Verjnuarmu ja Kuhtumattomat vieraat

Koin tänään muutaman asian ensimmäistä kertaa eläessäni. En ole koskaan ennen ollut levynjulkistamistilaisuudessa. En ole koskaan ennen ollut Verjnuarmu -näyttelyssä. Enkä ole koskaan ennen ollut hevikeikalla Kuopion Museossa. On tässä sulattelemista.

Kuopion museo on sopivan goottimainen Verjnuarmu -näyttelylle

Kaikki sai alkunsa siitä, kun Verjnuarmu –näyttelyn suunnittelija ja taitelija Timo Kokko pyysi bändin faneilta valokuvia näyttelyä varten. Meillä sattui olemaan yksi erittäin onnistunut otos, jossa vaimo poseeraa solisti Puijon Perkeleen kainalossa Kuopiorockin keikan jälkeen. Vaimo laittoi kuvan sähköpostiin ja sai nopeasti vastauksen, että kuva on loistava. Kiitokseksi tästä hänen sähköpostiin ilmestyi Vip-kutsu bändin levynjulkkari/näyttelyn avajaisiin Kuopion Museoon. Päivämäärä oli 29.10.2015. 

Verjnuarmu on vuonna 2002 perustettu, savon murteella laulava metalliyhtye. Ja kun sanon murteella, tarkoitan murretta isolla M:llä. Bändi on julkaissut viisi albumia joiden nimet kertovat aihealueesta kaiken olennaisen: Muanpiällinen helevetti (2006), Ruatokansan uamunkoetto (2008), Lohduton (2010), Pimmeyvven Ruhtina (2012) ja 1808 (2015). Verjnuarmussa soittavat Puijon Perkele - pahhuuvven sanansuattaja (laulu ja kosketinsoittimet), Tervapiru -  kuuven kielen surmansoennut (kitara), Woema – syvvyyksien jylinä (bassokitara) ja Musta Savo – tuomijopäevän tahinhakkuu ja kuolonkorina (rummut ja murinalaulu). Laulujen sanoituksissa vilisee taistelut, sotilaat, tuonelat ja Verjnuarmun oma savolainen mytologia.

Sisäänkäynti näyttelyyn, welcome to hell

Kello 18 seurasimme muita kutsuvieraita Museon neljänteen kerrokseen ”Verjnuarmu – Kuhtumattomat vieraat” näyttelyyn. Aulassa saimme käteen mukilliset Iso-Kallan panimon lanseeraamaa Verjnuarmu -olutta. Olut on hyvin esikuvansa oloinen: tumma ja täyteläinen portteri. Näyttelyn laajuus pääsi yllättämään. Koko neljäs kerros on varattu Kuhtumattomille vieraille. Puolet näyttelystä esitteli bändin historiaa. Tilan perällä on esiintymislava ja taiteilijan huone, jossa on Kokon bändistä tekemiä kuvatöitä. Näyttelyn toinen puolisko esitteli uuden ”1808” –levyn teeman, eli vuonna 1808 Savon alueella riehuneet Suomen sodan taistelut. Viimeisessä huoneessa on iso screeni, jossa pyörii taltio bändin vuoden 2012 Kuopiorockin keikasta.

Puijon Perkele

Viimein lavalle astelivat Puijon Perkele, Tervapiru ja Woema. Bändi kiitteli yleisöä ja sponsoreja ja esitti sitten neljä kappaletta puoliakustisesti. Kappaleiden joukossa kuultiin mm. klassikko Laalavat jouset ja uudelta levyltä Verenseisaattaja. Olen toki tykännyt bändistä aikaisemminkin mutta tämä keikka riisuttuine soundeineen pääsi yllättämään. Verjnuarmun kappaleet ovat todella melodisia ja jotenkin kalevalamaisen kauniita. Maailman ensimmäinen savometallibändi nostaa kapean genrensä riman todella korkealle.

Näyttely on aiheen mukaisesti synkkä mutta samalla runsas ja mielenkiintoinen. Sanalla sanoen ainutlaatuinen. Kuhtumattomat vieraat on nähtävissä Kuopion museossa 3.9.2015 saakka. Voin suositella myös musiikista pitämättömille. Jos käyt museossa, piipahda samalla synkässä neloskerroksessa katsomassa erilaista kuvataidetta ja Suomen sodan rekvisiittaa.

Woema, Kuopiorock 2014

Puijon Perkele, Kuopiorock 2014

 Verjvirta

Laalavat jouset

Makkarasyöjän painajainen

Toissapäivänä vetäisin ruokapöydässä kabanossin väärään kurkkuun kun luin päivän järkyttävimmän uutisen: Makkara ja pekoni aiheuttavat syöpää. Ryntäsin välittömästi vessaan, työnsin sormet kurkkuun ja oksensin makkarakeitot pönttöön. Siinä posliinin äärellä kakostellessa purskahdin hysteeriseen itkuun.

Nyt olen varannut itselleni ajan verikokeeseen, ruokatorven tähystykseen, varjoainekuvaukseen ja käynnin luonnonmukaisella kansanparantajalla. Vaimo kehtasi epäillä, että saatoin ehkä hieman ylireagoida uutiseen. Ylireagoida? Meikäläinen on elämän aikana ahtanut napaan sellaiset määrät makkaraa, pekonia, hiillosta ja kabanossia että on pieni ihme, että edes olen hengissä. Voin tunnustaa olevani makkaransyöjien Keith Richards ja pekoniruokien Andy McCoy: keho tupaten täynnä terveydelle vaarallisia lisäaineita.

Kun alkushokki laantui, tilalle tuli ärtymys ja viha. Mitä helvetin hyötyä oli lopettaa tupakointi kymmenen vuotta sitten? Miksi olen käynyt lenkillä, pelannut sulkapalloa ja ylipäätään urheillut mitään? Mitä hyötyä tästä kaikesta on ollut? Kaikki hyvä aikeet ovat pois pyyhittyjä, koska en pysynyt erossa makkarasta. Lihanhimo altisti minut ennenaikaisen kuoleman vaaraan. Ei siinä mitkään vihannekset tai hedelmät auta, kun pekoni pakkautuu pernaan ja makkara muurautuu munuaisiin. Voin ihan yhtä hyvin ryhtyä polttamaan sikareita ja käyttämään nuuskaa. Pistän elämän ranttaliksi. Lyön hanskat tiskiin ja annan mennä kun on alamäki taas. Makkarasta sinä olet tullut, makkaraksi pitää sinun jälleen tuleman.

Tänään ärtymys vaihtui epäilykseen ja pieneen toivon pilkahdukseen. Kaikkien nälkäisten ystävä Timo Jutila ilmoitti, ettei voi uskoa makkaran syöpävaaraan. Timosta tuli hetkessä guruni ja vapaustaistelijani. Hänen kaikkivoipa lauseensa: ”Tuntuu oudolta, että makkaransyönti voisi aiheuttaa syöpää”, porautui syvälle sieluuni. Olenkin tässä koko iltapäivän tehnyt valkoisista lakanoista isoja banderolleja joissa lukee: TUNTUU OUDOLTA. Nyt odottelen, että vaimo tulee töistä kotiin. Pyydän häntä kaveriksi ja lähdemme yhdessä Kuopion torille heiluttelemaan iskulauselakanoita. Suunnittelin myös molemmille kaulaan ripustettavat styroksiset kylmälaukut, jotka pakkaan täyteen uunissa paistettuja hiillosmakkaroita. Jaamme näitä jokaiselle vastaantulijalle ja toivotamme TUNTUU OUDOLTA sukulaismakkaransyöjille. Tämä ei jää tähän. Tuntuu vain niin oudolta.

Viisari värähti tunnin taaksepäin

Viime yönä tuli elettyä tunti kahteen kertaan. Talviaikaan siirtyminen ei aiheuttanut deja vu –fiilistä. Kesäaika on ollut käytössä Suomessa vuodesta 1981. Energiaa tällä tuskin säästetään, sillä kesällä yöt ovat joka tapauksessa valoisia. Lähinnä kesäajalla yritetään pysyä muun EU:n mukana. Ensimmäisen kerran kesäaikaa kokeiltiin meillä toisen maailmansodan aikana vuonna 1942. Kokeilu oli kertaluonteinen ja kesti neljä vuosikymmentä, ennen kuin käytäntö vakiintui. 

Maailma jaettuna aikavyöhykkeisiin

Maapallo on jaettu 24:n aikavyöhykkeeseen. Ennen aikavyöhykkeitä maailmalla elettiin paikallisaikaan. Esim. Suomessa oli käytössä Helsingin paikallisaika. Paikallisajan määritti vuorokausirytmi: kun aurinko oli lakipisteessään, oli paikallisesti klo 12. Aikavyöhykkeisiin päädyttiin, kun rautatiet yleistyivät. Koska paikkakuntien eri paikallisajat tekivät aikataulujen suunnittelusta ylivoimaisen vaikeaa, päätettiin vuonna 1884 Washingtonissa pidetyssä konferenssissa 24 aikavyöhykkeen käyttöönotosta. Käytäntö levisi maailmalla hitaasti ja esim. Suomessa siirryttiin noudattamaan Itä-Euroopan vyöhykeaikaa vasta vappuyönä 1921. Koska Helsingin paikallisaika oli vyöhykeaikaa 20 minuuttia jäljessä, kelloja siirrettiin vappuyönä eteenpäin.

Aikavyöhykkeisiin ja kesäaikaan liittyy paljon poikkeuksia. Kiinassa on käytössä vain yksi aika, vaikka maan koon ja pituuspiirien mukaan Kiinaan mahtuisi viisi aikavyöhykettä. Yhdysvalloissa osavaltiot saavat itse päättää kesäajan käytöstä. Venäjällä luovuttiin pari vuotta sitten kokonaan kesäaikakäytännöstä. Pohjois-Korea (lue: Kin Jong-Un), joka elää jonkinlaisessa rinnakkaistodellisuudessa muuhun maailmaan nähden, päätti perustaa oman aikavyöhykkeen. 15. elokuuta maassa siirrettiin kelloja puoli tuntia taaksepäin. Vuonna 1912 Japani miehitti korean ja siirsi niemimaan Japanin aikaan. Pohjois-Korea ilmoitti, että vanha vääryys on nyt korjattu: ”Kieroutuneet japanilaiset imperialistit syyllistyivät niinkin anteeksiantamattomiin rikoksiin kuin jopa oman aikavyöhykkeen riistämiseen Korealta”.

Henkilökohtaisesti kellon siirtäminen tunti taaksepäin tuntuu oikein hyvälle. Jää enemmän aikaa viikonloppuna. Ehdotankin, että muutamme hieman kesäaikakäytäntöä: Ei siirretä enää kelloja eteenpäin, vaan tunti taaksepäin sekä keväällä että syksyllä.On paljon mukavampi nukkua tunti pidempään...

Lähde: Tieteen Kuvalehti

Vänäri, Kuopio

Kun käyt Kuopiossa, käy Väinölänniemellä. Matkaa torilta tulee vain pari kilometriä. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.

Kalakukkoa ostamassa

Turisti pyöri Kuopion torilla eksyneen näköisenä. Mualiman navaksi ristitty paikka oli iso ja outo. Mutta ei hätää. Paikalle pyrähti neljä keltaliivistä kaupunkiopasta. Tai kaapuntiopasta, niin kuin savossa päin sanotaan.

-         Voimmeko auttaa?

-         Mielellään. Mistähän täältä saisi ostettua oikein hyvän kalakukon? Turisti tiedusteli.

-         Se on heleppo homma. Hanna Partaselta.

-         Jaa, kukas hän on?

-         Kukako? Opasporukka räjähti nauramaan. Turistin tietämättömyys tuntui heistä hervottomalta.

-         Hanna Partasen kalakukot ovat Kuopion parhaita. Niitä saa tuolta kalakukkoleipomosta.

-         Aha. Missähän se sijaitsee?

-         Meette Tulliportinkatua ylös teatteria kohti ja siinähän se kadun vasemmalla puolella.

-         Mutta elä mee Minna Canthin kadulle, kiirehti toinen opas neuvomaan.

-         Kuinka niin?

-         Siellä on LeluPartanen. Se on eri kauppa kun Hanna Partanen. Siellä myydään leluja, ei kalakukkoja.

-         Vaan saattaa sieltä saada semmoisia kumikukkoja, niin kuin leluja, toinen opas tuumasi perään.

-         En siis mene Minna Canthin kadulle. Onko tästä pitkäkin matka sinne Hanna Partaselle?

-         Eipä tuota ole kuin kotvanen, jos reippaasti kävelet. Mutta elä sekota sitä Irene Partaseen. Irene Partanenkin tekee kalakukkoja.

-         Jaa että Irene Partanen?

-         Joo. Hanna Partanenhan on jo kuollut, mutta Irene elää vielä. Partasen Hanna leipoo silti edelleen hyviä kukkoja.

-         Hämmentävää, turisti mumisi jo hieman pyörällä päästään.

-         Minkälaista kukkoa meinasit ostaa? Oppaat jatkoivat utelua.

-         Onko niitä monenlaisia?

-         On! Kalakukkoja on muikkukukkoa, ahvenkukkoa ja lohikukkoa. Sitten on myös lanttukukkoa.

-         Herran jestas! Mikä on paras? Mitä te suosittelette?

-         Savossa kun ollaan niin muikkukukko totta kai.

-         Ei kun ahvenkukko. Se on ehdottomasti parasta, toinen opas puhui toisen päälle.

-         Ja jälkiruoaksi sitten mustikkakukko, kolmas jatkoi.

-         Mustikkakukko? Mikä se on?

-         Se on parasta mitä voit housut jalassa syödä! Murotaikinan sisään on leivottu mustikkasydän. Siihen kermavaahtoa tai vaniljakastiketta ja avot! Voit toki syödä myös puolukkakukon, joka on vastaava puolukkasydämellä.

-         Et kai vaan ymmärtänyt mitä me neuvottiin? Ootko jo pyörällä päästä?

-         No todellakin. Niin paljon vaihtoehtoja!

-         Hyvä. Kun savolainen puhuu niin vastuu siirtyy sinulle. Mutta älä huoli. Hae Hanna Partaselta ahvenkukko ja kauppahallista mustikkakukko niin homma skulaa kuin femma.

-         Onko tuo savon slangia?

-         Ei kun stadin. Minä ole lähtöisin stadista, toisin kuin nämä kolme muuta alkuasukasopasta.

-         Ootko aatellut jo ruokajuomapuolta? Toinen opas jatkoi tenttaamista.

-         En todellakaan. Mikä olisi hyvää kalakukon kanssa? Onko se valkoviini, niin kuin kalaruuan kanssa yleensä.

-         No ei! Piimää tai maitoa. Ja jos juomassa pitää olla rosentteja niin sitten olutta. Osta kuule marketista muutama tölkki Laitilan Kukkoa, niin siinähän sulla on oikea Kukkosuora!

Puijontorni

Kun asut liian lähellä, tulet sokeaksi oman kotiseudun kauneudelle. Näin piti todeta, kun kävimme pitkästä aikaa Puijontornissa. Tulee käytyä aivan liian harvoin.

Puijontorni on vuonna 1963 rakennettu Pohjoismaiden ensimmäinen pyörivällä ravintolalla varustettu näköalatorni. On sitä jotain tehty täälläkin ensin, vaikka savolaiset muuten melkoisia jahkailijoita ovatkin. Korkeutta tornilla on 75 metriä ja ynnättynä Puijon mäellä korkeutta Kallaveden pinnasta tulee hulppeat 224 metriä. Hyvällä ilmalla tornista näkee kymmenien kilometrien päähän.

Puijon hyppyrimäet. Talvella näissä maisemissa hypätään Puijon kisat.

Ensimmäinen 16 metrinen, puinen Puijontorni valmistui jo vuonna 1856. Seuraavaksi vuorossa oli 24 metrinen tiilitorni, joka purettiin nykyisen tornin tieltä. Vanhoissa kuvissa Puijontornin esi-isät näyttävät siistiltä. Olisivat voineet säästää, mutta jättivät säästämättä. 

Hotelli Puijon Maja

Niin lähellä kuin Kuopion kuuluisin nähtävyys torilta sijaitseekin, on sinne kuitenkin aimo kiipeäminen ilman moottoriajoneuvoa. Eikä sellaista tornille kulje. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäävät oma auto tai taksi. Olisiko tämä mahdollisesti yksi syy, miksi turistit eivät löydä tornille? Yksi bussivuoro torilta Puijolle kesän sesonkiaikaan saattaisi korjata tilanteen. 

Tornin alakerrassa on matkamuistomyymälä

Retrojulisteita näköalatornin seinällä

Käykää ihmeessä, jos satutte olemaan seutuvilla. Kovakuntoisimmat voivat pyöräillä, juosta tai kävellä rinteen ylös. Hiki irtoaa takuuvarmasti. Muille suosittelen jonkinlaista moottoroitua kulkuneuvoa, ettei henki lopu kesken. Tai vaihtoehtoisesti voit hypätä torilta nro 2 bussiin, ajaa Puijon kisamonttuun ja kiivetä sieltä rautaportaat ylös tornille. Hyvällä kelillä ja ilman aikataulua portaiden kiipeäminen käy kuntoilusta eikä ole niin rankka kuin Puijon toiselta puolelta nouseva asfalttitie.

 

Olen eräässä tarinassa varoitellut Puijosta. Älä ota sitä vakavasti.

Sattuipa kerran keikkamatkalla Helsingissä (Kamelot live in Circus 3.10.2015)

Miten käy, kun matka ei mene suunnitelmien mukaan? Kun eteen tulee yllättäviä tilanteita ja vastoinkäymisiä? Minäpä kerron. Viikon takainen keikkareissu on vielä tuoreena muistissa.

Lähdimme jälleen kerran vaimon kanssa Helsinkiin keikkamatkalle. Vuorossa oli melodista heviä soittava jenkkibändi Kamelot. Edellisen kerran bongasimme pumpun pari vuotta sitten Tampereen Pakkahuoneella. Tällä kertaa vuorossa oli Helsinki ja Kampin Circus.

Onnibussi kuljetti meidät halvalla (meno-paluu Kuopio-Helsinki-Kuopio kahdelta 39 €) Kampin bussiasemalle. Kun tulimme ulos kauppakeskuksesta, näimme Kampin Narinkkatorilla erikoisen näyn: aukiolle oli ajettu parkkiin kymmenkunta poliisin mustaamaijaa. Autojen vieressä patsasteli suuri joukko poliiseja täydessä sotisovassa. Jokin tapahtuma? Poliisipäivät? Näin me viattomat savolaiset päättelimme ja menimme räpsimään kuvia sinivuokoista.

Paikalla oli myös median väkeä ja sivulauseessa saimme kuulla, että puolen tunnin päästä oli alkamassa mielenilmaisu pakolaisten puolesta ja vastaan. Eli tilanteen karuus alkoi paljastua. Poliisit olivat mellakkavarustuksessa, koska tiedossa oli mahdollinen mellakka. Torille oli tuotu rekka, jonka lavalle viriteltiin pa-kamoja ja julisteista, joissa lievästi sanottuna kehotettiin pakolaisia painumaan takaisin kotiinsa. Neljä ratsupoliisia sulki Kampin kappelin puoleisen kulkuväylän turvallisuussyistä. Me päätimme mennä hotelliin turvallisuussyistä.

Hotellin ikkunasta saimme todistaa, miten mellakkapoliisit tekivät ihmisketjun kahden ryhmittymän välille ja estivät näin verbaalisen kamppailun muuttumisen fyysisemmäksi. Hurjannäköistä touhua. Tapahtuma kesti pari tuntia ja sitten kuin yhteisestä merkistä porukka hajaantui ja poliisit poistuvat paikalta. Näin toimii järjestäytynyt, suomalainen mielenosoittaja. Polttopullot ja kivenheittäjät loistivat poissaolollaan.

Paperi-gps ei oikein toiminut

Temppeliaukion kirkko

Päivä oli aurinkoinen. Meidän oli tarkoitus käydä bongaamassa Temppeliaukion kirkko. Kirkko on louhittu kallioon, valmistunut vuonna 1969 ja kävijämäärällä mitattuna Suomen suosituin arkkitehtuurinähtävyys. Vaan kuinkas kävi? Kuljimme ensin toista kilometriä harhaan meikäläisen ”paperi-gps:n” vuoksi ja kun viimein löysimme perille, oli kirkossa menossa häät. Hääväki tuli ulos kirkosta ja ryhmittyi oven eteen yhteiskuvaan. Oli hauska seurata sivusta, miten paikalle tulleet ulkomaalaiset turistit sekoittuivat hääseurueeseen ja ottivat kuvia minkä kerkesivät. Kirkkoon meillä ei ollut asiaa. Ovella ollut virkailija kertoi suomeksi ja englanniksi, että paikka oli varattu yksityistilaisuuksia (häitä) varten. Jäi siis näkemättä.

Kirkossa oli häät. Tältä näyttää Temppeliaukion kirkko ulkopuolelta. Kuulemma komea sisäpuolelta. Palataan asiaan

Mellakoita ja bongaamaton kirkko. Eiköhän tuossa ollut tarpeeksi yhdelle päivälle. Ei ollut. Keikalle oli tulossa myös entinen työkaverini Pete. Kolme tuntia ennen tapahtumaa sain Peteltä seuraavanlaisen tekstiviestin:

”Jää Kamelot väliin. Löin kirveellä ranteeseen ja leikkaussaliin matka vie. Mut kaikki pelaa.”

Jälkikäteen selvisi, että kaveri oli telonut itsensä puutöissä ja joutui pikaisesti leikkaukseen. Kipsi käteen, kuusiviikkoa saikkua ja Kamelotin keikka ohi siinä sivussa. Että semmoista. 

Täällä syötiin lounas, Kampin Colorado Bar & Grill

Chicken Clemenceau, Grillattua kananrintaa, bearnaiskastiketta , herkkusieniä, kasviksia ja perunoita. Ruoka oli hyvää mutta odotus kesti kolme varttia ja juomien tilaaminen välillä oli mahdotonta. Hyvä ruoka pehmensi hitaan tarjoilun herättämää ärtymystä

Itse keikka oli loistava. Bändi aloitti uudemmalla materiaalilla soittamalla vastailmestyneeltä Haven –levyltä kappaleen Veil of Elysium. Keikan keskivaiheella laulaja Karevik omisti Here’s to the fall vastikään kuolleelle isoisälleen. Foreverin aikana bändi laulatti yleisöä oikein urakalla ja encorena

kuultiin Revolution ja Sacrimony. Hyvällä mielellä palasimme hotellille. Tosin emme palanneet suoraan lähtöruutuun vaan teimme vielä koukkauksen mäkkärin kautta. Mäkkärissä oli paikalla  myös vartija. Ei meillä Kuopiossa tarvita vartijoita pikaruokapaikkoihin. Kovin oli savolainen näkemästään ja kokemastaan ihmeissään.