Innotonta pohdintaa

Mies kun tulee tiettyyn ikään, niin ei häntä innosta enää mikään. Jotenkin tällaiselta tuntuu, vaikka kevät tulee kohisten ja päivät pitenevät. Onhan näitä keväitä ollut ennenkin, ei kiinnosta. Asioista tulee väsynyt ”nähty-tehty” fiilis.  Siksi olen salaa kateellinen meidän koiralle.

Tarkennuksena tähän alkuun, että koira ei ole varsinaisesti meidän eikä minun, vaan vaimon. Kun puoliso astui elämääni seitsemän vuotta sitten, mukana tuli kolme lasta ja koira. Eli tästä voi päätellä että lemmikillä on jo ikää. Itse asiassa ihmisen iässä laskettuna Tessu (nimi muutettu) täyttää tänä vuonna seitsemänkymmentäseitsemän vuotta. Mutta silti tämä veteraani jaksaa innostua ensilumesta, puistossa käynnistä, hajuista ja mauista. Varsinkin näin keväällä kun lumi sulaa pois ja paljastaa tuoksuvan mullan. Siinä mennään kuono kiinni tantereessa hitaasti ja hartaasti. Ihailtavaa.

Olisi pirun hienoa saada itsekin kiksejä elämän pienistä iloista: tanssia riemusta lumihiutaleiden seassa, ulvoa ohiajavalle hälytysajoneuvolle ja rähistä postinjakajalle. Miten rikasta elämä olisikaan, jos kaikki pienet asiat tuntuisivat jotenkin… hienolta, suurelta. Joltain, mitä odottaa innolla joka ikinen aamu.

Olisinpa kuin koira. Sitä minä olen tässä pohtinut väsyneenä muutaman päivän. Tosin koirilla on muutama asia, joita en kadehdi. Puistoon ulostaminen olisi muuten huoletonta ja vapauttavaa, mutta en välttämättä halua kontata nenä kiinni naapurin paskassa ja tutkia, mitä se Artturi on edellisenä iltana syönyt. Miksi koirat muuten tekevät niin? Koiralla on äärettömän tarkka hajuaisti ja hajumuisti. Minkä helvetin takia sen pitää työntää tarkka kuononsa kiinni paskaan? Eikö tuon hajun saisi selville vähän kauempaakin. Ihmettelen vaan.

Ehkä tuo koiranelämä ei ihan sopisi meidän sosiaalisiin normistoihin. Coctailkutsuilla ei esimerkiksi ole suotavaa haistella uuden tuttavuuden persettä. Turpaanhan siinä saa välittömästi. Eikä vaimo varmaan katsoisi hyvällä, jos joka kevät ryntäisin narttujen perään ja yrittäisin päästä kanssaan intiimimpään kanssakäymiseen. Puoliso antaisi varmasti kaksi vaihtoehtoa: joko erotaan tai menen leikattavaksi. Koska en halua kumpaakaan, jätän tämän koirapohdinnan tähän. Innostuinpahan ainakin kirjoittamaan.  

Fättness päiväkirja: Grillsson Steakhouse & Bar, Haapaniemenkatu 22 Kuopio

Nyt on tullut käytyä pari kertaa Grillssonissa, joten lienee paikallaan pieni arvio tästä ravintolasta. Mainittakoon taas, että Fättness –matkailija ei syö ilmaisia lounaita, joten risut ja ruusut tulevat vilpittömästi ilman lahjontaa tai korruptiota. 

Grillsson Steakhouse & Bar sijaitsee Hotelli Atlaksessa aivan Kuopion torin vieressä, eli melekein mualimannavassa. Kävele Atlaksen ovesta sisään ja läpi rakennuksen, kunnes tulet ravintolan puolelle. Paikkana hillitty ja miellyttävän rauhallinen. Juuri sellainen, jonne voi tulla syömään kiireettömästi isommallakin porukalla. Ja niinhän me tehtiin.

Hotelli Atlas on Carlsonin talossa, torin vieressä. Grillsson on Hotelli Atlaksessa

Kun nimessä lukee Steakhouse tietää, mitä tuleman pitää. Ruokalistalla on pääasiassa pihvejä ja hampurilaisia. Voit joko valita kokoa-se-itse periaatteella lihan + perunat + kastikkeen + lisukkeet tai tilata valmiita annoksia. Kokemusta on kertynyt kahden ruokalajin verran. Toinen vei kielen mennessään, toinen oli ihan hyvä.

Ensimmäisellä kerralla tilasin Rydbergin pihvin Grillsonin tapaan. Annoksessa oli Black Angus –härän sisä- ja ulkofilepaloja, grilliperunoita, bearnaisekastiketta ja lämmintä Coleslaw –salaatti. Taivaallisen hyvää! Tosin mikäpä ei olisi bearnaiskastikkeessa. Satsi on sopivan kokoinen, eli aikamies voi syödä sen kanssa myös alkuruuan ja jälkiruuan. Hintaa 23 €.

Toisella kerralla söin Black Angus ulkofileepihvin. Pihvi on muhkea 250 grammainen, joten onneksi jätin alkuruuan väliin. Mukaan kuuluu ranskanperunat ja valkosipulivoita. Ei pärjännyt Rydbergin pihville. Pihvissä oli paksu rasvakerros kyljessä, mutta se kai kuuluu ulkofileen luonteeseen. Meikäläiselle se oli pieni miinus. Jotain keventävää tästä puuttui. Paksu pihvi, ranskalaiset ja maustevoi on aika raskas yhdistelmä. Hintaa annoksella 28,80 €.

Black Angus ulkofilepihvi

Huom: En paljon perusta jälkiruuista, mutta ravintolassa ne pitää aina testata. Mustikka- Pannacotta oli todella hyvää ja sitä olisi voinut syödä enemmänkin. Creme Brule trio oli erikoinen: kolme pientä Creme Brule annosta, joissa yhdessä oli valkosuklaata, toisessa mustikkaa ja kolmannessa basilikaa. Basilika oli erikoinen mutta maistui kaikille, valkosuklaa makeudessaan tökkäsi muutamalla. Kaiken kaikkiaan Bruleeta oli riittävästi.

Creme Brule Trio ja vaahtokarkkeja

Tarjoilu on mukavaa mutta aika verkkaista, joten mene Grillssoniin ajan kanssa. Ihan hyvä, ruuhkaton ja kiireetön pihvipaikka.

Prince (1958 - 2016)

Nyt tuntuu vähän siltä, että näitä putoilee kuin kärpäsiä. Motörheadin Lemmy lähti joulukuussa, David Bowie tammikuussa ja nyt oli vuorossa Prince. Ei kahta kolmannetta ja sitä rataa.

Meikäläiselle Prince kolahti Purple Rainin aikaan. Levy ja elokuva ovat 80-luvun parhaimmistoa ja varsinkin albumin nimikappale Purple Rain sekä hitti When Doves Cry jäivät elämään. Sign o’ the Times oli loistava ja vuoden 1988 Lovesexy täynnä koukuttavia biisejä. Diamonds and Pearlsin (1991) jälkeen putosin Princen kelkasta enkä palannut enää takaisin. Ehkä tästä syystä vuoden 2011 Princen Suomen keikka meni meikäläiseltä sivu suun. Harmi näin jälkikäteen ajateltuna.

90-luvulla Prince riitautui tosissaan Warner levy-yhtiön kanssa ja muutti nimensä symboliksi. Artisti ei halunnut, että levy-yhtiö käytti hänen syntymänimeään yleisön rahastukseen. Erikoinen mielenosoitus, jota kesti aina 2000-luvun alkuun asti.

Vuonna 2001 Prince liittyi Jehovan todistajiin mikä vaikuttaa kummalliselle kun ottaa huomioon, että hän kapinoi, kyseenalaisti ja kulki omia teitä muusikon urallaan. Jonkinlainen ikäkriisi? Tiedä häntä. Ehkä kokemus omasta kuolevaisuudesta saa itse kunkin pohtimaan hengellisiä asioita ja tekemään ratkaisuja sen mukaan. Vuonna 2001 julkaistu Rainbow Children –levy sai ylistäviä arvosteluja mutta samalla osalle faneista uskonnollinen sanoma tökki pahasti. Kun Prince vielä 1991 lauloi biisissä Get Off mm:

She said you told her a fantasy that got her all wet, wet
Something about a little box with a mirror and a tongue inside
What she told me then got me so hot I knew that we could slide.

Oli Rainbow Childrenissä ”hieman” erilainen viesti:

With the accurate understanding of God and His law
They went about the work of building
A new nation
The rainbow children

Prince kuului samaan mystisten idolien kategoriaan kuin David Bowie. Hän piti kiinni yksityisyydestään ja taisteli levy-yhtiötä vastaan säilyttääkseen taiteellisen vapauden. Kun kaveri myy maailmanlaajuisesti yli 150 miljoonaa levyä, voittaa urallaan seitsemän Grammya, Golden Globen ja Oscarin, on kyseessä todella poikkeuksellinen muusikko.

                                                   Rest in Peace Prince

Suomen korkein koski bongattu: Maaningan Korkeakoski

Tuli bongattua Suomen korkein vapaana virtaava koski, Korkeakoski Maaningalla. Kuopiosta matkaa tuli n. 60 kilometriä ja paikka on helppo löytää. Sinisen tien varressa on kyltit ja koski sijaitsee vain kilometrin päässä päätieltä. Aurinko paistoi ja paikalla oli toistakymmentä autoa ja paljon ihmisiä.

Korkeakoski on komeimmillaan näin keväällä kun lumi alkaa sulaa. Koskelle on rakennettu näköalapaikkoja ja katettuja polkuja. Kosken yläjuoksulla olevalta näköalapaikalta on huikea maisema alas rotkoon. Koski putoaa melkein pystysuoraan 36 metrin matkan. Savolaiset ovat tunnetusti liioittelijoita, joten pitkään kosken korkeudeksi ilmoitettiin kymmenen metriä enemmän.

Rotkoon johtaa portaat, jotka olivat lumen ja jään peitossa. Eli kävelykengillä alas ei ollut mitään asiaan. Kompuroin alas muutaman muun kanssa ja pääsin rotkon pohjalle, jossa oli vielä paksu lumipeitto ja viileämpää kuin ylhäällä. Otin kuvia ja pidin pienen evästauon. Voileipä maistui luonnonhelmassa hyvälle mutta termarimuki oli auennut ja kahvit kaatuneet suojapussiin, joten se siitä kahvista. Parkkipaikalla sijaitseva kesäkahvila oli kiinni, joten siitäkään ei ollut apua.

Korkeakosken luonnonsuojelualue perustettiin vuonna 1947. Alueen voi kiertää Kanjonin kierros –luontopolulla jonka pituus on n. 3,5 km. Kanjonissa oli niin paljon lunta, että näin huhtikuussa kierros ei tuntunut mielekkäälle. Pitää tulla kesällä uudestaan.

Saatanalliset säkeet: Rockin väärinpäin äänitettyjä piiloviestejä

Kauan sitten 1900-luvulla, kun digiajasta ei ollut vielä hajuakaan, kuunneltiin LP-levyjä. LP-levyt ovat litteitä vinyylikiekkoja, joihin musiikki tallennettiin mekaanisesti (selvennys nuoremmille lukijoille). Väitetään, että LP-levyt tulevat kestämään pidempään kuin nykyajan bittiavaruuteen talletettu musiikki. Uskon tähän lujasti.

1970-luvulla hardrock ja heavy-musiikki herätti uskonnollisissa piireissä intohimoja. Hevi oli saatanasta ja jokainen sen kuuntelija saatananpalvoja. Todisteeksi tästä uskovaiset soittivat bändien levyjä takaperin ja väittivät löytäneensä piiloviestejä, joissa käskettiin seuraamaan suurta sarvipäätä ja pyhittämään elämä hänelle. Osa näistä viesteistä oli yhteensattumaa ja huuhaata, mutta osa myös tarkoituksellista härnäämistä. Rokkarit todellakin piilottivat takaperin äänitettyjä lauseita kappaleiden lomaan, useimmiten kieli poskessa faneja varten ja ärsyttääkseen moraalinvartijoita. 

Tässä muutamia tunnetuimpia takaperin soitettuja "piiloviestejä" Youtubesta. Mukana mm. The Beatles, Led Zeppelin ja Soundgarden:

Juice Leskinen teki aiheesta pilaa kappaleessa Hevidiggarin vuorisaarna. Piiloviestin lausuu tuottaja Mika Sundqvist:

Ja aiheelle uskollisena Ari Koivunen teki coverissaan myös piiloviestistä oman version:

Olavi Uusivirta

Nyt kun kuljet ympärilläni, sä et tiedä mitään. Ala vetää. Musta tulee kuningas niin kuin eilenkin. On niin helppoo olla onnellinen sunnuntailapsi. Kuollut kaupunki, betonikaupunki, aina siellä olet elossa. Minä olen hullu, raivo härkä, toinen Lucifer. Tiedän miten tulta tehdään. Synnyin tappamaan ne toiset, me ei kuolla koskaan.

Auttakaa! Ei mitään koskaan ollutkaan. Rakkausrunoja irrallaan, tyhjiä sanoja. Kauneus sekoittaa mun pään, en tiedä mitä menetän jos jään. Viimeinen kesä, ollaanko tämä kesä näin? Tanssit vaikka et osaa, sininen kukka kultaa hiuksissa. Sokea perhonen, paperisiivet, sinä elät yksin.   

Herää, kaunokaiseni! Glorian koti, sininen huvimaja, nukketalo palaa. Vien sut täältä pois. Kaiken jälkeen olet kaunis, rakkautta ilmassa. Jään, huomenna hän tulee. Tahdonko kuitenkin sut takaisin?  

(tähän tekstiin on käytetty vain Olavi Uusivirran biisien nimiä. Kuvat: Olavi Uusivirta live @ Kuopion Henry's Pub 13.3.2016) 

Andalusialainen kanakeitto

Minun nuoruudessa ruuanlaitto ei ollut niin seksikästä kuin nykyään. Kaikenlaiset Masterchef –ohjelmat ovat saaneet aikaan, että joka jätkä haluaa olla oman keittiönsä Gordon Ramsey. Tai ainakin Jamie Oliver. 70-luvulla telkkarista tuli Patakakkonen, jossa kaksi äijää (Veijo Vanamo ja Jaakko Kolmonen) väsäsi reaaliajassa talkkunapuuroa. Ei olisi voinut vähemmän kiinnostaa.

Jokainen joutuu aloittamaan alusta, tai minun tapauksessani pohjalta. Kun olin yksin kotona ja vaimo makasi sairaalassa odottamassa esikoisen syntymää, meinasin kuolla nälkään. Onnistuin jopa polttamaan maksalaatikon paistinpannussa pohjaan. Mutta siitä sitä sitten opittiin, yrityksen ja erehtymisen kautta. Jälkiruokien valmistusta ole välttänyt sen jälkeen, kun tein elämäni ensimmäiset ja viimeiset mokkapalat. Ei se ollut minun syy, että resepti oli niin epäselvä. Mistä hemmetistä minun olisi pitänyt tietää, että ohjeessa lukeva ”kaksi teelusikkaa kahvia” tarkoittaa keitettyä kahvia, ei kahvinporoja. Tuli aika ravinnoksi kelpaamatonta herkkua.

Olin siis surkea kokki 1900-luvulla, mutta 2000-luvulla ryhdistäydyin. Otin ruuanlaiton vakavasti ja noudatin reseptejä pilkulleen. Ja onnistumisia alkoi tulla. Onnistumiset ruokkivat vatsaa ja itsetuntoa ja ruuanlaitto muuttui pakkopullasta mukavaksi harrastukseksi. Jopa siinä määrin, että työttömäksi jäätyäni päätin vaihtaa alaa ja hain kouluun restonomi linjalle. Koulusta tuli kyllä –kirje ,mutta koska samaan aikaan sain myös vakituisen työpaikan, ala jäi vaihtamatta. Harmittaa hieman näin jälkikäteen ajateltuna.

Tänään totesi, että ruuanlaittotaitoni on ruostunut. Tiedän syyn: oma laiskuus ja vaimon tekemät ruuat. Miksi tehdä ruokaa, kun valmis ateria odottaa pöydässä. Oli pakko ryhdistäytyä. Niinpä selasin erään suuren kotimaisen ruokaketjun asiakaslehteä ja silmääni pisti ohje Andalusialaisesta kanakeitosta. Otsikossa luki näin:

Aineksia uudeksi lemppariksi? Espanjalainen keitto on vielä parempaa seuraavana päivänä – jos sitä vain on jäljellä.

Innostuin reseptistä totaalisesti. Hitto, jos tuo on noin hyvää, pitää tehdä kerralla tupla-annos! Niinpä kuorin kattilaan kuusi porkkanaa, neljä punasipulia ja kahdeksan perunaa. Kun lisäsin sekaan 900 grammaa ruskistettuja kanasuikaleita, kaksi pakettia pekonia ja 300 grammaa parsakaalia kävi mielessä, että tästä taitaakin tulla aika iso satsi. Tarkemmin luettuani huomasin, että ohjeen annoskoko oli kuudelle hengelle. Nyt meillä on siis kahdentoista hengen satsi Andalusialaista kanakeittoa, jota ei taida syödä kukaan muu kuin minä. Ei tarvitse tällä viikolla miettiä mitä syö lounaalla, päivällisellä ja illallisella. Töissä ja vapaa-aikana. Aamusta iltaan. Nam?

Kolme litraa Andalusialaista kanakeittoa. Bon apetit.