tiistai 14. tammikuuta 2020

Miika Nousiainen: Juurihoito



Pekka Kirnuvaaraa askarruttaa kaksi kysymystä: missä isä on ja miten tulehtuneen poskihampaan saa hoidettua. Hammalääkärikäynnillä lääkärin sukunimi kiinnittää hänen huomionsa ja pian selviää, että kyseinen Esko on Pekan isoveli. Juurettomat veljekset kiinnostuvat sukunsa historiasta ja lähtevät seuraamaan isän jalanjälkiä Lieksaan, Ruotsiin ja Kaukoitään. Matkan varrella mukaan liittyy sekalainen seurakunta isän hylkäämiä lapsia.

Juurihoito toimi piristysaineen tavoin: kirja toi hyvän olon. Nousiaisen kielikuvat saavat hymyilemään ja hämmentymään. Esim. pohdinnat hylätyistä perheistä, kulttuurieroista ja rasismista ovat oivaltavia ja valottavat asioita monelta puolelta. Äärimielipiteillä on syynsä mutta ääripäiden välissä sijaitsee alue, johon suurin osa ihmisistä kuuluu. Onneksi.

Miika Nousiainen on tuttu tv:stä ja yllätyin, miten paljon kirja muistutti Pitääkö olla huolissaan -Nousiaista. Tuli jotenkin tuttu ja turvallinen olo: juuri tällainen Nousiaisen kirjan pitää olla. Sitten tajusin, että syynä on itse tv-formaatti. Pitääkö olla huolissaan panelistit eivät ole ns. "kuin kotonaan" vaan viihde on käsikirjoitettua ja siksi myös osuvan hauskaa. Koska panelistit käsikirjoittavat omat repliikkinsä, on kirjailija-Nousiainen läsnä tv:ssä aivan samoin kuin kirjassa.

Tarina on humaani. Veikko Lavi lauloi aikoinaan, että jokainen ihminen on laulun arvoinen. Miika Nousiainen tuntuu toteavan, että kyllä me ollaan kirjankin arvoisia. Vaikka ihmiset ovat erilaisia ja mielipiteet mustia tai valkoisia, itse elämä ei ole mustavalkoista.

Kuva: Pixabay

2 kommenttia:

  1. Miika Nousiainen on kyllä loistava kirjailija. En ole vielä juurihoito kirjaa ehtinyt lukea mutta täytyy luultavasti. Aihe myös näyttäisi liittyvän hammashoitoon osittain. Omat muistoni hammaslääkäreistä täällä Kymeenlaaksossa kyllä tuovat mieleen kivuliaat viisaudenhampaiden poistot.

    VastaaPoista
  2. Oli viihdyttävä kirja. Pitää lukea muutkin Nousiaisen teokset nyt kun pää on avattu :)

    VastaaPoista