Kävelin kaikessa rauhassa pitkin kotikaupunkini katuja, kun äkkiarvaamatta petollinen jäätikkö vei jalat altani. Tein voltin taaksepäin ja päädyin selälleni kadulle. Onneksi ehdin ottaa kaatumisen kädelläni vastaan. Tai ei siinä mitään onnea ollut. Käsi meni nimittäin poikki.
- Hei kato! Sillä on varmaan käsi poikki!
- Älä! Miten se sen teki, kysyi toinen siloposki silmät suurena.
- Olisit nähnyt! Otti hirmu pokat tossa jäällä!
Minä jatkoin huutamista vedet silmissä. Naperot tulivat yhä röyhkeämmiksi ja joku uskalsi jopa tökätä jalkaani pienellä sormellaan.
- Hei meniks handu broke?
- Soittakaa ambulanssi, anelin ja pidin hervotonta kättä sylissäni. Pennut kirkuivat ja pomppivat. Tämä tuntui olevan heistä suurta kansanhuvia. Vihan tunteeni ylitti vain kyynärpäästä säteilevä vihlova kipu.
Pappi ilmestyi kookkaana pienten poikien takaa ja katsoi minua kummissaan.
- Humalassa keskellä päivää!
- Ei nyt hei, koetin selittää. - Kaaduin ja...
- Ettekö häpeä näyttää huonoa esimerkkiä näille lapsille? Herran nimessä teidän täytyy ryhdistäytyä, nuorukainen. Aika on kallis, mutta teillä on vielä mahdollisuus katumukseen. Annanko synninpäästön? Ehkä täydellinen tunnustus helpottaa syntistä sieluanne.
- Jumalauta ambulanssia minä tarvitsen!
Pastori hätkähti parahdustani, mumisi "isä meidän" ja käveli pois kuin Jeesus vetten päällä. Hänen takinhelma katosi väkijoukkoon.
- Eikö joku voisi auttaa, nyyhkytin itsekseni.
Täti-ihminen seisahtui hyvän matkan päähän ja katsoi minua kuin spitaalista. Hän irvisti kun huomasi käteni. "Voi voi voi", täti valitteli ja jatkoi matkaansa.
Istuin vaiti kylmällä asfaltilla ja tunsin ahterini puutuvan. Käsi oli onneksi tunnoton, joten kivutkin vaimenivat. Koetin nousta ylös ottamalla tukea kaupan ikkunalaudasta, mutta lauta petti ja horjahdin päin lasia, joka särkyi. Sukelsin ikkunan läpi ja päädyin mallinuken jalkoihin. Kyljessäni tuntui terävän lasin puraisu. Huusin tuskasta, kun näyteikkunan somisteiden takaa työntyi naisen pää, joka ihmetteli:
- Herran jestas! Rikoitteko te tämän ikkunan?
- Tulin sovittamaan hametta, vastasin niin ivallisesti kuin vain tuskaltani pystyin.
- Mutta tehän olette mies!
En tiedä, mikä minuun meni, mutta tilanne sai minut purskahtamaan nauruun. Myyjätär katosi hymyilevän mallinuken taakse ja jätti meikäläisen avuttomaan tilaan. Joka naurunpyrskähdyksellä vatsalihakset pumppasivat verta avohaavasta näyteikkunalle.
Pitkällisen uurastuksen jälkeen pääsin jaloilleni. Lämmin veri valui haavoista ja käsivarren kivut palasivat. En kestä enää kauan, ajattelin ja lähdin vaivalloisesti kävelemään. Väentungoksen takaa erottui kaksi vilkkuvaa valoa, jotka aurasivat tietä luokseni. Pysähdyin ja jäin odottamaan.
- Mitäs täällä tapahtuu? Kysyjä oli toinen poliiseista. Hänen takanaan mustamaija hyrisi tasaisesti ja pakokaasu nousi usvaisena pakkasilmaan.
- Rikoitteko te tuon näyteikkunan?
- Miten sen nyt ottaa, vastasin kärttyisesti.
- Saimme soiton liikkeen omistajalta. Rouva kertoi, että olitte tulleet sekopäisenä lasin läpi ja uhanneet häntä.
Pudistin päätäni epäuskoisena. Vai vielä uhkaillut? Nyt tämä pelleily sai riittää.
- Viekää minut sairaalaan.
- Miksi? Nuorempi konstaapeli vaikutti aidosti hämmästyneeltä. Sillä välin toinen kaivoi taskustaan kynän ja sakkolapun.
- Omistaja sanoi, ettei hän nosta syytteitä teitä vastaan, joten tällä kertaa selviätte sakoilla.
- Mistähän minua sakotetaan, kähisin ja pitelin vuotavaa haavaa. Verenhukka pyörrytti ja silmissä sumeni. Tätä vauhtia ehdin valua kuiviin, eikä kukaan näyttänyt tekevän mitään minun auttamiseksi.
- Ilkivalta ja häiritsevä käytös julkisella paikalla.
- Kiitos.
Viimein poliisit kaasuttivat tiehensä. Eivät vaivautuneet edes varmistamaan, että poistun paikalta hyvässä järjestyksessä. En kestä enää kauan, ajattelin synkkänä. Lähdin laahustamaan verisenä kohti sairaalaa. Väentungoksessa olin kuin kuka tahansa. En herättänyt minkäänlaisia huomiota.
kuvat: Pixabay
Lisää novelleja täällä: Kunnegutin novellit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti