Viime postauksessa piehtaroin syysmasennuksessa, mutta nyt
sain riuhtaistua itseni ylös murheen alhosta. Mitä tapahtui? Katsoin kaksi
dokumenttia, joita suosittelen kaikille maansa myyneille..
New Run kertoo
Pekka Hyysalon tarinan. Sen, miten nuori lupaava freestylelaskija kaatuu
kohtalokkaasti ja koko elämä muuttuu.
Kaatuessaan Pekka oli 19-vuotias. Kun onnettomuus muuttaa totaalisesti
elämän ja joudut opettelemaan kaiken uudestaan, on ihminen äärirajoilla. Unelmat
tulevaisuudesta kariutuvat ja rakas elämäntapa laskettelijana päättyy. Miten
tuollaisen henkilökohtaisen katastrofin jälkeen voi jatkaa elämää? Pekka
Hyysalo päätti, että hän ei luovuta.
Pekka makasi 17 päivää koomassa. Tajuihin tullessaan hän ei pystynyt nielemään eikä liikuttamaan edes varpaitaan. Nyt hänellä on Fight Back
–brändi, jonka on tarkoitus auttaa muita saman kohtalon kokeneita. Hän esiintyy
televisiossa ja yleisötilaisuuksissa tuoden mukanaan sanoman siitä, ettei pidä
antaa periksi. Että pitää ajatella optimistisesti ja pyrkiä tiukasti kohti
tavoitteita. Pekan hyväntuulista jutustelua kuunnellessa tuo sanoma on helppo
ostaa. Todella huikea ja opettavainen tarina.
Uskon, että positiiviset ihmiset elävät pidempään. Tai
elävät ainakin lyhyen mutta onnellisen elämän. Murheita ei voi verrata. Esim. vammautuminen,
avioero, koulukiusaaminen tai huonot kotiolot ovat henkilökohtaisesti kovia
asioita, jotka saattavat suistaa elämän raiteiltaan. Siksi tätä dokumenttia ei pidä
katsoa ajatellen, että mikä minä olen ruikuttamaan, kun tuolla kaverilla on
paljon vaikeampaa. Kannattaa tarttua itse sanomaan eli siihen, että aina on
toivoa. Aina on syitä elää.
Tomorrow kertoo siitä, miten maapallo
pelastetaan. Sangen kunnianhimoinen lähtökohta dokkarille. Alussa lyödään
tiskiin maailman madonluvut ja se, miten nykymenolla ihmiskunta suunnistaa
kohti vääjäämätöntä sukupuuttoa. Sitten tartutaan toimeen ja kysytään, mitä
asialle voidaan tehdä. Vastaus on yllättävä.
Dokumentissa seikkaillaan ympäri maapalloa. Tutustumme Detroitin
kaupunkifarmareihin, jotka viljelevät vihanneksia hylätyillä tonteilla ja rakennusten
katoilla. Bristolissa on lanseerattu oma valuutta, joka kelpaa vain
paikallisyrityksissä. Kööpenhaminassa aurinko- ja tuulivoima ovat syrjäyttämässä
uusiutumattomat energialähteet. Intiassa kunnanjohtaja päätti jalkauttaa
päätösvallan kuntalaisille ja rakensi uuden paikallisdemokratiamallin. Suomikin
pääsee esille, kun koulutusjaksossa dokumenttiryhmä tutustuu Espoon
Kirkkojärven peruskouluun ja rehtori esittelee suomalaisia opetusmetodeja.
Nämä maailmanparantajat eivät ole mitään tulevaisuushörhöjä,
vaan he ovat tehneet asioille jotain tässä ja nyt. Vanhat tavat ja rakenteet
kyseenalaistetaan ja ihmiset miettivät, voisiko asioita tehdä toisin. Pitääkö
kaikki ruoka tuottaa valtavilla maatiloilla? Pitääkö rahan hallita kaikkea ja
rikastuttaa osakkeenomistajia? Voiko yksittäinen kuntalainen vaikuttaa
interaktiivisesti paikallishallinnon päätöksiin? Voidaanko koulussa opettaa
niin, että oppilaat osallistuvat opetukseen? Opettavat siinä sivussa toisiaan?
Huikeita tarinoita uusista malleista ja onnistumisista, jotka leviävät
pikkuhiljaa maailmalla.
Kun katsoin nämä kaksi dokumenttia, maailma parani. Tunsin
masennuksen häviävän ja näin maailman uudessa valossa. Oliko maailma muuttunut?
Ei. Syyriassa soditaan edelleenkin, Trump on ehdolla Yhdysvaltain
presidentiksi, Putin on Venäjän presidentti ja ilmastonmuutos etenee. Muutos
tapahtui korvien välissä. Ajatus, että omat asiat ovat loppujenlopuksi ihan
hyvin ja tulevaisuuskaan ei välttämättä ole niin synkkä kuin luullaan. On
olemassa vaihtoehtoja nykyiselle elämänmenolle. Asioita, joihin oikeasti voidaan
vaikuttaa ja muuttaa ihmiskunnan suuntaa.
Olen valaistunut. Olen valmis. Alan kierrättämään, valitan
vähemmän, syön terveellisemmin, elän eettisemmin. Aloitan uuden elämän. Tässä ja nyt. Tosin jonkun ajan kuluttua saatan väsähtää ja unohtaa kaiken näkemäni. Taannun takaisin entiseen elämänmenoon. Mutta sekin on onneksi vain inhimillistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti