Pitäisi saada pojalle kesätöitä. Siinäpä vasta pulma. Äkkiä voisi
luulla, että Kuopion kokoisessa kaupungissa on tarjolla vaikka minkälaista
kesähommoo, mutta ei se ole niin yksinkertaista. Pitäisi olla suhteita, pitäisi
tuntea joku tai tuntea vähintään joku joka tuntee jonkun. Koska verkostoa ei
ole päässyt kehittymään, pitääkin töitä oikeasti etsiä. Ja kun sellaista
löytää, pitää sitä myös hakea. Viidensadan muun nuoren joukossa.
Ehdotin, että poika voisi lähteä torille kerjäämään. Aamu
kahdeksalta istumaan Sokoksen nurkalle kuppi kourassa. Mutta ala on aika kilpailtu
ja tekijöitä löytyy aina Romaniasta asti. Sitä paitsi kerjääminen on takuu varmasti
kovin ja raskain työ näillä leveyspiireillä. Kuvittele itsesi istumassa
polvillaan torikiveyksellä kymmenen tuntia päivässä, joka päivä. Säällä kuin
säällä. Seuraat ohi käveleviä ihmisiä, ravistat kupissa olevia kolikoita ja
odotat. Ja odotat. Ja tiedät, että yhdeksän kymmenestä ohi kävelevästä ihmisestä
vihaa sinua. Ja se yksi ei välitä. Niin rankkaa duunia ei toivo kenellekään.
Entäs sitten katusoittajan homma? Ehdotin, että poika voisi
ottaa syntikkansa ja mennä Anttilan kongiin soittamaan kotimaista iskelmää.
Mummojen kukkaron nyörit aukeaisivat heti. Tosin katusoittajan hommakin on aika
suhdanne herkkää. Muistan 90-luvulla Oulun markkinoilla, miten keski-ikäinen ”muusikko”
soitti haitarillaan torilla. Ainoa kappale, jonka hän osasi, oli Metsäkukkia. Ja senkin hän soitti
väärin. Jossain kappaleen puolivälissä rytmi ja melodia hajosivat ja ukko jätti
soiton kesken. Hetken aikaa kuului vain kuin keuhkokoneen hidas, raskas
huokailu, kun mies pumppasi haitaria näppäilemättä sointuakaan. Sitten hän
kokosi itsensä ja aloitti uudestaan. Kun sama toistui kuudetta kertaa ajattelin,
että ukolle pitää kerätä kolehti, jotta hänet saataisiin maksettua ulos koko
torilta.
Mutta junanlähettäjälle on varmasti aina töitä, tuumasin
pojalleni. Ainakin minun lapsuudessa oli. Meidän kylällä oli nimittäin eräs
mies, joka tunsi juna-aikataulut ulkoa. Hän oli oikea nolla-sata-sata VR:n
aikataulu asioissa. Päivittäin hänellä oli tapana seistä vanhan asemarakennuksen
edessä herätyskello kädessä. Kun juna saapui asemalle, mies tarkisti ajan ja
odotti. Sitten hän asteli veturin vierelle ja heilautti pari kertaa
herätyskelloa. Juna nytkähti liikkeelle ja hävisi kiihtyvällä vauhdilla joko
pohjoiseen tai etelään riippuen siitä, mistä suunnasta se oli tullut. Tarkemmin
ajateltuna miehelle ei varmaan maksettu työstään palkkaa. Hän oli nimittäin
kylähullu. Muistaakseni hän päätti lopulta päivänsä jäämällä junan alle.
Mitäs muuta? Seurakunnalla saattaisi olla jotain tarjolla.
Hautausmaan lakaisua ja sen sellaista. Poika on sentään käynyt rippikoulun, eli
jonkinlainen pohjakoulutus on jo olemassa. En tosin tällaisena himoateistina
tiedä, laittaisinko poikaani viholliselle töihin. Voihan olla, että hän saisi
jonkinlaisen heräämisen ja vaihtaisi ammattikoulun yliopiston teologiseen tutkintoon.
Meidän isä-poika suhde muuttuisi isä-isä suhteeksi eikä yhteentörmäyksiltä vältyttäisi, koska mielestäni uskonnon logiikassa on aika monta junan mentävää
aukkoa.
Kesätyö-ongelma on vielä ratkaisematta mutta onhan tässä
kesään vielä aikaa. Pojalla on onneksi hakemuksia vetämässä, joten nyt pidetään
sitten vain sormia ristissä, että jotain tapahtuisi. En uskalla laittaa käsiä
ristiin, ettei tapahdu liikaa. Itselläkin saattaa jossain vaiheessa kesätyöt
olla ajankohtaisia, tuntuu tuo YT-viirus levinneen meidänkin firmaan. Eihän se
minua koske ja eihän se meidän työpaikkaan vaikuta mutta never knows. Parempi
katsoa ja katua ja pelätä pahinta.
Joten jos kesällä käytte Kuopion torilla ja satutte näkemään keski-ikäisen, kaljuuntuvan miehen, joka tapailee hanurillaan Metsäkukkia, käykää toki moikkaamassa
meikäläistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti