lauantai 26. marraskuuta 2016

White Friday



Eilen oli Black Friday. Minä vietin White Fridayta. Pakkasin repun, puin päälle ja lähdin Puijolle. Pakkasta oli aste ja viitisen senttiä lunta maassa. Täydellinen päivä pienelle retkelle.


Hyvin kiteytetty
Jotenkin koko Black Friday –konsepti kuvottaa. Me tiedämme, mitä kuluttaminen aiheuttaa maailmalle. Silti pitäisi kuluttaa lisää, mikä on täysin kestämätön yhtälö. Erilaiset tutkimukset ja dokumentit aiheesta lisäävät tuskaa. Mitä tästä kaikesta on jäljellä sadan vuoden päästä? Maailma on erilainen paikka lapsenlapsenlapsille. 



Puijon luonnonsuojelualue perustettiin jo vuonna 1928. Alueella on kolme n. kahdeksan kilometrin pituista luontopolkua. Suunnistin Puijonnokassa sijaitsevalle laavulle paistamaan makkaraa. Laavu sijaitsee korkean mäen laella ja sieltä aukeaa upeat näkymät Kallavedelle. Maisemassa sielu lepää.

Edellisellä Puijon reissulla postasin Kadonneen jäljillä –tarinan. Tälläkin kertaa mielikuvitus meinasi lähteä laukalle, kun jäin tutkimaan hangessa näkyviä jälkiä. Eritoten yksi jälki herätti mielenkiintoa. Se oli kuin pienisorkkaisen eläimen jälki, ja jälkien välit olivat sen verran pitkät että kohde vaikutti juosseen vauhdilla. Ehdin pähkäillä tätä hetken kunnes vastaan tuli ko. kulkija ja tajusin, mistä on kyse: sauvakävelijä. Meikäläinen on umpisurkea jälkien tulkinnassa, kuten vuosi sitten kesällä kävi ilmi.



Kuva sisältää tahatonta tuotesijoittelua


Mikään ei ole parempaa kuin nuotiolla paistettu makkara ja termarimukista juotu kahvi. Nuotion sytyttäminen oli emäurakka, koska laavun vieressä olevan puuvajan halot olivat märkiä. Ähräsin puusta ohuempia tikkuja ja kasasin sanomalehtiä niin, että nuotio onnistui. Paksummat puut eivät palaneet missään vaiheessa.


Ufo?
Paluumatkalla ilta alkoi hämärtää. Kello oli puoli neljä. Puiden yläpuolelle ilmestyi kirkkaita valoja. Ufo? No ei ollut. Puijontorni on iltavalaistuksessa upea näky.


Mitäs jos aina silloin tällöin ei osteta mitään. Mennään metsään ja kuunnellaan, kun varis raakkuu kuusenlatvassa. Joku fiksumpi on sanonut, että parhaat asiat maailmassa on ilmaisia. Pitänee paikkansa.

Muita Puijo -aiheisia postauksia: 


2 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus! Itsekin jätin eilen menemättä jopa ruokakauppaan, koska joka puolelta tulviva osta, osta, osta puistatti liikaa.

    VastaaPoista
  2. Meikä kävi kyllä ruokakaupassa, mutta ihan vain perinteisellä maito/makkara/leipä -ostosreissulla. Ei ollut Black Friday tarjouksia noista tuotteista.

    VastaaPoista