Neljä Ruusua Kuopion Puikkarissa 15.03.2014

Olihan tätä odotettu. Neljä Ruusua on mennyt vähän ohi viime vuosina, joten nyt oli päivityksen paikka. Bändi tuli kotikonnulle heittämään keikan, josta ei tunnetta puuttunut.

Sen verran minun ja Neljän Ruusun historiasta, että meikäläiselle bändi kolahti ensimmäisen kerran 1990. Tuolloin ilmestyi CD Hyvää yötä Bangkok, joka on edelleen loistava levy. Levy oli jonkinlainen murrosvaihe vanhan ja nykyisen Neljän ruusun välillä. Se sisältää vanhaa, energistä, jopa poikamaista Ruusua sekä pari biisiä, jotka antoivat viitteitä tulevasta, konepopimmasta tyylistä.

1992 ilmestynyt Haloo räjäytti pankin. Kuuntelin sen pitkästä aikaa ennen illan keikkaa ja totesin, että toimii edelleen. Vuoden 1993 Pop-uskonto oli vielä takuuvarmaa Neljää Ruusua, mutta sitten koitti kansainvälinen kausi. Englanninkieliset levytykset eivät meikäläiselle napanneet ollenkaan ja muistan hyvin sen pettymyksen minkä koin edellisellä, itse asiassa ainoalla Neljän Ruusun keikalla jossa olen ollut. Bändi heitti 90-luvulla (en muista vuotta) keikan Kuopion Wanhassa Satamassa ja aloitti sen englanniksi. Kun keikkaa oli kulunut puoli tuntia, marssin vihaisena ulos. En ehtinyt taivaltaa kuin muutama sata metriä, kun sisältä kajahti Sun täytyy mennä –biisin aloitusmelodia. Ja sitten pikamarssia takaisin ja nauttimaan loppukeikasta. 

90-luvun jälkeen olen kuunnellut bändiä hyvin satunnaisesti. CD:t löytyvät kyllä hyllystä, mutta harvoin ne eksyvät levylautaselle. Yritin ostaa uusinta, 2012 julkaistua Katkera kuu –lättyä tässä viikolla mutta Kuopiosta sitä ei löytynyt. Tilaan sen siis netistä.

Itse keikka oli hyvä. Bändi oli mukavalla huumorilla messissä ja Ilkka kukkoili ja otti yleisön haltuun. Yhteislaulut onnistuivat paremmin vanhoilla biiseillä. Yleisön ikäjakaumasta päätellen suurin osa oli meitä 90-luvun faneja, jotka odottivat tietenkin tuon vuosikymmenen hittibiisejä. Ja tulihan niitä ihan kiitettävästi. Tie ajatuksiin, Juppihippipunkkari, Poplaulajan vapaapäivä jne. Yllättävä veto oli 2011, joka jyräsi kuin kone ja pisti porukan hyppimään. Veri on itselleni tärkeä ja koskettava biisi. Niin koskettava, että kappale piti kuunnella pala kurkussa paikallaan seisten. Uusista biiseistä Seitsemän päivää selvinpäin toimii hyvänä bailulauluna. 

Encoren aloitti klassikko Luotsivene. Yön yksinäinen rokkasi kuin hirvi ja lopuksi Popmuseo jolkutteli yleisön yhteislaulun kera onnelliseen loppuun. Yhtä hengellistä kokemusta Neljä Ruusua ei tarjonnut kuten isoveli Ismo Alangon eri projektit, mutta viihdyttävää viihdettä kyllä. Hikisen hieno kokemus, näitä lisää.