Dementikon päiväkirja

Torstai

Rakas päiväkirja, tänään oli hieno päivä. Lähdin ulos ja huomasin, että torilla on jokin tapahtuma. Semmoinen niin kuin internationaali fuudmarket tai jotain. Voi sitä ruuan määrää! Sinähän tiedät päiväkirja, että minä en ruokalautaselle sylkäise. Siellä oli jos vaikka minkä maan lippuja ja taisi osa olla semmoisia, ettei ne minkään maan olleetkaan. Vai onko joku joskus kuullut jostain simpapvesta? En minäkään.

Siinä aikani taivasteltua huomasin että kas, vatsa kurnii. Nälkähän se siellä ilmoitti tulostaan ja suolet säesti perässä. Ei auttanut kun lähteä etsimään apetta. Ja olihan sitä. Oli thaimaalaista, kreikkalaista, italialaista, hollantilaista, kiinalaista… mitä näitä nyt onkaan. Mutta minulla teki eniten mieli saksalaista. Onneksi sitäkin löytyi.

Kyselin reippaalta saksalaismyyjältä, että mitäpä teillä on tarjolla. Sanoi että braatvurstia. Kysyi siihen, että onko se niin kuin meetvurstia? Kuulemma melkein, mutta ei sinne päinkään. Päätin hypätä pää edellä syvään päähän ja kokeilla Franzin herkkua, braatvurstia ja sämpylää. Herran jestas että oli hyvää! Ja se hapankaali, jumalallista! En kyllä ole koskaan ymmärtänyt tuota nimeä hapankaali. Niin hyvälle tuulelle sen kaalin syömisestä tulee, että hapan on kaukana. 

Lähtiessä kysäisin vielä Franzilta, että kuinka kauan he myyvät herkkujaan torilla. Kansainväliset ruokamarkkinat kestävät kuulemma torstaista sunnuntaihin, joten vielä kolme päivää. Kiittelin danke söön ja lupasin palata huomenna takaisin. Oli se meetvursti vain niin hyvää.

Perjantai

Rakas päiväkirja, tänään oli uusi päivä. Lähdin ulos ja huomasin, että torilla on jokin tapahtuma. Taisi olla joku inter fuutmarket tai jotain. Ja että oliko ruokaa? Kysy vain kuinka paljon! Sinähän tiedät päiväkirjaseni, että meikäpoika syö jokaisen nelijalkaisen, joka vastaan tulee. Tai ensin tapan, fileroin, marinoin, grillaan ja sitten syön, mutta joka tapauksessa. Nälkä minulla oli perjantainakin, vaikka muistan hämärästi syöneeni eilen. Tai saattaa olla, että muistan väärin.

Torilla kulkiessani maha muistutti että oli lounasaika. Onneksi apu oli lähellä. Oli saksalaista, kreikkalaista, italialaista, hollantilaista, simpapvelaista… mitä se sitten lieneekään. Mutta minulla teki eniten mieli thaimaalaista. Onneksi sellainenkin löytyi.

Paikallinen myyjä hymyili kyllä kauniisti ja nyökytteli kovasti, mutta ei hän kyllä suomea ymmärtänyt. Kevätrullia tarjosi, mutta enhän minä niitä. Nythän oli jo syksy. Olivat varmaan menneet jo vanhaksi. Sen sijaan otin nuudeleita, jotain kasviskeittoa ja katkarapuja. No herran jestas! Oli niin hyvää, että kyyneleet tulivat silmään. En tosin tiedän, johtuiko tämä minun tunteellisuudesta vai siitä helvetin tulisesta liemestä, ehkä molemmista. 

Kevätrullia syksyllä?

Kun olin poistumassa tiedustelin vielä Juulta tai Jaalta tai Haalta tai mikä hän nyt sitten oli, että kuinka kauan he myyvät helvetin tulista ruokaansa torilla. Kansainväliset ruokamarkkinat kestävät kuulemma sunnuntaihin asti eli vielä pari päivää. Kiittelin daa daa ja lupasin palata huomenna, kunhan vatsani ensin rauhoittuisi. Sitten kiiruhdin kotiin minkä kintuista kerkesin ja istui loppuillan vessassa. Olo kuin tulennielijällä, tosin liekit tulivat väärästä päästä.

Lauantai

Rakas päiväkirja, kirjoitanko minä täällä useinkin? Uusi päivä, uudet kujeet. Torilla vastaan tuli jokin ihmeellinen juttu ja luulin ensin että sirkus Sariola. Ei se ollut vaan joku interior fluumarket, joten pitelin kättä kasvojen edessä, etten saanut flunssaa. Mutta pojat sitä ruuan määrää! Herran jestas, kyllä kelpasi. Mistä ihmeestä nämä kaikki kojut olivat tulleet?

Harhailin kojujen välissä kun vatsa murahti ja muistutti, että oli ruoka-aika. Olin keskellä ruokakojumerta joten nou hätä sanoisi ruotsalainen. Ruokaa löytyi thaimaalaista, saksalaista, ranskalaista, simpapvelaista, kiinalaista… Mutta minä halusin italialaista ja onneksi sitäkin löytyi.

Juttelin Bruunon kanssa ja kyselin, mitä hän suosittelisi. Pizza kuulosti tutulle mutta pasta oli jo aika eksoottista. Kyselin sitten, että olisiko hänellä mitään makaroonipohjaista. Onneksi sellainenkin ruoka löytyi ja hän teki sen kuulemma varta vasten minua varten, käyttäen pohjana jotain bologneesea ja pastaa. Hyvää oli. Kiitin Tinoa vuolaasti ja samalla tiedustelin, kuinka kauan he vielä myisivät makaroonia torilla. Kansainväliset ruokamarkkinat kestävät kuulemma sunnuntaihin, joten lupasin palata seuraavana päivänä.

Sunnuntai

Rakas päiväkirja, tänään oli erikoinen päivä. Menin torille ja huomasin, että paikalle oli raahattu kymmeniä myyntikojuja täynnä mitä eksoottisimpia ruokia. Upeaa! Tällaisia markkinoita saisi olla useamminkin. Vaikka jotenkin koko tapahtuma tuntui etäisesti tutulta, sellainen deja juu –fiilis. Semmoinen että tuntuu, että tämä tapahtuma tulee uusiutumaan taas huomenna. Ehkä muistelin edellisen vuoden markkinoita.

Nälkähän siinä tuli ennen kuin ehdin kissaa sanoa. Etsin sopivaa vaihtoehtoa. Oli kiinalaista, saksalaista, italialaista, thaimaalaista, simpappelaista… Päädyin sitten kreikkalaiseen vaihtoehtoon. Ilmeisen hyvä, pääteltynä kojun edessä olevasta jonosta. Tosin aikani jonotettua huomasin, ettei jono mennytkään myyntitiskille vaan sen vieressä olevaan vessaan. Sopi minulle, edellisestä vessakäynnistä oli ehtinyt kulua jo tunti. Kun tulin tarpeiltani, meni syömään.

Gyros?

Kreikkalainen tarjosi minulle kebabia, joka ei kuitenkaan ollut kebabia vaan jotain gyros-lihaa. Gyros? Siitähän meille keskustelu syntyi. Kun sain annoksen eteeni, sanoin kaverille että kyllä tämä on ilmiselvästi kebabia. Se on Gyros, myyjä väitti kivenkovaa. Mikä ihmeen gyros? Eihän karjalanpiirakkakaan muuta nimeään, jos se tehdään jossain muualla. Kreikassa tehty karjalanpiirakka on edelleen karjalanpiirakka, eikä mikään gyrospiirakka. Myyjä vaihtoi omaan äidinkieleensä ja jatkoi keskusteluamme kreikaksi, joten väittely tyrehtyi siihen. Otin annoksen ja söin sen hyvillä mielin. Oli pirun hyvää kebabia.

Huomisesta en vielä tiedä, mitä teen. Maanantai ja uusi viikko alkaa. Mietin tässä vain, että mitäs sitten syötäisiin?