Havuja p****le!

Olen aikaisemmin kertonut Perässä hiihtäjän päiväkirjassa, miten inhosin hiihtämistä ja miten ikä muutti suhtautumiseni asiaan. Ostin sukset ja löysin jälleen hiihtämisen riemun. Maastohiihtoon ei rahkeet enää riitä mutta järven jäällä murtsikoilla lykkiminen on todella mukavaa. Tosin nämä viime talvet ovat olleet niin surkeita, ettei jäälle ole ollut asiaa.

Kun rannalle tullessa huomaa, että latu on ummessa, pitäisi hälytyskellojen soida

Viime talvi oli kelin suhteen totaalinen pohjanoteeraus. Kävin katsomassa Kuopion satamassa Finland Ice Maratonia ja kahlasin muiden tavoin jään päälle kertyneessä vesisohjossa. Kilpailuolosuhteet olivat niin rankat, että kilpasarjalaiset jättivät kisan kesken ja johdossa olleet luistelijat luistelivat yhteisestä sopimuksesta rinta rinnan maaliin. Aika huonoa mainosta tapahtumalle mutta minkäs teet. Ilmasto lämpenee ja talvet muuttuvat sitä mukaa.

Umpihankeen mars

Tänään päätin aloittaa hiihtokauden olosuhteista huolimatta. Kaivoin sukset ja monot vintiltä, laitoin reppuun juomapullon ja suunnistin jäälle. Lunta satoi ja tuuli jonkin verran, eikä matkalla rantaa näkynyt muita hiihtäjiä. Syy selvisi heti. Avojäällä tuuli oli niin navakka, että ladusta ei ollut tietoakaan ja tuntui, että puhuri repii pipon päästä. Vedin hupun päähän, sukset jalkaan ja lähdin umpihankeen tarpomaan. Ei se mitään hiihtämistä ollut, ehkä lähinnä lumikävelyä. Sukset olivat lumikengiksi armottoman kapeat, joten matkanteko oli hidasta ja raskasta.

Hangen alla oli kosteaa lunta, joka paakkuuntui suksien pohjaan

Puolen tunnin päästä olin totaalisen puhki. Takana oli kilometri taivallettua matkaa ja suksien pohjassa viiden sentin lumipaukut. Nousin Väinölänniemellä maantielle ja riisuin sukset jalasta. Eiköhän tämä ollut tässä. Ei tullut mieleenkään hiihtää samoja jälkiä takaisin vaan otin vehkeet kantoon ja kävelin tietä pitkin kotiin. 

Ei tällä kelillä voinut hiihtää. Tulipahan tarvottua umpihangessa kilometrin verran

 Kokemus ei lannistanut, olipahan vain muistutus siitä että kannattaa katsoa säätiedotusta ennen kuin lähtee urheilemaan. Kunhan kevät tästä etenee ja aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta niin hiihtäminen muuttuu taas nautinnolliseksi. Kallavedellä on tiheä latuverkosto jota pitkin pääsee minne tahansa. Matkan varrella on myös hyvin hoidettuja laavuja ja nuotiopaikkoja, joissa voi piipahtaa paistamassa makkaraa ja juomassa kahvia termospullosta. Siihen asti pidän sadetta sisällä ja kurkin kerrostalon ikkunasta, koska pääsee taas ladulle.

Parempi tuuri (ja keli) ensi kerralla

Kuopion latukartta: Kuopion kuntoladut 2015 - 2016