Suomi täytti 98 vuotta. Ihmiselle tuo on kunnioitettava ikä ja koiraniässä tehdään jo maailmanennätys, mutta valtiona Suomi on vielä nuori. Muun maailman silmissä ehkä yllättävänkin hyvin menestynyt, koulutettu, kohtuullisen varakas ja luotettava nuorukainen. Isovanhempamme taistelivat sodassa, jonka seurauksena saamme puhua omaa kieltä, päättää omasta elämästämme, liikkua ja matkustaa vapaasti. Siitä tulen olemaan ikuisesti kiitollinen. Naristaan, että elämme holhousvaltiossa. Ehkä pientä holhousta tarvitaan, etteivät suomalaiset juo itseään sukupuuttoon talven pimeinä kuukausina.
Mitä tästä eteenpäin? Olisiko aika ryhtyä miettimään? Itsenäisyys on selviö jo monelle kansakunnalle, mutta se ei ole tuonut autuutta globaalissa mittakaavassa. Voinko jo sanoa ääneen, että tämä ei mennyt ihan niin kuin Strömsöössä? Ilmasto muuttuu, sodat riehuvat, ihmiset pakenevat ja ahdinko lisääntyy. Eikä asioille taida voida mitään. Pelkään pahoin, että sain elää itsenäisyytemme parhaat, jo taakse jääneet vuosikymmenet. Ajan, jolloin suomalaisilla oli töitä, maa vaurastui, lapset saivat käydä kyläkoulua, kivijalkamyymälät kukoistivat eikä maaseudulla tarvinnut lukita ovia öisin. Ulkomaalainen vieras toivotettiin tervetulleeksi, vietiin saunaan ja sitten järveen.
Lapsenlapsille tämä maailma tulee olemaan toisenlainen paikka. Itsenäisyydestä ei ole paljon lohtua, jos planeetta ympärillä romahtaa. Tuota ajatellessa tulee surullinen olo. Ei tämän näin pitänyt mennä. Ei sinne päinkään.
Minulla on ehdotus. Eräänlainen visio siitä, miten maailma pelastetaan. Tiedän, että en ole näkemässä sen toteutumista, mutta kirjoittakaa tämä ylös ja ojentakaa ohjeet seuraavalle sukupolvelle. Veikkaan, että noin sadan vuoden päästä suunnitelmani on toteutettavissa.
Lähtökohtana on teknologian kehittäminen tasolle, jossa ihmisen luomat koneet alkavat ylläpitämään elämää. Robotit suunnittelevat rakennuksia, viljelevät viljaa ja kasvattavat karjaa, jalostavat ruokaa ja valmistavat hyödykkeitä. Robotiikka viedään siihen pisteeseen, ettei ihmistä enää tarvita. Kaikki tapahtuu automaattisesti, turvallisesti, eettisesti ja ekologisesti.
Toisessa vaiheessa kerätään kokoon kaikki ihmiskunnan tieto. Joka ikinen kivilaatta, savitaulu, papyrus, kirja, sanomalehti ja sähköinen bitti. Kerätty aineisto lastataan suureen kuljetusrakettiin, joka laukaistaan avaruuteen. Päämääränä on aurinko. Kun raketti saapuu tarpeeksi lähelle, se sulaa kuumuudessa ja tuhoutuu. Raketin mukana tuhoutuu myös ihmiskunnan fyysinen muisti.
Kolmannessa vaiheessa jaetaan ihmiset kahteen ryhmään puhtaasti iän perusteella: Alle viisivuotiaat ja yli viisivuotiaat. Alle viisivuotiaat luovutetaan koneille, jotka aloittavat pitkällisen ylläpito-, kasvatus- ja kehitysprosessin. Yli viisivuotiaat lapset ja aikuiset siirretään heitä varten rakennettuihin aluksiin. Kun kaikki ovat kyydissä, ovet lukitaan, kiilataan kaasupolkimelle koivuklapi, laitetaan rattilukko päälle, heitetään rattilukon avain ikkunasta ja laukaistaan raketit kohti ulkoavaruutta. Matka tulee olemaan ns. one-way-ticket -reissu, vailla mahdollisuutta palata takaisin.
Kun maapallo on tyhjennetty yli viisivuotiaista ja viitteistä menneisyyteen, saa ihmiskunta uuden mahdollisuuden. Uusi uljas sukupolvi kasvaa ilman vanhempien opettamia ennakkoasenteita ja epäluuloja. Lapsille ei ole mitään merkitystä, onko toinen tumma vai vaalea, kristitty tai muslimi. Jokainen uusi tuttavuus on potentiaalinen leikkikaveri. Näin katkeaa vuosikymmeniä, vuosisatoja, jopa vuosituhansia jatkunut katkeruus, viha, rasismi ja kostonkierre. Pääsemme aloittamaan puhtaalta pöydältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti