Ristilukki kirjahyllyssä

Jos podet araknofobiaa (hämähäkkikammoa), jätä tämä tarina suosiolla lukematta. Teksti sisältää kohtia, jotka saattavat järkyttää herkempiä lukijoita.

Minusta piti tulla biologi, kuten kerroin aikaisemmin tarinassa Pieni biologi. Lapsena minulla oli tapana möyriä kiviraunioissa, lammikoissa, mansikkapellossa ja missä tahansa, mistä saattoi löytää elämää. Ja löytyihän sitä. Jos äiti tietäisi, mitä kaikkea kannoin tuohon aikaan kotiin, hän saisi sydänkohtauksen. Tänäkin päivänä.

Yksi löydökseni oli ristilukki. Löysin sen meidän omakotitalon pihasta, pyydystin lasipurkkiin ja salakuljetin omaan huoneeseen. Tein lasipurkin metallikanteen reikiä, ettei lukki tukehtuisi. Siinä se sitten eleli, bonapurkin kokoisessa terraariossa, jonka pohjalle pudottelin kuolleita kärpäsiä ja itikoita. Se oli upea.

Tuosta lemmikistäni sen verran faktaa, että ristilukki on oikealta nimeltään aitoristihämähäkki. Sitä tavataan kaikkialla suomessa ja lajin tunnistaa siitä, että lukin selässä on valkoinen ristikuvio. Hämähäkin koko on n. 1,5 cm, naaras on koirasta isompi. Ristilukki ei ole myrkyllinen.

Parin päivän päästä huomasin, että minun lukkini oli tehnyt vaalean pussukan, jonka se oli kapaloinut seitillä kiinni lasipurkin sisäseinään. Se näytti vähän niin kuin silkkilankoihin kiedotulta mini-muumiolta. Tästä muutama päivä, ja hämähäkkini oli kuollut. En jäänyt sitä suremaan, vaan heitin raadon luontoon ja laitoin purkin takaisin kirjahyllyyn. Unohdin sen sinne.

Nämä aikamääreet näin vuosikymmenien jälkeen ovat aika epämääräisiä joten sovitaan niin, että huomasin uuden muutoksen viikon päästä. Vilkaisin aamulla kirjahyllyyni ja huomasin siellä liikettä. Kun katsoin tarkemmin huomasin, että liike oli ennemminkin kuhinaa. Kirjahyllyn hyllyillä ja pystylaudoissa kulki satoja, nuppineulan nupin pään kokoisia keltaisia pallukoita. Ne olivat ristilukin poikasin. Purkissa ollut munapussi oli kypsynyt pikku hiljaa valmiiksi, ja nyt jälkeläiset kuoriutuivat ja kuhisivat ulos purkin kanteen tehdyistä ilmarei’istä. Ja niitä oli satoja!

Mitäkö tein? Otin myrkkyä ja tapoin baby-häkit julmasti kehtoon? En toki. Minähän olin pieni biologi. Keräsin kaikki kuhisevat pikkuhämähäkit toiseen rasiaan niin hyvin kuin voin ja palautin ne luontoon. Lasipurkin pesin ja puhdistin ja laitoin talteen seuraavaa käyttökertaa varten. Että jos satut joskus lukemaan tämän äiti: Anteeksi.

 (huom: kuvien hämähäkit eivät liity tarinan hämähäkkeihin)