Joulupukki on olemassa, kuten me kaikki tiedämme. Hän
tulee aattona ja tuo lahjoja, toisille enemmän, toisille vähemmän. Pukki on nimittäin pesunkestävä
kapitalisti. Enkä tarkoita nyt sitä punanuttuista, englanninkielistä hou-hou
ukkoa, joka ryyppää virvoitusjuomaa, vaan meidän kantasuomalaista kuminaamaista
möhömahaa. On tasan varma, että jos naapurissa asuu rikas lääkäriperhe,
pukki tuo pienelle lääkärinpoika-Pekalle enemmän lahjoja kuin postijakajan Pate-pojalle. Niin se vain menee. Mitä enemmän vanhemmilla on pätäkkää, sitä
paremmin pukki palkitsee jouluaattona. Lahjat tulevat rahan luo.
Tässä joulun alla olen ollut syvästi huolissani joulupukin
terveydestä sen jälkeen, kun tapasimme hänet lasten kanssa. Ja tämä tarina on tosi.
Olimme Kuopion torilla joulukauden avajaisissa 21.11. Kuin tilauksesta
taivaalta satoi pari päivää lunta, joten torille rakennettu Joulumaa sai
rekvisiitakseen aidon valkoisen peitteen. Tätä kesti vain pari päivää, mutta ei
siitä sen enempää.
Joulumaan lisäksi torilla on pieni, katettu lava, jossa
joulupukki istui puistonpenkin tapaisella ja otti vastaan jonottavia lapsia.
Niinpä minäkin ryhdyin jonottamaan innokkaiden lastenlasten kanssa. Jono oli
pitkä ja jokaisella tenavalla niin paljon asiaa, että odottaminen tuntui
iäisyydeltä. Iäisyys kesti todellisuudessa reilun varttitunnin. Kun viimein oli
meidän vuoro, pukki nousi penkiltään ja otti istuinalustana olleen taljan
kainaloon. Pukki vähän järjestelee paikkoja ennen meitä, ajattelin. Ei
muuten järjestellyt. Samalla hetkellä kaupungintalon kello löi kuusi ja
taivaalle ammuttiin paikallisten yrittäjien järjestämä ilotulitus. Kaiken
paukkeen ja välkkeen keskellä pukki pakkasi vaivihkaa kimpsunsa ja kampsunsa ja
hävisi takavasemmalle. Minä ja lapset jäimme katsomaan tapahtunutta suut
ammollaan. Joulupukki lähti, tuumasi
lapsenlapseni pahoillaan ja menivät istumaan pukin jättämälle penkille. Emme
nähneet kuurapartaa enää sinä iltana.
Viime lauantaina kävimme lasten kanssa sisähuvipuistossa,
joka on tarkoitettu alle kymmenvuotiaille. Kuinka ollakaan, paikalla oli myös
joulupukki tonttuineen. Tälläkin kertaa jouduimme jonottamaan, mutta tällä
kertaa pukki ei ehtinyt karkuun. Kun meidän vuoro tuli, pukki kyseli lapsilta
lahjatoiveita ja kuulumisia. Lapset eivät vastanneet kysymykseen vaan
ihmettelivät ääneen, että minne sinä
lähdit viime kerralla. Joulupukki meni hämilleen. Hänen silmistään näki
selvästi, että nyt pudottiin reestä. Vastaamatta kysymykseen pukki jakoi
lapsille karkit ja jatkoi omaa tarinaansa. Minä
olen täällä vähän tarkastuskäynnillä näin ennen joulua. Nähdään sitten
jouluaattona.
Kohtaaminen jäi vaivaamaan minua syvästi. Vaikka tapahtumien
välillä oli kaksi viikkoa, ei tuo välikohtaus voinut unohtua pukilta. Sitten
minulla heräsi paha aavistus, jota olen pohtinut koko viikon. Joulupukilla on
dementia! Se selittää sen, ettei pukki tunnu muistavan lähiajan tapahtumista
saatikka edellisestä joulusta mitään. Miten surullista. Mutta niin se vain on,
ettei joulupukkikaan ole turvassa vanhojen ihmisten vaivoilta. Saas nähdä,
unohtaako hän tänäkin jouluna tuoda minulle joululahjoja. Muutamat viime aatot olen saanut vain paketin tai pari, vaikka mielestäni olen vuoden aikana
toivonut yhtä sun toista. Vaan joulupukki ei enää muista toivomuksia ja tuo sen
sijaan suklaalevyjä ym. joutavaa vaikka hänen pitäisi tietää, etten edes pidä
suklaasta. No, nyt osaan suhtautua asiaan oikein ja olla armeliaampi pukkia
kohtaan. Minkäs ukko sairaudelleen voi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti