sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Oikotie Nirvanaan



Ernest Andersson oli hindu. Se onkin hänen työkavereiden mielestä miehen ainoa vika. Muuten aivan tavallinen ja rento iowalainen tehdastyömies. Mutta se uskonto.

Ernest ei myöhästele töistä. Hän mietiskelee säännöllisesti ja tekee työnsä loppuun asti huolella. Ei mikään profeetta –tyyppi, mutta silti tosiuskovainen.
- Ernest, lähdetkö illalla bileisiin, Jack huusi viereiseltä työpisteeltä. Hän keskeytti hitsaamisen hetkeksi.
- Olis eukon kanssa kymmenvuotis hääpäivä.
Kipinät sinkoilivat ympäri hallia kuin ilotulitusraketit. Ernest kohotti kasvosuojan ja suojalasit silmiltään ja huusi takaisin yli koneiden melun. – Mikäs siinä. Missä ne juhlat pidetään?
- Meillä kotona. Pitää juhlistaa oikein olan takaa.
- Ja takuulla, Ernest nauroi ja pudotti kasvosuojan paikoilleen. Liukuhihna työnsi uutta autoa edellisen tilalle ja antoi vaikutelman, kuin mitään ei olisi saatu aikaiseksi. Tunne oli tuttu, sillä liukuhihnan läpi kulki päivittäin satoja autoja. Kaikki identtisiä.

Piha hukkui värillisten lamppujen loisteeseen. Eriväriset valot muuttivat nurmen oudon kirjavaksi ja laikukkaaksi. Pari juopunutta juhlijaa horjui portista ulos ja pyytelivät anteeksi, tönäistyään vahingossa uutta tulijaa. Ernest sulki puisen portin perässään. Pihalla seisoi pitkä tarjoilupöytä täynnä ruokailun jälkiä: Kastikkeisia lautasia, kanan luita, snapsilaseja, paperiliinoja. Jack käveli häntä vastaan kädet ojossa ja humalan herkistämät silmät kyynelissä. - Ernie! Tulit vähän myöhään, vanha kamu. Kaikki on jo syöty.
- Ei se mitään. Söin jo kotona. Ernest taputti isäntää selkään. He syleilivät ja horjuivat pitkän aikaa pihavaloissa, kunnes viheltely ja nauru saivat Jackin rauhoittumaan.
- Ernie on tainnut naukkailla, joku huusi.
- Ei kiitos, Ernest hymyili ja astui kuistille. Muut vieraat vaikuttivat umpihumalaisilta ja onnellisilta. Ernest sai käteensä tuoremehulasin. - Anteeksi että myöhästyin, hän selitti.
- Mutta minun täytyi…
- Mietiskellä! Lähimmät työtoverit huusivat yhteen ääneen ja kaikki nauroivat. Ernest hymyili väsyneesti ja kohotti lasiaan: Illan juhlaparille!
Hyvä –huutojen säestyksellä vieraat saivat uuden syyn ottaa maljaa. Ernest siemaisi mehuaan ja katsoi ympärilleen.
- Missäs vaimosi on?
Jack raapi otsaansa ja kohensi lippistä. Hänellä oli vielä päällään grillausessu, jossa luki ”En syö salaattia”. - Jaa, onko kukaan nähnyt Nancya?

Sisältä kantautui diskomusiikki ja tanssin ääniä. Parketti kopisi korkokenkien alla. Jack asteli sisään väistelleen tungosta ja etsi Nancya ihmismassasta. Kukaan ei tuntunut nähneen häntä. Jack otti tanssilattialla pari diskoaskelta vain päästäkseen läpi ja jatkoa matkaa keittiöön.
- Jumalauta mä tapan sen akan, hän mutisi mennessään. Kukaan ei kuullut häntä metelin keskellä.

Ernest oli joutunut tiukkaan keskusteluun maailman tulevaisuudesta. Pari tehtaan väliportaan päällikköä selosti kilpaa käsityksiään boolin rohkaisemina.
- Mutta se on varma, että joku päivä jysähtää, punakampi pukumies julisti kovaan ääneen ja nojasi pihatuoliin.  - Vai mitä tuumii gurumme Ernie? Ernest näytti vaivautuneelta.
- Tapahtui mitä tapahtui, ihminen syntyy aina uudelleen maapallolle. Me olemme sidottuja ikuiseen virtaan, samsara.
- Äh, älä viitsi Ernie, sikaria polttava nuorempi mies kivahti. - Sinä olit ennen niin mukava jätkä, ennen kuin höynähdit tuohon joogahommaan. Mitä sä tosissaan ajattelet? Et sä ole niin paljon voinut muuttua.
- Minä olen jo korkeammalla asteella. Tai ainakin uskon niin. Moksahdus on lähellä.
- Moksahdus! Kaverit repesivät nauramaan ja puutarhatuoliin nojannut kaveri läikytti boolia puvulleen.
- Moksa. Vapautuminen. Katsos, me kaikki synnymme, elämme ja kuolemme lukemattomia kertoja. Mutta vain harvat pääsevät pois elämän virrasta. Kaikki näkyvä maailma on harhaa, maya.
- Meinaatkos, että on olemassa jotain parempaa? Niin kuin taivas? Sikarinpolttaja heitti tumpin nurmelle. Nurmikko oli niin märkä kastelun jäljiltä, että natsa sihahti.
- Ei ole taivasta. Täytyy vain tajuta, oivaltaa täydellisesti maailman sielu, brahman. Vain sen oivaltaminen on puhdasta totuutta ja silloin pääsee pois näkyvästä maailmasta.
- Brahman, punakka tuhisi. - Mitäs oivaltamista siinä on?
- Oletko sitten itse jo oivaltanut, Ernest kysyi hieman ärtyneesti.
- Tuota, punakka mietti. Sitten hän pudisti päätään ja mutisi: - Älytöntä.
- Muuten, toinen miehistä kysyi ja sytytteli samalla uutta sikaria. – Onko sinun vanhempasikin hindulaisia? Vai etkös sinä itse kääntynyt uskoon?
- Vanhempani olivat kristittyjä. He ovat kuolleet, Ernest vastasi viileästi.
- Ja minne he joutuivat täältä?
- Ilmeisesti kristittyjen taivaaseen, Ernie tuumasi varuillaan.
- Tai helvettiin! Sikarisuinen hörähti nauramaan ja toinen säesti mukana.

Miesten lasit tyhjenivät, joten oli aika käydä täydennyksellä. Ernestiä kiusasi kärpänen, joka oli sitkeästi päättänyt laskeutua hänen hiuksiinsa. Viimein hänen onnistui tappaa se läimäyttämällä. Samalla toisessa kädessä ollut tuoremehu läikkyi nurmelle.
- Eikös hindulaiset ole niitä, jotka eivät tee pahaa kärpäsellekään, sikarimies virnuili.
- Minä inhoan kärpäsiä, Ernest vastasi kyllästyneeseen sävyyn ja lähti sisälle. Hänen juopuneet juttukaverit jäivät vielä pihalle polttelemaan. Jack tuli verannalla Ernestiä vastaan ja kaatoi tullessaan yhden korituolin.
- Kuule. Oleks sä nähnyt Nancya?
- En.
Jack seisoi hetken hiljaa ja kuiskasi sitten: - Mä tapan sen akan. Hääpäivä ja se katoaa. Mä tapan sen.
- Koeta rauhoittua.
- Pidä turpas kiinni.


 Ernest kulki olohuoneen läpi ja väisteli mennessään tanssivia pareja. Hän päätti poiketa keittiöön jäähdyttelemään. Tumma tyttö nojasi tiskipöytään melkein sammumispisteessä. Hän havahtui, vaikka Ernest koetti sulkea olohuoneen ja keittiön välisen oven niin nopeasti kuin mahdollista.
- Mitä sä täällä teet?
Tyttö otti tiskipöydältä käsilaukkunsa, kaivoi sieltä peilin ja koetti kohennella hieman itseään.
- Ole rauhassa. Minä etsin rauhallisemman paikan.
- Ooks sä poikkeava?
Ernest istahti kahvipöydän ääreen ja hymähti. – Tavallaan.
- Hyvä. Sit mä voin kai olla rauhassa.
- Totta kai. Ja jos minä alan sinua ahdistella, apu on oven takana, Ernest vitsaili.
- Paskat ne mitään kuulis.
- Ei sitten.

Tyttö istuutui pöydän ääreen häntä vastapäätä. He istuivat hiljaa ja koettivat vältellä toistensa katseita. Viimein tyttö ryhtyi tuijottamaan Ernestiä. Tämä tunsi olonsa vaivautuneeksi.
- Jotain vialla?
- Ei, ei ku. Tyttö siristeli silmiään. – Sä oot se joogamies.
- Ernest Andersson. Pelkkä Ernie vaan. Hauska tutustua. Hän ojensi kätensä pöydän yli mutta tyttö ei tarttunut siihen. Ernest veti kätensä takaisin hämmentyneenä.
- Sä oot se guru.
- Jaa, se on vain liikanimi. Tulee varmaan siitä, että olen hindu.
- Ooks sä intialainen?
- En.
- Miten sä sit olet hindu?
- Muutin uskontoa. Ex-katolilainen.
- Älä.
Ernest vilkaisi kelloaan. Tyttö jatkoi tuijottamista. Tällä näytti olevan jotain mielessään.
- Sanos mulle.
- Niin?
- Miten meille käy?
Ernie mietti. - Miten niin?
- Älä viitsi. Kyl sä tajuut. Minne me ollaan menossa?
- Jos olet kristitty, menet taivaaseen. Jos olet buddhalainen, pääset Nirvanaan. Jos olet islaminuskoinen, menet taivaaseen. Jos sua kusettaa, menet vessaan.
Tyttö ei nauranut hänen vitsilleen. Päinvastoin. Hän katsoi Ernietä kuoleman vakavana. Viimein tyttö virkkoi: - Kuule guru. Sä olet harvinaisen fiksu jätkä.

Aamuposti toi tullessaan kauan odotetun ruskean kirjekuoren. Ernest nouti sen kylpytakissaan postilaatikolta ja asetti kotona kirjeen kokolattiamatolle. Sitten hän istuutui lootusasentoon ja aloitti hartaushetken.
- Oooommmm. Mietiskelkäämme säteilevän auringon valoa. Elvyttäköön se meidän kaikkien henkemme.
Hän istui samassa asennossa puolisen tuntia ja olisi ilmeisesti istunut kauemminkin, ellei radion countrytuokio olisi herättänyt häntä transsista. Ernie oli täysin rauhallinen avatessaan kuoren. Se sisälsi kirjeen, jossa luki hänen kohtalonsa. Ernie tutki sitä hetken, kohotti sitten katseensa ikkunaan ja nyökkäsi hiljaa. – Tapahtukoon sitten niin.

Hän ehti nippa nappa linja-auton kyytiin ja joutui seisomaan koko työmatkan ajan. Ihmiset tuuppivat toisiaan. Edessä odotti rutiinipäivä. Jotkut miettivät edellistä viikonloppua, toiset tulevaa. Linja ajoi sateista tietä pitkin ja pysähtyi välillä hetkeksi nielaistakseen tien vieressä odottavat ihmiset sisäänsä.
Ernest puki siniset haalarit, moikkasi työtovereitaan ja meni työpistelleen. Kokoonpanohallin liukuhihna syötti heille autoja toisensa jälkeen. Päivä oli samanlainen kuin mikä tahansa maanantai. Kahvitauolla Ernest sai kuulla, että Nancy oli lähtenyt ja jättänyt kirjeen, jossa hän kertoi olevansa valmis avioeroon. Hyvää hääpäivää. Joku putkimies oli kuulemma tärkeämpi kuin entinen aviomies. Jack viskoi tarinan päätteeksi eväsleivät ruokalan seinälle ja paineli vessaan. Hän löyhkäsi vahvasti alkoholilta.

Kello neljältä pillit soivat ilmoittaen kolmannen vuoron tulosta töihin. Ernie sukelsi suihkuun ja pesi päivän hiet pois. Sitten hän puki ja asteli yläkertaan johtajan puheille. Sihteeri ilmoitti johtajan olevan vapaana, joten Ernien ei tarvinnut odottaa vuoroaan. Hyvinvoipa pomo istui työtuolissaan ja nousi kättelemään alaistaan. - Hauska nähdä sinua Ernie. Mikä sinua nyt lennättää?
Ernest istuutui luvan saatuaan ja risti sitten kätensä mietteliäänä. Hän lausui rauhallisesti:
- Minun täytyy pyytää eroa toimestani. Pomo oli hämmästynyt.
- Mikäs nyt on hätänä? Ei sinun syyttä suotta tarvitse tuommoista ehdotella.
- On minulla syyni. Ernest ojensi ruskean kirjekuoren pomon tutkittavaksi. Pomo avasi kirjeen ja luki sitä hetken vaiti. Hänen ilmeensä muuttui pelokkaaksi.
- Voi hyvä Luoja!
- Älkää suotta säikähtäkö, Ernie tokaisi. Samalla hän nitisti kärpäsen, joka erehtyi hetkeksi istuutumaan tuolin käsinojalle.
- Voi hyvä Luoja, pomo toisti hiljaa ja pudisti päätään. - Jos voin mitenkään auttaa…
- Kyllä tämä tästä.
- Sinun täytyy ymmärtää, että olen todella pahoillani puolestasi. Kaikkeen sitä ihmistä heitelläänkin.
- Karma on karma.
- Kuinka?
Ernest otti paremman asennon ja katsoi pomoa rauhoittavasti.
- Kaikki on ennalta määrätty. Karma on karma.
- Niin, sitä sinun uskontoasi, pomo ymmärsi. - Toivottavasti se antaa sinulle lohtua.
- Kyllä vain. Ei kuolema ole mitään lopullista. Minulla on suunnitelma, jonka toteuttamiseen tarvitsen hieman apuanne.
- Autan kykyjeni mukaan.
- Minulle olisi hyvin tärkeää päästä käymään kerran Benaresissa, pyhän Ganges –virran varrella puhdistautumassa rikkomuksistani. Ehkä siten saisin itselleni paremman elämän uudelleensyntymisen jälkeen.
- Minä ymmärrän. Loma kyllä järjestyy ja maksan omista varoista matkasi.
- Mutta vähentäkää kustannukset lopputilistäni.
- Jos kerran vaadit.
- Ehdottomasti.
Pomon pöydällä olevaan lamppurivistöön syttyi punainen valo, joka ilmoitti seuraavan tulijan olevan valmiina. Ernest ymmärsi lähteä pois tieltä. Hän kiitti vielä pomoa mennessään. Sisään astui sihteeri, joka oli valmiina kutsumaan eteisessä odottavan vieraan sisään. Hän huomasi jännittyneen ilmapiirin ja katso kysyvästi Ernestin perään.
- Mitä herra Andersson halusi?
- Lopputilin.
- Herran tähden! Hänhän on osastomme parhaimpia työntekijöitä.
- Niin, pomo huokaisi. - Hänellä on kaksi viikkoa elinaikaa. 


Valtava jumbojetti laskeutui pehmeästi New Delhin kansainväliselle lentokentälle. Ernest nojasi tuolinselustaan raskaasti ja huokaisi. Ikkunasta näkyi ensimmäiset välähdykset hindulaisuuden luvatusta maasta. Joukko turbaanipäisiä kenttävirkailijoita käveli kiireisen tuntuisesti lentoterminaalin edessä. Kaiutin antoi luvan irroittaa turvavyön. Ernest noudatti muiden matkustajien esimerkkiä ja asteli ulos passi ja viisumi kädessään. Tuuli toi lämpimän tuoksahduksen, jota hän ei tunnistanut. Niin valtava määrä ihmisiä, jotka uskoivat ja luottivat samaan kuin hän. Se oli pyörryttävä tunne. Virkapukuinen tullitarkastaja nyhtäisi häntä hihasta ja palautti takaisin maanpinnalle.
- Passinne, olkaa hyvä.

Niin Ernest saapui maanpäälliseen paratiisiinsa. Se paratiisi oli likainen ja köyhempi kuin haavekuvat. Mutta Benaresin henkinen voima on valtava ja sen voi tuntea kuka tahansa, taustaan tai uskontoon katsomatta. Polttohautauksissa syntyvä tuhka ja palavan lihan käry leijui hentona huntuna hartaitten, kaapuihin puettujen uskovaisten yllä. Jatkuva puheensorina täytti ilman, mutta kukaan ei tuntunut puhuvan toisilleen vaan jollekin suuremmalle. Kaiken Luojalle, jonka korvana on sininen taivas ja silminä valkoiset pilvenhattarat. Ernest istui Benaresin kuuluisille portaille, jotka johtivat alas Gangesin ruskeaan veteen. Sadoittain, tuhansittain ihmisiä puhdistautui synneistään likaisessa vedessä, johon hautajaissaattueet ripottelivat vainajien tuhkan. Mutta puhdistautuminen onkin henkistä eikä ruumiillista. Ernest tutki viittamiehiä ja mietti omaa tulevaa kuolemaansa. Hän oli saavuttanut tämän elämän päätepisteen ja oli valmis aloittamaan uudelleen. Mutta sisimmässä eli toivo pääsystä irti elämän oravanpyörästä siihen seesteiseen tilaan, johon jokainen hindulainen pyrkii. Ehkä nyt, ehkä joskus myöhemmin. Ken tietää? Karma on karma.

Ernie asteli alas ikivanhoja, kivisiä portaita, eikä kukaan näyttänyt kiinnittävän huomiota häneen. Valkoinen mies ei herättänyt enää ihmetystä pyhissä paikoissa. Hippikaudella heitä oli satoja, mutta nyt virta oli kuivumaan päin. Ernest riisui itsensä ja seisoi viimein pelkissä shortseissa nilkkoja myöten vedessä. Veden pinnalla kellui mustaa tuhkaa. Ernest ei epäröinyt, vaan kahlasi kainaloita myöten lämpimään virtaan, josta nousi tunkkainen haju. Hän otti kouraansa vettä ja joi sitä hitaasti ja hartaasti.
Lähimmät ihmiset näkivät hänen kaatuvan ja painuvan pinnan alle. Kohta ruumis nousi pintaan kauempana, selkä edellä. Ihmiset yltyivät pauhaavaan ylitykseen hengellisessä hurmostilassa. Ernien ruumis ajautui virran mukana ja hänen rasittunut sydän sai vihdoin lopullisen rauhan.


Ernest pääsi ruumiinsa kahleista jonnekin, missä yksikään elävä ei pääse vierailemaan. Hänen mielensä tajusi materiattoman ympäristön ja pehmeän valon, joka lähti kaiken keskuksesta. Lämpö, joka huokui vastauksesta kaikkiin kysymyksiin. Punainen juova piirtyi kuin aivokäyrä plasmaiseen tilaan saaden mielen rauhalliseksi ja tyyneksi. Mikään ei saa häntä enää pelon valtaan, hermostumaan, itkemään tai nauramaan. Hän oli kylmän viileä, tunteista vapaa mutta silti olemassa vain tunnetasolla. Tunnetasolla, jossa tervehtimiseen ei tarvita kädenpuristusta eikä ymmärtämiseen pään nyökkäystä. Sininen viiva keskitti hänen ajatuksensa kuuntelemaan tulevaa. Hän näki menneisyyden, muttei tuntenut vielä tulevaisuutta. Sekään ei saanut häntä epäröimään. Hän ei pelkäisi enää koskaan.
Sinä olet tullut, tuntui musta pallo sanovan ja hän vastasi keltaisella viivalla myöntävästi. Salama välähti kuin huuto, joka kajahti suuresta kidasta pitkän odotuksen jälkeen.
Sinä olet yrittänyt parhaasi, myönsi lämmönväre. Sinä koetat ymmärtää materiaa ja sen käyttäytymistä. Sinä luulet tajuavasi turhuuden tärkeyden ja tärkeyden turhuuden, mutta älä kuvittele liikaa. Sinä et tiedä vielä mitään.
Niin, hän myönsi. Violetti säde jatkoi, ettei hänen tarvitse ajatella tulevaa. Hänen täytyi ajatella mennyttä, sillä sen hän tuntee. Hän tietää, missä on tehnyt väärin. Niin, hän myönsi.
Mutta, jatkoi kaikkivoipa Brahman, ikuinen maailmansielu. Hän ei ole vielä oppinut tärkeintä kaikesta. Nimittäin elämän kunnioittamista. Jos hän ei pysty kunnioittamaan alempia tasoja, kuinka hän pystyisi tajuamaan korkeampia, joiden laatu poikkeaa niin valtavasti mitättömyyksistä? Kuinka hän kuvittelee voivansa ymmärtää suurempiaan, jos ei tajua edes pienimmän merkitystä. Sillä millään, mikä on olemassa, ei ole tyhjyyttä sisällään. Kaikella ja kaikilla on oma tarkoituksensa. Kun sen ymmärtää, ymmärtää samalla elämän tarkoituksen. Ymmärtää Brahmanin, ymmärtää samsaran, ymmärtää dharman, ymmärtää mayan, ymmärtää moksan. Ja sinä, kaikkivoipa jylisi. Sinä et ymmärtänyt edes kärpäsen merkitystä.

Sitten värit haihtuivat ja Ernien sielu huomasi olevansa uudessa muodossa. Ernie kelli äitinsä vatsassa. Lämpimässä, mukavassa onkalossa. Hän koetti ymmärtää erehdyksensä ja ihmetteli uutta olomuotoaan. Hänellä ei ollut isää, eikä hän olisi äitinsä lapsi. Se sai hänet ymmälleen ja pelokkaaksi. Nyt hän osasi pelätä, koska hän oli jälleen haavoittuva ja altis kivulle. Hän tiesi, ettei äiti välittäisi hänestä. Että heti syntymän jälkeen tämä hylkäisi hänet ja tuskin huomaisi hänen olemassaoloaan. Mutta hän tiesi myös sen, että kärpänen tulisi olemaan hänen herransa. Kärpänen, jota hän ei ottanut lukuun edellisessä elämässään ja joka näin sai tilaisuuden opettaa hänelle oman merkityksensä.
Synnytys oli kivuton. Ernie tunsi työntöjen tulevan ja oli valmis katsomaan uusin silmin maailmaa. Hän putkahti ulos sanaakaan sanomatta ja jäi tuijottamaan ympäristöä.
Niin, nyt entinen Ernie nököttää uudessa elämässään kadun kulmassa, ja kaikki väistävät häntä inhon ilme kasvoilla. Kaikki muut paitsi kärpäset, jotka peittävät hänet jatkuvasti kuhisevana, elävänä mattona. Ernie on nimittäin lehmän paska.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti