sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Presidentinvaalihahmot 2018



Tämän vuoden presidentinvaaleissa Sauli Niinistön haastaa seitsemän uutta hahmoa. Ketä sinä äänestit:

Paavo Väyrynen
Paavo Väyrynen kuvailee itseään hyväksi ihmistuntijaksi, taitavaksi kuuntelijaksi sekä pitkäpinnaiseksi nuoreksi mieheksi. Paavolla on selkeä motto elämässään:

-         Elämä on yks iso valhe. Vähän niinkö kylmäketjun säilymine mein grillillä, Paavo sanailee.
Tuula Haatainen
Tuula Haatainen pitää itseään empaattisena sekä avuliaana – ja ennen kaikkea hyvänä opettajana. Kun Tuulalta kysyttiin, mikä on hänen mottonsa, ei opettaja sanojaan säästellyt:

-         Älä koskaan anna kenenkään väittää että motot ovat vain säälittäville ihmisille, jotka kuvittelevat että elämää pystyy ohjaamaan yhdellä, muka-kannustavalla lauseella, hän totesi.

Nils Torvalds
Nils Torvalds on omien sanojensa mukaan herkkä, empaattinen ja rikas – ja se on sitten eri asia, ovatko äänestäjät kaikista näistä luonnehdinnoista hänen kanssaan samaa mieltä. Nilsillä on hyvin selkeä motto elämässään:

-         Tää on pelin henki tänä päivänä.
Matti Vanhanen
Kahvia rakastava isähahmo myöntää kestoväsymyksen painavan itseään hektisen arjen keskellä ja hän myöntää elämänsä moton olevan hyvin käytännönläheinen:

-         Jos se ei ole norovirus, se on tavallinen ripuli, Matti toteaa.

Pekka Haavisto
Pekka Haavisto hakee inspiraation elämäänsä kaukaa Aasiasta – nimittäin Japanista asti. Pekka tiputtelee luontevasti japaninkielisiä termejä. Hänen mottonsa perustuu yhdessä tekemiseen:

-         Meille se tarkoittaa sitä, että yhdessä me ollaan vahvempia, Pekka sanailee.

Laura Huhtasaari
Laura on omien sanojensa mukaan mennyt elämässään harppauksen eteenpäin. Lauran motto heijastaa hänen ajatusmaailmaansa:

-         Se mikä ei tapa, aiheuttaa keskivaikean masennuksen, ja yöllisen punaviininhuuruisen avautumisen facebookissa, joka ylittää kunnianloukkauksen rajan, ja ennen kuin huomaatkaan oletkin jo matkalla poliisikuulusteluihin, hän toteaa.
Merja Kyllönen
Merja Kyllösen tunnistaa vaaleanpunaisesta asusta, jonka täydentävät pehmoiset nalletossut. Kun Merjalta kysyttiin hänen suosikkiharrastuksiaan, ei Kyllönen kauaa miettinyt:

-         Muurahaiset, purkat, kuperkeikat, tarrat ja karvamatoagility.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti