On helppoa vertailla nykyaikaa menneeseen ja todeta, että
kaikki oli ennen niin paljon paremmin. Luonto oli puhtaampi, ihmisillä oli
töitä, lapsilla oli turvallisempaa olla, ruokaa riitti kaikille, kesät olivat
aurinkoisia ja miehet ja naiset kauniimpia ja rohkeampia. Voin sanoa, että en
mistään hinnasta haluaisi enää elää menneessä maailmassa. Tähän on syynä yksi asia:
Lääketiede.
Katselin joku aika sitten amerikkalaista sarjaa
Deadwood. On muuten hyvä villin lännen draama. Sarjan tapahtumat sijoittuvat
1800-luvulle Deadwoodiin, joka elää kultakuumeen ja laittomuuksien syövereissä.
Tämä ei tietenkään ole mitään uutta meille länkkäreitä ja inkkareita
leikkineille entisille pikkupojille. Mutta eräs sarjan jakso oli sellainen,
että se järkytti minut perin pohjin.
Kyseisessä jaksossa kaupungin pahamaineinen baaripitäjä sai riesakseen virtsakivet. Kuulemma pirullisen kivulias vaiva, jossa virtsan tulo
estyy virtsatietä tukkivan kiinteän kappaleen, virtsakiven vuoksi. Nykyisin
tähän auttaa tehokas lääkehoito ja viime kädessä kiven murskaus sähkömagneettisella
energia-aallolla. Mitäpä luulette, oliko 1800-luvulla vastaavia hoitokeinoja?
Ei ollut. Baarinpitäjän virtsakivien poistamista varten tarvittiin pullo viskiä,
kaksi raavasta miestä, lääkäri ja ohuesta rautalangasta tehty pitkä koukku.
Onneton potilas juotettiin humalaan, koska anestesiaa ja paikallispuudutusta ei
tunnettu. Sitten kaksi raavasta miestä piti huutavaa miestä paikoillaan. Lääkäri
riisui potilaan housut ja aloitti hoitotoimenpiteet rautalangan kanssa…
Olisitko valmis elämään entisaikana, jolloin saattaisit
joutua kyseiseen toimenpiteeseen? Tai kun hammashoidossa käytettiin pullo
viskiä, kaksi raavasta miestä, hammaslääkäri ja hohtimet, amputaatiossa pullo
viskiä, kaksi raavasta miestä, lääkäri ja luusaha ja umpisuolen puhjettua kaksi
raavasta miestä, pappi, lapiot, arkku ja kuoppa. Niinpä. Tämä kaikki kumpusi
mieleeni nyt, kun valmistaudun huomiseen juurihoitoon.
Minulla on muuten teoria, miksi villissä lännessä käytiin niin monta kaksintaistelua. Jos satuit olemaan
toinen noista raavaista miehistä ja näit hoitotoimenpiteen ”in close and
personal”, voi olla että se jätti mieleen pysyvän arven. Ja siinä vaiheessa, kun
virtsakivi tai viisaudenhammas alkoi vaivata, kaveri lähti kylille
ja haastoi kaksintaisteluun ensimmäisen sopivan vastaantulijan. Eihän hänellä
ollut mitään hävittävää. Parhaimmassa tapauksessa kivun riuduttama mies sai
taistelussa kuulan kalloonsa ja pääsi kerralla vaivoistaan. Pahimmassa
tapauksessa luoti tappoi haastetun ja silloin ei auttanut kun tehdä uusi
päätös: Mennäkö puoskarille hoidettavaksi vai etsiä uusi haastettava. Ei
villissä lännessä mitään sukuvihaa tunnettu. Se on vain vaivaisten
lännenlokarien sepittämä myytti, jolla peiteltiin kaksintaisteluhaasteen
todellinen syy: helvetillinen kipu ja särky.
Yksi sairaskokemus 70-luvulta on jäänyt elävänä mieleen.
Olin ekaluokalla, kun sairastuin tuhkarokkoon. Makoilin sängyn pohjalla ja äiti
kantoi keltaista jaffaa yms. tuon ajan kotilääkitystä. Jos halusin ulos tai
leikkimään äiti varoitti, että voin saada jälkitaudin. Pysyin siis visusti
vuoteessa. Kun äiti sitten viimein lopetti lihaliemien ja jaffojen kantamisen
ja pyysi minua keittiöön syömään, kyselin pelokkaana että mitenkäs se
jälkitauti. Äidin mukaan vaaraa ei enää ollut, mutta olin silti epäluuloinen.
Kävelin paljain jaloin makkarista keittiöön ja kyttäsin koko ajan,
mitä tapahtuu. Viimein huokaisin helpotuksesta, koska lattiaan ei ilmestynyt
jalanjälkiä. Olin säästynyt pelottavalta jälkitaudilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti