ei villissä lännessä mitään sukuvihaa tunnettu. Se on vain vaivaisten lännenlokarien sepittämä myytti, jolla peiteltiin kaksintaisteluhaasteen todellinen syy: helvetillinen kipu ja särky.

Yksi sairaskokemus 70-luvulta on jäänyt elävänä mieleen. Olin ekaluokalla, kun sairastuin tuhkarokkoon. Makoilin sängyn pohjalla ja äiti kantoi keltaista jaffaa yms. tuon ajan kotilääkitystä. Jos halusin ulos tai leikkimään äiti varoitti, että voin saada jälkitaudin. Pysyin siis visusti vuoteessa. Kun äiti sitten viimein lopetti lihaliemien ja jaffojen kantamisen ja pyysi minua keittiöön syömään, kyselin pelokkaana että mitenkäs se jälkitauti. Äidin mukaan vaaraa ei enää ollut, mutta olin silti epäluuloinen. Kävelin paljain jaloin makkarista keittiöön ja kyttäsin koko ajan, mitä tapahtuu. Viimein huokaisin helpotuksesta, koska lattiaan ei ilmestynyt jalanjälkiä. Olin säästynyt pelottavalta jälkitaudilta.  



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti