tiistai 24. syyskuuta 2019

On ilmoja pidellyt

Sain kuulla, että ihmisen elimistöstä 18 % on hiiltä. Mitä? Tämä on kauheaa! Tähän täytyy tulla muutos, joten päätin kunnianhimoisesta tavoitteesta: vuoteen 2060 mennessä muutun hiilineutraaliksi, tai ehkä jo aikaisemminkin. Kun meikäläinen tuhkataan, ei jäljelle jää hiilen hiiltä.


Leikki sikseen. Ilmastonmuutos ei ole vitsi, sen kertovat tilastot. Jotain tarttis tehdä, tuumasi YK:n ilmastokokous. Päätökset ovat suunnittelua vaille valmiita. Vähän niin kuin hanke Kuopion jalkapallostadionista: ideoita on ilmassa, löytyisi vain tekijöitä.

Meikäläisen sukupolven on helppo ummistaa silmät tältä katastrofilta. Moniko meistä on enää hengissä vuonna 2050? Porskutellaan vaan entiseen tyyliin ja otetaan ilo irti elämästä. Sanotaan lapsille, että kaikki on hyvin. Aika tekee tehtävänsä. Asioilla on tapana järjestyä. Tyhjää puhetta.


16-vuotiaan Gretan puhe YK:n ilmastokokouksessa oli todellinen tukkapölly nykypäättäjille. Roolit ovat vaihtuneet ja nyt nuoret uskaltavat kyseenalaistaa ja kririsoida vanhempiensa tekoja. Tätä tarvitaan, koska me vanhemmat olemme jo enemmän tai vähemmän eletyn elämän sokaisemia ja mykistämiä. Miksi minkään pitäisi muutua? Näinhän on eletty aina


Koko väittely siitä, onko ilmastonmuutos todellinen, voidaan jo lopettaa. Jäätiköt sulavat ja se johtuu lämpenemisestä, piste. Jos väität muuta, mieti seuraavaa: löydät pakastimesta sulaneen jäätelön. Mitä ajattelet? Johtuuko jäätelön sulaminen mahdollisesti siitä, että pakastimen lämpötila on noussut? Ilmeisesti pakastin on rikki. Olisiko aika korjata se? Oliko tarpeeksi rautalangasta väännetty esimerkki häh!

Ilmastonmuutoksen kanssa ei kukaan voi olla puolueeton. Pitää siis päättää, tekeekö omalta osaltaan jotain vai ummistaako silmät ja jatkaa ruususen unta. Laskee sen varaan, että ehtii itse muuttua hiilineutraaliksi, ennen kuin maailma tuhoutuu.


Kuvat: Pixabay


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti