keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Nuku yö ulkona



Vastaan ennen kuin ehditte kysyä, että ei. Rouva ei laittanut minua ulkoruokintaan vaan lähdin vapaaehtoisesti. Suomen Latu ry mainosti netissä "Nuku yö ulkona" tapahtumaa Tiilikkajärven kansallispuistossa ja pyysin poikaa mukaan telttailemaan. Elokuisena lauantaina pakkasimme rinkat ja suuntasimme kokan kohti Rautavaaraa.

Tiilikkajärven kansallispuisto sijaitsee Ylä-Savossa Rautavaaralla. Kartta: Luontoon.fi

Tarkemmin ajatellen vaimo kyllä ehdotti minulle tätä sanoen: toi on ihan sun juttu. Hän ei kuitenkaan itse ilmoittautunut mukaan. Onko tässä sittenkin joku viesti rivien välissä: nuku yösi ulkona...

Miksun kanssa reissussa, jälleen kerran
Tiilikkajärven eteläpuoli on tuttu parin vuoden takaa. Postasin reissusta tässä. Tällä kertaa suuntasimme Pohjoisniemelle ja tarkemmin ottaen Kosevaan, jossa on maastoleirintään sopivat fasiliteetit: puucee, liiteri ja tulipaikka.

Koseva

Puuceen säppinä oli veikeä puuhauki.

Kenttäkeittiö.

Kosevan telttakylä.

Paikalle saapui parikymmentä telttakuntaa lapsiperheitä ja vanhempaa porukkaa. Päivä oli rento. Paistoimme nuotion ääressä makkaraa, kävimme kävelemässä niemen kärjessä ja Miksu kävi uimassa.






Pohjoisniemen kärki. Etelässä oleva Kalmaniemi on vain parinsadan metrin päässä. Järvi on kuulemma niin matala, että yli pääsee kahlaamalla. Jäi kokeilematta.

Miksu testaa järviveden lämpöä.

Niemen kärkeen saapui kaksi kaverusta, jotka olivat liikkeellä kanooteilla. He kertoivat, että Tiilikkajärven etelärannalla Venäjänhiekalla majoittui samaan aikaan satakunta opiskelijaa telttoineen ja meno oli hieman railakkaampaa kuin meillä.
Tämä olisi ollut mielenkiintoinen nähtävyys. Täyssinän rauha solmittiin Ruotsin ja Venäjän välillä 18. toukokuuta 1595 Täyssinässä Venäjällä. Uusi valtakuntien välinen raja kulki halki Suomen ja merkittiin maastoon rajakivillä. Tämä rajakivi sijaitsee keskellä järveä.
Rajakivi on jossain tuolla. Olisi tarvittu venettä.
Yö oli säkkipimeä mutta kohtuullisen lämmin. Makuupussissa tarkeni hyvin. Tosin ohuella makuualustalla nukkuminen kostautui jälkikäteen ja lonkka kipuili kunnolla. Ensi kerralla pitää ottaa pehmustetta mukaan. Jenkkakahvat eivät yksistään riitä patjan korvikkeeksi.

Niemellä on useita upeita hiekkarantoja.
 

Aamunuotiolla pääpuheenaihe oli Siilinjärvelle osunut Eurojackpotin päävoitto: Viidenkymmenen hengen porukka voitti yhteensä huikeat 92 miljoonaa euroa! Porukkakuponki oli tehty paikallisessa K-Supermarketissa ja joku tiesi kertoa, että yhteensä seitsemän työntekijää irtisanoi itsensä voiton jälkeen. 1,8 miljoonaa on jo sellainen potti, että työnteko ei välttämättä enää maistu.

Meidän porukka tuumasi, että tällä leirillä ei taida olla yhtään miljonääriä. Vanhemmat miehet heittivät toisilleen savolaista herjaa:
- Vuan ootko sinä voittanut, kun noin hövelisti tarjoat muille kahvia?
- Näytäppä, onko sulla repussa kultainen kuksa!



Meikäläinenkin uskalsi aamu-uinnille. Vesi ei ollut niin kylmää kun pelkäsin.
Kävellessämme rinkka selässä vaivaiset kaksi kilometriä parkkipaikalta telttapaikalle huomasin, että kuntoni on päässyt pahasti rapistumaan. Siitä heräsi ajatus, että tarttis tehdä jotain. Nykyään PT:t ovat kuulemma suosittuja. Semmoinen henkilökohtainen apu, joka auttaa liikunnassa ja urheilusuorituksissa. Lämpenin aiheelle ja kyselin tutuilta kokemuksia, kunnes tajusin käsittäneeni asian "vähän" väärin. PT on lyhenne personal trainerista, ei personal trailerista.

Mutta kyllä personal trailer varmaan telttayön voittaisi.

Personal trailer (kuva: Pixabay)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti