maanantai 24. joulukuuta 2018

Hei tonttu-ukko!


Kuva: Pixabay

Olen nähnyt tonttu-ukon. Ja tämä ei ole vitsi. Tästä on tosin jo aikaa, mutta näköhavainto oli aito. Se tapahtui 70-luvulla Iisvedellä. Ennen joulua äiti käski minua ja velipoikaa olemaan kiltisti. ”Tontut kulkevat ikkunan alla ja kertovat joulupukille kaiken, mitä näkevät”. Uskottavahan se oli, kun äiti kerran niin sanoi. Viimeisetkin epäilykset hävisivät, kun näin tontun omin silmin. 

Asuimme Iisvedelle omakotitaloalueella, missä naapuritalo oli vain muutaman kymmenen metrin päässä. Ilta oli pimeä, ulkona lunta ja pakkasta. Satuin katsomaan ikkunasta ulos, kun huomasin naapuritontilla liikehdintää. Menin katsomaan lähempää ja siinä se oli: ihka oikea tonttu-ukko! Tumma hahmo kulki naapurin seinänviertä ja kurkisti vaivihkaa ikkunasta sisään. En erottanut tontusta muuta kuin tumman silhuetin. Näky oli niin lumoava, etten tajunnut kertoa siitä muille kun vasta aamulla. Äiti vaikutti hieman huvittuneelta mutta myönteli, että kyllä niitä tonttuja liikkuu. Jostain syystä minulle jäi tunne, ettei äiti oikein uskonut minua. Mutta minä uskoin, koska näin tontun omin silmin. 

Tarkemmin ajateltuna en itsekään ole niin varma, mitä näin. Aikaa on kulunut jo vuosikymmeniä, mutta muisto on vahva. Oliko öinen kulkija tonttu-ukko jää ikuiseksi arvoitukseksi. Voi olla, että joku talonväestä kulki ulkona ja kurkki sisälle ikkunoista. Tai saattoihan se olla vain normistalkkeri. 

Olen julkaissut  joulun aikaan tarinoita, jotka laitan tähän paremmuusjärjestykseen. Suosituimmat/luetuimmat joulupostaukseni top 10, olkaa hyvä (linkki otsikossa): 

  1. Tiedän, mitä sait lahjaksi viime jouluna
    Ylivoimaisesti luetuin tositarina naapuristamme, joka heittäytyi lihallisiin iloihin joulunpyhien aikana.
  2. Outoa ruokaa, parempaa musiikkia
    Neljä vuotta sitten kävimme joulun alla syömässä ja Saara Aallon konsertissa. Otsikko paljastaa kupletin juonen.
  3. Weired joulukalenteri 4. luukku: Vaarallinen joulu
    70-luvun jouluaatto meinasi jäädä meikäläisen viimeiseksi.
  4. I’m dreaming of a white Christmas
    Kuopion joulutunnelmia vuodelta 2014.
  5. Kreikankilpikonnan reinkarnaatio
    Syvällistä pohdintaa elämän tarkoituksesta ja sielunvaelluksesta, noin niinkuin kilpikonnan näkövinkkelistä.
  6. Weired joulukalenteri 2. luukku: Katkera joulumuisto
    Tämä lapsuuden joulu on jäänyt katkerana mieleen. Mutta älä huoli isä, olen antanut jo sinulle anteeksi.
  7. Jäätävää
    Jos jotain sanontaa inhoan sydänjuuria myöten niin se on jäätävää!
  8. Weired joulukalenteri 1. luukku
    Pari vuotta sitten julkaisin blogissa joulukalenterin, eli 24 uutta postausta ennen joulua. Urakka alkoi tarinalla joulupukista, helikopterista, meidän koirasta ja lapamadoista.
  9. Weired joulukalenteri 20. luukku: Härskiäjoulua!
    Saisko olla piparia? Siitä se vasta hässäkkä syntyi!
  10. Jouluvieras
    Blogin ensimmäisenä jouluna julkaisin joulunovellin, joka löytyi pöytälaatikostani.

HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti