Pyöräkuume

Minuun iski pyöräkuume. Tai mikä lie kesäflunssa mutta enivei. Kaikki sai alkunsa juhannuslauantaina tehdystä pyöräreissusta. Tarkennuksena vielä, että yleensä pyöräkuumeella tarkoitetaan moottoripyöräkuumetta. Minun kohdalla kyse on polkupyöräkuumeesta. 

Pyörän kanssa junalla Kuopiosta Iisalmeen

Lähdimme juhannuslauantaina kaverin kanssa junalla Kuopiosta Iisalmeen. Pakkasimme polkupyörät mukaan. Iisalmessa hyppäsimme pois kyydistä, viritimme kypärät päähän ja lähdimme polkemaan takaisin Kuopioon. Matkaa reissulle tuli 87,9 kilometriä ja aikaa tuhrautui 4 tuntia 40 minuuttia, taukoineen. Se on tarkkaa nykyään, kun on nämä kännykkään ladattavat apsit, jotka mittaavat joka ikisen sentin, sekunnin ja hikipisaran. 

Uskollinen Soliferini täytti toukokuussa 8 vuotta

Olimme hieman epätasapainoinen pari: kaveri on minun kymmenen vuotta nuorempi, käy maastopyöräilykisoissa ja ajaa pyörällä, jonka hinnassa on yksi nolla enemmän kuin meikäläisen Soliferissa. Ei ihme, että päätimme polkea meikäläisen tahtiin. Vauhti oli kohtuullista, kunnes tulimme osuudelle, jossa pyörätie loppui. Edessä oli parikymmentä kilometriä maantieajoa autoliikenteen seassa. Jokainen, joka on pyöräillyt maantien kapeaa pengertä tietää miltä tuntuu, kun täysperävaunurekka ohittaa sinut sadan kilometrin tuntinopeudella: aivan helvetin pelottavalta. Kaveri ehdotti, että hän alkaa vetäjäksi ja meikäläinen siirtyy peesiin, Aja ihan takarenkaassa kiinni niin saat parhaimman hyödyn. Okei, vastasin ja jännitin että miten tässä käy.

Koska en osaa käyttää kuvankäsittelyohjelmaa, päätin häivyttää kasvot Queenin "Bicycle" biisin teksteihin

Eka kerran elämässäni harrastin oikeaa peesausajoa. Ja vaikutus oli mieletön. Vain puolen metrin päässä takarenkaasta ei tunne ilmanvastusta ollenkaan, vaan edellä ajava luo ilmataskun, joka samalla aiheuttaa pienen imun. Tätä siis tarkoitetaan, kun ajaa toisen imussa. Nopeutemme nousi suoralla parhaimmillaan yli kolmenkympin, eikä keskinopeus tuolla pätkällä tainnut laskea alle kahdenkymmenenviiden kilometrin missään vaiheessa. Hulppeaa menoa! 

Jonkun matkan päässä huomasimme pyöräilijän, joka lähestyi meitä selkä edellä. Lähemmin tarkasteltuna tällä kaverilla oli allaan kunnon maantiepyörä. Ohitusvaiheessa kaverini tunnisti kulkijan ja he vaihtoivat lennosta pari sanaa. Yksinpolkija totesi, että oli eilen ajanut 120 kilometriä ja oli tänään saman pituisella paluumatkalla, joten jaloissa painoi jo hieman. Vaikutti vähän siltä, että tilanne vaati selityksen, koska meikäläisen Solifer kulki seiskavaihteella kovempaa kuin ohitetun kakskytyks-vaihteinen menopeli. Seuraavan kerran kun pysähdyimme juomatauolle pyöräilijä suhahti ohitsemme, eikä häntä näkynyt sen koommin. 

Täytekuva. Reissulla ei tullut otettua kuvia. Ei ehtinyt.

Loppumatkasta ei tapahtunut muuta mainitsemisenarvoista kuin se, että Pöljän (kyllä, sellainen paikkakunta on Pohjois-Savossa) Viitostuvalla näimme räppäri Uniikin. Oli vähän vaikea olla huomaamatta, kun artisti kurvasi huoltamon pihaan valkoisella urheiluautolla. Todettakoon vain, että Uniikki on yhtä lyhyt luonnossa kuin televisiossa. Koko matkan ajan kaverini puhui minulle uuden pyörän hankkimisesta ja kertoi hybridipyörien eduista. Alkumatkasta laitoin henkisesti hanttiin, mutta pikkuhiljaa muutosvastarinta mureni ja mietin, että pitäisikö sittenkin? Kun viikko juhannuksen jälkeen työnantaja kertoi tulevista myyntipalkkioista, päätin käyttää ne uuden pyörän ostamiseen. 

Pyöriä! Pyöriä!

Sitten alkoi pyörän valkkaaminen. Ei ole sekään nykyaikana mikään helppo rasti: on citypyörää, maantiepyörää, maastopyörää, cyclocross-pyörää ja hybridipyörää. Meikäläisen kiikarissa oli hybridi. Hintaa sai olla max. 500 euroa, merkillä ei niin väliä (kunhan on hyvä). Sitten piti päättää ottaako joustokeulalla, alumiinihaarukalla vai teräshaarukalla. Pitääkö olla v-jarrut, mekaaniset levyjarrut vai hydrauliset levyjarrut. Vaihteiden lukumäärä (18 – 24) jne jne. 

Potentiaalinen vaihtoehto?

Kun nämä asiat oli tutkittu, oli vuorossa eri verkkokauppojen läpikahlaaminen ja käynti muutamassa pyöräliikkeessä. Aina kun eteen tuli potentiaalinen ehdokas, olin hetken innoissani, kunnes joku asia alkoi mietityttää ja siirsin päätöstä eteenpäin. Pyörä tulee osissa, onkohan se vaikea koota? Mitäpä jos uusi pyörä ei olisikaan hyvä? Entä jos minä en totu ajamaan kaksikymmentäyksivaihteisella? Miten näitä huolletaan ja hoidetaan? Missä uskaltaa ajaa ja minne parkkeerata, ettei pyörää varasteta? Kaverilta sain paljon hyviä vinkkejä ja lupauksen myös kokoamisavusta. Silti aikaa kului, eikä päätös tuntunut yhtään sen varmemmalta. 

Taas yksi potentiaalinen vaihtoehto

Tänään kävin paikallisessa päivittäistavarakaupassa (en mainosta) ja törmäsin urheiluosastolla geelisatulaan. Huikea keksintö! Tähän asti olen ajanut alkuperäisellä satulalla, joka on haljennut ja lohkeillut ja imee sadevettä kuin sieni. Geelisatula maksoi kympin joten ostopäätös oli helppo. Kotona veivasin vanhan satulan irti, uusi tilalle ja lähdin polkemaan. Tunsin, miten vanha kunnon seiskavaihteinen kulki tutun mukavasti, polkimet pientä natinaa pitäen. Kiersin korttelin, palasin takaisin ja laitoin pyörän telineeseen. Samalla päätin, että pyöräkuume oli tällä kertaa ohi. En minä uutta pyörää tarvitse, vanha sotaratsu toimii ihan hyvin ja kuljettaa minua tasaisesti kuten ennenkin. Tiedän että päätös on kaverilleni pettymys, joten sori Late. Katsotaan ensi kesänä uudestaan. 

Vanha satula. Nuo halkeamat imevät sadevettä kuin sieni, eivätkä päästä tippaakaan ulos. Kun istut satulaan, vettä tulee kuin sienestä puristaen ja kaikki imeytyy farkkuihin. Satulasta nousi usein "housuihinsa kussut mies"

Uusi geelisatula, 10 €. Taas kelpaa polkea!!