sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Ystävyydenpuisto Suonenjoella: muisto DDR:stä



Elettiin vuotta 1982. Mauno Koivisto oli juuri valittu Suomen Presidentiksi, Kuopion kaupunki täytti 200 vuotta, Kojon esittämä Nuku Pommiin jäi Euroviisuissa viimeiseksi eikä saanut pistettäkään, Puolassa kenraali Jaruzelskin sotilasjuntta otti yhteen Lech Walesan Solidaarisuus-järjestön kanssa, Espanja liittyi Natoon, Israel hyökkäsi Libanoniin, Argentiina ja Iso-Britannia sotivat Falklandinsaarista, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välinen kylmäsota oli kuumimmillaan.

Pienessä pohjoissavolaisessa kaupungissa (Kyllä, Suonenjoki on ollut kaupunki vuodesta 1977 saakka) juhlittiin ystävyyden juhlaa. Tämän ystävyyden huipennukseksi kaupunki perusti Ystävyydenpuiston ja paljasti siihen liittyvän muistolaatan, joka kiinnitettiin puistoon tuotuun kiveen. Vietettiin DDR:n nuorison viikkoa.


Olin itse yläasteella ja muistan, miten kesken koulupäivän meidän piti kävellä ohjatusti puistoon ja osallistua juhlallisuuksiin. DDR:stä oli tullut delegaatio ja rockbändi. Suonenjoen kaupungin kaikki silmäätekevät olivat tietenkin paikalla. Muistolaatta paljastettiin, pidettiin puheita ja lopuksi bändi soitti rokkia itäsaksalaisittain.   

Muistin tuon laatan näin kolmenkymmenenkahden vuoden jälkeen ja kävin puistossa. Paikka on aika huomaamaton. Se sijaitsee Rautalammintien varrella, lähellä Suonenjoen keskustaa. Laatta oli edelleen paikallaan, DDR ei. Muisto oli aika hassu näin monen vuoden jälkeen. 


Kun mietitään jälkikäteen, miten Suomessa pystyttiin järjestämään DDR:ää ihannoivia juhlia pitää muistaa, että tieto on valtaa. Esimerkiksi tuona elokuisena päivänä 1982 yksikään meistä lapsista ei tiennyt, mitä juhlinnan taakse kätkeytyi. Päättäjillä oli tiedossa DDR:n totalitaarinen järjestelmä ja sen vaikutukset omiin kansalaisiin, mutta virallinen Suomi vaikeni. Itä-Saksan urheilujärjestelmää ihailtiin ja ihmeteltiin. Maa voitti roppakaupalla mitaleja kisoissa kuin kisoissa. Vasta DDR:n luhistumisen jälkeen tuli julki myös urheilujärjestelmässä käytetty valtionterrori, doping ja huijaaminen, joka polki urheilijat jalkoihinsa ja teki heistä pr-koneita järjestämän tarpeisiin.

DDR valvoi kansalaisiaan ja käytti heitä ilmiantajina toisiaan vastaan. Toisinajattelijat viruivat vankiloissa. Berliiniä erotti muuri ja Itä-Saksasta lännen puolelle loikkausta yrittäneet ammuttiin surutta, jos saatiin kiinni. Kaikki tämä oli kuitenkin piilossa rautaesiripun takana vuonna 1982, kun juhlimme Itä-Saksan nuorison viikkoa Suonenjoella. Turhapa tässä on jälkiviisastella. Erikoinen tilaisuus, joka katkaisi mukavasti koulupäivän. Siinä kaikki mitä muistan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti