sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Viisari värähti tunnin taaksepäin



Viime yönä tuli elettyä tunti kahteen kertaan. Talviaikaan siirtyminen ei aiheuttanut deja vu –fiilistä. Kesäaika on ollut käytössä Suomessa vuodesta 1981. Energiaa tällä tuskin säästetään, sillä kesällä yöt ovat joka tapauksessa valoisia. Lähinnä kesäajalla yritetään pysyä muun EU:n mukana. Ensimmäisen kerran kesäaikaa kokeiltiin meillä toisen maailmansodan aikana vuonna 1942. Kokeilu oli kertaluonteinen ja kesti neljä vuosikymmentä, ennen kuin käytäntö vakiintui. 

Maailma jaettuna aikavyöhykkeisiin


Maapallo on jaettu 24:n aikavyöhykkeeseen. Ennen aikavyöhykkeitä maailmalla elettiin paikallisaikaan. Esim. Suomessa oli käytössä Helsingin paikallisaika. Paikallisajan määritti vuorokausirytmi: kun aurinko oli lakipisteessään, oli paikallisesti klo 12. Aikavyöhykkeisiin päädyttiin, kun rautatiet yleistyivät. Koska paikkakuntien eri paikallisajat tekivät aikataulujen suunnittelusta ylivoimaisen vaikeaa, päätettiin vuonna 1884 Washingtonissa pidetyssä konferenssissa 24 aikavyöhykkeen käyttöönotosta. Käytäntö levisi maailmalla hitaasti ja esim. Suomessa siirryttiin noudattamaan Itä-Euroopan vyöhykeaikaa vasta vappuyönä 1921. Koska Helsingin paikallisaika oli vyöhykeaikaa 20 minuuttia jäljessä, kelloja siirrettiin vappuyönä eteenpäin.

Aikavyöhykkeisiin ja kesäaikaan liittyy paljon poikkeuksia. Kiinassa on käytössä vain yksi aika, vaikka maan koon ja pituuspiirien mukaan Kiinaan mahtuisi viisi aikavyöhykettä. Yhdysvalloissa osavaltiot saavat itse päättää kesäajan käytöstä. Venäjällä luovuttiin pari vuotta sitten kokonaan kesäaikakäytännöstä. Pohjois-Korea (lue: Kin Jong-Un), joka elää jonkinlaisessa rinnakkaistodellisuudessa muuhun maailmaan nähden, päätti perustaa oman aikavyöhykkeen. 15. elokuuta maassa siirrettiin kelloja puoli tuntia taaksepäin. Vuonna 1912 Japani miehitti korean ja siirsi niemimaan Japanin aikaan. Pohjois-Korea ilmoitti, että vanha vääryys on nyt korjattu: ”Kieroutuneet japanilaiset imperialistit syyllistyivät niinkin anteeksiantamattomiin rikoksiin kuin jopa oman aikavyöhykkeen riistämiseen Korealta”.

Henkilökohtaisesti kellon siirtäminen tunti taaksepäin tuntuu oikein hyvälle. Jää enemmän aikaa viikonloppuna. Ehdotankin, että muutamme hieman kesäaikakäytäntöä: Ei siirretä enää kelloja eteenpäin, vaan tunti taaksepäin sekä keväällä että syksyllä.On paljon mukavampi nukkua tunti pidempään...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti