Jokin aika sitten Madventuresista tuttu Riku Rantala kirjoitti
Helsingin Sanomien kolumnissaan Kolista otsikolla: Suomella on maailmanluokan kansallisaarre, emmekä edes tajua sitä.
Tuo on ollut totta ainakin omalta osalta. Ala-asteella
opettaja järjesti meille luokkaretken Kolille ja Valamon luostariin. Reissu oli
ihan ok, muttei jättänyt sen kummempia muistikuvia teini-ikäisen meikäläisen
mieleen. Kun vuoden päästä keväällä uusi luokanvalvojamme järjesti meille
luokkaretken Valamon luostariin ja Kolille (sama reissu, käänteinen järjestys),
oli minun ja luokkakavereiden reaktio: taas tätä paskaa.
Ajat muuttuvat. Vaimo ehdotti, että käydään kesälomalla
Kolilla. Matkaa Kuopiosta tulee vaivaiset 160 km (ajoaika reilut kaksi tuntia),
eli juuri sopiva päiväreissukohde. Matka-aamuna Kuopiossa vihmoi vettä mutta
lämpömittari keikkui + 18 asteessa. Kun Foreca vielä lupasi
Itä-Suomeen pilvistä mutta sateetonta keliä, päätimme lähteä matkaan. Reissun
puolivälissä vesisade lakkasi, eli Foreca piti sanansa.
Parkkipaikka. Loppu matka Kolin laelle piti taivaltaa jalan. |
Hyytävä hissimatka huipulle |
Olipa paikka muuttunut sitten 70-luvun! Parkkeerasimme auton
ja kävelimme parisataa metriä kun löysimme hissin. Ei muuta kun kyytiin ja ylös vuorelle. Laite on tietenkin
turvallinen, mutta näin korkeanpaikankammoiselle matka tärisevässä lasikopissa
pystysuoraa vuorenseinää ylöspäin aiheutti melkoisia väristyksiä. Paluumatka
oli vielä kammottavampi. Voin silti suositella hissiä, jos kävely laelle tekee
tiukkaa.
Emme olleet ainoita. Lämmin ja sateeton sää oli houkutellut
paikalle runsaasti suomalaisia ja ulkomaalaisia turisteja. Venäläisiä tuntui
olevan paikalle eniten. Kolin kansallispuisto on perustettu vuonna 1991, mutta
matkailutoimintaa alueella on ollut jo kauan ennen sitä. Suomen
matkailuyhdistys vihki Kolin ensimmäisen kuntopolun käyttöön vuonna 1896. Ensimmäinen
laskettelurinne avattiin 1930-luvulla.
Ukko-Kolin näköalapaikka |
Kävelimme 1,4 km pitkän luontopolun, jonka varrella oli Ukko-Koli, Akka-Koli ja Paha-Koli. Ukko-Koli on alueen korkein kohta. Paljas
kallio kohoaa 253 metriä Pielisjärven yläpuolelle. Mahtavat maisemat! Jotain vastaavaa
olen nähnyt vain Puijontornista: kymmenien saarien kirjoma järvimaisema. Taustalla erämaata ja vaarat kohoavat korkeuksiin. Kolin huipulla kävi tuuli, joka hätisti
enimmät hyttyset pois, mutta itikkamyrkylle oli kuitenkin käyttöä. Vaaran
laella on hyvin opastetut polut ja jyrkimmissä kohdissa puuportaat. Näköalapaikoille
pääsi myös tasaisempaa reittiä esim. lastenrattaiden kanssa.
Ukko-Kolilla seisoi ja istuskeli kymmeniä ihmisiä napsimassa
kuvia, nauttimassa näkymistä ja syömässä eväitä. Akka-Koli oli huomattavasti suurempi kallioalue, josta avautui maisemat toiselle puolelle vaaraa. Seuraavaksi siirryimme
Paha-Kolille, joka oli nimensä veroinen. Kallio on jyrkkä ja nousee sellaisiin
korkeuksiin, että meikäläinen jäi suosiolla alas. Jotkut huimapäät seisoivat
kallion päällä uhmaten pudotusta. Jyrkänteellä on tarujen mukaan vietetty
muinaisia käräjiä, joissa syytetty tyrkättiin Paha-Kolilta alas ja jos tämä säilyi hengissä, hänet todettiin syyttömäksi. Liekö totta mutta miljöö saa kyllä
uskomaan mitä kummallisimpiin tarinoihin.
Paha-Koli ikuistettuna alhaalta. Minua ei tuon kallion päälle saanut kirveelläkään |
Akka-Kolin laakea kallioalue |
Vaelteluun ja valokuvaamiseen kului 1,5 tuntia ja 2,5 km. Paluumatkalla
piipahdimme laelle rakennetussa matkailukeskuksessa, jossa oli myytävänä
Koli-aiheista kamaa ja maksullinen luontokuvanäyttely. Ja se hissimatka
takaisin alas oli todellakin jännittävä.
Mikä ihmeen Puu-Juuka? Säästin tämän tähän viimeiseksi koska
ajattelin, että kuvat vanhoista puutaloista eivät välttämättä ime lukijaa
mukaansa. Menomatkalla pysähdyimme Juukaan ja kävimme eväsostoksilla
paikallisessa marketissa. Kaupassa huomasin kyltin, joka herätti mielenkiintoa.
Siinä luki: Musiikki/Elokuvat/Tyhjät kasetit. Tyhjät kasetit? Mitä ihmettä?
Tarkempi tarkastelu paljasti, että kyseessä oli tyhjät cd-rom levykkeet ja
videokamerassa käytettävät kasetit. Jos hyllystä olisi löytynyt c-kasetteja,
olisin välittömästi ostanut yhden matkamuistoksi.
Simo Vaatehuoneelta hei! |
Marketin takana huomasimme markiisin, joka sai meidät
pysähtymään ja kaivamaan taas kameraa esiin. Vanhassa, kuluneessa kankaassa
luki: VAATEHUONE. Nuoremmat eivät tätä tietenkään tunne, mutta meille
1900-luvun kasvateille ”Simo
Vaatehuoneelta hei” oli yksi tunnetuimpia 90-luvun mainoshahmoja. Vaatehuone
myytiin kilpailijalle ja ketju ajettiin alas vuonna 2008. Mutta siinä tuo
legendaarinen markiisi seisoi jonkun toisen liikkeen ikkunan yläpuolella. Kun
samaan aikaan autoradiosta kajahti Modern Talkingin You’re my Heart, You’re my Soul –hitti tuntui, kuin olisimme
astuneet aikakoneeseen.
Niin se Puu-Juuka. Kauppareissun jälkeen ajoimme
Puu-Juukaan, joka oli merkitty tienviitoissa nähtävyys –merkeillä. Ja
nähtävyyshän tuo pieni puutaloalue tosiaan onkin. Puu-Juuka on hyvin säilynyt
entisajan kirkonkylämiljöö. Alueella on 26 yksittäistä suojeltavaa
puutaloa1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alusta. Rakennuksissa on
useita matkamuistoliikkeitä, joissa myydään paikallisten tekemiä käsitöitä.
Erään talon pihassa seisoi lauma puisia karhuja. Kaiken kaikkiaan idyllisen
näköinen paikka, jossa pääsee hetkeksi sadan vuoden takaiseen tunnelmaan.
Puu-Juukan kirkonkylän raittia |
Tähän vielä pakollinen kirkkorakennusosuus: Juuan kirkko vuodelta 1851. Kirkkorakennus on järjestyksessään kolmas. Kellotapuli on toisen kirkon peruja vuodelta 1796.
Juuan kirkko |
Kellotapuli vuodelta 1796 |
Kirkon edessä on muistokivi jossa lukee: Sorveusjärven purkaus helluntaina 1806. Mielenkiintoni heräsi ja kotona piti heti googlettaa, mistä oli kysymys. Peda.net kertoo verkkosivullaan tuhoisasta onnettomuudesta, joka kohtasi Juukaa kyseisenä vuonna:
Sorveusjärvi oli kolmisen kilometriä Juuan kirkonkylältä luoteeseen
sijoittuvassa vaaraseudussa jota nykyään nimitetään Sorveukseksi siinä ennen
sijainneen järven mukaan. Tähän järveen yhtyi vielä lähinnä neljä muuta
lampea: Huosiuslampi, Paatinlampi ja Yläjärvi, sekä Sorveuskosken kautta
hieman eristäytynyt Ylemmäinen. Lammet muodostivat noin kuuden kilometrin
pituisen vesistön. Mutta koko tästä vesistöstä ei lopulta lähtenyt muuta
vesireittiä kuin Juuanjokeen laskeva Vanhaksijoeksi kutsuttu puro.
Sen tähden oli Sorveusjärvi aina keväisin ääriään myöten tulvillaan, niin että vesi nousi rantaniityille ja etsi järven eteläpäästä uoman purkautuakseen alas. Pielisen pinta oli paljon alempana Sorveusjärveä, ja sitä vesimäärää piti paikoillaan vain löyhä Pieliselle päin suuntautunut multapengermä. Koko ajan oli ollut vaarana että järven vedenpaino olisi sortanut tuon pengermän ja vierinyt Pieliseen. Kuten sitten kävikin ranta-asukkaiden toimeenpanosta.
Vähän matkaa kaakkoon, Sorveusjärvestä kylälle päin, sijaitsi Vetelä suo, ns. Suurisuo, jota jotkut talolliset yrittivät viljamaaksi tehdä. Kaksi sukua, Väyryset ja Ovaskaiset, kilpailivat kovasti keskenään Suuren suon valtaamisesta peltoalaksi ja sitä hyödyntääkseen. Väyryset veivät voiton tuossa kilvassa ja saivat koko suon itselleen.
Nämä samat naapurukset aiheuttivat keskenään kinatessaan myös Sorveusjärven laskun. Tuossakin tuhossa oli päätekijänä Väyryset, jotka Tanskasen kehotuksesta syksyllä 1805 kaivattivat ojan järven rantapenkereestä Suuren suon laitaan. Silloin ei vielä kuitenkaan lähtenyt järvestä vesi juoksemaan, koska syksy kun oli, vettä ei ollut paljoa.
Kun seuraava kevät koitti, kevät 1806, nousi Sorveusjärvessä vesi suunnattoman korkealle ja ylsi Suurelle suolle vieneeseen ojaan. Vähitellen alkoi siinä ojassa vesi virrata ja kaivaa sitä syvemmäksi. Kun toukokuun viides päivä koitti, katkasi virtaus jo pengermän hiekkaharjanteen ja levisi alempana olleelle Suurelle suolle, josta alkoi taasen virrata Tutinlampeen. Muutamia päiviä jaksoi vesi virrata rauhallisesti uutta uomaansa pitkin.
Toukokuun 25. päivänä koki Sorveusjärvi lopullisen tuhonsa, sillä sinä päivänä puhkaisi järven vedenpaino koko sen korkeamman maan, joka oli järven ja Juuan kirkonkylän alangon välillä.
Oli helluntaipäivä ja kansaa oli kokoontunut tavallista enemmän kirkkoon. Juuri puolenpäivän aikaan kirkkoon tullut kansa kuuli hirveän ryskeen ja kolina, johon saarnaajankin ääni hukkui. Säikähtäneenä ja jo luullen tuomiopäivän tulleen, riensi kansa ulos kirkosta ja kohtasi oudon ja pelottavan näyn. Valtava vesijoukko syöksyi kirkon vieritse kohti notkelmaa, jossa pienellä Juuanjoella oli uomansa.
Pian joki täyttyi ääriään myöten ja heti sen jälkeen valtasi vesi kylän viljellyt tilukset tasangolla. Ja ennen kuin kansa hämmästyksestään selviytyi oli kirkko kumpusaarena, jolla seistessään ihmiset pelkäsivät kokoajan, että vesivyöry ylittäisi kirkkokummun ja pyyhkäisisi kaikki ihmiset siitä varmaan kuolemaan.