perjantai 19. kesäkuuta 2020

Miten mun greippi voi?

No joo, minua pidempään seuranneet ja tuntevat voivat ajatella, että nyt puhutaan taas kaksimielisyyksiä mutta e-hei: tällä kertaa niin ei tehdä. Nyt puhutaan greipistä.

Luin jostain greipin ihmeitä tekevästä voimasta ja wannabe-terveysintoilijana uskoin kaiken. Kevät meni greippiä syödessä (1 per ilta) ja vaikka aluksi maistui karvaalle niin jossain vaiheessa greippi alkoi maistumaan hyvälle. Jopa makealle! Tähän tosin vaikutti osaltaan meneillään ollut karkkilakko ja muutenkin askeettisempi ruokavalio. Ymmärrän nyt hyvin esim. sen, että kilpikonnasta voikukka voi maistua taivaalliselle talven salaattikuurin jälkeen. Siinä kun on sitä mettä ja sokeria.

                                   Elli pitää voikukista.

Toukokuussa sain päähäni, että otan greipin siemenen ja istutan sen multaan. Ruukun virkaa toimitti viilipurkki. Kului viikko, kaksi ja kolmaskin, eikä mitään tapahtunut. Totesin vaimolle että koe epäonnistui ja olin viemässä purkkia roskikseen. Silloin värisokeat silmäni näkivät jotain vihreää mustan mullan seassa. Se oli greipin itu! Voi sitä riemua! Alkoi 24/7 taimenen hoitaminen ja vahtiminen, että greippivauvasta varmasti kasvaa tasapainoinen aikuinen.

Kuva: Wikipedia

Vähän greippifaktaa: 

Hedelmä löydettiin 1700-luvun puolivälissä ilmeisesti Barbadokselta. Nykyään greipin sanotaan olevan yksi ”Barbadoksen seitsemästä ihmeestä”. Se on syntynyt luonnollisesti risteytyneistä pomelosta ja makeasta appelsiinista. Geneettisesti se on kuitenkin paljon lähempänä pomeloa kuin appelsiinia. Greippi menestyy subtrooppisella vyöhykkeellä. (Teksti: Wikipedia)

Miten mun greippi voi? Hyvin! Greippi on jo muutaman sentin mittainen, kaksilehtinen nuorukainen. Omaa hedelmäsatoa saan odottaa varmaan vielä muutaman vuoden, mutta tämä kokeilu on ollut opettavainen: laita asia kuin asia itämään ja ole kärsivällinen, niin joku päivä se voi kantaa hedelmää.

HAUSKAA JUHANNUSTA!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti