Miesflunssa

Olin joulun alla flunssassa ja laitoin faceen statuspäivityksen: Lämpöä 37 – 37,5, aivastuttaa ja yskittää. Parin minuutin viiveellä tuli ensimmäinen kaverikommentti: Miesflunssa! Kunpa terveyskeskuksestakin saisi diagnoosin yhtä nopeasti.

Päivitykseni perään muodostui kommenttiketju, jossa toivoteltiin pikaista paranemista. Mutta toisenlaisia kuin ne normi suruhymiöt ja ”pikaista paranemista <3” toivotukset. Miesflunssaparanemistoivotuksissa on aina nauru- tai silmäniskuhymiötä. Sairaushan ilmenee miehillä ja naisilla eri tavalla. Kun nainen tulee flunssaan, hän nappaa aamulla särkylääkecocktailin, vie lapset tarhaan/kouluun, matkustaa töihin puolitoistatuntia kolmella eri bussilla, tekee kahden ihmiset työt, hakee lapset tarhasta/koulusta, valmistaa kotona ruuan, pesee pyykit, auttaa lapsia läksyissä ja illan päätteeksi ottaa särkylääkkeen, jotta saa nukuttua. Kun taas mies sairastuessaan soittaa aamulla pomolle ja ilmoittaa ettei pääse töihin, pyytää vaimoa viemään lapset tarhaan/kouluun, makaa päivän sängyssä, nousee ylös vain käydäkseen vessassa, pyytää vaimoa töistä tullessaan tuomaan kurkkupastilleja, nessuja ja keltaista jaffaa ja toivoo illalla, että vaimo tarjoilee ruuan potilaalle sänkyyn.

Eihän se ihan noin mene, mutta ilkkukaa pois. Kyllä me keski-ikäiset miehet kestetään. Ja kun itsetunto on kohdillaan, me jopa pidämme pienestä naurusta ja pilkasta. Koska loppupeleissä me keski-ikäiset miehet tiedämme, että kyllä te naiset meistä tykkäätte. Huolimatta siitä, että kutsutte meitä lihaviksi, kaljuiksi, laiskoiksi tai muuten vain ”parasta ennen” –päivän ohittaneiksi. Auta armias, jos keski-ikäinen mies menisi sanomaan jotain tuollaista naiselle! Tuumaisi luokkakokouksessa sille koulun entiselle kaunottarelle: et taida enää pelata jalkapalloa? Oot sen verran pyöreämmässä kunnossa kuin kouluaikoina. Tai sanoisi juhlissa sukulaisnaiselle: sinulla se näyttää iän myötä hiukset harvenevan kuten äidilläsi. Katastrofi olisi valmis!

Joten miehet: Kestetään nuo kommentit miesten heikkouksista kuin mies, ihan vain että yhteiskuntarauha säilyisi. Koettakaa vältellä miesflunssaa. Se on pirullinen tauti.

Tosielämä jäljittelee fiktiota: Viinalta haissut inssi nukahti kesken ajokokeen

Eilen hätkähdin ja koin ankaran deja vun kun luin Iltalehdestä otsikon: Viinalta haissut inssi nukahti kesken ajokokeen. Kuulosti aivan meikäläisen novellille! Tarina oli kuitenkin tosi. Iltalehti kertoo näin:

”Asian toi julkisuuteen nainen, joka kirjoitti kokemuksestaan netin keskustelupalstalla. Nainen kertoi olleensa ajokokeessa perjantaina 15. tammikuuta. Naisen mukaan ajo oli sujunut hyvin, mutta palattuaan tarkastusasemalle hän oli joutunut herättämään alkoholilta haisevan tutkinnon vastaanottajan. Tämä oli hyväksynyt ajokokeen, vaikka ei uniltaan ollut koko ajosuoritetta havainnut.”

Hauskaa! Omasta inssiajostani on vierähtänyt yli kolmekymmentä vuotta. Ajokokeen suoritin Suonenjoella ja kaikki meni hyvin, mutta ajon aikana nuoren miehen mielikuvitus lähti lentoon ja kotona kirjoitin novellin nimeltä Inssiajo. Novellissa nuori mies nimeltä Eero menee suorittamaan ajokoetta ja huomaan heti alussa, että kaikki ei ole niin kuin pitäisi. Ote tarinasta:

”Eero kiinnitti turvavyön ja katsoi syrjäkarein miestä. Hienoinen viinan löyhähdys deodoranttipilven seasta paljasti kaiken. Eeroa hermostutti jo ilmankin, ja nyt kun inssi oli ilmiselvästi kankkusessa ja vihainen, Eero meni täysin kipsiin. Koettaen rauhoittaa käsiään hän starttasi ja vaihtoi ykkösen silmään..”

Tarina jatkuu:

”Eero laittoi vilkun päälle, vaikkei nähnytkään risteystä. Eikä sitä tullutkaan. Hän ajoi kilometrin vilkku päällä, ennen kuin luovutti masentuneena. Inssi pelleili hänen kustannuksellaan. Ohi ajavan henkilöauton takaikkunasta heristettiin vihaisesti nyrkkiä. Samalla inssi alkoi kuorsaamaan.

Eero ei oikein uskonut korviaan. Hän katsoi varovaisesti miestä, mutta aurinkolaseista heijastui vain Eeron hikiset kasvot. Inssi nukkui! Oli nukkunut jo pitkän aikaa ja sanonut suuntia unissaan.”

Koko novelli löytyy tästä: Inssiajo

Julkaisin novellin blogissani 11.12.2013 ja nyt todellisuus jäljittelee fiktiota. Nuorena tuli kirjoitettua enemmänkin novelleja ja muutama on päätynyt myös tänne. Toivon tosin hartaasti, ettei niiden osalta tapahdu samoin kuin Inssiajolle. Kaikkien fiktioiden ei tarvitse toteutua.

Oppia(ko) ikä(kö) kaikki(ko)

Huomenna on toiseksi viimeinen tentti. Toivottavasti. Jos kaikki menee kuten Strömsöössä, pitäisi ammattiin liittyvä tutkinto olla plakkarissa ensi kesäkuussa. Takana kolmen ja puolen vuoden urakka. Blogissani ole käsitellyt aihetta otsikoilla Miksi lukeminen on niin vastenmielistä, Olosuhteisiin nähden hyvä päivä ja Tentti tulee,olenko valmis.

Olen tässä miettinyt mistä voi johtua, että opiskelu näin vanhemmalla iällä on sitä tervan juontia. En tyydy vastaukseen, että olisin hitaampi ja huonompi oppimaan kuin nuorempana. Oma teoriani on, että korvien välissä oleva kovalevy alkaa olla kohtuullisen täynnä kohta puolen vuosisadan mittaisesta käytöstä ja asioiden tallentamisesta. Eikä sitä oikein formatoimalla saa tyhjennettyä. Kun formatointiin käyttää alkoholia on lopputuloksena se, että tyhjennetyt gigat (aivosolut) häviävät lopullisesti, eikä niitä voi käyttää uusien asioiden oppimiseen. Ei auta kuin järjestellä uudelleen kovalevyä ja koettaa saada uutta tietoa tumpattua jonnekin takaraivoon. Enemmän tai vähemmän huonolla menestyksellä.

Opiskelu on ollut todella rankkaa. Kolme tenttiä vuodessa, eli tentti joka neljän kuukauden välein. Valtavaa painetta ja stressiä. Suoritetun tentin jälkeen koittaa kolmen ja puolen kuukauden pitäis, pian ja kohta –jakso. Paria viikkoa ennen seuraavaa tenttiä iskee paniikki, nenä uppoaa kirjaan ja alkaa epätoivoinen uusien asioiden omaksuminen. Puolet ajasta menee surkutellessa, että ei tästä tule mitään. Vielä pari päivää ennen koitosta ajatukset ovat sekavat ja kirjojen teksti ja termit suloisesti sekaisin mielen sopukoissa. Jotenkin ihmeen kaupalla asiat kuitenkin järjestyvät ennen tenttiä ja pysyvät järjestyksessä, kunnes koe on ohi. Tämän jälkeen suurin osa opitusta siirtyy aivojen roskakori –osastolle ja tyhjenee sieltä bittiavaruuteen muutaman viikon kuluessa. Aivan kuin en olisi koskaan mitään opiskellutkaan.

Huomenna on totuuden hetki. Tällä hetkellä tekisin mitä vain mieluimmin. Ja teenkin. Huomaan kesken pänttäystuokion menneeni keittiöön tiskaamaan astioita tai takapihalle viemään roskia. Koko opiskelurupeamassa paras hetki on se, kun urakka on ohi. Kun tenttipaperit on palautettu, kynät laitettu penaaliin ja kirjat kirjahyllyyn. Voin vihdoinkin tehdä mitä vaan! Olen vapaa lukemaan uutta romaania, menemään ulos pitkälle lenkille, aloittamaan uuden harrastuksen, matkustamaan jonnekin ihan vain huvikseen. Maailma on minulle avoin! Ilman tenttiaikatauluja, pakollista opiskelua, kaiken syrjäyttävää lukemista ja onnistunutta suoritusta. JES!

Kun tulen huomenna kotiin syön hyvin, painun sohvalle, avaan telkkarin ja uppoudun tositv:n puuduttavaan maailmaan. Enkä tee mitään noista asioista, joista haaveilin ennen koetta. Näin kuluu seuraavat kolme ja puoli kuukautta. Aamuherätys, töihin, töiden jälkeen kauppaan, kotiin, ruokailu, sohva, tv, nukkumaan. Kunnes on kaksi viikkoa seuraavaan kokeeseen ja herään todellisuuteen pahantuulisena, väsyneenä ja valmistautumattomana. Ja alan taas opiskelemaan. 

Freezing cold Finnish winter

Kuopio 18.01.2016. I walked to work in the morning. The weather was fine. A little cold, but it didn’t matter. After all, this is Finnish winter. Freezing cold and a lots of snow. Wellcome!

7. am at morning. Going to work. By foot.

Boats on the KuopioBay. Covered in snow

Lake Kallavesi

You can see trough the ice under the bridge.

So no swimjumpers today

Boats are stuck in ice

 Sun rises at 9.17 am and sets at 15.23 pm. So we have 6 hours of sunshine. Kind of.

Restaurant boat on the harbour for cross-country skiers and skaters

Kuopio cathedral

Kassalle tarvitaan henkilökuntaa, kiitos

Vuosi sitten erään ulkomaisen ruokatavaraketjun myymälässä kuulimme ensimmäistä kertaa kuulutuksen: Kassalle tarvitaan henkilökuntaa, kiitos. Vitsailin vaimolle, että mitäs jos menen toimistoon ja kysyn että kelpaisinko minä. Kätevä tapa heittää ”rekrytointi-ilmoitus” kaupan jonossa odottaville ihmisille.

Mutta itse asiassa eihän tuo saattaisi olla hullumpikaan ajatus. Rakennustyömaan ohi kävellessä tulisi kuulutus: Rännikadun pohjavalussa tarvitaan betoniraudoittajaa, kiitos. Tai lapsia kouluun viedessä koulun pihamaalla kaikuisi kuulutus: Kuvaamataidon tunnille tarvitaan sijaisopettajaa, kiitos. Tavoittaisikohan viesti paremmin potentiaalisen työnhakijan?

Ehkä parasta olisi kuitenkin keskittää kuulutukset sinne, missä ihmiset käyvät. Eli kauppoihin, marketeille ja suuriin yleisötapahtumiin. Työttömänkin pitää syödä ja missä muualla sitä on paremmin aikaa odottaa ja kuunnella muiden turinoita kuin kassajonossa. Siispä työkkärin avoimet työpaikat –nauha pyörimään automarketeille ja kalastelemaan ammattilaisia kaupan käytäviltä. Tämä idea ei ole patentoitu. Eli saa käyttää, työkkäri.

David Bowie (1947 - 2016)

Bowie on kuollut, kauan eläköön Bowie.

On aina pysäyttävää huomata elämän rajallisuus ja se, ettei kukaan elä ikuisesti. Jopa suuret tähdet ovat vain kuolevaisia. David Bowie kuoli tänään kuudenkymmenenyhdeksän vuoden iässä.

En voi sanoa olevani fanaattinen Bowie-fani, mutta kyllä hänen musiikillaan on ollut vaikutusta myös minun elämään. Ensimmäinen kohtaaminen tapahtui 80-luvun alussa, kun musiikkivideot tekivät tuloaan. Bowien omituisesti popahtava Ashes to Ashes ja siihen tehty mystinen video olivat jotain uutta ja ihmeellistä. Ashes to Ashes on edelleen minulle Bowien tuotannosta SE biisi.

1983 Bowie uudistui ja räjäytti kaupallisen potin Let’s Dance –albumilla.  Musiikki oli tuoretta, melodista ja koukuttavaa. Vaikka nimibiisi ei meikäläiselle heti kolahtanutkaan, se hiipi salakavalasti alitajuntaan ja jäi sinne. Helpommat palat Modern Love ja China Girl upposivat heti. Vastikää aloittanut MTV (Music Television) pyöritti videoita tiuhaan tahtiin ja elokuva Cat People nosti Bowien leffaan tekemän tunnusbiisin hitiksi. Seuraavana vuonna julkaistu Tonight jatkoi siitä, mihin Let’s Dance jäi.

Bowien näyttelijäurasta meikäläiselle tärkeimmät ovat myös 80-luvun tuotanto. 1983 elokuvassa Verenjano Bowie näytteli iätöntä vampyyria aisaparinaan Catherine Deneuve. Rikkaat Manhattanin verenimijät etsivät parannuskeinoa Bowien hahmon nopealle ikääntymiselle. Bowie on kuin luotu oudon kalvakkaaksi, cooliksi vampyyriksi. Ehkä hän olikin sellainen. Kauhu oli kasariteineille in, joten myös allekirjoittanut kuului elokuvan kohdeyleisöön. 

Samana vuonna ilmestynyt sotadraama Merry Christmas, Mr. Lawrence on yksi kaikkien aikojen parhaita genressään. Toisen maailmansodan aikana Kaakkois-Aasiassa sijaitsevalle japanilaisten keskitysleirille ilmestyy brittisotilas, joka sekoittaa leirin rutiinit ja japanilaisen leirikomentajan pään. Labyrintissä (1986) Bowie näyttelee peikkokuningasta, joka rakastuu Sarah –nimiseen tyttöön (Jennifer Connelly). Lähinnä perheen pienemmille hankittu VHS-leffa oli koko kasarin kovassa katselussa. 

Vasta vanhemmiten olen tajunnut, miten suuri vaikutus Bowien tuotannolla on ollut länsimaiselle populaarikulttuurille. Alkuaikojen Space Oddity, Young Americans, Starman jne. ovat aikamme klassista musiikkia. Melkein jokainen tuntee kappaleet mutta ehkä harvempi nuori tulee ajatelleeksi, kuka on artisti. Samoin kuin et ajattele vanhoja mestareita kuullessasi sinfoniaklassikoita. Bowien musiikkia kuulee mitä erilaisimmissa yhteyksissä. Törmäsin tähän mm. kun kävin kotimaisen Club for Fiven konsertissa ja ihastelin heidän versiotaan Life on Mars? –kappaleesta. Tämähän on Bowieta! Loistavaa!

Kiitos taiteestasi ja Rest in peace David Robert Jones

Fättness päiväkirja: Vietnamilainen ravintola The Alley, Kuopio

Tänään silmälasin hankintareissulla kävimme ex-tempore syömässä The Alleyssa. Vietnamilainen ravintola sijaitsee kauppakeskus Apajassa Kuopiossa. Paikalla oli aikaisemmin Ravintola Tokyo, joka lopetti viime vuonna. Torin alla sijaitseva liikepaikka on aika haastava. Asiakkaiden pitää tietää mitä etsiä, että osaa paikalle.
 

The Alley

Tilat vaikuttivat pienemmälle kuin Tokyon aikaan mikä johtui varmaan siitä, että ravintolaa ei oltu jaettu pieniin looseihin kuten aikaisemmin. Ei siinä mitään, kyllä siellä syömään mahtui. Tarjoilija oli pesunkestävä vietnamilainen ja suomenkieli oli vähän hakusessa. Olisi pitänyt ottaa se lyhyt vietnam lukiossa. Ruokalista oli kuitenkin selkeä, joten tilaaminen onnistui kivuttomasti. Ruokajuomaksi tarjottiin jasminteetä, joka meikäläiselle maistui auttavasti mutta vaimolle ei ollenkaan. Veikkaan että suun aukaisemalla ruokajuomaksi olisi saanut myös vettä mutta jäi kokeilematta, koska olimme vieraskoreita. Ravintolassa ravintolan tavalla.

Oikeassa yläreunassa oleva soossi oli taivaallista

Vaimo tilasi noppapaistettua nautaa, riisiä ja vihanneksia. Minä otin nautaa, riisiä ja vihanneksia. Annokset olivat niin samanlaiset, että eron teki vain lihan koostumus. Minulla oli naudansuikaleita, vaimolla niitä noppia. Riisiä annoksessa oli sellainen keko, ettei nälkää jäänyt. Maut olivat mietoja ja ihan mukavia. Paras maku tuli pienessä kipossa tarjotusta soosista, jossa oli valkosipulia ja joitain… en saanut kiinni mutta oli kyllä pirun hyvää. Kruunasi koko annoksen. Ruoka + juomat kahdelle teki 22 euroa, eli edullisesti mahat täyteen. 

Alleysta suunnistimme kahvilaan ja vedimme vielä palanpainikkeeksi cappucinot + jäätelöt. Presson ikkunasta avautui näkymä Kuopion torille ja lämpömittari näytti – 12. Ihan leppoisa keli yli kahdenkymmenen asteen pakkasten jälkeen. Torilla tallustellessa todistimme vielä komean halo-ilmiön. Jo toisen halo viikon sisällä. Voiko noista ennustaa jotain? No ei tietenkään.

Uutisissa on kerrottu erilaisista muukalaisvastaisista katupartioista mm. Joensuussa. Katselin kaupunkia vähän sillä silmällä, joko villitys on rantautunut meillekin. Ei sattunut silmään. Ihan hyvä niin. Täällä riittää ulkomaalaisia ja ihmiset elävät sovussa, joten Kuopioon ei kaivat jengipartioita aiheuttamaan kaaosta ja pelkoa.

Kesäisiä muistoja keskellä talvea: Suonenjoen mansikkakarnevaalit

Vuosi 1983. Suonenjoen Mansikkakarnevaaleille oli tullut miljoonia (lue: kymmenisentuhatta) vieraita ja meno oli sen mukainen. Kaarihallilla esiintyivät sen ajan suosituimmat artistit ja maksulliselle karnevaalialueelle oli tungosta aamutunneille asti. Sitten tapahtui jotain odottamatonta: Yksi karnevaalivieras puukotettiin hengiltä ja toinen löytyi hukkuneena Kaatron lammesta. Kyseessä ei ollut sarjamurhaaja vaan tapausten yhteinen nimittäjä oli alkoholi. Seuraavan viikon Apulehti julkaisi monisivuisen selonteon tapahtumista otsikolla: Mädäntyneet Mansikkakarnevaalit. Kunnanisät säikähtivät, seuraavan kesän juhlat peruttiin ja vuodesta 1970 alkanut perinne katkesi.

Karnevaalit selvisivät säikähdyksellä ja tuon yhden välivuoden (1984) jälkeen juhlista muokattiin enemmän paikalliset kyläkinkerit. Viime kesänä oli Mansikkakarnevaalien 45-vuotis juhlakemut. Se oli pakko lähteä näkemään ja kokemaan. Muistan hyvin kun itse täytin 45. Mansikkakarnevaalit vaikuttivat yhtä vetreälle kuin minä tuossa iässä. Mutta annanhan olla, parin vuoden päästä karnevaalienkin selkä jäykistyy, niveliä alkaa kolottaa ja vatsa toimii miten sattuu. Kyllä minä tiedän.

Remu

Lauantain esiintyjäkaarti oli yllättävän nimekäs. Aluksi mansikkatytöt saattelivat lavalle Remun, joka esitti All Stars bändinsä kanssa Hurriganesin ikivihreitä. Sitten mansikkatytöksi kruunattiin Kia Huttunen Espoosta ja tämän kunniaksi taivas alkoi itkeä sadoin pisaroin niin, että Dingo piti kuunnella olutteltan suojissa. Illan päätteeksi Pete Parkkonen laittoi naiset kirkumaan ja meidät miehet kiristelemään kateellisena hampaita. No ei nyt tosissaan. Hyvin se veti.

Pete Parkkonen

Mansikkakarnevaaleilla törmäsin tuttuun, joka kertoi pitävänsä kovasti blogistani. Myös muutama muu ystävä on kiitellyt ja kehunut. Olen todella hämmentynyt. Hämmennykseni johtuu siitä, etten aina muista, että näitä lukevat oikeat ihmiset. Kirjoittamiseen liittyy muutama trauma 1900-luvulta. Ala-asteella minulla oli luokanvalvojana vanha neiti, jolla oli tapana lukea parhaat ainekirjoitukset ääneen koko luokalle. Jos opettaja piti aineesta oikein paljon, hän kutsui oppilaan luokan eteen ja halasi iloisen tiukasta. Alle murrosikäiselle pojalle tämä oli ehkä pahinta, mitä koulussa joutui kokemaan. Pari kertaa hän mankeloi minutkin onnistuneen esseen kunniaksi.

Dingo

Lukiossa äidinkielen opettaja odotti minulta ylioppilaskirjoituksista ällää. Kun sitten kirjoitin äidinkielestä ämmän, hän tuli luokseni ja sanoi, että ”tottahan sinä tulet syksyllä korottamaan arvosanaasi”. Totta kai, totesin ääneen mutta sielussani kiljuin: ”Olen just päättänyt kolmen vuoden opiskelurupeaman, josta pari viimeistä kuukautta on ollut helvetillistä lukemista kirjoituksia varten. Päässäni on valkolakki, ohi on. Tulenko korottamaan arvosanojani? MITÄPÄ LUULET!” Kaikki kunnia jo edesmenneelle äikänmaikalle. Ilman häntä en olisi kirjoittanut ämmääkään.

Mutta ei siinä mitään. Onhan se mukavaa jos onnistuu kirjoittamaan joskus jotain, mikä koskettaa jotakuta jossain jollain lailla. Kiitos siis sukulaisille, ystäville, tutuille ja tuntemattomille tsempeistä ja kommenteista. Ja jos olette kiittäneet ja kehuneet pelkästä säälistä niin ei se mitään, älkää kertoko sitä mulle. Näin on ihan hyvä.

Neumann

Vuoden 2015 luetuimmat by Weired

Hyvää Uutta Vuotta! Ajattelin paketoida viime vuoden blogini osalta, eli listaan vuoden 2015 kymmenen luetuinta postausta lyhyen esittelyn kera:

1. Ennustuksia vuodelle 2015

Vuoden alussa kokosin nettimaailman ennustukset uudelle vuodelle ja laitoin yhden oman ennustuksen sekaan. Se, että ennustukset eivät toteutuneet, ei liene yllätys kenellekään.

2. Maalaiset maailmalla: Riika. Latvia. 1. matkapäivä

 Toukokuussa kävimme Riikassa ja tein reissun kolmesta päivästä jutun. Vuoden toiseksi luetuin.

3. Fättness päiväkirja: Panza! Meksikolainen ravintola Kuopio 

 Tämän postauksen suosio pääsi yllättämään. Panza! julkaisi sen omalla facebook -sivullaan ja nopeasti ravintola-arvostelu keräsi satoja lukijoita.

4. Sattuipa kerran keikkamatkalla Helsingissä (Kamelot live in Circus 3.10.2015) 

 Kamelot -keikkamatka Helsinkiin syyskuussa oli vuoden neljänneksi suosituin.

5. Sara Kuopion Henry's Pubissa 11.12.2015

 Tämä postaus keräsi lukijoita, kun Sara-bändi julkaisi sen omalla facebook -sivullaan.

6. Fättness päiväkirja: Trattoria Sorrento, Kuopio 

 Sorrento sai vuoden kuopiolainen yritys -palkinnon ja on kerännyt mainetta ja kunniaa. Yksi allekirjoittaneen suosikkiravintoloista.

7. Juice Leskinen 29.7.2004 Keskustorin juhlateltta, Tampere 

 Juicen Tampereen keikasta julkaisiin live-cd, joka nosti tunteet pintaan. Sattumoisin olin paikalla ja tuo jäi meikäläiselle Juicen viimeiseksi keikaksi.

8. Nigerialaiskirje 

 Umpikiero savolainen lähettää savolaiskirjeen Nigeriaan ja pyytää puhdasta rahaa. Mitäs sitten tapahtuikaan?

9. Avoin kirje puolustusvoimille 

Alkuvuodesta myös minä sain kirjeen puolustusvoimilta. Kirje kirvoitti kirjoittamaan vastauksen. Kieli poskella tottakai.

10. U2 

Minun ja U2:n rakkaustarina vuodesta 1983 tähän päivään.